Kasvu-uskonnon kiistävä liike on degrowth.
Talouksien kasvaessa myös resurssien tarve kasvaa samaa tahtia. Ei-uusiutuvia resursseja on tietty rajallinen määrä, ja nämä resurssit tulevat vääjäämättä loppumaan. Uusiutuvat resurssit voivat myös loppua kesken jos niitä kerätään jatkuvalla tahdilla kestämättömiä määriä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita vaikka kaviaarin tuotanto Kaspianmerellä.
Paljon huolta aiheuttaa se kuinka kasvava resurssitarve tyydytetään tarjonnan ehtyessä. Monet organisaatiot ja hallitukset kääntävät katseensa energiateknologioihin, kuten biopolttoaineisiin, aurinkopaneeleihin ja tuulivoimaan kuroakseen umpeen aukon peak oilin jälkeisessä maailmassa. Toiset ovat taas sanoneet että mikään näistä vaihtoehdoista ei tehokkaasti voi korvata öljyn versatiliteettia ja siirrettävyyttä. Techno-Fix -kirjan kirjoittajat kritisoivat optimisteja teknologiarajoitteiden ylenkatsomisesta maatalouden ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa, jotka aiheutuvat kasvusta.
Degrowthin kannattajat sanovat että kysynnän pienentäminen on ainoa tapa pysyvästi kuroa umpeen kysyntäaukko. Uusiutuville resursseille kysyntä ja siten myös tuotanto täytyy tuoda alas tasoille jotka ehkäisevät resurssien loppumisen ja jotka ovat ympäristöllisesti terveitä. Liikkuminen kohti yhteiskuntaa joka ei ole riippuvainen öljystä nähdään olennaisena jotta vältettäisiin yhteiskunnan romahtaminen kun ei-uusiutuvat luonnonvarat ehtyvät.
”Mutta degrowth ei ole ainoastaan kvantitatiivinen kysymys että tuotettaisiin vähemmän, se on myös, ja olennaisesti, kysymys paradigmanmuutoksesta arvoissa, erityisesti sosiaalisten ja ekologisten arvojen uudelleenarvioinnissa ja talouden uudelleenpolitisoinnissa.”
Ekologinen jalanjälki on ihmiskysynnän mittari maapallon ekosysteemeille. Se vertailee kysyntää planeetan ekologiseen uusiutumiskapasiteettiin. Se esittää biologisesti tuottavan maan ja merialueiden määrän joka tarvitaan regeneroimaan ihmispopulaation kuluttamat luonnonvarat ja joka tarvitaan tuotettujen saasteiden siivoamiseksi. Vuoden 2005 Globaalin Hiilijalanjälkiverkoston raportin mukaan korkean tulotason maissa elävät 6.4 globaalista hehtaarista, kun taas matalan tulotason maissa asukkaat elävät yhdestä g-hehtaarista. Esimerkiksi Bangladeshissa asukkaat elävät sillä mitä saavat 0.56 gHa:sta, kun taas Pohjois-Amerikka vaatii 12.5 gHa:ta. Jokainen Pohjois-Amerikan kansalainen kuluttaa 22.3 kertaa niin paljon maapinta-alaa kuin asukas Bangladeshissa. 12.5:sta hehtaarista 5.5 sijaitsee USA:ssa ja loput ovat ulkomailla. Saman raportin mukaan keskimääräinen globaalien hehtaarien määrä henkilöä kohden oli 2.1, kun nykykulutus on noussut tasolle 2.7 henkeä kohti. Jotta maapallon populaatio voisi saavuttaa tyypillisen eurooppalaisen valtion elintason, resursseja täytyisi olla kolmesta kahdeksaan maapallollista. Jotta taloudellinen tasa-arvo saavutettaisiin, rikkaiden maiden tulisi pienentää elintasoaan degrowthilla. Elintason tippuminen johtaisi pienempään kysyntään. Kontrolloitu kysynnän pienentäminen pienentäisi tämän muutoksen aiheuttamaan traumaa.
Degrowth vastustaa kaikkea produktivismin muotoja (eli uskoa siitä että taloudellinen tuotanto ja talouskasvu ovat kaiken ihmistoiminnan perusta). Se on täten vastoin nykymuotoista kestävää kehitystä. Vaikka huoli kestävästä kehityksestä ei olekaan degrowthia vastaan, kestävä kehitys perustuu mainstream-ideaan siitä että kapitaalin ja kulutuksen tulee kasvaa. Degrowth näkeekin siis kestävän kehityksen paradoksaalisena, ja kuten mikä tahansa kasvu joka esiintyy rajallisessa ja ympäristöä rasittavassa maailmassa nähdään olennaisesti epäkestävänä. Degrowthia kritisoivat tahot sanovat talouskasvun hidastamisen johtavan työttömyyteen ja kasvavaan köyhyyteen. Monet jotka ymmärtävät ympäristön tuhoamisen vaikutukset kasvuun siltikin pitävät talouskasvua ratkaisuna eteläisellä pallonpuoliskolla, vaikka pohjoisella näin ei tapahtuisikaan. Mutta hidastuva talouskasvu ei kykenisi tarjoamaan degrowthin etuja — materiaalista vastuuta ja omavaraisuutta — ja se johtaisi yhä suurempaan työttömyyteen. Degrowthin kannattajat nykyisen kasvujärjestelmän täydellistä hylkäämistä ratkaisuna, ja ehdottavat että globaalin talouden uudelleenjärjestely eteläisellä pallonpuoliskolla tarjoaisi ihmisille mahdollisuuden tulla omavaraisiksi ja tämä lopettaisi ylikulutuksen ja etelän luonnonvarojen eksploitaation, jota pohjoinen pallonpuolisko tykkää niin kovasti harrastaa.