Terrorinhallinnan teoria: Case Open Source -ekologiaprojekti

Tämä on tärkeä essee joka monella tapaa on linjassa P2P Foundationin tulokulman kanssa. Kirjoittajien ReMaker-yhteiskunnan konsepti tiedostaa, että ydinongelma on vertaistuotannon radikaali potentiaali vähentää huomattavasti kompleksin sosiaalisen järjestäytymisen kustannuksia, ja artikkeli on samaa mieltä kanssamme siitä että tämä tulee osoittaa tutkimuksin.

Yhtä tärkeää on, että artikkeli pohtii muutoksen olevan ei teknokraattinen vaan holistinen ja integroiva ponnistus, jolla on kriittisiä psyko-spirituaalisia puolia. Artikkeli ottaa käyttöön terrorinhallintateorian (terror management theory), joka painottaa sitä kuinka kuolemanpelko ajaa ihmisten käyttäytymistä ja instituutioita, ja kuinka konsumerismi nivoutuu siihten, kun taas ReMaker-yhteiskunnalla on potentiaalia, uuden kulttuurin avulla jota se kehittää yhteistoiminnallisen ”tekijä”-kulttuurin fyysisissä sijainneissa, luoda uusia tapoja käsitellä kuolemanpelkoa, mikä on itseasiassa sopusuhdassa kestävän yhteiskunnan kanssa.

Kirjoittajat Stephen Quilley, Jason Hawreliak, Kaitlin Kish:

“Tässä reMaker-yhteiskunnan kontekstissa me ehdotamme myös psykologista viitekehystä tiedon ja toiminnan välisen aukon ymmärtämiseksi, ja ehkäpä vielä tärkeämpänä, potentiaalisesti järkevällä tavalla asian ratkaisemiseksi. Ensinnäkin, osa ratkaisua täytyy lähteä kulutuskulttuurin roolin ymmärtämisestä itsetunnon ja ontologisen turvallisuuden rakentamisessa (Laing, 1961; Giddens, 1991). Eräs hyödyllinen lähtökohta tässä suhteessa on terrorinhallintateoria (terror management theory, TMT), empiiris-psykologinen viitekehys joka on yli 300 empiirisen tutkimuksen tietojen varmentama (Greenberg, Solomon, and Pyszczynski, 1984).

Perustuen Ernest Beckerin työhön (esim. 1973; 1975), TMT näkee ihmisolennoilla samat biologiset imperatiivit selviytyä kuin kaikilla organismeilla, mutta myös henkisen kyvyn ennakoida (ja myös vatvoa) tulevaa väistämätöntä kuolemaa, sekä yleisemmin ymmärtää kuolevaisuuden merkitystä. Vaistonvaraisen selviytymisvietin ja pakoonpääsemättömän lopullisuuden yhdistelmä on mahdollisen lamaannuttavan ahdistuksen lähde. Jotta voisimme selvitä eksistentiaalisen kauhun kanssa, me luomme ja alleviivaamme merkityksiä järjestelmille jotka sallivat meidän uskoa että me olemme erikoisia, tai käyttäen Beckerin puhetapaa, että me olemme merkityksekkäämpiä kuin ”madot ja madonruoka” (Becker, 1973, p. 26). Jotta saavuttaisimme tämän, me olemme mukana ”sankariprojekteissa” — kulttuurillisesti säännöstellyissä käytännöissä jotka lisäävät yhteenkuuluvuudentunnetta, sosiaalista kunnianosoitusta ja omanarvontuntoa. Lisäksi sosiaaliset järjestelmät tarjoavat keinoja ”kuolemattomuusprojekteille” joiden kautta yksilöt voivat elää ikuisesti, kirjaimellisesti (ehkäpä uskonnollisen kuoleman jälkeisen elämän kautta) tai symbolisesti (Lifton, 1983), perinnön muodossa.

TMT:tä on käytetty tehokkaasti tutkimaan epärationaalisia ajureita kulutuskäyttäytymisen (esim. Arndt et al, 2004) ja ilmastonmuutoksen kieltämisen tutkimuksessa (Vess and Arndt, 2008; Dickinson, 2009). Yksi seuraamus modernisaatiosta on että yksilöllisen, mobiilin urbaanin yhteiskunnan kontekstissa pettymyksien, kulttuurirelativismin ja sekularisaation prosessit ovat sabotoineet koossapitäviä, kulttuurisesti pakotettuja ja jaettuja sankari/kuolemattomuusprojekteja. Jopa niinkin tavalliset tunnusmerkit kuin ”olla hyvä äiti” tai ”elää kuin hyvä kristitty” eivät enää toimi tehokkaina sankari/kuolemattomuusprojekteina. Konsumerismista on tullut alin yhteinen nimittäjä ja viimekäden tarkoitus. Silmiinpistävä kuluttaminen, asioiden tyyli ja omistaminen on muuttunut erittäin näkyväksi ja universaalisti ymmärretyksi omanarvontunnon ja arvovallan tunnusmerkiksi (Becker, 1973; Kasser and Sheldon, 2000; Arndt et al., 2004). Se on loputon kuluttamisen sykli joka harhauttaa meidät meidän omasta kuolevaisuudestamme samalla tarjoten meille näkyviä indikaattoreita menestyksestä ja arvovallasta. Suuren talon, kalliin auton tai jopa viimeisimmän älypuhelimen omistaminen (O’Gorman, 2010) ovat kaikki merkkejä kapitalistisen järjestelmän sisällä saavutetusta mitattavasta menestyksestä. Tämä voi osittain olla syynä siihen miksi ihmiset jatkavat passiivisen kuluttamisen logiikkaan uskomista jopa silloin kun he ovat tietoisia sen negatiivisista vaikutuksista työntekijöihin, paikallistalouksiin ja ympäristöön: omanarvontunnon pumppaaminen kuluttamalla ja omistamalla saattaa ottaa valtaansa minkä tahansa moraalisen epätietoisuuden joka liittyy työolosuhteisiin, kestävään kehitykseen tai ympäristöön (Dickinson, 2009).

Täten yksi tapa passiivisen kulutuksen logiikan kumoamiseksi on tarjota vaihtoehtoisia lähteitä merkitykselle ja omanarvontunnolle — sankari/kuolemattomuusprojekteja jotka etuoikeuttavat tuottamisen ja kierrättämisen ostamisen ja roskiin heittämisen yli. Tämä on reMaker-yhteiskunnan keskeinen tarkoitus: ei suoraan korvata tai lopettaa globalisaatiota ja kapitalismin hegemoniaa, vaan tarjota tarkoituksenmukaisia vaihtoehtoja passiivisen kuluttamisen logiikalle. reMaker-yhteiskunnan konsepti etsii linkkejä open source -teknologian potentiaalin ja tee-se-itsekulttuurin välille, tarjotakseen vaihtoehtoisen vision talouspolitiikalle ja psykologisesti tietoisen ymmärryksen vihreistä sankari/kuolemattomuusprojekteista.”

Open Source -ekologiaprojektin arviointi psyko-spirituaalisin ehdoin

”Eräs korkeimman profiilin open source -kokeista, osallistuvasta designista ja tuotannosta on ”Open Source Ecology” (OSE) — projekti joka on ollut suuren hypen ja mahdollisesti liiallisen hypen kohteena. Vuonna 2003 perustettu OSE toivoo ”näkevänsä vaurauden maailman joka ei jätä ketään jälkeen” (Open Source Ecology: About, 2014).

Ydintoimintanaan OSE suunnittelee ja tarjoaa open source -suunnitelmia ”Globaalin kylän rakennukseen”, ja sitä kuvataan ”50 tärkeimmän koneen joukoksi joita modernin elämän olemassaolo vaatii” (Open Source Ecology: GCVS, 2014). Näihin kuuluu traktorit, tiilentekokoneet, uunit ja piirilevykoneet. OSE kutsuu heidän koneitaan ”legoiksi” sillä ne ovat keskenään vaihdettavia ja suunniteltu käyttäjän tarpeisiin. Yksi päätehtävistä GCVS:lle on tarjota vaihtoehtoinen tapa saada koneita käyttöön omavaraisesti murto-osalla kustannuksista. Esimerkiksi OSEn verkkosivujen mukaan John Deere -traktori voi maksaa n. 50 tuhatta dollaria, traktori OSEn designin mukaan saadaan tuotetuksi noin 9 tuhannen dollarin hinnalla (Open Source Ecology, 2014).

Toteuttamalla systeemin joka alleviivaa modulaarista designia, yksilöiden ei tarvitse ostaa valmistajaspesifisiä komponentteja tai maksaa älyttömiä työvoimakustannuksia; sen sijaan heillä on potentiaali rakentaa, korjata ja muokata laitteistoaan silloin kun on tarvis.

OSE on kunnianhimoinen organisaatio jolla on suuret maailmaa muuttavat tavoitteet. Kun heiltä kysyttiin tavoitteistaan haastattelussa Make-lehteen, OSEn perustaja Marcin Jakubowski vastasi että ”me yritämme keksiä sivilisaation uudelleen”. (Kalish, 2012). Näemme tätä retoriikkaa käytössä organisaation visiossa myös:

Tämä raa’an tuotantovoiman levittäminen ihmisille ei ainoastaan ole tapa ratkaista pahoja ongelmia — se on myös tapa ihmisille itselleen kehittyä. Uuden maailman luominen riippuu ihmistietoisuuden laajentumisesta ja henkilökohtaisesta evoluutiosta, ihmisten päästessä kiinni autonomiaan, mestaruuteen ja tarkoitukseen — rakentaessaan itsensä — ja ottaakseen vastuuta ympärillä olevasta maailmastaan. Yksi lopputulema on maailma jossa ei ole keinotekoista materiaalista niukkuutta, jossa materiaaliset rajoitteet ja resurssikonfliktit eivät enää sanele ihmisten välisiä kohtaamisia, ei henkilökohtaisia eikä poliittisia. (Open Source Ecology, 2014)

Vaikka tämä takuulla on kiinnostava idea, GVCS jää vain ajatuksen tasolle. Lukuunottamatta Earth Brick Pressia, avoin hardware ei ole lähelläkään riittävän robustia tai monistettavaa jotta se voisi kilpailla kaupallisten tuotteiden kanssa. Oma OSE powercube -workshopimme, jota veti Tom Griffin elokuussa 2014 DIYode makerspacessa Kanadan Guelphissa, tuotti vain osittain toimivan koneen joka ei ollut tarpeeksi robusti, luotettava tai monistettava korvaamaan valtavirran vastaavaa tuotetta.

Kaikesta huolimatta, projekti on tärkeä jotta voidaan tutkailla avoimen arkkitehtuurin teknistä potentiaalia tuotannossa, sekä siksi koska se antaa ymmärtää että on olemassa paradigman muutos fysiologisessa suhteissa tuottamisen ja kuluttamisen prosesseihin. Projektin sisäinen perussyy on, että tämä relokalisaation muoto voi linkittää paikalliset elinkeinot ja bioalueellisen tuotannon ekologiseen ja yhteisöllisiin sankari/kuolemattomuusprojekteihin, eli open source ja yhteisöpohjainen lähestymistapa designiin ja tuotantoon arkipäivän materiaalisessa kulttuurissa voi muuttua ontologisen turvallisuuden perustaksi (Laing, 1962), arkipäivän uudelleenlumoajaksi (Berman, 1989) ja aktiivisemmaksi elämäntyyliksi vähemmällä kulutuskeskeisyydellä. Kaiken kaikkiaan teknologia, avointen arkkitehtuurien yhteistoiminta, distributiivisen poliittisen talouden malli ja vaihtoehtoiset tavat tarkoituksen luonnille tarjoavat vaihtoehtoisen perustan moderniudelle. Molemmat i.) tulevaisuuden mallina tulevalle yhteiskunnalle ja ii.) mallina aktivismille ja sosiaaliselle yrittäjyydelle nykyhetkessä tekevät open source -ekologiaprojektista tulevaisuuden sankari/kuolemattomuusprojektin.

OSE:ssa näemme uskomuksen siitä että verkostoituneen kommunikaation ja open source -eetoksen voima on todella emansipatorista. Ainakin periaatteen tasolla ne tarjoavat ihmisille keinon omavaraisuuteen ja sen lisäksi ne vapauttavat maailman keinotekoisesta materiaalisesta niukkuudesta — – joka on suurin syy nälkään, köyhyyteen ja sotaan. Nämä ovat yleviä ja jaloja väitteitä. Huolimatta siitä toteutuuko OSEn visio ”sivilisaation uudelleenkeksimisestä” koskaan, se jokatapauksessa on esimerkki sellaisesta liikehdinnästä joka karakterisoi reMaker-yhteiskuntaa. OSEn eetos ei ole niinkään antikapitalistinen vaan pro-omavarainen. Toisin kuin länsimaisen kapitalismin kuolemattomuusajattelu, jossa arvovalta ja omanarvontunto saavutetaan ostamalla ja passiivisen kuluttamisen logiikan kautta, OSE tarjoaa osanottajilleen ja kannattajilleen mahdollisuuden käyttää kykyjään ja tietojaan jonkin konkreettisen, ja mahdollisesti kestävän arvon, rakentamiseen. TMT:n perspektiivistä OSE tarjoaa osallistujille vaihtoehtoisen tavan kartuttaa arvovaltaa, omanarvontuntoa ja ontologista turvallisuutta.

Joten minkä sortin kokemuksia tyypillinen OSE-workshop tarjoaa? Kiinnostuneille yksilöille — yleensä parikymppisille — OSEn farmille matkustamisen Missourin maalaismaisemiin, jossa osanottajat osallistuvat erilaisiin workshopeihin, kaluston rakentamiseen ja brainstormaukseen. Farmi on suurimmaksi osaksi off-grid, joka tarkoittaa nykyaikaisten mukavuuksien kuten puhtaan veden, lämmityksen ja langattoman internetin joko puuttumista tai huonoa saatavuutta (Eakin, 2013). New Yorkerin haastattelussa eräs vapaaehtoinen summasi syitä sille miksi jättää väliin mukavuudet ja, suoraan sanottuna, nykyaikaisen elämän turvallisuuden: ”Etsin tapaa vaikuttaa talousjärjestelmään teknologialla — klassinen kuinka-muuttaa-maailma -mentaliteetti” (Kang, qtd. in Eakin, 2013). Samalla tavoin toinen OSE:n osallistuja, joka rakensi tiilienpuristuslaitteen OSEn verkossa olevien ohjeiden avulla, huomautti palkkioista joita projektiin myötävaikuttaminen tarjoaa: ”Se oli kuin viimeinkin ensimmäistä kertaa elämässäni tiesin mitä minun tuli tehdä… Se oli kuin olisin synnyttänyt. Se oli kuin ’hitsi, me rakensimme tämän ja tässä on tulos”’ (Slade, qtd. in Kalish, 2012). Samassa New Yorkerin haastattelussa yllä Jakubowski mainitsee nk. ”Ikea-vaikutuksen, jossa rakennat jotakin asiaa enemmän kuin toista sen takia että pidät siitä [t.s. jotain ostamaasi]… Ihmisillä on suuri tarve luoda oma olemassaolonsa” (Eakin, 2013).

Nämä todistajanlausunnot esimerkillistävät tarkoituksen tuntua ja ontologista turvallisuutta jota tarjotaan. Palataksemme Beckeriin (1975), ”Mitä ihminen [sic] todella pelkää ei niinkään ole sukupuutto, vaan sukupuutto ilman tarkoitusta. Ihminen haluaa tietää että hänen elämällään on merkitystä, jos ei hänelle itselleen niin ainakin suuremmassa mittakaavassa, niin että hän on jättänyt jälkensä, jäljen jolla on tarkoitus.” (s. 4). Tässä kontekstissa projektit kuten OSE tarjoavat mahdollisen pelastuksen marxilaiselle/weberilaiselle/durkheimilaiselle alienaation, pettymyksen ja anomian ongelmalle. Osallistumalla OSE-workshopiin tai rakentamiseen, vapaaehtoiset kykenevät suoraan näkemään työn hedelmien hyödyt (eli juomalla vettä juuri kaivetusta kaivosta); löytämään merkityksen ymmärtämällä ”hyvän elämän” radikaalisti toisella tavalla ja vahvistamalla syviä yhteyksiä kanssatuottajiin. Lisäksi, koska OSE tarjoaa materiaalinsa vapaasti verkossa, osanottajat tietävät että heidän myötävaikutuksensa on muiden ihmisten käytössä mahdollisesti useita vuosia, joka yhä lisää digitaalista perintöä eli ”kuolemattomuusprojektia”.

Tämä ei tarkoita sitä että OSE on täysin ongelmaton. Ensinnäkin, verkosta irti eläminen tuo mukanaan kaikenlaisia logistisia ja jopa terveydellisiä ongelmia, ja monilta workshopeihin osallistuneilta puuttuu tarvittavat tekniset kyvyt jotta voitaisiin toimia tehokkaasti, joka tarkoittaa sitä että aikarajat venyvät tai osa ihmisistä lopettaa homman kesken (Eakin, 2013). Lisäksi tässä kohtaa tee-se-itse utopiaa, OSE:n off-grid -retoriikka ei voi täysin sulautua siihen todellisuuteen että projekti on väistämättä täysin riippuvainen kaupallisista komponenteista ja palveluista — ei vähiten internetistä, tietokoneteknologiasta, ja harvinaisista Kiinasta tuoduista maametalleista. Vielä rajatummassa merkityksessä OSE-farmin on täytynyt ostaa kaupallista laitteistoa, kuten puskutraktori ja ikkunoita (Eakin, 2013). Haluamme myös painottaa sitä että OSE ja tekijäkulttuuri laajemminkin on yksi vaihtoehtoinen malli taloudelliselle käytännön toiminnalle ja omanarvontunnon kartuttamiselle, ja että tässä kohtaa taloudelliset tai ympäristölliset vaikutukset ovat nimellisiä. Joka tapauksessa, mikäli tämä nähdään askeleena oikeaan suuntaan eikä täysin valmiina visiona, OSElla ja siihen liittyvillä ryhmillä on potentiaali tarjota vaihtoehtoinen paikallistalouden malli, keino omanarvontunnon kartuttamiseen ja tarkoituksen aikaansaamiseen. Lyhyesti, OSE voidaan nähdä aikaisena esimerkkinä siitä miltä pienen mittakaavan reMaker-yhteiskunta voisi näyttää.”

* Artikkeli: Finding an Alternate Route: Towards Open, Eco-cyclical, and Distributed Production. By Stephen Quilley, Jason Hawreliak, Kaitlin Kish. Journal of Peer Production, Issue #9: Alternative Internets, 2016 (saatavilla täältä).

Lähde:

One thought on “Terrorinhallinnan teoria: Case Open Source -ekologiaprojekti”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *