Stiglitz: Piketty ei tajunnut eriarvoisuutta

Nobelpalkittu Joseph Stiglitz on kirjoittanut amerikkalaisesta jakautumisesta taloudellisesti 1960-luvulta lähtien. Hänen tuoreessa kirjassaan The Price of Inequality hän esittää, että tämä jakautuminen pitää maata taantumuksen tilassa, aihe jota hän on tutkaillut myös tuoreessa tutkimuksessaan.

Lynn Parramore: Olet maininnut, että taloudellinen eriarvoisuus on tohtoritutkimustesi aihe. Miten kiinnostuit siitä miten tulot ja varallisuus jakautuvat yhteiskunnassa?

Joseph Stiglitz: Ensinnäkin, kasvoin Garyssa, Indianassa, se oli eräänlainen prototyyppi jakautuneesta Amerikasta. Siellä oli paljon ihmisiä köyhyydessä. Meillä ei ollut 1:htä prosenttia, mutta meillä oli 5 prosenttia. Minulla ei ole ideaa siitä mikä todellinen eriarvoisuuden aste oli, mutta meillä oli paljon ihmisiä pohjalla. Ja toiseksi, se ulottuu aina niihin vuosiin kun menin collegeen ja kansalaisoikeusliikkeeseen. Muistat Martin Luther Kingin marssin olleen marssi syrjinnän lopettamiseksi ja taloudelliseksi voimaantumiseksi. Joten mielestäni monet meistä tajusivat tuohon aikaan, että me emme tule täysin ratkaisemaan Amerikan jakaantumisen ongelmia — rotuerottelua — jos me emme tee jotain taloudellisille eroille.

“* LP: Mikä on uutta viimeaikaisessa työssäsi tulon- ja vaurauden jakamisen parissa?

On useita asioita. Tästä on jotain keskustelua, mutta mielestäni useimmat Thomas Pikettyn kirjan lukeneet (Capital in the Twenty-First Century) saavat kuvan siitä, että vaurauden akkumulaatio — säästöt — ovat vastuussa eriarvoisuuden kasvusta ja siitä että on, täten, kytkös talouden kasvun — pääoman akkumulaation — ja yhtäältä eriarvoisuuden kanssa ja toisaalta varallisuuden kanssa. Tutkimukseni alkaa sillä havainnolla, että ei ole mahdollista selittää sitä mitä on tapahtunut varallisuus/tulot -suhteelle tuolla analyysillä. Lähempi tarkastelu siitä mitä on käynyt viittaa siihen, että suuri osa varallisuuden kasvusta on maan arvon kasvua, ei pääomahyödykkeiden määrän kasvua.

* LP: Kun sanot “maa”, et puhu maasta Jane Austenin tyylillä, eli torppariudesta ja maanviljelyksestä lääninherralle, niinhän?

JS: Se ei ole viljelysmaata, se on urbaanin maan arvo. Ottaisin siihen mukaan, laajemmin, vuokrat jotka liittyvät luonnonvaroihin (“vuokra” on taloustieteellinen termi ansaitsemattomalle tulolle). Se on olemassaolevien varojen arvo. Sivuhuomautuksena siitä mitä on ollut käynnissä, varallisuuden/tulojen suhteen kasvamisen lisäksi on lisääntynyt myös kapitalisaatio toisenlaisista vuokrista, kuten monopolivuokrista. Jos monopolivuokrat lisääntyvät, silloin yritysten markkinavoima suhteessa työntekijöihin kasvaa, niinkuin silloin kun muutamalla, kuten pankeilla, on kyky saada takuut valtiolta — sen arvosta mikä kasvaa ja mitä kapitalisoidaan. Se kasvattaa vaurautta mutta ei kasvata pääomaa. Joten tuo ero varallisuuden ja pääoman välillä osoittautuu kriittiseksi. Se on ensimmäinen idea.

Syy sille miksi se on tärkeää on, että kun alkaa tutkia selityksiä sille miksi maan arvo tai muiden vuokratulojen arvo on kasvanut. Iso osa kirjastani The Price of Inequality liittyy siihen miksi rent-seeking on lisääntynyt. Mutta toinen osa liittyy ulkoisiin asioihin kuten maan ja varojen arvoon. Esitän, että se on erittäin läheisesti kytköksissä luottojärjestelmään.

* LP: Miten selität tämän kytköksen luoton ja eriarvoisuuden välillä?

JS: Jos luottovirta kasvaa, niinkuin olemme nähneet muutaman viime vuonna — tuo luottovirta ei mennyt varallisuuden akkumulaatioon niinkuin me normaalisti termiä taloustieteessä käytämme, pääomahyödykkeisiin. Sen sijaan kasvoi yhden tai toisenlainen kupla.

Se mitä viime vuosina on toistuvasti tapahtunut on, että meillä on ollut rahoitusviranomaisten sallima — sääntöjen purkamisen ja löysien standardien avulla — pankkien suurempi lainananto. Mutta tämä lainananto ei ole synnyttänyt uutta liiketoimintaa, eikä pääomahyödykkeitä.

Siitä on suhteettoman paljon mennyt maan ja muiden kiinteiden resurssien arvon kasvattamiseen (rakennukset, kiinteistöt jne). Ja se on se mistä kaikki ovat huolissaan. Joten siinä mielessä, tuosta keskusteltaessa se tapahtui QE:n tapauksessa — kukaan ei kytkenyt sitä eriarvoisuuteen tai kytkenyt sitä yleiseen makrolukujen kasvuun. Kytkökset eriarvoisuuteen ovat kahdenlaisia: yksi on se, että ainakin makrotasolla, jos talouden säästöt johtavat kasvoon maan arvossa sen sijaan että pääomahyödykkeiden määrä kasvaisi, silloin työntekijän tuottavuus ei kasva. Palkat eivät kasva. Joten osa siitä mitä on käynnissä on, että me emme ole investoineet sillä tavoin kuin meidän tulisi investoida.

Mutta toinen osa on mahdollisesti tärkeämpi, ja se on kun purkaa säännöksiä, silloin sallii lainata enemmän takuuta vastaan. Silloin ne joilla omaisuuserät ovat voivat nähdä heidän omaisuuseriensä arvon kasvavan, kuten maan tapauksessa. Ja niin ne jotka holdaavat varallisuutta rikastuvat entisestään. Työntekijät, joilla ei ole varallisuutta, eivät hyödy tästä kasvusta. Joten kytkös on se, että luotto vaikuttaa maan hintoihin ja käyttöomaisuuden hintoihin, ja ne kasvavat suhteettoman paljon rikkaiden hyväksi. Ja se on varallisuuden kasvun suurin osuus. Se on tutkimukseni yksi tulos.

Toinen tulos on yritys tuottaa yleinen siirtoteoria, niinkutsutusti, varallisuudelle ja muille eduille ylisukupolvisesti, ja yrittää identifioida, erittäin lavealti, niitä voimia jotka johtaisivat eriarvoisempaan jakautumiseen ja voimia jotka johtaisivat tasa-arvoisempaan jakautumiseen. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on taksonomia — se on viitekehys ajatella näitä asioita. Ja kun alkaa ajattelemaan näitä asioita, silloin näkee että on monia muita voimia joita on käynnissä jotka kasvattavat eriarvoisuutta. Ja se on myös viitekehys polittisille ratkaisuille. Joten jos meillä on enemmän taloudellista segregaatiota maailmassa, jossa meillä on paikallisia kouluja, paikallisesti rahoitettuja kouluja, meillä esiintyy lisää eriarvoisuutta koulutuksessa ja täten rikkaiden lasten vanhemmat tulevat saamaan enemmän inhimillistä pääomaa.

Tämä malli itse asiassa tarjoaa erittäin robustin teorian eriarvoisuuden selittämiselle. Tutkimuksessa on monia muita ryppyjä, mutta lopullinen oivallus on, että kun miettii varallisuuden eriarvoisuutta käsittelevää politiikkaa, silloin on pakko olla syvällinen ekonomistien kutsuman “verojen esiintymisen” suhteen. Jos suurin osa säästämisestä on kapitalistien toteuttamaa, ja sitten verottaa pääomatuloja, silloin heillä on vähemmän investoitavaa. Se tarkoittaisi pitkässä juoksussa että korko kasvaisi. Se kumoaisi osan aikomuksesta pienentää kapitalistien tuloja.”

LP: Miten ehkäiset kapitalistien verottamisen negatiivisia vaikutuksia?

JS: Yksi tapa tuon tapahtumisen ehkäisemiseksi voisi olla varmistaa, että valtio investoi — ottaa jotain rahaa verovaroista ja investoi itse pääomaan. Se estäisi tuottoprosentin kasvua. Ei kaikki tässä ole loppuun asti mietittyä, mutta se yrittää sanoa että jotain Pikettyn esittämiä asioita siitä että pääomaa tulisi vain verottaa on esitetty yliyksinkertaistetusti.

LP: Tutkimuksessasi indikoit sitä, että yhden prosentin valta riistää muita tuntuu olevan kasvussa. Miksi tämä tapahtuu? Mitkä ovat tämän riiston rajat?

JS: Harkitumpi, akateeminen tapa esittää tuo olisi sanoa, että yksi selityksistä sille mitä on käynnissä on lisääntynyt riisto. Palkkojen suhde tuottavuuteen on laskussa, ja se on selvästi yhdenmukaista lisääntyneen riiston kanssa. Ja toimitusjohtajien palkkojen suhde työntekijöiden palkkoihin on kasvussa. Ja niin sanoisin, että osa selitystä liittyy työntekijän heikentyneeseen neuvotteluvoimaan, heikompiin liittoihin, asymmetriseen liberalisaation tilaan jossa pääoma liikkuu mutta työvoima ei voi liikkua, korporaatioiden johtamista suitsiviin lakeihin jotka tarjoavat suhteellisen vähän suojaa korporaatiovallan väärinkäyttöä vastaan, ja kasvanut monopolivoima johtuen verkostojen ulkoisvaikutuksista.

