Uusi talous: sosiaalinen, yhteisvauraudellinen, feministinen ja ympäristöllinen

Tämän kirja-arvostelun on kirjoittanut P2Pvalue -kollegamme Mayo Fuster Morell ja se on alunperin julkaistu CCCBLab-sivustolla. Kuva: CC-BY Democracy Chronicles


Caset kuten Airbnb, Uber ja eBay ovat popularisoineet jakamistalouden käsitettä. Digitaaliset alustat sallivat tuotteiden ja palvelujen vaihdannan, uhmaten perinteisten yritysten bisnesmalleja. Kuitenkin, osoittautuu että näiden alustojen laajentuminen tapahtuu usein vastoin työvoiman oikeuksia. Tämä on dilemma jota Trebor Scholz on analysoinut kirjassaan Platform Cooperativism. Challenging the Corporate Sharing Economy (Rosa Luxemburg Stiftung, 2016). Vaihtoehtona hän ehdottaa alustaosuustaloutta joka täydentää digitaalisten alustojen teknologista perustaa osuustoiminnallisilla malleilla höystetyillä digialustoilla.

Platform cooperativism-konferenssi oli Trebor Scholzin ja Nathan Schneiderin vuonna 2015 järjestämä, ja se auttoi laajentamaan jakamistalouden ympärillä pyörivää keskustelua, joka tiivistetään kirjassa Platform Cooperativism. Challenging the Corporate Sharing Economy. Tässä kirjassa Scholz selittää kuinka korporaatioiden jakamistalouden ilmiö käytti hyväkseen tilannetta, joka kehittyi vuoden 2008 kriisin jälkeen, mahdollisuutena romuttaa työolosuhteet, ei keinona miettiä uudelleen talousjärjestelmää ja tehdä siitä reilumpaa. Ratkaisu on nyt palata osuustoimintaperinteeseen vaihtoehtona korporaatioiden jakamistaloudelle. Kuten Scholz sanoo, ”Osuustoimintaliikkeen tulee tulla samalle viivalle 21. vuosisadan teknologioiden lanssa.”

Korporaatioiden jakamistalous

Eräs yhteistyöpohjaisen tuotannon ominaisuus on monipuolisuus: digialustojen tukemien yhteistyöaloitteille perustuvien vertaistuotannon ja -kulutuksen tapauksia on tullut esiin laajalti eri sektoreilla ja liiketoiminnan alueilla. P2PValuen luoma yhteistuotannon aloitteiden kartta sisältää ainakin 33 aktiviteettityyppiä ja yli 1300 tapausta Cataloniassa. Toinen yhteistuotannon ominaisuus on sen ambivalenssi: se voi saada sosiaalitalouden muodon, skaalata osuuskuntia ylöspäin, tai sitten se voi syntyä kaikkein raaimmasta kapitalistisesta korporaatiohengestä.

Kirjassaan Platform Cooperativism, Scholz aloittaa analyysin korporaatiopuolelta tarkastelemalla esimerkkejä Uberista ja Amazonin Mechanical Turkista (mikrotöiden markkinapaikka), painottaen aspektia jota he molemmat vahvasti tukevat: huonoja työolosuhteita. Nämä ovat yrityksiä joilla on valtavat reservit mahdollisia ”työntekijöitä” heidän kysyntänsä tyydyttämiseksi, mutta heitä ei pidetä sellaisina. Sen sijaan heidät nähdään ”ei-työntekijöinä”, freelancereina tai itsenäisinä työläisinä, joten he voivat ulkoistaa työnteon välineet (pyytää työläisiä käyttämään omaa autoaan, esimerkiksi), kuten myös sosiaalituen ja riskit. Tämä tarkoittaa, että he eivät kontribuoi terveydenhuoltoon, työttömyysvakuutukseen, onnettomuusturvaan tai sosiaaliturvaan. Scholz kuvaa korporaatioiden jakamistaloutta tilanteena jossa työläiset ovat ”menettämässä minimipalkkansa ja ylityökorvauksensa, kuten myös suojan syrjinnän vastaiselta työlainsäädännöltä”.

Hän myös mainitsee tasa-arvon puutteen luokkien suhteen, huomauttaen että ”mukavuudellamme on varjo joka maksaa työläisille paljon sosiaalikuluissa”, erityisesti sinikaulustyöläisillä. Juliet Schoria lainaten hän myös huomauttaa, että jakamistalous yhä enenevässä määrin sallii kouluttamattomien keskiluokan työläisten päästä käsiksi matalan tason töihin. Se seikka että keskiluokat voivat nyt ajaa taksia saadakseen leipää pöytään tarkoittaa myös, että he ovat syrjäyttämässä matalapalkkaiset työläiset näiden töistä — sekä tasaisista ansioista.

Korporaatiojakamistalouden vaikutus sääntelyviitekehykseen on yhtä kauhea. ”Jakamistalouden” metodien laittomuus on metodi, ei bugi. Meidän ei tulisi nähdä sitä virheenä tai jonain joka tulee jossain vaiheessa korjatuksi, vaan strategiana markkinoiden luomiselle ja konsolidaatiolle. Lisäksi nämä korporaatiot käyttävät miljoonia julkisten instituutioiden lobbaamiseen tehdäkseen sääntömuutoksia heidän edukseen. Scholz uskoo, että korporaatioiden jakamistalous ”ei ole pelkästään jatketta esidigitaaliselle kapitalismille niinkuin me sen tunnemme, on olemassa huomattavia epäjatkuvuuskohtia — riiston ja vaurauden keskittymisen uusia tasoja.”

economiasocial_blog

Naiset autoa työntämässä, 1944. University of Oregon. CC-BY-NC-ND

Alustaosuustalous

“Piilaakso rakastaa disruptiota, joten annetaan sille sellainen” sanoo Scholz, joka uskoo että alustaosuustalous on ratkaisu, tapa lopettaa ”pelkästään digitaalisiin infrastruktuureihin luottaminen, jotka ovat suunniteltu vetämään välistä liikevoittoa erittäin pienelle määrälle alustojen omistajia ja osakkeenomistajia.” Hän lisää: “Ihmisten Internet on mahdollinen!”

Scholzin lähestymistapa alustaosuustalouteen perustuu kolmeen ydinelementtiin: aloitteiden, kuten Uber, Task Rabbi, Airbnb ja UpWork, teknologiseen designiin; demokraattisempaan omistusmalliin — alustat voivat olla liittojen, kaupunkien ja erilaisten osuuskuntien omistamia ja pyörittämiä; ja taloudelliseen toimintaan joka hyödyttää monia, vähentää eriarvoisuutta ja suosii yhteiskunnallista voitonjakoa. Scholz kategorisoi seuraavat alustaosuustalouden tyypit, jotka ovat jo toiminnassa:

  1. Osuuskuntamalliin omistettu työnvälitys (kuten freelancer-omisteinen osuuskunta Loconomics)
  2. Osuustoimintamalliin omistetut verkon markkinapaikat (kuten Fairmondo)
  3. Kaupungin omistamat alustaosuuskunnat (kuten MinuBnB ja AllBnb, erityisillä niche-markkinoilla toimivat AirBnB:n vaihtoehdot)
  4. Tuottajaomisteiset alustat jotka luovat ja hakevat sisältöä yhteisiltä alustoilta (kuten Stocksy, taiteilijaomisteinen osuuskunta stock-photoille)
  5. Liiton tukemat työvoima-alustat (joista hän mainitsee useita esimerkkejä taksisektoriin liittyen)

Ja kaksi mallia jotka ovat vielä lapsenkengissään:

  1.  “Sisäiset osuuskunnat”, organisaatioiden ja solidaarisuuden muodot korporaatiojakamistalouden alustojen käyttäjien keskuudessa
  2. Alusta protokollana, hajautetut mallit jotka perustuvat esimerkiksi vertaisinteraktioihin.

Scholz ehdottaa, että alustaosuustalous ei rajoittuisi ainoastaan osuustoimintaan tietynlaisena liiketoimintana, vaan että se voisi mennä myös pidemmälle. Hän määrittelee Alustaosuustalouden 10 periaatetta: alustan kollektiivinen omistus; kohtuullinen palkka ja ansioturva; läpinäkyvyys ja datan siirrettävyys; luodun arvon arvostus ja tunnustus; keskinäisesti määritelty työ kollektiivisella päätöksenteolla; suojaava juridinen viitekehys; siirrettävä työntekijöiden suoja ja hyödyt; suoja mielivaltaista käyttäytymistä vastaan arviointijärjestelmissä; liiallisen työpaikkavalvonnan torjuminen; ja viimeisenä työntekijöiden oikeus kirjautua ulos. Scholz huomauttaa myös, että osuuskunta-alustat eivät ole saaria, ja että on tärkeää luoda yhteistyön ekosysteemi niiden ympärille.

Onko luokka ainoa epätasa-arvo?

Scholz puhuu eriarvoisuudesta luokan, tulotason ja koulutuksen suhteen, mutta hän ei mainitse muita syrjimisen ja eriarvoisuuden lähteitä kritiikissään korporaatiojakamistaloutta kohtaan tai hänen vaihtoehtoisessa ehdotuksessaan. Eräs kirjan heikkous voi olla sen rajoittunut sukupuolinäkökulma — vaikka, epäonneksi, tuo tuntuu olevan enemmän sääntö jakamistalouden ympärillä pyörivässä keskustelussa ja kritiikissä hegemonisia talousnäkökulmia kohtaan. Vähän on painotettu linkkejä tai riippuvuuksia jakamistalouden ja kotona tehtävän työn välillä, tai feminististä näkökulmaa ilmiöön. Samalla tavoin, viitteet mieskirjoittajiin pysyvät, naisajattelijat loistavat poissaolollaan, kuten Elinor Ostrom yhteisvaurauteen liittyen, ja Tiziana Terranova suhteessa “vapaaseen työvoimaan”. Aspekteihin, jotka saavat yllättävän vähän huomiota, kuuluu mm. syrjinnän ja eriarvoisuuden lähteet kuten alkuperä, ympäristötietoisuuden puute ja yhteyden korporaatiojakamistalouden sekä kiertotalouden välillä.

