Työvoima vääränä hyödykkeenä finanssikriisissä
Kolmas Polanyin vääristä hyödykkeistä, työvoima, on oma erikoistapauksensa. Ilman liittoja tai hallituksen väliintuloa, työvoima on yleisesti alisteisessa asemassa verrattuna liiketoiminnan omistajiin, paitsi kun kyseessä on äärimmäisen osaava työvoima, sillä työvoimaa on yltäkylläisesti tarjolla, ja sitä on helppo korvata. Polanyin sanoin, ”Riistettynä kulttuuristen instituutioiden tarjoamalta suojalta, ihmiset tuhoutuisivat sosiaalisen altistumisen vaikutuksista; he kuolisivat akuutin sosiaalisen dislokaation uhreina paheellisuuden, perversioiden, rikollisuuden ja nälänhädän seurauksena” (Polanyi, p. 73). Tuotannontekijänä bisneksen omistajien intresseissä on minimoida työvoiman palkkakustannukset. Kuluttajina työntekjät hyödyvät alhaisista hinnoista, jotka johtuvat työvoimakustannusten minimoinnista. Tämä taas on suoraan heidän intressejään vastaan työntekijöinä, jotka koittavat maksimoida omaa palkkatasoaan.
On olemassa useita erityisiä työvoiman markkinahyödykkeellisyydestä johdettavia tuloksia. Rommaussyklin aikaan työvoima kärsii eniten työttömyydestä, joka johtaa moniin Polanyin osoittamiin sosiaalisiin seuraamuksiin. Globalisaation johdosta työvoimaa ei ole kompensoitu sen tarpeesta kasvattaa tuottavuuttaan sitten vuoden 1975 USA:ssa. Lisäksi työvoiman markkinahyödykkeellistämisen johdosta Polanyi ennusti tästä johtuvan nälän ja rikollisuuden, mikäli ilmiötä ei torjuttaisi sosiaalisesti. Me voimme arvioida näitä tuloksia vuoden 2008 finanssikriisin valossa.
…
Sitten vuoden 1975 työntekijät ovat saaneet lähes ei mitään tuottavuuden kasvusta omaan pussiinsa, joka onkin kasvanut 143% vuodesta 1975. Tuottavuus on enemmän kuin tuplaantunut, samalla kun työntekijät eivät saa mitään tästä kasvusta itselleen. Tätä voidaan selittää USA:n deindustrialisaatiolla, kun raskas teollisuus ja tuotanto yleensäkin siirtyi Aasiaan. Tämän trendin johdosta liittoon kuulumisen aste pieneni huomattavasti, joka romahti 10%:iin vuonna 2014 vuoden 1940 39%:sta. Samalla ajanjaksolla oli trendi kohti osa-aikatyötä ja keikkatyötä, fuusioita, jotka sisälsivät leikkauksia ja lomautuksia.
Reaganin vallankumous ja republikaanien ”Sopimus Amerikan kanssa” molemmat palvelivat työväenluokan vallastaluopumista ja sen siirtoa korporaatioille. Yksi Reaganin ensimmäisiä lakeja presidenttinä oli rikkoa pilottien ja ilma-alan lakko, ja korvata heidät armeijan henkilökunnalla. Se oli viimeinen naula liittojen arkkuun. Demokraattipuolue vuonna 1992 pyrki etsimään samaa korporaatio- ja Wall Street -rahaa kuin republikaanit, ja siitä pisteestä eteenpäin käytännössä lopettivat työväenluokan etujen valvomisen. Kaikki nämä tekijät johtivat työvoiman neuvotteluvoiman ja poliittisen voiman heikentymiseen, ja se voi auttaa selittämään reaalipalkkojen paikalleenjuuttumisen tänä aikana.
Ratkaisuja hyödyketyövoimaan
Yksi vastauksista kritiikkiin työvoiman hyödykkeellisyydestä oli Marxin kuvaus ”proletariaatin diktatuurista”, ja tuotannontekijöiden valtionomisteisuudesta. Osoittautuu, että yksi diktatuuri ei ole parempi kuin toinen. Myös tuotannontekijöiden omistaminen ei välttämättä eliminoi maata tai rahaa hyödykkeinä, vaikka oletettavassti työvoiman asettaminen hallitsemaan teollisuustuotantoa antaisi heille enemmän suvereniteettia työelämässään. Todellisudessa Neuvostokommunismissa työvoima pysyi hyödykkeenä jota puolueen eliitti hallitsi. Myöhemmin Mondragonin osuuskunta on osoittanut enemmän yhteistyöhön perustuvan tavan työvoiman johtamiselle, joka silti perustuu markkinajärjestelmään, mutta hyvin tuloksin.
USA:ssa Louis Kelso perustui työntekijöiden osakkeiden omistamisen idealle, joka ideaalisesti muuttaisi kaikki työntekijät kapitalisteiksi antamalla heille oma osuutensa yrityksestä. Tällä on ollut vain rajoitettu menestys. Monenlaisia työvoimaa voimaannuttavia ideoita on ehdotettu viime vuosina. Yhteisön omistamat maarahastot usein käyttävät kehitys- ja rakennusfirmoja asunnontuotannossa ja korjauksissa. Siten yhdistämällä yhteisön maarahastot työntekijäomisteisiin raksafirmoihin on käypä idea. Gar Alperovitz on puhunut strukturaalisten reformien puolesta, joihin kuuluu ”perinteinen radikaali periaate siitä että pääoman omistuksen tulisi olla alisteinen demokraattiselle hallinnolle” (Alperovits, 2013). Tämä viittaa työntekijäomisteisuuteen tai heidän osallistamiseen työpaikoilla, varsin erilainen ehdotus verrattuna valtionkommunismiin tai valtionkapitalismiin. Työpaikan demokratisointi on hyvää bisnestä joka ei yhteiskunnasta heti lopu.
Se mitä muutama reformaattori on pyrkinyt edistämään suoraan, on työvoiman poistaminen markkinoilla myytävien tuotannontekijöiden listasta. Se on mahdollisesti mielikuvituksen puutetta, joka estää meitä kuvittelemasta talousjärjestelmää, jossa työvoima koostuu ihmisistä jotka tekevät merkityksellistä työtä linjassa omien taitojen ja kiinnostusten kohteiden kanssa.
Alkuperäiskansat ja heimot onnistuivat tekemään näin samanaikaisen vastavuoroisuuden kautta. Ja Polanyin mukaan jopa säätylaitoksen aikana työvoima oli sidottu maanomistajien pytinkeihin ja sitä hoidettiin sosiaalisten suhteiden perusteella, ei työmarkkinoiden perusteella. Varmasti kykenemme löytämään lähestymistavan joka kunnioittaa ihmistyövoimaa, samalla kun maksetaan heille tekemästään työstä. Meidän tulee löytää tapa työvoimalle saada heidän elämänsä ja työnsä hallintaan heidän omien kykyjensä mukaan, sen sijaan että yksinkertaisesti myytäisiin työvoimaa markkinoilla.
Lähde: P2P Foundation