Connecting the Dots -sarja on onnistuneesti vakuuttanut monista toistensa kanssa keskenään yhteydessä olevasta syystä miksi globaali systeemi on kriisissä, ja miksi tietä ulospääsyyn ei ole ilman dominantin neoliberaalin systeemin rakenteiden muuttamista. Haluamme painottaa ”arvoregiimin” keskeistä käsitettä, tai yksinkertaisemmin, niitä sääntöjä jotka määrittävät mitä yhteiskunta ja talous pitää arvokkaina. Ensin meidän tulee tarkastella allaolevia tuotantovälineitä — eli sitä kuinka arvoa luodaan ja jaetaan — ja sitten rakentaa ratkaisuja jotka auttavat luomaan näitä muutoksia yhteiskunnan arvoihin. Esiin tuleva vastaus uudelle välineelle arvonluontiin on yhteisvaurauden paluu.
Kasvava tietoisuus planeetan ja sen asukkaiden haavoittuvaisuudesta loppuvaiheen kapitalismin aikaansaaman systeemisen kriisin äärellä saa meidät etsimään vaihtoehtoja ja luomaan uutta systeemiä jo nyt. Jotta voisimme näin tehdä, meidän tulee ymmärtää täydellisesti nykyhetken konteksti ja sen ominaispiirteet. Meidän mielestämme dominantti poliittinen taloustiede sisältää kolme fataalia valuvikaa.
Pseudo-yltäkylläisyys
Ensimmäinen ominaispiirre joka kapitalistisessa järjestelmässä täytyy muuttua on jatkuva kapitaalin akkumulaatio ja kasvu. Me voisimme kutsua sitä pseudo-yltäkylläisyydeksi, eli olennaiseksi uskonkappaleeksi, tai tiedostamattomaksi oletukseksi, että luonnon resurssit ovat loppumattomat. Kapitalismi luo systeemisen ekologisen kriisin jota kuvastaa luonnonvarojen ylikäyttö ja niiden ehtyminen, ympäristön tasapainon vaarantaminen, biodiversiteetin katoaminen, ilmastonmuutos ja muut ilmiöt.
Niukkuuden luonti
Toinen kapitalismin ominaispiirre on, että se vaatii niukkoja hyödykkeitä jotka altistuvat kysynnän ja tarjonnan ristipaineelle. Niukkuuden luonniksi kutsumme tätä jatkuvaa yritystä kumota luonnon tasapaino siellä missä se on valloillaan. Kapitalismi luo markkinoita systeemisellä potentiaalisten tai luonnostaan yltäkylläisesti esiintyvien luonnonvarojen uudelleenjärjestelyllä niukoiksi resursseiksi. Me näemme tämän tapahtuvan luonnonvarojen osalta esim. “terminaattori-siementen” kehityksessä jotka kumoavat siementen luonnollisen regeneraatioprosessin. Kriittisellä talvalla me näemme tämän myös ihmiskulttuurin keinotekoisen niukkuuden luonnissa. ”Immateriaalioikeudet” pakotetaan yhä useammalle elämänalueelle, mikä yksityistää yleistä tietoa jotta luodaan keinotekoisia hyödykkeitä ja vuokria joilla saadaan aikaan liikevoittoa etuoikeutetulle ”luojaluokalle”.
Nämä kaksi ensimmäistä ominaispiirrettä liittyvät toisiinsa ja vahvistavat toisiaan, kun pseudo-yltäkylläisyyden aikaansaamat ongelmat on tehty kovin vaikeiksi ratkaista johtuen sen saman tiedon yksityistämisestä jota niitä ratkaisemaan tarvitaan. Tämä tekee suurten ekologisten ongelmien ratkaisusta riippuvaa siitä kuinka tällä yksityistetyllä tiedolla saadaan aikaan liikevoittoa. On osoitettu, että teknologian patentointi johtaa systeemiseen teknisen ja tieteellisen innovoinnin hidastumiseen, samalla kun teknologioiden patenttien kumoaminen kiihdyttää innovaatiota. Hyvä viimeaikainen esimerkki tästä ”patenttiviiveen” efektistä on 3D-printtauksen uskomaton kasvu heti kun teknologia menetti patenttinsa.
Sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden jatkuva kasvattaminen
Kolmas suuri ominaispiire on kasvanut epäsuhta arvon jakautumisessa, eli jatkuvasti kasvava sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus.
Kuten Thomas Pikettyn Capital in the Twenty-First Century
Yhteisvaurauden esiinmarssi
Mihin pisteeseen asti yhteisvauraus ja vertaistuotanto toimivat mahdollisina ratkaisuina näiden kolmen toisiinsa nivoutuvan kapitalismin rakenteelliseen kriisiin?
Yhteisvauraus on resursseja jotka omistaa ja joita hallinnoi ei kukaan, ei yksityiset korporaatiot eikä valtio. Sen sijaan niitä hallinnoi niiden käyttäjien yhteisö. Kuten Elinor Ostrom on näyttänyt, yhteisvauraus ylläpitää terveellistä resurssipohjaa äärimmäisen pitkiä aikoja. Molemmat, sekä yksityinen kapitalismi sekä valtiokeskinen kehitys, ovat olleet haitallisia ympäristölle ja luonnonvarojen ylläpidolle ja uusiutumiselle.
Digitaaliset verkot (kuten internet) ovat viime aikoina mahdollistaneet uuden tyyppisen yhteisvaurauden jossa ihmisten toimien perustaksi vaadittu tieto ja arvonluonti on keskinäistetty. Tämä on johtanut globaaliin avoimiin design-yhteisöihin, jotka yhdessä ovat luoneet avoimia tietovarantoja (esim. Wikipedian), avointa softaa (esim. Linuxin) ja avointa designia joka mahdollistaa fyysisen tuotannon (esim. Arduinon emolevyt, WikiSpeed autot, WikiHouse talot, jne.).
Yhteisvaurauteen pohjautuva yhteistuotanto ilmenee, kun teknologia mahdollistaa avoimien, myötävaikuttavien järjestelmien luomisen, jotka luovat yhteisvaurautta. Toisin kuin fyysiset resurssit (joita tulee hallinnoida tiukasti), tämä digitaalinen yhteisvauraus voi olla avointa ja sitä voi koko ihmiskunta käyttää (sillä ehdolla että on pääsy tietoverkkoon).
Millä tavoin yhteisvauraus ja vertaistuotanto esittävät mahdollista vastausta kolmeen systeemiseen kriisiin jotka yllä on kuvattu?
Ensimmäisenä lähestymistapana tarjotaan seuraavia teesejä:
1. Kapitalismin alla, tuotteiden ja palvelujen suunnittelu on johtanut haluun ylläpitää niukkuutta markkinoilla, ja tämän takia luoda hyödykkeitä. Tässä kontekstissa korporaatioiden johtama innovaatiotoiminta on aina suunnitellun hajoamisen (planned obsolescence) luonnehtima. Globaaleissa avoimissa design-yhteisöissä, jotka harjoittavat vertaistuotantoa ja tuottavan tiedon mutualisointia, ei esiinny näitä perverssejä insentiivejä. Nämä yhteisöt suunnittelevat varmistaakseen osallistumisen ja ne ovat ”luonnostaan” taipuvaisia suunnittelemaan kestäviä tuotteita ja palveluja. Tottakai, tämä ei tarkoita että vertaistuotanto on täysin riittävää jotta saadaan aikaan täysi kestävyys. Pointti kuitenkin on, että vertaistuotanto ei rakenteellisesti luo tarvetta kestämättömälle tuotannolle.
2. Innovaatio nykysysteemissä riippuu keinotekoisesta niukkuudesta ja immateriaalioikeusregiimistä. Tiedon yksityistäminen ja patentointi ja tekniset ratkaisut vaikeuttavat tarpeellisten innovaatioiden levittämistä laajalle. Sellaista estettä ei ole avoimessa vertaistuotannon järjestelmässä, jossa innovaatiot ovat välittömästi kaikkien saatavilla verkosta.
3. Vertaistuotanto, joka on riippumaton liikevoiton motiivista, kutsuu ja fasilitoi solidaarisuuteen pohjautuvia taloudellisten yksiköiden muotoja. Koska ne ovat generatiivisia ihmisyhteisöjä kohtaan, nämä yksiköt perustuvat todennäköisemmin yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisiin arvon jakamisen muotoihin. Tämä ehto, joka vaatii että arvoa luodaan vertaistuotantoa harjoittavissa yhteisöissä, ei jää arvoa välistä vetävien taloudellisten yksiköiden hyppysiin. Itse asiassa, tämä on keskeinen poliittisen ja sosiaalisen kamppailun tapahtumapaikka, josta vertaistuotanto nousee välistävetoon perustuvan talousjärjestelmän dominanssin kontekstissa. Vertaistuotannon itseorganisoituva luonne, kuitenkin, mahdollistaa myös uusien taloudellisten muotojen luonnin, jotka ovat generatiivisia, ja tämä taasen voi saada aikaan enemmän oikeudenmukaisuutta talousjärjestelmään.
