Yhteisvauraus uutena narratiivina ruokasuvereeniudelle

“Miten me hyväksyimme sen, että ruoka, eräs kolmesta elämän perusedellytyksestä ilman ja veden lisäksi, voidaan tuottaa, jaella, anastaa ja jopa tuhota puhtaiden ekonomisten syiden perusteella?”

Johdannosta

Tomaso Ferrando ja Jose Luis Vivero-Pol: Kymmenen viime vuoden aikana, Watchin lukijat ovat tulleet tutuiksi kapitalistisen talousmallin seuraamusten kanssa: luonnonvarojen loppumisesta ilmastonmuutokseen, vaurauden keskittymisestä korporaatioiden ruokajärjestelmän kaappaukseen. Huolimatta vuosikymmenen kestäneestä liikehdinnästä ja kamppailusta, jatkamme kapitalismin anastuksen ja luonnon transformaation vaikutusten todistamista: maan aitaukset, pienen mittakaavan maanviljelyn nopea katoaminen, tavanmukaisten kalastusoikeuksien yksityistäminen, siementen väärinkäyttö, metsien hakkaus nopean voiton satokasvien kasvattamisen tieltä teollisille ruokaketjuille, biodiversiteetin asteittainen katoaminen, ihmisen aikaansaamat saasteet, ruoan ravintopitoisuuden köyhtyminen, ultraprosessoitujen ruokien ravintoköyhyys ja laajalle levinneet nälänhädät, muutama mainitaksemme.

Päättäjät, yhteiskuntaliikkeet, ruohonjuuritason ryhmät ja tutkijat ovat kaikki puhuneet lakialoitteista, poliittisista vaihtoehdoista ja esimerkeistä kuinka ruohonjuuritason organisaatiot ja uudet hallintomuodot voivat fasilitoida, pukea uudelleen ja ehkäistä joitain globaalin kapitalismin toimintahäiriöitä ja vahingollisia vaikutuksia.

Kuitenkin, usein ne jäävät pelkkiin oireisiin, tai niiden yritykset ottaa käyttöön uusi visio siitä, miltä uusi ruoantuotantojärjestelmä näyttäisi, sivuutetaan. Tässä mielessä me kutsumme päättäjiä uudelleentulkitsemaan suhteet ihmisten, eläinten, luonnon ja ruoan välillä, ja esittämään arvoihin pohjautuvan paradigmanmuutoksen joka menee epäonnistuneen talousjärjestelmän juurille. Sen sjaan että nähtäisiin luonnonvarat ja ruoka hyödykkeinä, tämä artikkeli näyttää että paradigmanmuutos kohti luonnon, työvoiman ja ruoan arvostamista, hallinnointia ja ylläpitoa yhteisvaurautena voi rikastuttaa ruokasuvereeniuden väitteitä sekä ihmisten oikeutta riittävään ruokaan ja ravitsemukseen.

Tämä paradigmanmuutos ei ole ehdotus purkkaratkaisuksi, eikä se ole lyhytaikainen ratkaisu lähestyviin kriiseihin, vaan pikemminkin se on pitkäaikainen, ekologinen ja ruohonjuuritason vaihtoehto dominantille talousmallille. Käsitteemme yhteisvauraudesta menee sen taloustieteen ymmärryksen tuolle puolen, joka näkee yhteisvaurauden kilpailijana ja tuskin sivuutettavina luonnonvaroina joita yhteisö jakaa keskenään.

Me puhumme sellaisen yhteisvaurautta koskevan ymmärryksen puolesta joka heijastelee kombinaatiota materiaalisista ja aineettomista yhteisistä resursseista (esim. kalakannat ja ruoanlaittoreseptit). Yhteisvauraus myös käsittää yhteiset sosiaalikäytänteet, jotka ovat yhteiskuntien institutionalisoimia resurssien hallinnoimiseksi (johon viitataan yhteistekemisenä), ja kollektiivisen johtamisen jolla on yhteinen tarkoituksenmukaisuus (esim. kun taataan pääsy ruokaan kaikille yhteisön jäsenille). Näin yhteisvauraus ei ole ainoastaan resursseja, vaan myös käytänteitä jossa jokainen kollektiivin jäsen ajattelee,  oppii ja toimii kommonerina. Yhteistekemisen kauttta resursseista tulee osa yhteisvaurautta, eikä toisinpäin.

Yhteisvaurauteen pohjautunut tulokulma ihmisiin ja planeettaan tiedottaa siirtymästä luonnosta ihmistä palvelevana resurssina luonnoksi verkkona jota yhteisrakennetaan ja jossa yhteisasutaan — elämän mahdollistaja joka myös asettaa rajat ihmistoiminnalle. Tämä paradigmanmuutos perustuu historiallisiin ja tavanmukaisiin käytäntöihin (esim. alkuperäiskansojen ruoantuotantoon maaseudulla) sekä innovatiivisiin nykypäivän urbaaneihin toimiin (esim. nuoret asukit kuluttavat luomuruokaa joka on tuotettu urbaaneissa puutarhoissa tai jakavat ruokaa Internet-appien avulla). Siksi se on sekä vanha että uusi paradigma joka selkeästi vastaa dominanttiin neoliberaaliin narratiiviin jota leimaa voittoa maksimoiva markkinahegemonia ja individualismi. Me aloitamme ”yhteismaan tragedian” kritiikillä ja sen jälkeen puhumme yhteisvaurauden ja ”yhteistekemisen” roolista luonnon epähyödykkeellistämisessä. Viimeisessä osiossa me otamme käyttöön idean ruoasta ”uutena” vanhana yhteisvaurautena, vastoin ideaa ruoasta puhtaana hyödykkeenä, ja puhumme siitä miten tämä narratiivi ja praxis voisivat rikastaa muita transformationaalisia siviiliyhteiskunnan vaatimuksia.

Lataa raportti kokonaisuudessaaän täältä.

 

Lähde:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *