Tarve paikallisille, kestäville ja rahattomille vaihtoehtotalouksille

Kirjoittanut George Price

Tämä on uudistettu versio kauan aikaa sitten julkaistusta postauksesta otsikolla “The Problem With Money,” ja siihen on otettu mukaan myös ”kakkososa” aidoista vaihtoehdoista rahapohjaisille järjestelmille (jotka ovat nyt jo käytössä), kuten myös joitain muita mitkä voisivat olla mahdollisia. Toivon että nämä lisäykset tähän esseeseen antavat ihmisille paremman kuvan siitä mikä on todella mahdollista liittyen ympäristöystävälliseen, kestävään systeemiseen muutokseen. Jos ykkösosan kuvaus nykyisestä kriisistä ja sen juurista alkaa vaikuttaa liian häiritsevältä, suosittelen skippaamaan suoraan osaan 2 ja löytämään helpotuksen positiivisten vaihtoehtojen kuvauksista elämästä kestävissä, elämää tukevissa yhteiskunnissa. Mutta ykkösosa selittää miksi meidän todella tulee luoda tällaisia kakkososassa kuvattuja yhteiskuntia. Tämä on edelleen käynnissä oleva työm sillä mahdollisesti lisään lisää materiaalia ja jatkan sen oikaisua kun tutkimukseni tämän elintärkeän aiheen ympärillä jatkuu ja kun olen yhteyksissä muiden samanmielisten aktivistien kanssa ja vastaan muiden ihmisten kommentteihin, kysymyksiin ja ideoihin. Jätin myös vanhemman version blogiin säilyttääkseni siitä aiheutuneen keskustelun. Toivon että tämä saa aikaan vieläkin enemmän keskustelua, ja ehkä positiivista vallankumouksellista toimintaa.

CT CT cons-save-dirty-money0001.jpg

Kuva: likaista rahaa Tribune Studiolla keskiviikkona 11 tammikuuta 2012 (Bill Hogan/ Chicago Tribune)

Loppu Rahalle: Tarve paikallisille, kestäville ja rahattomille vaihtoehtotalouksille

Osa 1: Mikä on ongelmana?

Erittäin suositun kirjan katkelmassa sanotaan “Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.” Nyt ja tuolloin me kuulemme jonkun lainaavan väärin tuota kohtaa, tai tarkasti lainaavan jotain muuta henkilöä joka lainasi sitä väärin sanoen ”Raha on kaiken pahan alku ja juuri”. Omissa ei-niin-viisaissa, tai enemmän-naiveissa-kuin-nykyään, nuoruuden vuosissani joskus syöksyin korjaamaan väärinlainaukset ja kertomaan heille, hieman hurskastelevasti, “Ei se ole itse raha, vaan rahan himo joka on ongelma. Raha on arvoneutraali objekti ja se voi muuttua positiiviseksi tai negatiiviseksi riippuen siitä miten sitä käytämme.” Ehkä niin tai ei, mutta viime vuosina olen yhä enemmän alkanut olla sitä mieltä että ei. Tottakai, jos rahaa ei olisi ollenkaan, jos meillä olisi talous jossa me emme käyttäisi rahaa, silloin kukaan ei koskaan sitä rakastaisi (tai himoitsisi). Se ei ole täydellinen tai saumaton argumentti rahan lopettamiseksi, enkä usko että kukaan voi loogisesti väittää, että jos rahaa ei olisi olemassa, ei olisi ahneutta tai pahaa. Kuitenkin kun me tarkastelemme kaikkea haittaa jota ihmiskunnalle, muille lajeille ja planeetalle itsessään on aiheutunut johtuen moraalittomista, petomaisista ja joskus kamalista käytännöistä, jotka ovat rahan tavoittelusta syntyneet, saattaisi olla hyvä idea näihin ilmeisen vääjäämättömien vaaratilanteiden aikoihin vähintään vakavasti harkita joitain rahattomia tapoja olla mukana talouselämässä.

Mikä on idea keskustella maailmasta, tai edes pienestä paikallistaloudesta, ilman rahaa, erityisesti kun suurin osa ihmisistä nykyään eivät kykene kuvittelemaan sellaista maailmaa tai harkitsemaan valuttan käytön olevan yksi väistämättömimmistä, vääjäämättömimmistä todellisuuksista koko eksistenssissä? Vaikka suurimmasta osasta ihmisiä tuntuu siltä, että raha ”ona aina ollut kanssamme”, fakta on se, että raha on ollut homo sapiens sapiensin maailman osa noin 2.5% sen olemassaolosta (noin 5,000 200,000:sta vuodesta). [1]

Lajillamme on aina ollut talouskäytänteitä, tai tapoja hankkia aineellisia tavaroita joita elämässämme tarvitsemme, mutta 97.5% olemassaolostamme sosiaalisena lajina olemme tehneet niin suorien, kestävien interaktioiden kautta luonnon kanssa, ilman tarvetta valuutan käytölle. Vaihdon välineen keksiminen oli tulosta niukkuudesta jonka kotimaillaan kestämättömiksi muuttuvat yhteiskunnat saivat aikaan ylikansoituksella ja/tai korjaamalla satoa liikaa, näin menettäen taloudellisen riippumattomuutensa ja täten muuttuen pakotetuiksi riippumaan kaupasta ja muista yhteisöistä.

Ennenkuin saavuimme tuohon kriittiseen pisteeseen, osa ihmisyhteisöistä joskus kävi kauppaa luonnonvaroista ja/tai ihmisten käsin tekemistä tuotteista, mutta enemmänkin halusta kuin oikeasta tarpeesta. He halusivat ehostaa jo yltäkylläistä, tai, laihoina aikoina, vähintäänkin riittävää elämäntyyliä hieman suuremman valikoiman ylellisyydellä, samalla kun he tyydyttivät tarvetta ylläpitää harmonisia, vakaita suhteita naapurien heimoyhteisöihin. Näiden muinaisten yhteiskuntien taloudellinen fokus oli ylläpitää tasapainoisia, vastavuoroisia ja elämää ylläpitäviä suhteita ihmisyhteisöihin ja luonnollisiin ympäristöihin tai paikallisiin ekosysteemeihin. Jos populaatioista tuli liian suuria, tai kestämättömiä kotimaan kapasiteetille, heimoyhteisöt jakaantuivat ja siirsivät osan yhteisöstään toiseen paikkaan tarpeeksi kauas jotta pysyttäisiin kestävinä, samalla kun oltiin tarpeeksi lähellä pitää yhteyttä sukulaisiin. [2]

Joidenkin heimoyhteisöjen epäonnistuttua jakautumaan ja liikkumaan oli mahdollisesti pääsyy alkuaikojen kestämättömyyskokeiluille ja riippuvuudelle kaupasta. Kun kaupasta tuli välttämättömyys selviytymiselle, pikemminkin kuin että se olisi ota-tai-jätä -ylellisyys, pian syntyi rahajärjetelmiä, ja monet ihmisyhteisöt lopulta kiintyivät ja ihastuivat ennemminkin rahaan kuin siihen minkä me aina tiedämme olleen todellinen elämän ja hyvinvoinnin lähde: itse luontoon.

200,000 years, color version

Kestämättömien megayhteiskuntien ja imperiumien synty toi meille suurimmat ja vakavimmat ongelmat ja kamalimmat olosuhteet joiden kanssa ihmiskunta on koskaan kamppaillut. Kun tuoreet imperiumit häipyivät aiemmasta alkuperäisestä elämäntyylistään, jotka perustuivat kunnioittavaan vastavuoroisuuteen luonnon kanssa, ja siirtyivät epäkunnioittavaan tapaan pyrkiä dominoimaan ja kontrolloimaan luontoa, mukaanlukien myös toisia ihmisiä, kuten myös toisia lajeja, ”vauraus” (hyvinvointi) muuttui yhä enemmän sekä valuuttaan että fyysiseen voimaan liitetyksi. Tämä ero heidän muinaisista, alkuperäisistä henkisistä ja fyysisistä perinteistään vaati heiltä ideologisten ja uskonnollisten oikeutusten keksimistä tälle suurelle muutokselle. Tästä dilemmasta nousi patriarkaalisia, väkivaltaisia jumalhahmoja ja uskontoja jotka korvasivat perinteiset maahan keskittyneet, matriarkaaliset, hoivaavat Äiti Maan uskomukset ja käytänteet. Tämän seurauksena naisten rooli ja status pienennettiin sellaisissa yhteisöissä ja johtajarooleista tuli miesten yksinoikeutta heidän viedessään mukanaan vaurauden ja voiman komentaa auktoriteetteja. [3]

Imperiumi toisensa jälkeen vahvisti tätä normia, vaikka joskus patriarkaalisen kuninkaan tai keisarin sallittiin hallita, yleensä sopivan miesjälkeläisen puuttuessa patriarkan paikan ottajan paikalta. Kestämättömistä imperiumeista syntyi seksismin ja naisvihan lisäksi kolonialismi, orjuus, etnosentrismi, rasismi, uskonnollinen eksklusionismi, antrosentrismi ja muita oikeutuksia luonnollisen maailman kaikkien ”muiden” tyyppien armottomalle hyväksikäytölle ja alistamiselle. Valta kohdella maailmaa tuolla tavoin on aina ollut rahan ja armeijoiden akkumulaation mahdollistama ja vahvistama, mikä myös kasvattaa painetta luoda voimakkaampia aseita ja pyrkiä rajattomasti vahvistamaan omia varastoja näistä esineistä.