Vallankumous on jo käynnissä
Ympäri planeettaa kansalaiset järjestäytyvät ratkaistakseen nämä kolme systeemistä kriisiä. Heidän vastaiskunsa tulee kolmessa muodossa:
- Ekologiset/ympäristöliikkeet, jotka yrittävät löytää ratkaisuja planeetan selviytymiseksi;
- Avoimet ”Commons” ja jakamisliikkeet, jotka painottavat tarvetta jakaa tietoa ja keskinäistettyjä resursseja;
- Osuus- ja solidaarisuustalous, jotka keskittyvät reiluuteen.
Kaikki kolme liikettä ovat elintärkeitä, kuitenkaan yksin ne eivät ole riittäviä globaalin systeemisen vasteen aikaansaamiseksi näille kriiseille. Ollakseen tehokkaita, niiden täytyy yhdistellä elementtejä ”vapaasta” (avoimesta/jaettavasta), ”reilusta” (sosiaalisesti oikeudenmukaisesta) ja ”kestävästä” liikkeestä.
Hyvä uutinen on, että yhteisvaurausteen perustuva vertaistuotanto on paras tapa tuoda nämä kolme tarpeellista aspektia yhteen yhdeksi koherentiksi systeemiksi. Kuitenkin, jotta tämä tapahtuisi, erilaisia liikkeitä tarvitaan mahdollistamaan työkaluja ja kykyjä. Esimerkki tästä on open source -kiertotalous (joka keskittyy avoimiin ja kestäviin lähestymistapoihin). Tässä avoimet ja osallistavat logistiset ja kirjanpitojärjestelmät sallivat kansalaisten, yrittäjien ja julkisten virkaiesten skaalata heidän kiertotaloutensa yhteistyön tavoilla jotka muuten olisivat mahdottomia.
Samalla tavoin, avoin ja alustoihin pohjautuva osuustoiminta — ja sosiaalisesti oikeudenmukaisten tuotantomuotojen konvergenssi jaetun tiedon kanssa — sallivat kaikkien kansalaisten antaa oman panoksensa luodakseen reiluja, generatiivisia elinkeinoja heidän tarvitsemiensa yhdessä luomiensa jaettujen resurssien ympärille.
Tehtävä voi tuntua musertavalta, mutta historia kertoo sen, että arvoregiimit todellakin muuttuvat; itse asiassa ne ovat muuttuneet ainakin kaksi kertaa viimeisen tuhannen vuoden aikana Euroopan alueella.
Richard Moore, hienossa kirjassaan The First European Revolution: c. 970-1215 (The Making of Europe),
kuvasi kuinka Rooman jälkeinen ryöstötalous muuttui maan omistamiseen perustuvaksi feodaalihallinnoksi. Nopea uuden talouden kehitys tapahtui 1400-luulla (feodalismin kriisin jälkeen), joka perustui hyödykkeiden tuottamiseen ja myymiseen. Tämä myöhemmin muuttui kapitalismiksi.
Me olemme nähneet post-kapitalististen käytäntöjen nousun 1900-luvun lopulla — esimerkiksi vuonna 1983 kaikille saatavilla olevan selaimen keksiminen. Kansalaiset ovat voimaantuneita luomaan arvoa avoimien ja myötävaikuttavien järjestelmien kautta; nämä luovat universaalisti saatavilla olevaa tietoa, joka taas vuorostaan on käytettävissä materiaaliseen tuotantoon. Tämä uusi arvoregiimi on nyt nousemassa globaalisti, joka voidaan parittaa eettisen, generatiivisen talouden kanssa jotta luodaan kestäviä elinkeinoja niille jotka antavat panoksensa yhteiseen hyvään. Nämä ovat ne pisteet jotka tulee yhdistää kokonaiskuvan saamiseksi ja meidän siirtymiseksi post-kapitalistiseen maailmaan.
Lähde: P2P Foundation