Bentham on modernin utilitarianismin isä ja hän artikuloi sen kehykset ja sen suurimman periaatteen: ”Se on suurimmassa määrin suurin onni joka on oikean ja väärän mitta”. Bentham uskoi että ihmiset ovat pääosin motivoituneet maksimoimaan mielihyvän ja minimoimaan kivun. Poliittisella kentällä Bentham halusi puhua edustuksellisen demokratian puolesta ja uskoi että ihmiset kykenivät pitämään poliitikkoja vastuussa tämän onnellisuusperiaatteen realisoinnista äänestämällä. Talouden kentällä Bentham otti käyttöön utilitarianismin Smithin ja Ricardon klassisen talouden ideologian viitekehyksessä. Benhtamilla oli individualistinen käsitys onnellisuudesta, ja hän uskoi ihmisten tavoittelevan onnellisuutta markkinoiden avulla. Benthamin mielestä kipu ja mielihyvä on mahdollista tarkasti määrittää markkinoiden näkymättömän käden avulla, jolloin raha on onnellisuuden mitta. Benthamin mukaan yksilöt saattoivat saattoivat tulla onnellisiksi keräämällä varallisuutta. Varallisuus salli ihmisten ostaa elintarvikkeita ja vähentää tulevaisuuden epävarmuudesta aiheutuvaa ahdistusta. Bentham ei uskonut että hallinnolla on rooli ihmisten auttamisessa heidän tarpeidensa, tai vielä vähemmän haaveidensa, tyydyttämisessä. Hän uskoi että sisäinen draivi jolla maksimoidaan onnellisuus on ihmisissä niin vahva että he kykenevät itse realismoimaan oman onnellisuutensa oikeassa sosiaalisessa kontekstissa. Hän uskoi hallituksen pääroolin olevan tarjota tarpeellista turvaa ihmisille jolla vakuutettiin että heidän työnsä ja sijoituksensa saivat realistisen mahdollisuuden tulevaisuudessa. Täten Benthamin käsite hallinnon roolista oli samanlainen kuin John Locken, joka uskoi hallinnon pääroolin olevan omaisuuden suojeleminen.
Kuten Bentham, Thompson uskoi myös että onnellisuuden maksimointi on etiikan ja politiikan keskiössä. Kuitenkin vastoin Benthamin ajatuksia, Thompson oli paljon enemmän tietoinen siitä kuinka eliitti käyttää valtaansa maksimoidakseen omia etujaan suuren kansan kustannuksella. Teollisen vallankumouksen ja yhteisten maiden kontekstissa Thompson todisti työväenluokan kurjia oloja. Lisäksi Thompson oli kärkkään tietoinen siitä että suurin osa ihmiskunnasta oli monenmoisen muotoisen alistamisen kohteena, kuten luokkataistelu, orjuus, rasismi ja naisten alistaminen. Thompson ennakoi monia Marxin kapitalismin kritiikeistä, termi joka ei edes ollut olemassa Thompsonin aikana, argumentoimalla ”individualistisen kilpailun järjestelmän” olevan pääasiallinen este suurelle osalle yhteiskuntaa. Hän huomautti, että systeemissä on sisäänrakennettu luokkakonflikti: ”todellinen kapitalistin intressi, itsessään, on aina ja välttämättä vastoin työntekijän intressiä”.
Thompsonin kanta oli, että kapitalistien vauraus on luotu työvoiman aikaansaamien tuotteiden pakkolunastuksella. ”Ei voi olla muuta lähdettä tälle liikevoitolle kuin työstämättömälle materiaalille lisätty arvo joka on aikaansaatu sitä työstämällä. Materiaalit, rakennukset, koneet, palkat eivät voi mitkään lisätä arvoa itseensä. Lisäarvo tulee ainoastaan työstä.” Thompson halveksui kapitalistista tuotannon järjestämistä joka heikensi työläisten asemaa. Se riistää työntekijältä toimeentulon ja siksi pakottaa heidät työskentelemään kapitalistien leipiin alennuksen tilassa. Kapitalisteista riippuvaiset työkäiset elävät jatkuvassa materiaalisen turvattomuuden tilassa. Lisäksi kapitalistien intressissä on pitää työläiset tiedottomuuden tilassa riistämällä heiltä koulutus ja sen mukanaan tuomat intellektuaaliset ilot (suom. huom. nykyiset koulutusleikkaukset!).
Suunnitellessaan vaihtoehtoa kapitalismille Thompson oli suuresti saanut vaikutteita Robert Owenilta (1771-1858), joka tuli tunnetuksi puuvillatehtaan ja yrityskaupungin johtamisesta samalla kun hän toteutti progressiivisia uudistuksia parantaakseen Skotlannin New Lanarkin työläisten asemaa. New Lanarkin kylä on nykyään UNESCOn maailmanperintökohde. Thompson otti käyttöön Owenilta kaksi pääideaa. Ensimmäisenä Thompson ja Owen hylkäsivät Benthamin valitseman porvarillisen individualismin ja ottivat kannan, että sosiaalinen ympäristö on pääasiallinen yksilön luonteen kehityksen määrittäjä. Täten oli tärkeää rakentaa sosiaaliset instituutiot jotka huolehtivat positiivisesta yksilökehityksest. Vaikka Benthamin fokus oli yksilöissä, Thompson keskittyi sosiaalisten instituutioiden luonteeseen ja sosiaalisten suhteiden rakenteisiin. Koska vaurauden kasvattaminen oli onnellisuuden pääasiallinen edellytys, Thompson erityisesti keskittyi työn luonteeseen ja taloustieteeseen. Toinen Thompsonin Owenilta lainaama idea oli yhteistyötä tekevät yhteisöt ja niiden tärkeys.
Kaswanin argumentti on, että Thompsonin tärkein kontribuutio poliittiseen teoriaan oli demokratian käsitteen laajentaminen hallitusten edustuksellisesta demokratiasta käsittämään yhteistyötä tekeviä yhteisöjä ja työtä. Thompson kehitti yksityiskohtaiset suunnitelmat jolla luodaan omavaraisia, demokraattisia noin 500-2000 ihmisen yhteisöjä. Thompson uskoi että tuon kokoinen populaatio oli tarpeeksi suuri jotta yhteisö hyötyisi työn erikoistumisesta ja jaosta, mutta tarpeeksi pieni jotta jäsenillä olisi henkilökohtaisia siteitä kaikkiin muihin. Kaikki tuottava pääoma ja maat yhteisössä olisivat yhteisesti omistettu ja yhteisön työn hedelmät jaettaisiin tasan kaikkien kesken. Täten luokkaintressit eliminoitaisiin ja yhteisön jäsenten henkilökohtaiset intressit olisivat linjassa koko yhteisön intressien kanssa. Yhteisöä hallittaisiin demokraattisesti. Thompson oletti että osallistuminen demokratiaan ja koulutukseen toisi mukanaan synergiaetuja. Osallistuminen itseishallintoon stimuloisi kiinnostusta koulutukseen sekä yksilö- että yhteisötasolla. Lisäksi yhteisö satsaisi kaikkien sen jäsenien koulukseen, joka potentiaalisesti parantaisi demokraattista päätöksentekoa ajan myötä. Thompson myös teoretisoi, että linjaamalla henkilökohtaiset ja yhteisön intressit saataisiin parannettua työn tuottavuutta ja luotua lisää mahdollisuuksia vapaa-ajalle.
Lähde: geo.coop