Jakamistalous

Jakamistalous (tunnetaan myös nimellä yhteistyöhön perustuva kulutus) on hybridimarkkinamalli omistamisen ja lahjan antamisen välimaastossa, joka viittaa peer-to-peer -pohjaiseen pääsyn jakamiseen eri tuotteisiin ja palveluihin (jota koordinoidaan usein yhteisöjen omien verkkopalvelujen kautta). Konsepti ei ole uusi. Resurssienjako on hyvin tunnettua B2B-maailmassa esim. maa- ja metsätalouden raskaiden koneiden jakamisena, sekä B2C-maailmassa esim. itsepalvelupesuloiden muodossa. Mutta kolme asiaa ajavat laajalti uusien tuotteiden ja palvelujen sekä uusien teollisuudenalojen resurssienjakoa. Ensinnäkin, kuluttajakäyttäytyminen monien tuotteiden ja palvelujen kohdalla muuttuu kun omistajuus muuttuu jakamiseksi. Toiseksi, internetin sosiaaliset verkostot ja sähköiset markkinat yhdistävät kuluttajat helpommin. Ja kolmanneksi, mobiililaitteet ja sähköiset palvelut tekevät tuotteiden ja palvelujen jakamisesta käytännöllisempää.

Jakamistalous saa erilaisia muotoja, mm. käyttäen informaatioteknologiaa hyväksi tarjottaessa yksilöille, korporaatioille ja kolmannen sektorin toimijoille sekä hallituksille tietoa resurssien optimoinnista uudelleenjakamisen ja ylikapasiteetin uudelleenkäytön kautta. Yleinen premissi on että kun tietoa tuotteista tai palveluista jaetaan (yleensä verkossa toimivan markkinapaikan kautta), niiden tuotteiden arvo voi nousta liiketoiminnalle, yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle yleisesti.

Yhteistyöhön perustuva kulutus ilmiönä on talouden järjestämisen luokka jossa osallistujat jakavat keskenään pääsyn tuotteisiin ja palveluihin sen sijaan että he omistaisivat ne itse. Kuluttajien vertaisvuokramarkkinoiden arvon arvioidaan olevan 26 miljardia dollaria, ja uusia palveluja ja alustoja tulee jatkuvasti lisää.

Yhteistyöhön perustuva malli on käytössä internetin markkinapaikoilla kuten eBay sekä nousevilla sektoreilla kuten sosiaalinen lainaaminen, peer-to-peer -asuminen, peer-to-peer -matkailu, autojen jakaminen ja työmatkabussit.

Harvard Business Review väittää, että ”jakamistalous” on käsitteenä harhaanjohtava, ja oikea termi ilmiölle on ”pääsytalous”. Kirjoittajat sanovat: ”Kun ’jakaminen’ on markkinavälitteistä — kun yritys toimii toisilleen tuntemattomien kuluttajien välissä — ei kyseessä ole enää jakaminen ollenkaan. Pikemminkin kuluttajat maksavat pääsystä jonkun toisen tuotteisiin tai palveluihin.”

 

Pääsytalous on bisnesmalli jossa tuotteita ja palveluja kaupataan perustuen käsiksipääsyyn omistusoikeuden sijaan: se viittaa asioiden hetkelliseen vuokraamiseen sen sijaan että ne myytäisiin lopullisesti. Termi nousi korjauksena jakamistaloudelle koska suuret pelurit jakamistaloudessa, kuten Airbnb, Zipcar, JustRide, Zoomcar, EliteHeads ja Uber, ovat kaupallisia toimijoita joiden liiketoimintaan ei liity jakamista.

Tämä malli käyttää teknologia-alustaa, johon usein päästään käsiksi mobiililaitteella, yhdistämään tarjoajat jotka haluavat vuokrata varoja (esim. asuntoja, autoja jne.) kuluttajiin. Tämä voi vähentää tarvetta välikäsille (esim. järjestäytyneille yrityksille kuten taksifirmoille) tarjoajan ja kuluttajan välillä. Tällaiset alustat voivat yhdistää myös työnantajat ja työntekijät lyhytaikaisesti, ohittaen perinteiset työnvälityspalvelut ja työnantaja-työnantaja -suhteet.

Pääsytaloudessa toimivien ihmisten lukumäärä ei ole helposti määritettävissä. ”Pääsytalous” tai ”on-demand -talous” tuo omat lainsäädännölliset ja poliittiset haasteensa, kuten työnantajasuhteen luonne; näiden transaktioiden osapuolten suojaavien lakien suunnittelu; verojen menetys ja korporaatioiden pääsy joka saa alkunsa kun siirrytään pois pienistä paikallisista firmoista suuriin etäisiin teknologiafirmoihin; ja paikallisen lainsäädännön ohittaminen (kuten vaatimus taksikuskien invatakseista tai tarpeesta tarjota palvelua 24-7).