Porsaanreikä sallii pankeille — ei muille yrityksille — luvan luoda rahaa tyhjästä

Aivan kuten kaksi Nobel-palkittua ekonomistia, USA:n, Englannin ja Saksan keskuspankit ovat kaikki osoittaneet että pankit luovat rahaa tyhjästä, silloinkin kun niillä ei ole käytettävissä olevia talletuksia.

Kyvyttömyys ymmärtää tämä fakta hallitusten ja taloustieteilijöiden taholta — sillä sen sijaan he uskovat myyttiin että ihmiset tallettavat rahaa pankkiin ja tätä rahaa sitten lainataan eteenpäin — on suurin osasyy valloillaan olevaan epätasa-arvoon ja taloudellisiin ongelmiimme.

Mutta kuinka pankit käytännössä luovat lainoja vaikka niillä ei ole talletuksia käytettävänään?

Taloustieteen professori Richard Werner — QE:n luoja — huomautti syyskuussa että taloustieteen tutkimusala on mennyt päin mäntyä jo vuosisata sitten koska se ei ole kyennyt ymmärtämään sitä kuinka pankit oikeasti luovat rahaa.

Professori kirjoitti akateemisessa julkaisussaan vuonna 2014:

Se mitä pankit tekevät, on yksinkertaisesti uudelleenluokittelevat ostovelkansa, joka syntyy antolainauksen yhteydessä, yleisön ja ’asiakkaiden talletuksiksi’, ja kun he vastaanottavat talletuksia pankkisiirron muodossa, he uskovat että se mitä pankkiin on maksettu on rahaa.

***

’Lainaava’ pankki kirjaa uuden ’asiakkaan talletuksen’ ja ilmoittaa ’lainanantajalle’ että rahat on ’talletettu’ lainanantajan tilille. Koska sekä lainanantaja että pankki kumpikaan eivät oikeasti talleta mitään pankkiin — eikä, liittyen tähän transaktioon, myös kukaan muukaan, jää tarpeelliseksi analysoida pankkioperaatioiden laillisia puolia. Erityisesti pankkien vastattavien (ostovelat, accounts payable, velka ulos tallettajalle) uudelleenluokittelun tulkinta fiktiivisenä asiakkaiden talletuksena vaatii erillistä analyysia. Tämä etenkin siitä syystä, että mikään laki, asetus tai pankkisäännöstö ei oikeasti anna tätä oikeutta (yleensä sitä pidetään suvereenina etuoikeutena) luoda ja allokoida rahan tarjontaa. Lisäksi säännöt sallivat ainoastaan pankin luoda tällaisia tilejä (asiakasvaratilien säilyttämistä, Client Money Rules, koskeva erivapaus), jota potentiaalisesti käytetään väärin silloin kun ’uudelleennimetään’ pankkien vastattavat tilit ’asiakkaan talletuksiksi’ silloin kun varsinaista talletusta ei ole koskaan tehty, sillä tähän ei myöskään eksplisiittisesti viitata pankkien erivapaudessa koskien asiakasvaratilejä, eikä missään muussakaan laissa, asetuksessa tai säännöstössä.

Professori Werner selittää:

Vaikka pankkitoiminnan palveluiden toteuttaminen nojaa vahvasti kirjanpitoon, ei löydy melkein mitään akateemista kirjallisuutta joka selittäisi yksityiskohtaisesti kirjanpidon toiminnan pankkien luotonannossa sen miten pankkien kirjanpito eroaa ei-pankkikorporaatioiden kirjanpidosta.

***

Voidaan päätellä että tämä pankkien kyky on johdettu toiminnasta, eli siis pankkitoiminnan kirjanpitokäytännöistä ja säännöksistä. Nämä eroavat ei-pankkien käytännöistä, niin että vain pankeilla on kyky luoda rahaa, tai muuten kaikki ei-pankit ovat missanneet suuren mahdollisuuden luoda rahaa omaan käyttöönsä.

Jotta voitaisiin identifioida kirjanpitokäytäntöjen erot pankkien antolainausoperaatioissa, otamme käyttöön vertailevan kirjanpitotarkastelun.

***

Kun ei-rahoitusyhtiö, eli esimerkiksi tuotantoyhtiö, antaa lainan toiselle yritykselle, lainasopimus näkyy kasvaneina varoina: yrityksellä on nyt saamisoikeus velalliseen — eli siis lainanottajan lupaukseen maksaa laina. Lainanantaja ostaa lainasopimuksen, jota käsitellään vekselinä. Kun lainan antanut firma maksaa sopimuksen mukaisen summan (ja pääsee irti velvoitteestaan tarjota rahaa lainanottajalle), sen tili käteisreservien osalta pienenee pankissa. Tämän tuloksena yksi bruttomääräinen varan kasvu sovitetaan yhteen yhden bruttomääräisen varan pienenemisen kanssa, joka jättää kokonaisvarojen määrän nettona samansuuruisiksi.

Toisessa tapauksessa instituutio, joka ei ole pankki, esimerkiksi osakkeenvälittäjä toteuttaa osakkeenvälitystä velaksi position mennessä miinukselle, lainasopimus on lainanantajan saaminen joka lisätään taseeseen varaksi, ja kun laina maksetaan — esimerkiksi siirtämällä rahat asiakkaalle tai pörssiin asiakkaan velkaisen position sovittelemiseksi — yrityksen rahavarat pienenevät (jotka todennäköisesti ovat pankissa). Tästä johtuen kokonaisvarat ja kokonaisvelat eivät muutu.

Vaikka taseen kokonaissumma ei muutu lainanannosta tai sen maksamisesta muiden yritysten tapauksessa, kuva näyttää todella erilaiselta pankin tapauksessa. Lainasopimus näkyy kasvavina varoina kaikentyyppisillä yrityksillä, pankin tapauksessa lainan maksaminen… näkyy positiivisena vieraan pääoman kasvuna sen sijaan että se olisi varojen pieneneminen kuten ei-pankkien tapauksessa on. Tästä johtuen vastaava bruttomääräisten varojen kasvu ei mene tasan. Sen sijaan, sekä varat että velat kasvavat. Pankin tase kasvaa molemmilta puolilta lainan suuruisen määrän (empiiristä todistusaineistoa tutkimuksissa Werner, 2014a ja Werner, 2014c). Täten on selvää että pankit suorittavat kirjanpitonsa eri tavalla kuin toiset yritykset, jopa eri tavalla kuin lähisukulaisensa muut rahoitusinstituutiot.

***

Yllättävää kyllä, huomaamme että toisin kuten muut yritykset joiden tase kutistui kohdassa 2, pankkien tilit tuntuvat olevan paikallaan, muuttumattomia kohdasta 1. Kokonaistase on kasvanut. Miltään tililtä ei veloteta kun maksu tehdään lainanottajalle.

Kuinka on siis mahdollista että lainanottaja tuntee että pankin velvoite tuoda rahaa saataville on täytetty? (Jos se yleensäkään täyttyy.)

Tämä tapahtuu pienen, mutta kriittisen, kirjanpidon muutoksen avulla joka ilmenee pankin taseen vieraan pääoman puolella kohdassa 2: pankki pienentää sen ’ostovelkoja’ lainasummalla ja käyttäytyy kuin raha olisi maksettu asiakkaalle, ja samaan aikaan se esittää asiakkaalle tilityksen joka identifioidaan samaan pankin velvoitteeseen maksaa lainanottajalle, mutta nyt vain yksinkertaisesti uudelleenluokiteltuna lainanottajan ’asiakkaan talletukseksi’ pankissa.

Kun pankki on ’siirtänyt’ lainasumman, se on edelleen tilassa jossa se on pystyssä rahaa. Toisin sanoen, pankki ei oikeasti tarjoa rahaa lainanottajalle: mitään varojen siirtoa asiakkaalle tai asiakkaan tilille ei tapahdu. Vastaavaa siirtoa joka pienentäisi toista tiliä lainanottajan kustannusten kattamiseksi ei tapahdu. Sen sijaan, pankki yksinkertaisesti uudelleenluokittelee sen vastattavan vieraan pääoman, muuttaen sen ’ostovelan’ (accounts payable, velka ulos tallettajalle), velvoitteen joka syntyy pankin lainasopimuksesta, toiseksi vieraan pääoman nimikkeeksi ’asiakkaan talletukset’.

Kun lainanottajalle annetaan kuva että pankki on siirtänyt rahat sen pääomista, reserveistä tai muilta tileiltä lainanottajan tilille (kuten suuret pankkiteoriat, rahanvälitysteoriat ja vähimmäisvarantoteoriat virheellisesti väittävät), tämä ei ole se mitä todellisuudessa tapahtuu. Kumpikaan ei pankki eikä asiakas talleta mitään rahaa, eikä rahoja siirtynyt pankin ulkopuolelta pankkiin jotta asiakkaan talletustilisummaa voitaisiin kasvattaa. Mitään talletusta ei tapahtunut.

Kohdassa 1 pankilla oli maksuvelvoite. Kuinka pankki vapautui tästä velvoitteesta? Lakisanakirjassa lukee:

”Yleisin tapa vapautua velvoitteesta… on maksamalla.”

“The most common way to be discharged from liability … is through payment.” linkki

Ja kuitenkaan mitään maksua ei tapahdu kohdassa 2 (ja ei myöskään koko ’lainaus’prosessissa), joka on syy siihen miksi pankin tase on samassa tilassa kuin kohdassa 1 jolloin kaikki lainanantajat ovat edelleen velkaa rahaa lainanottajille. Pankin maksuvelvoite on vain nimetty uudestaan ’pankkitalletukseksi’. Kuitenkin pankkitalletukset määrittelee keskuspankki viralliseksi osaksi rahavarantoja (sellaisten virallisten rahan tarjonnan aggregaattien kuin M1, M2, M3 tai M4 kautta). Tämä vahvistaa sen että pankit luovat rahaa kun ne antavat lainoja: ne keksivät fiktiivisen asiakkaan talletuksen, jota keskuspankki ja muut rahajärjestelmän käyttäjät pitävät ’rahana’, jota ei voida erottaa ’todellisesta’ talletuksesta jota pankki ei ole luonut tyhjästä. Täten pankit eivät ainoastaan tarjoa luottoa, ne luovat luottoa, ja samalla luovat rahaa.

***

Sen sijaan että ne vapautuisivat velvoitteestaan siirtää laina tilille, pankit vain luokittelevat lainasopimuksista aiheutuvat vieraan pääoman velvoitteensa uudelleen ’asiakkaan talletuksiksi’ (ja täten käytännössä skippaavat kohdan 1 kokonaan ja näin eivät merkitse velvoitetta tilille). Pankki esittää tilityksen lainanottajalle joka kirjaa velvoitteen lainanottajan ’talletukseksi’ pankkiin.

***

Sen mikä sallii pankkien luoda luottoa ja täten rahaa on niiden asiakasvaratilien säilyttämistä koskeva erivapaus. Kiitos tämän erivapauden, pankkien sallitaan pitää asiakkaan talletukset omassa taseessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tallettajat jotka tallettavat rahaansa pankkiin eivät enää ole tämän rahan laillisia omistajia. Sen sijaan heitä pidetään vain yhtenä yleisenä luotottajana pankille jolle pankki on velkaa. Tämä tarkoittaa myös, että pankilla on pääsy talletuksiin joita se pitää hallussaan ja kehittää uusia ’asiakastalletuksia’ joita ei pankkiin ole alunperinkään maksettu, vaan luokiteltu uudelleen lainasopimusten maksuvelvoitteista.

Se mikä tekee pankeista uniikkeja ja selittää antolainauksen ja talletusten keräämisen saman katon alla on perustavanlaatuisempi fakta että niiden ei tarvitse erotella asiakkaiden tilejä, ja siten niiden on mahdollista uudelleennimetä tilejä ja sekoittaa velvoitteita keskenään.

***

Vaikuttaisi siltä että ne jotka argumentoivat pankkisääntelyn vapauttamisen puolesta jotta voitaisiin luoda pelikenttä ei-pankkien kanssa toimimiseen ovat jättäneet vaatimatta pankkien uniikin asiakasvaratilien säilyttämistä koskevan erivapauden — sääntöjen joka hyödyttää vain pankkeja — vapauttamista koskemaan myös kaikkia niin että pankkien tulisi myös noudattaa asiakasvarojen säilyttämistä koskevaa säännöstöä.

***

Vaihtoehtoisesti voitaisiin argumentoida että pelikenttä muuttuisi jos pankkien nykyinen erivapaus asiakasvaratilien säilyttämisestä annettaisiin myös muille yrityksille — toisin sanoen että asiakasvaratilien säilyttämistä koskevat säännöt purettaisiin. Tämä mahdollistaisi myös muiden yritysten kaikenlaiset luovat kirjanpitomenettelyt jotka ovat nykyään pankkien käytäntöjä. Se ainakin varmistaisi että kilpailu pankkien ja rahalaitosten jotka eivät ole pankkeja välillä olisi tarkoituksenmukaisempaa, sillä erivapaus asiakasvaratilien säilyttämisestä, yhdessä pankkien velvoitteiden uudelleennimeämiskäytännön kanssa  on antanut pankeille merkittävää kilpailuetua toisenlaisiin yrityksiin nähden: pankeilla on ollut kyky luoda ja allokoida rahaa — virtuaalisesti koko money supplyn verran taloudessa — kun muilla yrityksillä ei ole mahdollisuutta tehdä samoin.

***

Basel-säännöt oli tuomittu epäonnistumaan, sillä ne pitävät pankkeja rahoituksen välittäjinä, vaikka oikeasti pankit ovat rahan luojia. Koska pankit taikovat rahaa fiktiivisinä talletuksina, voidaan osoittaa että pääomavaatimukseen perustuva pankkien regulointi ei rajoita pankkitoimintaa millään tavalla: pankit voivat luoda rahaa ja täten järjestellä luotavaa rahaa saataville ostaakseen juuri markkinoille tuotuja osakkeita jotka kasvattavat niiden pääomaa. Toisin sanoen, pankit voivat keksiä rahaa jota sitten käytetään niiden oman pääoman kasvattamiseen.

Tämä on itseasiassa se mitä Barclays teki vuonna 2008 välttääkseen käyttämästä verorahoja pankin pääomittamiseen: Barclays ”hankki” £5.8 miljardin pääomituksen Persianlahden suvereeneilta sijoittajilta — lainaamalla heille lisää rahaa! Kuten selitetään Werner 2014a -tutkimuksessa, Barclays käytti standardilainaoperaatiota, ja täten se keksi tyhjästä £5.8 miljardin ”talletuksen” joka ”lainattiin” sijoittajille. Tätä talletusta sen jälkeen käytettiin hankkimaan juuri myytäväksi asetettuja osakkeita. Täten tässä tapauksessa pankin velvoite joka oli peräisin Persianlahden sijoittajille tehtävästä lainasta muuttui (1) vastattavaa-puolen maksuvelvoitteesta (2) asiakkaan talletusvastattavaksi, ja siitä edelleen (3) omaksi pääomaksi – taseen vastattavaa-puolen toiseen kategoriaan.

Barclays käytännössä keksi tyhjästä oman pääomansa. Tämä oli selvästi halvempaa kuin Britannian veronmaksjien pussilla käyminen. Julkisesti listatuista yrityksistä yleensä mikään muu ei saa lainata rahaa muille yrityksille siinä tarkoituksessa että ostaisi omia osakkeitaan, se ei ole sallittua Britannian vuoden 2006 yrityslain (Companies Act 2006 Section 678, Prohibition of assistance for acquisition of shares in public company) mukaan. Mutta valvovat viranomaiset katsoivat tätä läpi sormien. Kuten Werner (2014b) kuvaa, keskuspankkien tai pankkien luoton luominen on eräs tapa puhdistaa pankkijärjestelmä ja taata pankkien luottokannan nopea eheytyminen. Barclaysin tapauksessa todistusaineisto viittaisi siihen että tiukemmat pääomavaatimukset eivät välttämättä estä pankkien luoton ja rahan luontia, sillä niiden talletusten luominen luo lisää ostovoimaa jolla voidaan sitten edelleen rahoittaa pankkien pääomittamista.

Toisin sanoen, pankeille on annettu porsaanreikä — joka ei ole olemassa muulle liiketoiminnalle — käyttää fiktiota siitä että pankin velat ovatkin varoja, mikä antaa niille suuren kilpailuedun muihin nähden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.