Joten toki on useita tekijöitä jotka saisivat esittämään, että suuressa mittakaavassa markkinavoima on kasvanut. On kuitenkin joitain tekijöitä, joiden tapauksessa on enemmän kilpailua — johtuen internetistä, esimerkiksi, on enemmän kilpailua hintapuolella, mutta yleisesti kun katsoo palkkojen suhdetta tuottavuuteen, markkinavoima on huomattavasti kasvanut.

Mahdollisesti on joitain rajoja — joskus riiston määrä ilmaistaan palkkojen suhteena työvoiman marginaalituottavuuteen, ja kun tuo suhdeluku laskee nollaan — se on raja! Sanoisin, että asiat voivat muuttua paljon huonommiksi jos me emme tee mitään. Ja se on relevantti ongelma. Se mikä on tärkeää on olemmeko me polulla joka näyttää johtavan kaameampaan ja kaameampaan tilaan.

LP: Ehdotat, että monopolivoima on kasvussa. Mikä rooli tällä on tulojen ja varallisuuden eriarvoisuudessa?

JS: Monopolien omistajat tuppaavat olemaan erittäin keskittyneitä. Kun katsoo Forbesin listaa, suurimmat kaksi ovat molemmat monopolisteja. [Bill] Gates sai rahansa monopolin avulla ja [Carlos] Slim sai rahansa monopolilla Telemexissä. Se ei ole lausunto siitä etteivätkö he olisi olleet tehokkaita tai että he eivät olisi tehneet asioita hyvin. Se ovat ehkä olleet innovatiivisia — on paljon kritiikkiä Microsoftia kohtaan mutta en halua mennä siihen. Mutta voi sanoa, että iso osatuloista tuli monopolivoiman käytöstä, ja en usko että ketään epäilee sitä. Joten kun katsoo huippua, siellä on monopolivoimaa.

LP: Monet neoklassiset ekonomistit ovat esittäneet, että kun ihmiset kontribuoivat talouteen, he saavat palkkion samassa suhteessa. Onko tämä malli hajoamassa?

JS: Kyllä. Mielestäni kirjani The Price of Inequality pointti, sekä monen muun työn pointti on ollut kyseenalaistaa marginaalituottavuuden teoriaa, mikä on teoria joka on ollut vallassa 200 vuotta. Monet kyseenalaistavat sen, mutta minuun työni on tuon kyseenalaistuksen uusinta. Ja mielestäni Pikettyn ja kumppaneiden tekemä työ on ollut tarjota empiiristä todistusaineistoa sen pohjalle. Ei ainoastaan esimerkkejä joita juuri esitin katsottaessa ihmisiä huipulla, monopolistit itse asiassa rajoittavat tuotantoa.

On myös totta, että ihmiset jotka tekevät tuottavimmat kontribuutiot, ne jotka valmistavat lasereita ja transistoreja, tai tietokoneen keksijät, DNA-tutkijat — kukaan näistä ei ole vauraimpien ihmisten joukossa maassamme. Joten jos katsoo ihmisiä jotka ovat kontribuoineet eniten, ja ihmisiä jotka ovat huipulla, he eivät ole samoja. Se on toinen pointti.

Erittäin kiinnostava Pikettyn ja kumppaneiden tekemä tutkimus oli verojen kasvun vaikutuksesta 1%:iin. Jos oli hypoteesina että nämä olivat ihmisiä jotka tekivät paljon töitä ja kontribuoivat enemmän, voisi sanoa että OK, se tulee merkittäväst hidastamaan taloutta. Mutta jos sanoo että se on rent-seekingiä, silloin vain kaappaa valtion puolesta osan vuokrista.

LP: Miten me voimme ehkäistä eriarvoisuuden pahenemista?

Jaan sen kahteen osaan: mitä me voimme tehdä vähentääksemme eriarvoisuutta ennen veroja ja tulonsiirtoja, ja mitä me voimme tehdä parantaaksemme verojen jälkeisiä tuloja ja tulonsiirtoja. Ensimmäinen osa on asiat kuten korkeammat minimipalkat, vahvemmat liitot, parempi koulutus ja vahvemmat monopolienvastaiset lait ja lait yrityksen johtamisesta. Nuo ovat niitä asioita jotka todennäköisesti parantavat tuloja ennen veroja ja tulonsiirtoja. Toinen osa käsittelee asioita kuten pääomatulojen verotusta, sitä miten kohtelu hyödyttää pääosin ihmisiä aivan huipulla, parempaa uudelleenjakopolitiikkaa. Nämä auttaisivat verojenjälkeisiä tuloja muuttumaan tasa-arvoisemmiksi.

Lähde:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.