Johtaako tiukka keskittyminen erittäin tuottavaan, harkittuun toimintaan vaiko irtikytkentään ja likinäköisyyteen? Johtaako sitoutuminen tuottavaan yhteistyöhön vaiko häiriötekijöihin?
…
Minulla oli vastassa mielenkiintoinen pulma, kun joku huomautti että tuin yhtä paljon kahta ilmeisen ristiriitaista kantaa. Kirjoitin pitkän esseen jatkuvan oppimisen fenomenologian tutkailusta. Se juttu oli käsitteli suurimmaksi osaksi omien sisäisten kyvykkyyksien kehittämistä. Hypoteesina oli, että keskittymällä harkitusti tiettyihin luovien alojen muotoihin, henkilö voi kehittää eksponentiaalisesti parempia kyvykkyyksiä pitkässä juoksussa. Toisaalta kantava teema kirjoituksissani on ollut yhteistyön, intellektuaalisen monimuotoisuuden ja tiedonjakamisen arvo. Perushypoteesi tällaisen ajattelun taustalla on, että henkilöt voivat kehittää ylivertaisia tuloksia pitkässä juoksussa aktiivisesti olemalla mukana samalla tavoin valistuneiden työtoverien yhteisössä. Sellaisenaan oppiminen on sosiaalista aktiviteettia. Yksi strategia painottaa henkilökohtaista oppimista, kun toinen taas painottaa ryhmäoppimista. Yksi painottaa eristäytymistä ja keskittymistä, kun taas toinen painottaa mukanaoloa ja avoimuutta. Molemmat tavoittelevat samaa porkkanaa — tiedon ja kyvykkyyksien hyötyjen moninkertaistamista. Voivatko molemmat olla oikeassa ilman, että ne ovat toistensa kanssa ristiriidassa?
Flow’n löytäminen
Argumentti henkilökohtaiselle oppimiselle on perua suureksi osaksi kahdesta suositusta käsitteestä: flow ja tarkoituksellinen harjoitus. Ideaalitilanteessa jatkuva tarkoituksellinen harjoitus parantaa henkilön kykyä saavuttaa flow. Tarkoituksellinen harjoitus kehittää mieltä, mikä tekee flow-tilasta tavanomaista. Toistuva flow’n saavuttaminen sitten lisää kiihdyttää oppimiskäyrää. Cal Newport suppeasti luonnostelee tarkoituksellisen harjoituksen piirteitä (lista on tiivistetty Geoff Colvinilta):
- Se on suunniteltu parantamaan suoritusta. “Tarkoituksellisen harjoittamisen olemus on jatkuvasti venyttää henkilön kykyjen rajoja. Se voi kuulostaa itsestäänselvältä, mutta useimmat meistä eivät tee niin asioiden kanssa, joita pidämme harjoituksena.”
- Sitä toistetaan paljon. “Toistaminen tiheästi on kaikkein tärkein ero jonkin työtehtävän tarkoituksellisen harjoittamisen ja sen oikeasti tekemisen välillä, silloin kun on tosi kyseessä.”
- Palaute tuloksista on jatkuvasti saatavilla. “Saatoit luulla, että harjoittelusi työhaastatteluun oli virheetöntä, mutta oma mielipiteesi ei ole se mikä merkkaa.”
- Se on erittäin vaativaa mentaalisesti. “Tarkoituksellinen harjoitus on etenkin keskittymisen eteen vaivannäköä. Se on se mikä tekee siitä ‘tarkoituksellista’, erona mielettömään tennispallon hakkaamiseen jota useimmat ihmiset tekevät.”
- Se on vaikeaa. “Tekemällä niitä asioita jotka osaamme tehdä hyvin on nautinnollista, ja se on juuri täysin päinvastaista sille mitä tarkoituksellinen harjoitus vaatii.”
- Se vaatii (hyviä) tavoitteita. “Parhaat suorittajat asettavat tavoitteita, jotka eivät liity lopputulemaan vaan pikemminkin prosessiin, jolla lopputulemaan päästään.”