Kolonialismin ja imperiumien rakentamisen siirtyessä Atlantin ja Tyynen valtameren tuolle puolelle, häikäilemättömän, petomaisen kilpailun määrä kasvoi eksponentiaalisesti, mikä loi nopean teknologisen ”edistyksen” joka kykeni tarjoamaan kilpailuedun ryöstelyssä, mikä johti moderniin teolliseen kapitalismiin 1800-luvun puoleen väliin tultaessa. Tämä on yhdenmukaista hiilidioksiditasojen sekä useiden maapallon maan ja vesien haavojen ja arpien kasvun kanssa. Kun kaikki nämä prosessit jatkuivat, ja niiden negatiiviset vaikutukset normalisoitiin ja hyväksyttiin kansalaisten massojen keskuudessa, syntyi myös muita maailmanlaajuisia ja suuria esteitä edistykselliselle muutokselle: monista ihmisistä tuli liian vieraantuneita ja eristäytyneitä Luonnosta jotta he olisivat tunnistaneet sen Elämän Lähteeksi, rooli ja nimike jonka raha on korvannut pitkän aikaa sitten. Auttaako tämä ymmärtämään sitä miksi meillä on nyt massoittain ihmisiä, jotka antavat rahalle ja luonnottomille sosiaalisille konstruktioille nimeltään ”työpaikka” (joka kauan aikaa sitten korvasi merkityksellisen, luonnollisen työn) suuremman arvon kuin ilmastolle ja biosfäärille?

On voinut olla aikoja jolloin raha oli suhteellisen harmitonta tai neutraali eloton esine, ilman minkäänlaista sisäista olemusta (hyvä tai paha), mutta nyt — etenkin tänä aikana enemmän kuin koskaan aiemmin — asiat ovat muuttuneet. Ongelma rahan kanssa — nykyisessä vaikeassa dilemmassamme, kun maapallo ja kaikki jotka siellä asuvat kohtaavat historian pahimpia katastrofeja — on valta joka rahalle on annettu pitkittää hirviömäisen tuhokoneen olemassaoloa, joka itseasiassa on luonut meitä uhkaavan katastrofin. [4]

Talousjärjestelmä, jossa suurin osa ihmisistä nykyään elää, on riippuvainen jatkuvasta asioiden tuotannosta ja kulutuksesta jotka ovat itse asiassa myrkyllisiä omalle henkilökohtaiselle sekä ympäristön terveydelle. Henkilökohtaiset ihmisten terveysongelmat, joita roskaruoka, lääkkeet ja myrkylliset petrokemikaalit maataloudessa aiheuttavat, ovat tunnetumpia kuin ympäristön tuhoutumisongelmat. Mutta ilmasto-ongelma — maapallon biosfäärin tuhoutuminen — tulisi olla pääasiallinen huolenaiheemme, ilman vakavia muutoksia omaan teolliseen tai kulutustoimintaan, tulee lopulta johtamaan sekä terveet että sairaat sukupuuttoon. Tuo hirviömäinen kone, rahan ruokkima myrkyllinen teollisuustuotannon ja kuluttamisen järjestelmä, on tuonut ja jatkaa edelleen ilmiöiden tuomista kuten: jäävuorten ja napajäätiköiden katoaminen; kiihtyvät metaanipäästöt; useammin ilmenevät kuivuusongelmat ja muut ääripään ennustamattomat sääilmiöt; päivittäiset kasvi- ja eläinlajien massatuhot; nousevat merenpinnat jotka uhkaavat pieniä saaria ja tuhoavat ihmisasutuksen maailman rannikoilla; uusia ihmismassojen muuttoliikkeitä kuten ”ilmastopakolaiset”, ja monenlaiset muut todisteet ilmastokatastrofista jotka jatkavat kiihtymistä tiedemiesten muutama vuosi sitten ennustamia lukuja nopeammin. Valloilla oleva järjestelmä riippuu myös siitä että me pysymme itsemme orjuuttajina rahallisella velalla ja median aivopesulla, mihin kuuluu ihmisille vakuuttaminen että ei ole olemassa mahdollisesti parempaa järjestelmää, ja että paras toivomme on laimeasti säätää meidän järjestelmiämme, työskennellen ”oikeiden kanavien” kautta. Mutta nuo kanavat ovat korruptoituneita hallituksia jotka ovat itse monikansallisten teollisuuskorporaatioeliittien orjuuttamia. Tämä systeemi on suunniteltu, rakennettu ja tarkoituksella ylläpidetty jatkamaan itse itseään ja jatkuvasti tuomaan epäsuhteessa olevia materiaalisia etuja ja poliittista valtaa varsin pienelle osalle planeetan kansasta. [5] Näissä olosuhteissa jatkuva valuuttapohjaisten keinotekoisten talouksien ansaan joutumisemme puskee meidät poispäin mistään mahdollisesta kriisin ratkaisusta.

Raha itsessään on muuttunut teollisen korporaatiohirviön äärimmäiseksi aseeksi, kuten myös kahlitsevat ketjut jotka ”1%”:lla on meistä, samalla kun suurin osa ihmisistä istuu ja katselee ”avuttomana” kuinka he ryöstävät ja raiskaavat ainoan planeettamme joka meillä on. Monetaariset talousjärjestelmät (oli kyse sitten pseudo-sosialistisista järjestelmistä kuten Kiina tai kapitalistisesta järjestelmästä kuten USA tai mistä tahansa kestämättömästä megavaltiosta tai imperiuista) ja oma alistumisemme niille antaa näille korporaatioille, hallituksillee ja pankeille vipuvarren ja niiden voiman. Tämä seikka, että ne pakottavat meidät velkaantumaan fyysisesti ja juridisesti ja psykologisesti sitoutumaan näihin korruptoituneisiin, luonnottomiin, mielivaltaisiin ja tarpeettomiin rahajärjestelmiin, saa ihmiset työskentelemään myrkyllisissä paikoissa kuten Albertan öljyhiekka tai Bakkenin ”öljykentät”, Monsanton laboratoriot, tai Fukushiman ydinvoimala. Ihmiset eivät työskentele öljykentillä, myrkyllisissä kemikaalilaitoksissa tai hiilikaivoksissa koska he rakastavat niiden paikkojen lemia ja paskaisuutta sekä niiden negatiivista vaikutusta heidän terveydelle. Työntekijät, managerit ja toimitusjohtajat ovat kaikki siellä rahan takia. Raha ja rahajärjestelmien vipuvaikutus, erityisesti velan mutta myös psykologisesti pelon, joka stimuloi armotonta kilpailua (liikevoitosta tai työpaikoista), on se joka tekee jopa parhaasta poliitikosta tässä maailmassa täydellisen alamaisen korporaatioiden tahdolle, tai kykenemättömän pysäyttämään ne. Se on raha joka pitkittää kaupallista aivopesua suurimmaksi osaksi alistuvaisen, kyseenalaistamattoman, mielikuvituksettoman, tylsistyneen kulttuurin puolesta ja saa meidät uskomaan, että ”on pakko saada sitä”, ”ei voi elää ilman sitä” ja täten kaikkein armottomimmilla tavoilla kilpailla keskenämme ja alistua systeemille. Tämä jopa silloin kun se pakottaa meidät uhraamaan omatuntomme ja osallistumaan aktiviteetteihin jotka tiedämme vääriksi, tai jopa kuolettaviksi. Valuuttajärjestelmät, joissa kaikki tuotteet ja me ihmiset myös (ei ainoastaan työvoima, vaan aikamme, energiamme ja terveytemme) täytyy tulla ostetuksi ja myydyksi rahallisella hinnalla äärimmäisen kilpailullisilla markkinoilla, jotka pakottavat ihmiste valehtelemaan ja pettämään, tai suoraan jopa varastamaan, ja joskus jopa tappamaan. Rahamaailman vallat ja äet, erityisesti pomot ja pankit, ovat pitkittäneet pelkoa ja epävarmuutta mahdollisesta ”katastrofista” jossa meillä ei ole tarpeeksi rahaa, samalla kun uskotellaan ihmisille että ei voi olla toista tapaa elää kuin alistuminen heidän systeemiin ja heidän sääntöihinsä. Mutta jälleen kerran tärkeämpää kuin kaikki ylläoleva, nämä rahajärjestelmät myös vieraannuttavat meidät todellisesta vaurauden ja elämän lähteestä — luonnollisesta maailmasta — ja huijaavat meidät ajattelemaan että nämä ihmisten luomat omituiset esineet, joita nimitämme ”rahaksi”, ovat todellista vaurautta ja että meidän tulee ahnehtia ja tavoitella niitä loputtomasti, ja että vaihtoehtoa ei ole.

Ovatko jatkuva rahan käyttäminen sekä kuolettava, elämää imevä nykyisen talousjärjestelmän orjuutus todella väistämättömiä? Yksi asia jota suurin osa ihmisistä ei tajua, osittain koska rahan tavoittelu on niin normaalia ja kyseenalaistamatonta, ja osittain koska niin harva ihminen puhuu siitä tai opettaa sitä, on että me ihmiset elimme varsin hyvin, suurimmaksi osaksi, olemassaolomme 97,5%:na kun me elimme ilman rahaa. Se oli normaalia suurimman osan ihmiskunnan historian ajasta (mukaanlukien sen mitä useimmat eurosentriset eliitit kutsuvat ”esihistoriaksi”) [6] ihmisille ympäri maailman elää pienissä, kestävissä, ympäristöystävällisissä yhteisöissä joissa oli yltäkylläisesti luonnonvaroja ja syvä tietoisuus, sekä vastavuoroinen suhde, maapallon elävien järjestelmien luonnollisesta vauraudesta. Meillä oli monenlaista terveellistä luonnollista ruokaa, puhdasta vettä, teetä, mehua juotavaksi, ja suuri määrä tietoa luonnonlääkkeistä. Me elimme pienissä, hyvin eristetyissä, mukavissa ja ympäristöystävällisissä taloissa (miksi kutsua niitä ”majoiksi”?) kun tarvitsimme suojaa, ja iloiten käytimme suurimman osan ajastamme ulkona. Me tiesimme miten kerätä ja tehdä kaikki tarvitsemamme ilman luonnon vahingoittamista. Vastoin yleistä harhaanjohdettua mielipidettä, me emme ”eläneet kädestä suuhun”, aina nälkäkuoleman partaalla tai villieläinten hyökkäyksen uhan alla, tai jatkuvasti ”kiinni toistemme kurkuissa”, ryhtyen aina loputtomiin sotiin (joita paremmin voitaisiin kuvata nykyiseksi homo sapiens sapiensin tilaksi). Ensimmäisten ihmispopulaatioiden elinolojen tahallinen pilkkaaminen ja valheellisten tulkintojen esittäminen oli kolonialismin, massamurhan ja imperiumien rakentamisen oikeuttajien tahallista toimintaa, joihin lukeutui myös varhaiset akateemiset antropologit 1800-luvulla. Samana aikana jolloin planeettamme pinnan ja ilmakehän lämpötilat aloittivat dramaattisen ja vakaan kasvunsa, johtuen teollistumisesta, nämä ihmiset toivoivat ja ennustivat että alkuperäiskansat ja heidän ympäristöystävälliset tavat joutuisivat pian sukupuuttoon. Eräs selkein esimerkki tämäntyyppisestä ajattelusta ja sen pitkittämisestä oli St. Louisin maailmannäyttely vuonna 1904 (virallisesti nimeltään “The Louisiana Purchase Exposition”), jossa he panivat alkuperäiskansojen edustajia näytille, ja näiden mukana oli rasistisia ja imperialistisia valheita välittäviä kuvauksia. [7]

Louisiana Purchase Exhibition, 1904, Ingorrots of the PhillipinesIngorrot-alkuperäiskansa Filippiineiltä St. Louisin maailmannäyttelyssä (eli Louisiana Purchase Exhibitionissa St. Louisissa, Missourissa, 1904.

Vaikka näkökulma, jonka tässä esitän, onkin vastakkainen sen kanssa mitä suurimmalle osalle ihmisistä on kerrottu niinkutsutuista esihistoriallisista, tai itseasiassa, esi-kestämättömistä, alkuperäiskansojen ihmisyhteisöistä, monet antropologit viimeisen 40-50 vuoden aikana ovat varmentaneet tämän uuden maailmankuvan pitävän kutinsa. [8] Nämä tuoreemmat antropologit ovat raportoineet, perustuen omiin kenttätutkimuksiinsa sellaisissa yhteisöissä jotka edelleen ovat olemassa ja joilla on edelleen omistuksessaan riittävät määrät kotimaataan, että ihmiset niissä yhteisöissä tekevät vähemmän töitä, heillä on enemmän vapaa-aikaa ja he ovat terveellisempiä ja onnellisempia kuin monet modernissa teollisessa teknologiayhteiskunnassa asuvat. Jos me voimme oppia uudelleen joitain näistä muinaisista, elämää ylläpitävistä ja hoivaavista tavoista ja yhdistää ne mihin tahansa puhtaaseen, kestävään teknologiaan, jonka olemme luoneet siitä lähtien kun esi-isämme lakkasivat elämästä noilla tavoilla, me voimme myös uudelleenorganisoida itsemme pieniksi, yhteistyötä tekeviksi, luonto-orientoituneiksi ja kestäviksi yhteisöiksi (ja suuremmiksi tällaisten yhteisöjen verkostoiksi), ja vapauttaa itsemme mistään tarpeesta tai kiintymyksestä rahajärjestelmiin.

Se voi tuntua suurimmalle osalle epätodennäköiseltä, kun he eivät tiedä muusta kuin nykyisistä sosiaalisista konstruktioista, ja he ovat olleet suuresti harhaanjohdettuja oikean elämän tavoista ja pienen mittakaavan kestävien alkuperäiskansa-yhteisöjen olosuhteista (sekä menneisyydessä että nykyisyydessä). Tähän lisään yksinkertaisesti, että meillä kaikilla on opittavaa hyödyntämättömästä ihmispotentiaalista sekä siitä miten maapallo toimii, ja niin monesta muusta asiasta josta emme vielä tiedä mitään. Me olemme silti sama laji ja tämä on silti sama planeetta (kaikki muutokset huomioiden), joten jos me teimme niin ennen, miksi me emme voisi tehdä jotain samanlaista uudestaan? Tottakai on olemassa kysymys nykyisestä populaation koosta ja ekosysteemin kantokapasiteetista, että me mahdollisesti emme kykene ratkaisemaan ongelmaa ilman että ohjaamme itsemme kohti todellista kestävyyttä ja alamme (tai jatkamme, niille jotka jo ovat tällä polulla) oppimisprosessia. Me tarvitsemme myös monia vakavia, demokraattisia keskusteluja siitä mikä tunnettu moderni teknologia ja ”mukavuus” on sellainen josta joutuisimme luopumaan, joko väliaikaisesti tai lopullisesti. Mitä muita mahdollisia (pitkäaikaisia) vaihtoehtoja meillä on?

Se mistä puhun tässä on itseasiassa äärimmäinen “lakkoon menemisen” muoto ja äärimmäinen boikotti. Luomalla sellaisia vaihtoehtoisia talousjärjestelmiä harmoniassa maapallon järjestelmien kanssa, sekä saada tarpeeksi muita ihmisiä liittymään mukaan, maailmanlaajuisesti, näihin järjestelmiin, me voisimme tehokkaasti riisua aseista korporatiivisen/teollisen/rahoituksellisen kuolemankoneen ja lopettaa planeetan tuhoaminen. Riippuvuutemme kuolemankoneen megavaltioista, niiden valuutoista ja niiden myrkyllisistä tuotteista, joita me emme enää tarvitse, tekee niiden teollisuudenaloista kannattamattomia (pienentäen myyntiä paljon alle hyväksytyn voittomarginaalin ja sallittujen riskien), ja lopulta romahduttaen taloudet, poistaen kaiken niskassamme olevan velan ja samanaikaisesti tuhoten ketjut jotka ovat kahlinneet meitä niin pitkään! Se olisi todellinen itsenäisyysjulistus! Itsenäisyys, joka saadaan maailmanlaajuisesti boikotoimalla systeemiä, johtaisi palautuneeseen keskinäiseen riippuvuuteen, tai vastavuoroisuuteen, kaikkien Elämän luonnollisten järjestelmien kanssa, yhteiseksi kytkeytyneeksi hyödyksemme.