Jakamistalous: Osuustoiminta vs. Yhteisvauraus

Yhteisvaurausperinne ei ole vaste korporaatiojakamistalouteen: se on paljon vanhempi ja se on inspiroinut jakamistaloutta. Digitaalinen yhteisvauraus, projektien yhteisen vertaistuotannon merkityksessä, jota tukee kollektiivisesti omistetut ja hallinnoidut alustat jotka luovat vapaita ja/tai julkisia resursseja, on ollut olemassa jo pitkään. Esimerkkeihin kuuluvat open source -ohjelmistoyhteisöt, Wikipedia, Guifi.net ja Goteo.org. Digitaalinen yhteisvauraus on myös nähty kapitalistisen innovaation aaltoina: lähtien “Web 2.0”:sta YouTuben ja Facebookin nousuun ja vasteena teknokuplaan vuonna 2000, sekä jakamistalous, mm. Uber ja Airbnb, vasteena vuoden 2008 kriisiin. Nämä muodot ottavat käyttöön kollaboratiivisen diskurssin ja digitaalisten alustojen tuotantovälineet, mutta samaan aikaan kääntävät selkänsä vapaiden, läpinäkyvien teknologioiden käytölle, luojien yhteisön roolille prosessin hallinnoinnissa, tiedon kollektiiviselle omistamiselle ja arvon jakamiselle niiden kesken jotka sen luomiseen osallistuvat.

Digitaalisen yhteisvaurauden perinne esittää haasteen yksilöiden kestävyydelle jotka osallistuvat yhteisen hyvän tuottamiseen. Jotkut suunnitelluista ja toteutetuista malleista ovat Philip Agrainin kuvaamia hänen vuoden 2011 kirjassaan Sharing. Yhteisvauraudessa on jännite yhtäältä pääosin epäkaupallisen luonteisten projektien säilyttämisen ja toisten, epärahallisten arvonlähteiden painottamisen, sekä toisaalta tarpeen turvata ansiotulot niille jotka siihen osallistuvat, välillä.

Osuuskuntien pystyttämisen vaihtoehto on myös ollut vaihtoehto digitaaliselle yhteisvauraudelle, erityisesti vapaiden ohjelmistojen maailmassa — vaikka perusta on ollut yhteisessä institutionaalisen organisaation mallissa. Toinen ongelma on tarve luoda juridisia muotoja, jotka sallivat sen että verkon yhteistuottamisen luo todella erilaisia osallistumisen kaavoja (joissa 1% yleensä luo suurimman osan sisällöstä, 9% ottaa osaa joskus ja 90% osallistuu passiivisesti ”yleisönä”). Toinen haaste digitaaliselle yhteisvauraudelle on siirtyä kohti desentralisaatiota, joka ei tunnu adaptoituvan kauhean hyvin ”perinteiseen” osuustoiminnan jäsenmalliin.

Scholzin lähestymistapa asettaa valokeilaan digitaalisilla alustoilla kontribuoivien työolosuhteet, sekä osuuskuntien luomisen keinona taata omistus. Nämä toki ovat avainongelmia, mutta ne puskevat aspekteja digitaalisesta yhteisvauraudesta taustalle. Yhtäältä, avoin tieto, tieto yhteishyvänä, ja yhteistuottamisen julkinen dimensio lisenssienkäytön kautta (kuten Creative Commons), mikä sallii pääsyn resursseihin; toisaalta, vapaa teknologia — vapaisiin ohjelmistoihin perustuvat alustat — tuotantovälineiden yhteisöllisen kontrolloimisen tapana digitaalisessa ympäristössä.

Tässä mielessä paras perspektiivi jolla lukea Scholzia on keskittyä integroimaan aspektit joihin hän kiinnittää huomion — osuustoimintaan tapana varmistaa demokraattinen taloudellisen toiminnan johtaminen ja yhteistuotannon olosuhteet jotka kunnioittavat perusoikeuksia — samalla pitäen mielessä toisten prosessien vahvuudet, mukaanlukien digitaalinen yhteisvauraus — joka painottaa julkisen ja yhteisen tärkeyttä, kuten myös vapaata infrastruktuuria — feminististä taloutta ja kiertotaloutta. Ja siitä eteenpäin kehittää uusi sosiaalinen, feministinen, ympäristöllinen yhteisvauraustalous.

economiasocial_en

 

 

 

 

 

Lähde:

https://blog.p2pfoundation.net/new-economy-social-commons-feminist-environmental/2016/07/25

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.