Vaikka viides kohta sanoo sen olevan vaikeaa, yksilöllinen tarkoituksellinen harjoitus tulisi kehittää ylivertaista kykyä saavuttaa flow. Flow’n saavuttamisella tulee kaikki muut kiihtyneeseen oppimiseen littyvät hyödyt:
Flow’lla on vahva, dokumentoitu korrelaatio suorituksen parantamisen kanssa. Tutkijat ovat saaneet selville, että flow-tilan saavuttaminen positiivisesti korreloi optimaalisen suoriutumisen kanssa taiteellisen tai tieteellisen luovuuden kentällä, opettamisessa, oppimisessa ja urheilussa. Flow’lla on myös vahva korrelaatio taitojen lisää kehittämisen ja henkilökohtaisen kasvun kanssa. Kun on flow-tilassa, työskentelee käsillä olevan toiminnan mestaroimiseksi. Flow-tilan ylläpitämiseksi tulee tavoitella yhä suurempia haasteita. Näiden uusien, vaikeiden haasteiden tavoittelu venyttää kyvyt äärirajoille. Flow-kokemuksesta syntyy henkilökohtaista kasvua ja suuria “osaamisen ja tehokkuuden tuntemuksia”. (Tästä lainauksesta poistettu lainausmerkit luettavuuden vuoksi, katso alkuperäinen)
Jos sisäinen flow niin läpikotaisin terästää kyvykkyyksiämme, haluaisimmeko koskaan harhauttaa itseämme tiimityön häslingillä?
Flow’hun osallistuminen
Tämä pähkinä tuli esiin kun vietin viikon työskennellen tiimin kanssa, jonka tavoite oli luoda työkalujen ekosysteemi, jolla ylläpitää ja vahvistaa sceniusta. Sceniuksen elinvoima on tietovirtaa. Mitä enemmän tietoa virtaa, sitä paremmat saumat on sceniuksen synnyttämisessä. Ilmiselvä syy on, että jokaisen henkilön yhteisöön tuoma tieto kertautuu sitä jaettaessa ja yhdisteltäessä kaikkien muiden yhteisön jäsenien kesken. Tätä John Hagel ja John Seely Brown kutsuivat yhteistyökäyräksi:
Taloustieteen johdannoissa on klassinen tarina, joka kuvaa verkostovaikutuksia. Se näyttää miten ensimmäinen faksi ei synnyttänyt paljoakaan arvoa sen omistajalle — koska ei ollut ketään kenelle lähettää tai keneltä vastaanottaa fakseja. Ajan kuluessa kuitenkin ensimmäisen faksin arvo kasvoi kun ihmiset ostivat fakseja, ja pian omistajat kykenivät faksaamaan toisilleen maapallon ääriin, ja vastaanottamaan heiltä fakseja. Tarinan pointti on miten verkon solmupisteen arvo kasvaa eksponentiaalisesti aina yhden solmun kytkeytyessä siihen lisää. Näitä kutsutaan verkostovaikutuksiksi. Lisätään tarinaan nyt juonenkäänne. Mitä tapahtuisi jos samaan aikaan lisää fakseja liittyisi verkkostoon, joista jokainen kone on toistaan tehokkaampi? Lopputulos olisi eksponentiaalisen suorituksen tason vahvistusvaikutus . Yksi eksponentiaalinen vaikutus syntyy solmupisteiden lukumäärän kasvusta. Toinen vahvistusvaikutus syntyy faksilaitteiden itsensä tehokkuuden parantamisesta. Faksit eivät tietenkään toimi paremmin kun niitä lisää enemmän verkkoon. Mutta ihmiset ja instituutiot toimivat. Ja se on se missä verkostovaikutuksien käsite muuttuu kiinnostavaksi — kun me sovellamme sitä miten ihmiset saattaisivat suoriutua paremmin.
Varmaankaan mikä tahansa yhteistyö ei kelpaa. Tiettyjä parametreja pitää määrittää, jotta taattaisiin selkeä kommunikaatio ja riittävä signaalin suhde kohinaan. Mutta kun ympäristö on oikea, taikoja alkaa tapahtua. Kevin Kellyn sanoin:
Tuottavaan sceniukseen uppoutuvat henkilöt kukoistavat ja tuottavat parhaat työnsä. Kun kelluu sceniuksessa, käyttäytyy kuin nero. Samanmieliset kanssaihmisesi ja koko ympäristösi inspiroi sinua.
Käyttäydyt kuin nero. Oletko itse asiassa nero… vai oletko yksinkertaisesti tilapäisesti kellumassa sceniuksessa?
