Mitä on P2P-politiikka?

Verkostojen ja P2P:n logiikkaan perustuvat poliittiset vaihtoehdot ovat nousussa ja saamassa huomiota. Mitä suurempi on tietoisten kommonerien määrä, sitä suurempi todennäköisyys on sille, että kommonerit ovat uusi houkutustekijä kulttuurisille  ja poliittisille arvoillemme.

40 vuoden neoliberalisaation jälkeen luvattu Francis Fukuyaman visioima ”historian loppu” on johtanut olemassaolevien hierarkkisten järjestelmien hajoamiseen, myös politiikan hajoamiseen, mikä kulminoitui Brexitiin ja Trumpiin. Vaikka näiden rakenteiden tuhoutumista vastaan oli voimakkaat vastareaktiot, nykyistä poliittista muutosta ei pääse kelaamaan taaksepäin. Nuoliberalismia ei voida peruskorjata. On paljon todennäköisempää, että syntyy verkostoihin ja vertaistoimintaan perustuva vaihtoehto.

Vaikka radikaaleimmat P2P-politiikan innovaatiot ovat prefiguratiivisten yhteisöjen pioneerityötä, nämä rajoittuvat aina valtion pakottamina, usein yhdessä markkinoiden intressien kanssa. Tämän takia muutoksentekijöiden täytyy myös ottaa osaa institutionaaliseen politiikkaan systeemin hakkeroimiseksi, tai muuten sallia varsin todellisen fasismin vaaran runnoa yli tyhjiön, jonka vasemmisto on jättänyt jälkeens neoliberaalin maailmanjärjestyksen hajotessa. Ei ole ristiriitaa nyt tarvittavien vaihtoehtojen itsenäisen rakentamisen ja kykymme puolustaa niitä välillä, keksimällä uudelleen olemassa olevia poliittisia kanavia. Molemmat lähestymistavat, prefiguratiivinen ja institutionaalinen, voivat toimia yhdessä, kun pidetään mielessä että voi ottaa aikansa vanhalla kaartilla nähdä P2P-tulevaisuus.

Miesten dominoimat ehdokasvaihtoehdot kuten Podemos, Syriza tai Bolivarin sosialismi vetoavat vasemmistolaiseen työväen nostalgiaan ilman nykytrendeihin vastaamista teknologiassa ja kulttuurissa, eivätkä ne tarjoa toimivaa tai kiinnostavaa visiota tulevaisuudelle. Samaan aikaan paljon kiinnostavammat poliittiset prosessit ovat saavuttaneet huippunsa medianäkyvyydessä vuonna 2011: Occupy, 15-M ja samankaltaiset verkostoituneet liikkeet. Huolimatta siitä, että ne hajoitetaan (usein väkivalloin) ja julistetaan mediassa kuolleiksi, nämä liikkeet ovat osoittautuneet hiljaisen lannistumattomiksi.

Espanjan tapaus on erityisen kiinnostava. Siellä missä Podemos epäonnistui odotusten täyttämisessä, suuri määrä kuntaliikkeitä, jotka 15-M -aktivistit saattoivat alulle yhdessä muiden poliittisten ja yhteiskunnallisten voimien kanssa, juhlivat riemuvoittoa Espanjan suurkaupunkien kuntavaaleissa vuonna 2015. Nämä ”apupuolueet” pyörivät osallistavilla alustoilla avoimilla esivaaleilla (prosessi jossa kuka tahansa voi laittaa itsensä ehdolla vaalilistalle, joita sitten äänestetään asuinkunnan perusteella). Barcelonan ja Madridin tapauksessa johtohenkilöt olivat naisia.

Vallassa olevat kuntapuolueet koordinoivat ja jakavat resursseja tavoilla, jotka ovat samankaltaisia kuin yhteisvaurausperustaisen vertaistuotantoprojektien tavat. Ne käyttävät eettistä koodisäännöstöä, joka kieltää eläkevirat ja institutionaalisen tai pankkirahoituksen, samalla kun ne edistävät osallistavia ohjelmia, läpinäkyvyyttä ja palkkakattoja niille, jotka työskentelevät instituutioissa. Mutta Espanjan kuntakoalitiot eivät ole yksin. Edistysmieliset kaupungit ympäri maailman kuuntelevat kommonerien ääntä ja luovat tiloja tavalliselle kansalle kääriä hihat ja ottaa osaa heitä koskevien asioiden hoitoon. Kaupungit kuten Ghent, Frome, Belo Horizonte, Napoli, Montreal, Jackson, Lille, Valparaiso, ja Bologna ovat esimerkkejä.

Commons-liikkeen tarvitsee edistää yhteistä tunnustuksen tunnetta, jolla emansipoidutaan markkinoista ja valtiosta, sillä se radikaalisti uudelleenvisioi itsensä yhteistekemisen logiikoilla. Yllä kuvatut kukoistavat yhteisvauraussuuntautuneet liikkeet voivat myös itseorganisoitua samantyyppisiksi Yhteisvaurauskokouksiksi. Nämä palvelisivat foorumina kokemustenvaihdolle, tapahtumanjärjestämiselle ja yhteiskunnallisten sekä poliittisten voimien tukemiselle, jotka kannattavat yhteismaata ja ovat mukana valtion ja yhteismaan välisissä kumppanuuksissa. Eräs merkittävä tämän suunnan aloite on ollut European Commons Assembly, Euroopan kattava verkosto kommonerien ajamalle poliittiselle toiminnalle.

Haaste nyt on kiteyttää nämä käytännöt korkeammilla kompleksisuuden tasoilla. Kuntaeettinen koodisto voi palvella ytimenä monikansallisille poliittisille koalitioille, jotka seuraavat yhteisvaurausperustaisen vertaistuotannon käytäntöjä. Tässä skenaariossa valtio ja muut suuret instituutiot matkivat CBPP-projektien voittoa tavoittelemattomien säätiöiden ominaisuuksia. Ne mahdollistavat yhteistyön infrastruktuurin, tässä tapauksessa arvonluonnille siviiliyhteiskunnan taholta, mutta eivät suoraan ohjaa yhteiskunnallista isännöintiprosessia itsessään.

P2P-valtio, joka tunnetaan nimellä Partnerivaltio, radikaalisti demokratirsoisi hyvinvoinnin jakoa työntekoa laajemmalle, samalla kun vahvistetaan avointa osuustoimintaa, yhteisvaurausperustaista vertaistuotantoa ja kansalaisen itsehallintoa. Se myös juridisesti tunnustaisi yhteistekemisen, siellä se sakottaa välistä vetävää voitontavoittelua. Partnerivaltiota pitäisi linjassa myös osallistavat mekanismit ja extituutiot, joka määritellään itseorganisoituvina poliittisina kokouksina, joiden tehtävä on ylläpitää tasapainoa prefiguratiivisen politiikan ja niiden institutionaalisten aisaparien välillä. Jos tämä kuulostaa utopistiselta, kannattaa pitää mielessä että espanjalaiset (ja muut) näitä käytäntöjä harjoittavat munisipalistit saivat niskoilleen pilkkaa tasaisesti ennen vaaleja, mutta lopulta he voittivat.

Politiikan lasikaton rikkominen ja synergioiden luonti kolmen tällä hetkellä liittoutumattoman puoluepoliittisen lähestymistavan välille vaatii aloitteita kuten yllä esitettyjä extituutioita. Näillä poliittisilla lähestymistavoilla on myös vastineensa kysynnässämme tietyntyyppisille systeemeille: Ilmainen (Piraattipuolueet), Reilu (Uuden Vasemmiston puolueet), ja Kestävä (Vihreät puolueet). Yhteisvaurauden logiikka voi olla katalyytti näiden kolmen poliittisen virtauksen yhdistämiseksi, jotta saataisiin käyttöön näiden kolmen yhdistetty valta ja edistettyä muutosta ruohonjuuritason suunnalta.

Ekologisen systeemin vika yhdistettynä kasvavaan eriarvoisuuteen ja yhteiskunnalliseen konfliktiin vaatii ratkaisuja, joita nykysysteemi on epäonnistunut ja kyvytön tarjoamaan.

Massatyöttömyyden uhatessa ja prekarisaation lisääntyessä yhä useammat yhteiskunnan segmentit vetäytyvät tehottomasta valtavirran poliittisesta valtiologiikasta etsimään yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti järkevämpiä vaihtoehtoja. Kun kasvava määrä osattomia ihmisiä itseorganisoi yhteisvauraussuuntautuneita P2P-verkostoja ja uuden tyyppisiä tapoja elää, elinkeinoja ja solidaarisuutta voidaan prototyypata ja puolustaa poliittisesti lokaalilla ja ylikansallisella tasolla. Uusi poliittinen muutosagentti ei ole proletariaattia eikä prekariaattia, vaan kommoneri, voimaantunut nykyajan haasteisiin sopeutunut hahmo.

Visions and Pathways 2040 Action Pathways from VEIL on Vimeo.

Me tiedämme, että historia ei ole deterministinen, vaan mitä suurempi määrä tietoisia kommonereja on, sitä suurempi on todennäköisyys sille että Yhteismaasta tulee uusi houkutustekijä kulttuurisille ja poliittisille arvoillemme. Miten tämä voidaan saavuttaa? Milloin Yhteisvauraussiirtymä alkaa? Seuraavat kaksi tekstiä tarjoavat mahdollisuuksien ja toimintasuunnitelmien läpikäyntiä.

Lähde:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.