Me voimme ja meidän tulee liittää yhteen energiamme, mielemme ja kykymme kehittääksemme vaihtoehtoisia, luontoon perustuvia, rahattomia tapoja ja teknologioita, ja vieroittaa itsemme myrkyllisten koneiden ja tuotteiden käytöstä, siinä pienessä aikaikkunassa joka on jäljellä mikä meillä on edelleen maapallon elämän pelastamiseksi. Tekisin tämän mieluummin, ja ottaisin tulitikut näiden korporaatiotuhopolttajien käsistä, jotka polttavat loppuun planeettamme, kuin jatkaisin turhaa ja riittämätöntä yksittäisten tulipalojen sammuttamista jotka nyt planeetallamme riehuvat, monien eri protestien ja sääntelylakien läpiviemisten muodossa. Vaikka rauhalllinen asteittaisen muutoksen rauhallinen ajaminen, ”oikeiden kanavien kautta työskentely”, on ollut ennen muinoin järkevä, edistysmielisen yhteiskunnallisen evoluution pragmaattinen metodi, me elämme nyt aikaa jollaista mikään muu laji ei ole koskaan tuntenut, ja olemme kriisissä joka vaatii paljon välittömämpiä ja radikaalimpia toimenpiteitä. Vakavasti epäilen että globaalien ekologisten ja ekonomisten kriisien aikaansaajat, jotka jatkavat otteensa kiristämistä USA:sta ja muista kansallisvaltioiden hallituksista lakien kuten “Citizens United” sekä melkein ratifioitujen sopimusten kuten TPP avulla, sallisivat meidän äänestää heidät pois vallasta demokraattisen poliittisen prosessin avulla. Historiallisesti se ei ole mitä imperiumit tekevät. Niistä monista syistä jotka tähän nyt listaan, olen vakuuttunut että meidän tulee ”äänestää jaloillamme”, toimillamme ja sillä miten me valitsemme elää täällä maapallolla, ja että tässä esittämäni toimet, ja monet muut toimet jotka on jo pantu liikkeeseen ympäri maailman, todella olisivat sellaisia joilla on potentiaalia niille muutoksille jotka tulee tehdä. [9]

Tajusin että tämä polku voi tuntua aluksi liian musertavalta, ja jopa mahdottomalta monille meistä moderneista ihmisistä, ja myös ei-toivottavalta ja jopa tyrmistyttävältä monille lajimme edustajile, jotka ovat niin vieraantuneita luonnosta ja tottuneet luonnottomaan, ”moderniin elämäntyyliin”. Mutta yhä useampien ihmisten virittäytyessä vaihtoehtoisten informaatiolähteiden pariin ja muuttuen tietoisiksi maailmanlaajuisista ilmiöistä kuten ilmastonmuutoksen kiihtyvistä vaikutuksista, kuten aiemmin mainitsin, sekä kiihtyvästä vaurauden epätasa-arvosta, loputtomista sodista, poliisiväkivallasta ja joukosta kaikkia muita yhteiskunnallisia epäkohtia joita he pitävät huolestuttavina, he muuttuvat yhä avoimemmiksi idealle että radikaali yhteiskunnallinen muutos voi itse asiassa olla tarpeellista. Tiedän että eräs meidän ihmisten suurimmista peloista on tuntemattoman pelko ja pelko tunnetun senkä sellaisen mihin olemme sitoutuneet menettämisestä — lyhyesti sanottuna se ainoa elämäntyyli jonka me tunnemme. Tästä johtuen niiden keskuudessa joilla on eniten pelissä kiinni nykyjärjestelmän ”menestyksessä”, jotka näkevät oman henkilökohtaisen menestyksen syvästi kietoutuneen status quon ylläpitoon, ja monissa tapauksissa joiden mielestä heidän panoksensa systeemiin on itseasiassa palkinnut heidän huomattavalla tavalla, tulevat olemaan erityisen vaikeita saada kuulemaan mitään tästä. Ja sitten on suurin osa meistä, jotka eivät tunne merkittävän palkituiksi itseään tai juurikaan pidä systeemistä, mutta jotka on vakuutettu hyväksymään idea siitä ettei ole poispääsyä tai realistista vaihtoehtoa dominanteille, juurtuneille ”modernin elämän” tavoille. Kun tietoisuus globaalista elinolojen rappeutumisesta saavuttaa ihmiset, he alkavat etsiä mahdollisia vaihtoehtoja. On jotain vieläkin voimakkaampaa ja pakottavampaa kuin katastrofinpelko joka voi motivoida heidät tähän harjoitukseen. Kutsun sitä ”potentiaalisen hyvän vetovoimaksi”, tai suuren mielihyvän ja helpotuksen odotukseksi kun raskas, piinaava lasti nostetaan harteilta, jonka mukana tulee mahdollisuus elää oikeassa ilossa ja rauhassa. Tämä vetovoima manifestoituu ja kasvaa eniten kun ihmiset alkavat nähdä ja kokeilla todellisia vaihtoehtoisia, luontoon perustuvia ja kestäviä yhteisöjen malleja. Omistan nyt loput tästä esseestä kuvaamaan joitain näitä mallien tyyppejä jotka ovat jo olemassa, ympäri maailman.

Osa 2: Uusien, kestävien ja taloudellisten elämäntyylien mallit ja mahdollisuudet

Ehkäpä parhain ja kaikkein näkyvin esimerkki kestävästä, yhteisöperustaisesta talousteorian kehittämisestä, joka pystyy voimaannuttamaan riippumattomuutta kaupallisesta ja teollisesta markkinajärjestelmästä, on mahdollista löytää luomuviljelyyn perustuvasta ruoantuotannosta. Tämän liikkeen historia on suurimmaksi osaksi 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun ”takaisin maalle” ja ”kasvata oma ruokasi” -liikkeissä, mutta 2000-luvun puolellaa on nähty suuri hyppäys tämänkaltaisessa toiminnassa ja ajattelussa, ehkäpä jopa vakavampi tai rehellisempi kuin alkuvaiheessa. Oman ruokansa kasvattamista ostamisen sijaan ajava liike ei ole niin suuri kuin paikallisen ruoantuotannon liike, jossa ihmiset pyrkivät ostamaan niin suuren osan ruoastaan paikallisilta tuottajilta kuin mahdollista. Tämä johtuu mahdollisesti vaikeudesta löytää aikaa viljelylle, kun on niin paljon aikaa uhrattava rahan tienaamiselle nykyisessä yhä kasvavan kilpailullisessa ja epävarmassa markkinassa. Vuonna 2014 USA:ssa oli 8268 toria, luku on 180%:n kasvu vuodesta 2006. ”Vuonna 2012 163675 farmia (7.8% USA:n maatiloista) markkinoivat ruokaansa paikallisesti, mikä määriteltiin joko suorana tuottajalta kuluttajalle -myyntinä tai ihmiskulutukseen tarkoitetun ruoan jälleenmyyntinä, maantaloustutkimusdatan mukaan.” [10] “Jälleenmyynti” viittaa käytäntöihin kuten paikallinen vihannespuoti ja ravintolat, jotka ostavat ja myyvät paikallistuottajien kasvattamaa ruokaa.