Välienselvittely
Meillä on kaksi lähestymistapaa, jotka määräävät ilmeisen vastakkaisia lääkkeitä. Yksi määrää enemmän aikaa hiljaisuudessa vietetylle tarkoitukselliselle harjoitukselle. Yhteistyökäyrä ehdottaa, että meidän tulisi käyttää enemmän aikaa jakaen hiljaista tietoa tavoitellen sceniusta. Molemmat lupaavat, että oikealla tavalla näitä määräyksiä noudattamalla avautuu suorituskykyä parantavia kerrannaisvaikutuksia. Me yksinkertaisesti toteamme, että kummallakin strategialla on ansionsa omalla alueellaan. Tarkoituksellisen harjoituksen disipliini tulee saavuttamaan kiihtyviä suoritusparannuksia henkilökohtaisen luovuuden alueella. Verkostoituneiden flow-virtausten surffailija tulee saavuttamaan kiihtyviä suoritusparannuksia yhteistyön teossa. Yhdestä tulee nero kun taas toinen vaalii sceniusta. On olemassa kuitenkin paljon tyydyttävämpi mahdollisuus…
Olenko ristiriitainen? No, sitten olen ristiriitainen; olen suuri — sisällän moninaisuuksia. –Walt Whitman
Abstrahoimalla luonnollisesta kiintymyksestämme henkilökohtaiseen perspektiiviin, käy selväksi että molemmat lääkkeet ovat itse asiassa identtisiä. Molemmat flow-käsitteet sisältävät saman merkityksen — viestinnän optimoinnin verkoston solmukohtien välillä. Sceniuksen kultivoinnissa verkottuneet solmupisteet ovat yksittäisiä ihmisiä. Nerouden kultivoinnissa verkottuneet solmupisteet ovat oman mielen sisäisiä moninaisuuksia. Csíkszentmihályin kuvaama flow-tila on sceniuksen tila, joka esiintyy yksittäisen henkilön aivoissa. Se esiintyy kun henkilö, tarkoituksellisella harjoituksella, kultivoi omaa sisäistä ympäristöään samalla tavoin kuin sceniusta tavoitteleva yhteisö kultivoi omaa henkilöiden välistä ympäristöään. Tarkoituksellisen harjoituksen hypoteesissa on kuitenkin eräs kriittinen vajaus. Kolmas periaate yllämainitussa listassa sanoo:
Palaute tuloksista on jatkuvasti saatavilla. “Saatoit luulla, että harjoittelusi työhaastatteluun oli virheetöntä, mutta oma mielipiteesi ei ole se mikä merkkaa.”
Palautetta on helppo hankkia jos tavoite on olla viulunsoittaja tai pakki pelikentällä. Kummassakin tapauksessa tehtävänkuvaus on hyvin määritelty ja etukäteisen osaamisen perusta on mahtava. Jos tehtävääsi kuuluu luova tuho, silloin järkevän palautteen lähteet ovat paljon vähemmän itsestäänselvät. Ja siinä on välienselvittelyharjoituksen pointti. Scenius on valmentajan roolissa oppimiskäyrille, jotka ovat epävalmennettavia… oppimiskäyrille joita ei voida piirtää etukäteen ja joilta puuttuu etukäteinen osaaminen. Scenius tarjoaa virtaavan nerouden ympäristön kera, jossa testata hypoteeseja ja validoida johtopäätöksiä. Sen sijaan että oltaisiin ristiriidassa, kumpikin strategia on toiselleen kriittisen tärkeä, vaikka ne eroavatkin toisistaan henkilötasolla. Nero ilman näyttämöä on pelkkä hajamielinen professori. Scenius ilman neroutta on pelkkää molemminpuolista yhteisön imartelua. Jos kumpikaan strategia ei tuota kerrannaisvaikutuksia, silloin paras strategia on vaihdella näiden kahden välillä… tarkoituksellisen oppimisen käyrän jyrkkyyden tasoittaminen ennen kuin keskitytään yhteistyökäyrään. Ensin rakennetaan, sitten testataan. Ensin tehdään tutkimusmatka, sitten sovelletaan…
Kuva: craft_uas
Lähde:
http://onthespiral.com/cultivating-fractal-knowledge-flows