USA:n maatalousministeriön raportin mukaan, josta ylläolevat luvut on otettu, varmentaa sen että paikallisruoan liike on saanut hallinnon huomion, mutta raportti ainoastaan käsittelee markkinoiden huolia liittyen liikkeeseen — ongelmia kuten kannattavuus ja rahoitustrendit — eikä se kiinnitä mitään huomiota kasvavaan määrään ihmisiä jotka kasvattavat itse oman ruokansa suoraan kulutukseen, sen sijaan että myisivät ruokaa eteenpäin. Oman kokemukseni mukaan, oltuani luomuruoan kasvattaja vuodesta 1970 ja permakultuurin harjoittaja 1980-luvun puolestavälistä (paljon ennenkuin kuulin sanan ”permakulttuuri”), minusta tuntuu että permakulttuurin harjoittajat ovat niitä ruoan kasvattajia ja villiruoan hoitajia joita vähiten kiinnostaa kasvattaa ruokaa rahan takia, ja jotka ovat eniten kiinnostuneita tekemään niin osana niitä toimia jotka vievät kohti vaihtoehtoista, kestävää elämäntyyliä. [11] Hyvänä kakkosena tulee jokin aika sitten muodostettu, ja monissa paikoissa edelleen muodostuva, useissa Amerikan intiaanien reservaateissa toimiva ”ruokasuvereniteetti”-liike. Lyhyesti, ruokasuvereniteetti on ruokasuvereniteetti on Amerikan alkuperäisasukaiden liike jolla he ottavat takaisin ruokansa lähteet sekä heidän oman terveytensä kasvattamalla oma ruokansa, sekä tulevat tutuiksi oman kulttuurinsa perinteisten villiruokien sekä lääkeyrttien kanssa omilla maillaan. Tuossa mielessä ruokasuvereniteetilla on suuri potentiaali muuttua osaksi, tai, vieläkin suurempi potentiaali, olla etulinjan esimerkki universaalista itsenäisyysjulistuksesta, jolla irrottaudutaan aiemmin mainituista korruptoituneista järjestelmistä. Kuitenkin koska useimmat reservaattiyhteisöt kamppailevat edelleen monien vakavien talous- ja terveysongelmien kanssa joita USA:n kolonialistit ovat heidän elämiinsä tuoneet, ruokasuvereniteettiliikkeen fokus on ollut yhteisön ja yksilöiden parantamisessa, johon kuuluu kamppailu köyhyyttä ja sairauksia vastaan. Rahajärjestelmästä irtipääsy ei siis täten ole agendalla suurimmalle osalle intiaanireservaattiyhteisöjä, vaikka jotkut keskustelut tällaisesta onkin aloitettu siellä ja täällä. [12]

Jos on tutustunut alkuperäiskansojen perspektiiveihin ja käytäntöihin liittyen hortoiluun (oman ruoan kasvattaminen omaan kulutukseen kaupallisten markkinoiden sijaan), ei ole vaikeaa nähdä alkuperäisjuuria permakulttuurille. Vaikka yksilöllisessä suhtautumisessamme onkin vaihtelua, määritelmän mukaisesti permakulttuurin harjoittajat ovat sitoutuneet sallimaan paikallisten ekosysteemien ohjata ja muokata interaktioitamme maan ja veden kanssa, sen sijaan että muokattaisiin niitä tiloja sellaisiksi kuin haluamme. Me olemme luonnollisen ruoan sekä lääkekasvien ja -puiden hoitajia ja säilyttäjiä mailla joissa elämme, ja kasvatamme vain niitä satokasveja jotka ovat yhteensopivia ekosysteemiemme kanssa. Me vaalimme biodiversiteettiä ja meillä on äärimmäinen kunnioitus kaikkea maahan ja veteen kuuluvaa khtaan. Kaikki elävät asiat jotka sinne kuuluvat [13] ovat yhtä oikeutettuja olemaan täällä ja niistä monista syistä joista ne ovat täällä. Ne sopivat yhteen ja elävät symbioosissa ja ovat tehneet sitä paljon ennenkuin me ihmiset olemme saapuneet tänne. On tavoitteemme sopia niiden elähdyttävien luonnonjärjestelmien joukkoon, olla symbioottinen osa tätä kaikkea — ei pakottaa ekosysteemiä mahtumaan luonnottomaan modernin ihmisen maailmaan ja heidän keinotekoisiin, rahaan perustuviin tapoihin elää. Me emme astuisi maa-vesijärjestelmään ja sanoisi ”tämä näyttää hyvältä paikalta kasvattaa ____________, ja meidän tulisi tehdä niin koska sen sato voi tuoda meille paljon rahaa.” Kun ensimmäisenä saavuimme tänne elämään maan ja veden äärelle, me pyrimme oppimaan mitä paikka vaati meiltä — mitä hyvää me voimme tehdä paikan hyväksi niin että se voi jatkaa vapaasti luonnon elinlahjojen jakamista meidän ja muiden lajien, jotka ovat osa tätä paikkaa, kanssa? Miten voimme muuttua hyödyllisiksi ja avuliaiksi osiksi tätä kaikkea? Kuinka voimme oikeutettuina kuulua tänne? Kun tiedämme näiden luonnon järjestelmien olevan suurempia, terveempiä ja oikeampaa elämää kuin mikään ihmisen luoma talousjärjestelmä, me kylvämme oman yhteensopivan sadon minkä tahansa natiivin sadon vierelle, missä sitten ikinä onkin tilaa ja vettä riittävästi. Vaikka me joskus siirrämme vettä satokasveille kasteluun, me tajuamme että paras on kylvää siemenet tai siirtää pistokkaat luonnollisesti kosteammille alueille, jossa luonto tuo kasveille vettä. On myös monia muita tapoja joilla permakulttuurin harmoniset metodit muodostuvat ja yhdistyvät eri ekosysteemeihin maailmanlaajuisesti. Nämä metodit ovat sekä muinaisia että nykyaikaisia, ja niiden juuret ovat aikojen alussa ennen megayhteiskuntia toimineiden ensimmäisten ihmisten tavoissa.

Joten jos suurin osa paikallisesta ruoantuotannon liikehdinnästä — poiskulien permakulttuuria harjoittavat, alkuperäiskansojen ruokasuvereniteettiaktivistit, kotipuutarhurit ja yhteisöpuutarhan sadon kanssa toteutettu ei-rahallinen vaihdanta — edelleen myyvät satoaan rahasta, mistä me löydämme esimerkkejä ihmisistä jotka tekevät muita asioita vapauttaakseen itsensä rahajärjestelmistä? Voisi kuvitella että jotkut hyvät mallit rahattomille paikallistalouksille voitaisiin löytää reilun kaupan liikkeestä. Vaihtokauppa on aina ollut osa ihmisten välistä interaktiota, mutta se alkoi leivitä laajemmalle aktiivisena teollista kapitalismia vastustavana keinona 1970-luvun alkupuolella, suurten ulkoilmakokoontumisten muodossa joilla oli nimet kuten “The Barter Faire” (sanan “Fair” kirjoitusmuoto peilaa aikaisempaa liikettä nimeltään “Renaissance Faires”). Barter fairit olivat eräänlaisen vastakulttuurin kirpputoreja, joissa tarkoituksena oli jakaa ja vaihtaa, ja välttää käyttämästä rahaa. Vuosien aikana sitoutuminen rahankäytön välttämiseen barter faireilla vaimeni ja niin teki myös koko barter fair -liike. Eräs ensimmäisistä ja suurimmista barter fair -vastakulttuuritapahtumista, Okanoganin “Barter Faire,” Washingtonissa perustettiin 1974, ja lopulta se pudotti sanan ”barter” nimensä edestä ja sitä kutsutaan nyt nimellä “Okanogan Family Faire.” Siinä missä alunperin kaikki oli (suurimmaksi osaksi) rahatonta ja ilmaista, nyt ”myyjät” maksavat myyntipaikoista ja asiakkaat maksavat sisäänpääsylipuista, jotta he pääsisivät sisään shoppailemaan, joka tekee tapahtumasta vielä enemmän rahaorientoituneen kuin suurin osa kirpputoreista ja taidefestivaaleista. Jotain vaihdantaa tapahtuu edelleen muutamilla jäljellä olevilla barter faireilla, mutta suurimmaksi osaksi myyjien kesken. Vanha barter fair -liike on saattanut hiipua, mutta hyvä uutinen on että vaihdanta ei millään muotoa ole kuollut. Se on itse asiassa kukoistava ja kasvava ala ja sen päätoimipaikka on internet. Nykyään on myös uusia kolmannen uosituhannen päivitettyjä barter fair -hengessä järjestettyjä ulkoilmatilaisuuksia (ilman vaihdantaa tai mitään transaktioita), kansainvälinen ilmiö nimeltään “Really, Really Free Market,” jossa on paljon suurempi potentiaali kasvaa talousjärjestelmän muutosliikkeeksi kuin mitä vanhat hippivaihdantatapauhtumat olivat.

Mutta ennen kuin kuvaan RRFM:t tarkemmin, ensin kommentoin enemmän verkossa tapahtuvaa rahatonta vaihdantaa. Lyhyessä Christopher Dollin, joka on tutkija YK:n Institute of Advanced Studiesissa, kirjoittamassa esseessä nimeltään “Can We Evolve Beyond Money?” Doll kuvaa kuinka internet on luonut infrastruktuurin suuremmalle ja laajemmalle taloudelliselle jakamiselle ja rahattomalle “yhteistyöhön perustuvalle kuluttamiselle”:

…internet on pienentänyt kustannuksia tarjonnan etsimiselle ja laajalti mahdollistanut vertaistransaktiot paljon suuremmassa mittakaavassa kuin on koskaan aiemmin tehty… Jos, kuten usein argumentoidaan, Y-sukupolvi on ensimmäinen diginatiivi sukupolvi ja jakaminen on heidän norminsa, voisiko olla että yhteistyöhön perustuva kulutus tulisi olemaan heidän norminsa kulutuskapitalismin sijaan? Jos kyllä, mitä seuraava sukupolvi tuo tullessaan? [14]

Tämä on erittäin innostavaa. Muistan kun internet tuli ensimmäistä kertaa laajaan käyttöön 1990-luvulla ja konservatiivi radiokommentaattori sekosi havainnostaan että internetissä annetaan liian paljon ilmaiseksi, ja hänen mielestään tarpeeksi moni ihminen ei tulisi käyttämään sitä rahan tekoon. Tuon kommentin kuuleminen, joka tuli todella vastenmieliseltä yksilöltä joka arvosti lähes kaikkea yhteiskuntajärjestelmässämme mitä minä vihasin, itse asiassa antoi minulle tarvitsemani sysäyksen astuakseni ulos hieman luddiittisesta skeptisismistäni uudelle kanavalle ja ryhtyä kokeilemaan sitä. Siitä lähtien internet on ollut korvaamattomin työkaluni kommunikointiin. Ideoiden ja informaation vapaa virtaaminen, niin monen ihmisen luodessa heidän omia ”lähetyskanavia” ja kyetessään tekemään niin he kykenivät olemaan interaktiossa suurten väkijoukkojen kanssa ilmaiseksi (poislukien tietysti laitekulut ja liittymäkulut), yleensä ilman minkäänlaista hallituksen sensuuria. Tämä on luonut mahdollisuuksia vallankumoukselliselle muutokselle mitä mikään aikaisempi olisi mahdollistanut. (Vaikka on olemassa muita ympäristö- ja terveyskustannuksia liittyen internetin ja sähkölaitteiden käyttöön, jotka meidän tulee jossain vaiheessa ottaa mukaan keskusteluun puhuttaessa siitä mitä teknologiaa jatkaa ja mikä jättää taaksemme.) Kaksi ihmissukupolvea, joilla on ollut tähän kaikkeen “vapaa” [15] pääsy — ideoihin, tavaroihin ja palveluihin — on tehnyt kaikille enemmän kuin koskaan mahdolliseksi mahdollistaa ja varustaa ihmisiä kaikenlaisiin systeemisiin muutoksiin, mm. maailmanlaajuiseen, väkivallattomaan taloudelliseen vallankumoukseen. David Quiltyn artikkelissa on kokoelma vaihdannan ja kirpputorien sivustoja, otsikolla “36 Bartering and Swapping Websites—Best Places to trade Stuff Online,” joka on julkaistu “Money Crashers.”-talousneuvontasivustolla. [16] Jotkut näistä saiteista sallivat rahankäytön, mutta suurin osa keskittyy vaihdantaan ja jakamiseen. Osalla saiteista on sosiopoliittinen agenda välttää rahankäyttöä (kuten “Freecycle” ja “Freegans,” joita kuvaan alla), kun taas moni muu tuntuu yrittävän säästää rahaa tai lieventää köyhyyttä. Sosiaalisen muutoksen puuhamiehet ovat kommunikoivat enemmän talouteen suuntautuneiden ihmisten kanssa näillä sivustoilla, ja vallankumouksellisen ajattelun siemeniä selkeästi kylvetään. Joka kerta kun henkilö kuvaa kokemuksiaan taloudellisesta hyödystä ilman rahankäyttöä, uudenlainen tunne siitä mikä voisi olla mahdollista kehittyy ja vahvistuu.

Minun näkökulmastani kaksi kaikkein kiinnostavinta sivua listassa, jotka ottavat kantaa kaikkein painavimpiin systeemisiin ongelmiin ja työskentelevät luodakseen kansainvälisen systeemiboikotin, ovat Freecycle ja Freegans. [17] Freecycle (http://www.freecycle.org) kuvaa organisaatiotaan “..täysin voittoa tavoittelemattomaksi ruohonjuuritason liikkeeksi jossa ihmiset antavat (ja saavat) tavaraa ilmaiseksi kotikaupungeissaan. Kyse on hyvän tavaran uudelleenkäyttämisestä ja pitämisestä poissa kaatopaikoilta.” Perustettu Arizonan Tusconissa vuonna 2003 Deron Beal -nimisen kierrättäjän aloitteesta, Freecycle on nyt erittäin suuri paikallisten, vapaaehtoisten vetämien ryhmien verkosto (5,289 ryhmää 32 maassa, 9,105,322 jäsentä). [18] Sivuilla luodaan yhteyksiä jakamiselle. Postauksille on kaksi kategoriaa, “Halutaan” tai “Tarjolla”. Käyttäjien tulee rekisteröityä voidakseen vastata postauksiin ja he voivat tehdä omia järjestelyjään toisiinsa yhteyden saamiseksi. Jäsenyys on ilmaista ja “kaikki mikä postataan tulee olla ilmaista, laillista ja sopivaa kaikenikäisille.”

Freegans-organisaatio on hieman suorempi ja selväsanaisempi heidän vallankumouksellisesta motivaatiostaan hylätä valloillaan oleva järjestelmä. Tässä hieman miten he ilmaisevat itseään sivuillaan:

Freeganit ovat ihmisiä jotka käyttävät vaihtoehtoisia strategioita elääkseen vain osittain osallistumalla sovinnaiseen talousjärjestelmään ja resurssienkäytön minimoiden.

Freeganit käyttävät yhteisöä, anteliaisuutta, yhteiskunnallista huolenpitoa, vapautta, yhteistyötä ja jakamista vastustaakseen materialismiin, moraaliseen apatiaan, kilpailuun, mukautumiseen ja ahneuteen perustuvaa yhteiskuntaa. Yrittäessään vuosia boikotoida epäeettisten korporaatioiden valmistamia tuotteita, jotka ovat vastuussa ihmisoikeusrikkomuksista, ympäristön tuhoutumisesta ja eläinten vahingoittamisesta, monet meistä havaitsivat että mitä tahansa ostimmekaan, päädyimme tukemaan jotain valitettavaa. Tajusimme että ongelma ei ole vain muutama paha korporaatio vaan koko systeemi itsessään.

Nykyisen talousjärjestelmän, pääasiallinen motiivi on pimentänyt eettisen harkinnan ja sen massiivisen monimutkaiset tuotantojärjestelmät takaavat, että kaikki ostamamme tuotteet ovat meille vahingollisia, suurinta osaa näistä emme edes harkitsisi käyttävämme. Freeganismi on tällaisen talousjärjestelmän täydellinen boikotti. Joten sen sijaan että välttelisimme huonon yrityksen tuotteiden ostamista tukeaksemme toista, me vältämme ostamasta yhtään mitään niin paljon kuin vain pystymme. [19]

Näyttää siltä että freeganit ja minä ajattelemme samoin, mutta en ollut koskaan kuullutkaan heistä ennenkuin pari päivää ennen tämän esseen osion kirjoittamista. Ilmeisesti he ovat tunnettuja ”roskisdyykkaus”-strategian käyttäjiä, käytäntö jota myös itse olen harjoittanut, silloin kun kuuluin tiettyyn yhteisöön (jonka nimeä en tässä mainitse) 1970-luvun alkupuolella, kun olin kutakuinkin samanikäinen kuin monet freeganeista, joiden kuvia näin heidän sivuillaan. Mutta yhtä kaikki, freeganit ovat mukana paljon muussakin kuin roskisten dyykkaamisessa (eli ”urbaanissa keräilyssä”). Heidän toimintaansa kuuluu: roskiksista löydettyjen hyvänlaatuisten poisheitettyjen tuotteiden laaja ja vapaa jakelu ja kierrättäminen; vapaan luomumullan tuottaminen maanviljelijöille kompostoimalla pilaantunut ruoka ja muut luonnonmukaiset jätteet; biopolttoaineiden luominen ja jakelu ravintoloiden poisheittämistä öljyistä ja muista kasviöljyistä; rikkoutuneiden mekaanisten laitteiden ja tavaroiden korjaus ja uudelleenjakelu; hylättyjen ja ikäloppujen asuntojen asuttaminen ja kunnostaminen asunnottomien asuttamiseksi ja yhteisön luomiseksi; luomuviljelypuutarhojen luominen vapaisille tonteille; metsästä villiyrttien kerääminen ravinnoksi ja lääkkeeksi; paikallisten maanviljelijöiden tuottannon ylijäämäkasvisten, -hedelmien ja -pähkinöiden jakaminen; sekä monet muut eri aktiviteetit. Freeganit työskentelevät muiden kierrättäjien kanssa, sekä toisten samanmielisten organisaatioiden kanssa kuten Ruokaa Ei Aseita, asunnottomien yöpymispaikat sekä Really, Really Free Markets. Freeganien verkkosivut antavat paljon infoa ja linkkejä siitä mihin he uskovat ja mitä he tekevät, mutta mitään henkilökohtaista tietoa tai historiaa siitä miten heidän liikkeensä alkoi ei anneta. Tehdäkseni selväksi, vaikka freeganeilla on hieno verkkosivu, jonka kautta he saavat yhteyden moneen kestävyysaktivistiin, sekä nuoriin että vanhoihin, suurin osa siitä mitä he tekevät ei ole verkossa, se tapahtuu kaduilla ja eri julkisissa tiloissa. Freeganismi on levinnyt kansainvälisesti ja freegan-ryhmiä on ainakin USA:ssa, Ranskassa, Brasiliassa, Norjassa, Kreikassa ja Libanonissa.

Really, Really Free Markets eivät ole varsinaisia vaihdannan paikkoja, koska siellä ei sallita suoria transaktioita. Ei rahaa, ei kauppoja, ei vaihdantaa, ei myymistä, ainoastaan ”Ota mitä tarvitset, ja tuo se mitä et”. Liitutaulu eräässä RRFM:ssä sanoo ”Älä kilpaile esineestä. Tämä on rahaton markkina. Ei kauppaa, ei vaihdantaa tai myyntiä.” Osallistujat voivat tarjota taitonsa ja palvelunsa, kuten myös tavaroita, ja tapahtumia pidetään julkisissa puistoissa ja muissa julkisissa tiloissa. RRFM:t ovat hyvä esimerkki lahjataloudesta, [20] joissa jokainen materiaalinen tarve tyydytetään ilmaiseksi, perustuen perspektiiviin siitä että ”kaikille on oikeasti riittävästi”, jos me vain kunnolla huolehdimme ja hoidamme yltäkylläisiä resurssejamme. Tottakai sellainen perspektiivi voi onnistuneesti tulla sovelletuksi vain jos me eliminoimme resurssiepävarmuuden ja ahneuden, jotka tuovat esiin kysymyksen siitä mitä tapahtuu kun ahne, epävarma tai kapitalistisesti hyvin asennoitunut henkilö menee RRFM:n? (Jätän vastaamatta kysymykseen nyt, osittain siksi koska epäilen että siihen on olemassa monia kelpo vastauksia.) Yhteensopivuus freeganien ja RRFM:n välillä on niin ilmiselvä ja on niin helppo nähdä miksi he tekevät yhteistyötä niin hyvin ja miksi niin mone freegani on mukana RRFM:n järjestämisessä ja pyörittämisessä. Nämä toisiinsa kietoutuneet liikkeet sekä pyrkivät estämään tuhoisat ja haaskaavat kapitalistisen järjestelmän vaikutukset, että esittelemään ihmisille uudenlaisia ihmisten välisten interaktioiden ja talouden käytänteitä. Ensimmäinen RRFM pidettiin Uuden Seelannin Christchurhissa vuonna 2003, ja idea sai alkunsa tapaamisesta joka pidettiin ilmaisruoka/näläntorjuntaorganisaation Ruokaa Ei Aseita jäsenien kesken. Samana vuonna kaksi muuta RRFM:ää pidettiin, yksi Indonesian Jakartassa ja toinen Floridan Miamissa. Siitä lähtien RRFM:iä on pidetty kymmenissä USA:n kaupungeissa, sekä Kanadassa, Australiassa, Malesiassa, Taiwanissa, Englannissa, Etelä-Afrikassa ja Venäjällä. Liike on Venäjällä erittäin suosittu ja se on levinnyt moniin kaupunkeihin.

RR Free Market 1

Vaikka onkin olemassa monia esimerkkejä rahattomista talouskäytänteistä ja tuota päämäärää kohti työskentelevistä järjestöistä, mainitsen tässä vain yhden lisää: aikapankit. Aikapankki-idean keksi ja kehitti 1980-luvun aalussa Edgar Cahn, professori University of the District of Columbia School of Law:ssa. Cahn kutsuu aikapankkitoimintaa ”vaihtoehtoiseksi valuuttajärjestelmäksi jossa palvelutunnit saavat rahan sijan”, ja hän tarjoaa lisäselityksen:

[Aikapankkitoiminta on] vaihdannan väline joka sallii ihmisten vaihtaa aikaa ja osaamistaan rahan sijaan. Konsepti on yksinkertainen: liittyessään aikapankkiin ihmiset hyväksyvät ottavansa osaa järjestelmään joka liittyy ”aikapolettien” ansaitsemiseen ja käyttämiseen. Kun he käyttävät tunnin aktiviteettiin joka auttaa muita, he saavat yhden aikapoletin. Kun he tarvitsevat muilta apua, he voivat käyttää tienaamiaan aikapoleetteja. [21]

Parikymmentä vuotta sitten Edgar Cahn perusti TimeBanks USA:n, aikapankin joka on levinnyt yli 30 maahan, mm. Kiinaan, Venäjälle, ja muihin Afrikan, Euroopan sekä Pohjois-Amerikan että Etelä-Amerikan maihin. USA:ssa on ”noin 500 rekisteröityä aikapankkia, ja yhdessä niillä on yli 37 tuhatta jäsentä. Pienimmissä on 15 jäsentä; suurimmassa noin 3 tuhatta.” Aikapankit ovat helposti toteutettavissa tietokantojen avulla jotka mahdollistavat jäsenten rekisteröidä osaamisensa tai tarjoamansa palvelut sekä löytää ihmisiä jotka oivat tarjota heidän haluamiaan tuotteita ja palveluja. Aikapolettien tunnit ja aikavelka pidetään myös tietokannassa ja jokainen paikallisyhteisön aikapankki pitää omaa tietokantaansa. ”Maailmanlaajuisesti aikapankkitietokannoissa on yli 4 miljoonaa tuntia palveluja”, Cahn kirjoittaa. (Ja tuo luku aliarvioi todellista aikapankkitoimintaan osallistumisen laajuutta: KYselydata osoittaa että vähintään 50 prosenttia aikapankkien jäsenistä ei merkkaatuntejaan ylös säännöllisesti) Viimeinen lause sulkeissa todistaa varsin voimakkaasta ilmiöstä joka usein ilmenee näissä rahattomissa yhteisöpohjaisissa paikallistalouden aktiviteeteissa: sisäiset palkkiot, kuten omien muiden ihmisten arvostamien omien taitojen löytäminen, ihmissuhteiden luominen jakamalla ja sosiaalisen luottamuksen (”sosiaalinen pääoma”) kehittäminen, muuttuvat arvokkaammiksi kuin ulkoiset palvelujen tai materiaalisen hyödyn vastaanottaminen. Esimerkkejä tästä perustavanlaatuisesta kokemuksesta voi kuulla freeganismin, RRFM:n, aikapankkien, Ruokaa Ei Aseita -vapaaehtoisten, Freecyclen ja monien muiden vaihtoehtoisen talouden harjoittajien suusta. Christopher Doll kuvaa ”sosiaalista pääomaa” erittäin hyvin:

Se mikä on yhteistyöhön perustuvassa kulutuksessa niin kiinnostavaa on se, että luottoluokitus, josta niin moneen tavaraan ja palveluun käsiksipääsymme riippuu, tulee tulevaisuudessa korvaantumaan oman henkilökohtaisen luotettavuutemme luokittelulla. Tämä tarkoittaa, että pääsymme hyödykkeisiin muuttuu, osittain, sosiaalisen pääoman funktioksi rahoituspääoman sijaan. Tämä on uskomattoman voimakas konsepti joka auttaa meitä ymmärtämään henkilökohtaista vaurautta laajemmin termein, ja todellakin sitä mitä me voisimme käyttää rahan tilalla. Sosiaalinen pääoma akkumuloituu ajan myötä: mitä enemmän jaat, sitä enemmän luokituksesi nousee, joka taas vuorostaan edistää hyvää sosiaalista käyttäytymistä. Tämä on kaikki hyvin teoriassa, sillä ehdolla että henkilökohtaisia vapauksia ja identiteettejä ei uhata prosessissa. [22]

Tästä ”sosiaalisen pääoman” kultivoinnin prosessista, tai siinä mitä yksinkertaisesti kutsuisin ”luottamussuhteiksi”, voimme löytää henkilökohtaisen tilivelvollisuuden rahattomassa yhteiskunnassa. Ihmiset luonnollisesti haluavat olla luotettuja ja hyväksyttyjä ja he haluavat olla yhteyksissä muihin ihmisiin joiden he voivat luottaa olevan ihmisiä jotka välittävät. Se mikä myös tulee selväksi, kun tarkastelee miten nämä systeemit oikeasti menestyvät, on että ne toimivat parhaiten paikallisella, pienen yhteisön tasolla suurten kestämättömien megayhteiskuntien sijaan. Toivottavasti paikallisten, rahattomien, elämässä kiinni oolevien talousjärjestelmien kehittäminen palauttaa suuren osan siitä mitä meillä oli 5000 vuotta sitten ennen imperiumien ja rahan keksimistä.

Vaikka elän farmilla Montana Missoulasta 37 mailia pohjoiseen, kuulun Missoulan aikapankkiin. Jokin aika sitten haastattelin kahta ystävääni, Susie Clarionia ja Carol Marshia, jotka olivat osa Missoulan aikapankin perustanutta pientä ydinryhmää keväällä 2013. Siinä on nyt 126 jäsentä ja tunteja on vaihdettu 2157, mutta Carol kertoi että hän ja muut joskus tekevät palveluksia mutta eivät kirjaa niitä tietokantaan, mikä taas kertoo siitä että transaktion tai interaktion kokemusta itsessään pidetään riittävänä palkkiona. Missoulan aikapankissa meillä on myös yhteisökassa, jonne me lahjoitamme joitain tunteja yhteisöprojekteihin, kuten Habitat for Humanityn talojen rakentaminen. Ystäväni huomauttivat myös toisen läksyn jonka olivat oppineet aikapankkikokemuksista: se on yhtä arvokasta pyytää ja saada palvelua kuin on antaa. Me levitimme sitä hyvää oloa joka tulee omien lahjojen ja osaamisen arvostuksesta olemalla vastaanottamassa muilta palveluksia. Keskinäinen hyöty ja vastavuoroisuus ovat suuria arvoja aikapankkijärjestelmässä, kuten tämä lainaus verkkosivulta kertoo: ”Kysymys, ’Miten voin auttaa sinua?’ muuttuu muotoon ’Miten voimme auttaa toisiamme rakentamaan maailman jossa molemmat haluammee elää?’ Aikapankkitoiminta perustuu yhtäsuureen vaihdantaan. Kuka tahansa voi hyötyä koska jokainen jäsen sekä antaa että vastaanottaa.” [23] Kuten Susie Clarion sanoi minulle, ”Palvelujen tarjoaminen aikapankin kautta ei ole vain työn tekemistä. Se on kanssakäymistä ja lähentymistä, kuuntelua ja opettamista jotka ovat aikapankkikokemuksen todeliset arvot. Se mistä ihmiset tuntuvat nauttivan eniten aikapankkikokemuksissaan on hyvien ystävien saaminen.” [24] Aikapankkien jäsenten keskuudessa on myös joskus tapahtumia. Edgar Cahn tarjoaa meille tämän selkeän tiivistelmän siitä mitä pankit voivat tehdä: ”Jokainen transaktio soljuu suhteesta, ja sellaiset suhteet luovat luottamuksen hengen joka sallii ihmisten kutoa yhteen yhteisön kudoksen. Caluutta joka kohtelee kaikkia tunteja yhtä arvokkaina tekee paljon enemmän kuin tarjoaa vaihtoehdon markkinahinnoille arvon mittana. Se voimaannuttaa ihmiset joita markkinat eivät arvosta, ja vahvistaa heidän kontribuutionsa yhteiskuntaan.”

Kun esitän tällaisia esimerkkejä vaihtoehtoisesta, ei-rahallisesta ja yhteisöön perustuvasta taloudesta, joka on jo valmiiksi olemassa ja leviää, tulen yhä luottavaisemmaksi siitä että nykyisen talousjärjestelmän kansainvälinen boikotti on mahdollinen. Me jo luomme infrastruktuusia sille mikä voi korvata tämän ja vauhti sen kuin kasvaa. Se voi olla inspiraationlähde tai jopa juhlan paikka, mutta varoitan kaikkia jotka haluavat viedä tätä liikettä eteenpäin, että on olemassa hyviä syitä hillitä halut ja toivottaa julkinen skeptisismi tervetulleeksi. Jos tämä vallankumouksellinen strategia kuulostaa epätodennäköiseltä tai mahdottomalta suurimmalle osalle ihmisiä, mieti tätä: sen täytyisi olla naurettava toimiakseen. Sen täytyy olla todella naurettava. Minkä tahansa väkivallattoman vallankumouksellisen strategian tulee olla naurettava, joka pyrkii pysäyttämään nykyisen poliittisen ja taloudellisen järjestelmämme tuhoavat voimat ja korvaamaan ne vastakkaisella — elämää tukevalla, kestävällä, maapallon biosfäärijohtoisella, inhimillisellä, oikeudenmukaisella, toisiinsa kytkeytyneellä ja keskinäisellä, tasa-arvoisesti kaikille eläville olennoille hyödyllisellä uudella paikallisten, ekologis-spesifien talousjärjestelmien verkostolla. Sille tullaan nauramaan ja se tullaan helposti sivuuttamaan oligarkkien ja heidän käsinukkiensa neuvottelupöydistä, jos me emme halua liikkeemme joutua brutaalisti liiskatuksi ja tuhotuksi.

Jos he kuulevat siitä mitä me teemme, me haluamme heidän nauravan ja pilkkaavan meitä, kutsuvan meitä ”hulluiksi”, kyseenalaistavan älykkyytemme, sivuuttamaan meidät typeryksinä ja sitten unohtavan että olemme olemassakaan. ”Ne luulevat että ne voivat kasvattaa kaikki ruokansa ja lääkkeensä itse, tehdä vaatteensa itse, rakentaa talonsa itse, siirtää itsensä ilman fossiilisia polttoaineita, tuottaa oman sähkönsä ja boikotoida kaikkia teollisia tuotteita! Seon hullua! Ja saada kaikki maailman ihmiset tekemään niin? Se on vielä hullumpaa!” Kyllä, se on mitä me haluamme heidän ajattelevan ja sanovan itselleen. Kyllä. Täällä ei ole mitään nähtävää. Menkää takaisin kuplaanne ja harhoihinne. Viihdyttäkää itseänne ja kuluttakaa rahanne kun se vielä on jonkin arvoista. Sitten, eräänä päivänä tulette luoksemme heiluttaen hassua, arvotonta valuuttaa käsissänne ja pyydätte meitä ruokkimaan ja vaatettamaan teidät ja antamaan teille suojaa ja me sanomme ”Se ei ole miten me teemme asiat täällä, tässä uudessa maailmassa. Me kuulumme Elämään ja toisillemme. Me pidämme huolta tästä maailmasta ja se antaa meille elämän yhdessä. Me teemme töitä yhdessä, leikimme yhdessä ja jaamme kaiken. Vapaasti me olemme vastaanottaneet ja vapaasti annamme. Jos olet valmis oppimaan ja kokemaan mitä tarkoittaa todella elää, liity meihin.” Me emme tiedä mikä on mahdollista ennenkuin annamme tälle vallankumoukselliselle transformaatiolle mitä suurimman (tai ainakin keskinäisesti toisiaan tukevan) huomiomme. Ympäri maailmaa saattaa olla enemmän ihmisiä, jotka ovat valmiita tähän (mukaankukien ne jotka eivät vielä tajua olevansa valmiita tähän!), kuin meille on uskoteltu. [25]

 

Lähde:

 

3 thoughts on “Tarve paikallisille, kestäville ja rahattomille vaihtoehtotalouksille”

  1. Teppo, I am glad that you shared my article, which helps to spread the word about these vital issues. I am also glad that you placed a link to my blog, Learning Earthways, as the original source for this essay. Could you please also place my name, George Price, at the top of the article, instead of making it appear that you are the author? Thank you, in advance, for making that correction.

    1. Hi George,
      sorry about that, usually I have the author’s name there. Yours was hidden somewhere. The link is there tho indicating the source, at the bottom of the page.

      Great article!

  2. Thank you very much. I hope that you get good discussion on your blog. Most people don’t want to talk about this topic. I look forward to reading more of the articles on your blog. Keep up the good work!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *