Rahamäärän kasvu ei aiheuta inflaatiota

On perinteistä viisautta, että rahan painaminen aiheuttaa inflaatiota. Tämän takia me kuulemme niin monia varoituksia siitä miten kvantitatiivinen elvytys 1 ja 2 ja liittovaltion hallituksen vajeet johtavat hintojen räjähtämiseen. Ainoa ongelma on se, että tuo ei pidä paikkaansa. Se ei ole miten inflaatio toimii. Tästä syystä, tämä on yksi monista vääristä hälytyksistä joita heräsi (mukaanlukien tarve tasapainottaa budjetti), jotka estävät meitä tekemästä sitä mitä meidän tarvitsee selvitäksemme pahimmasta taantumasta Suuren Laman jälkeen.

Inflaation selittäminen olisi yksinkertaisempaa jos ei olisi tarvetta ensin kuluttaa niin paljon aikaa kumoamassa suosittua näkökantaa. Mutta tämä on se miten se on. Ja niin, aloitan väitteestä ”rahamäärän kasvu => inflaatio”. Tämä perustuu vaihdantayhtälöön:

MV = Py

jossa M on yhtä suuri kuin rahan tarjonta, V on rahan kiertonopeus (tai keskimääräinen määrä kertoja kun yksi dollari kulutetaan), P on keskimääräinen hyödykkeiden ja palvelujen hinta ja y on kaikkien myytyjen hyödykkeiden ja palvelujen kokonaismäärä tarkasteltavalla aikavälillä. Täten, jos olisi 100 tavaraa ja palvelua jotka jokainen myytäisiin 10 dollarilla kukin (keskimäärin), se tarkoittaa sitä että yhteensä tapahtui $1000 arvosta transaktioita. Jos taloudessa on 200 kappaletta yhden dollarin seteleitä, silloin jokaista kappaletta on käytetty 5 kertaa (josta johtuu rahan ”kiertonopeus”).

MV = Py

200 x 5 = 10 x 100

On tärkeää huomata, että yllä esitetty ei ole yhtään ristiriitainen. Yksikään ekonomisti ei ole eri mieltä perusyhtälöstä MV=Py. Vastaväitteet syntyvät, kun tehdään lisäoletuksia siitä mitä yksittäiset muuttujat tarkoittavat. Esimerkiksi, tätä oletetaan ”rahan kasvu => inflaatio”-näkökulmassa:

M: Se mikä on rahaa, on helposti määritelty ja identifioitu ja ainoastaan keskuspankki voi vaikuttaa sen tarjontaan, minkä se voi tehdä autonomisesti ja tarkasti.

V: Rahan kiertonopeus liittyy ihmisten käyttäytymiseen ja rahoitusjärjestelmän rakenteeseen. Se on, täten, suhteellisen muuttumaton.

P: Talous on niin kilpailukykyinen, että eivät yritykset eivätkä työntekijät ole vapaita muuttamaan sitä mitä he veloittavat tuotteistaan ja palveluistaan ilman, että on tapahtunut muutos kysynnän ja tarjonnan voimissa markkinoilla.

y: Talous automaattisesti pyrkii kohti täystyöllisyyttä ja näin y (olemassaoleva tuotteiden ja palvelujen volyymi) on suuri ja se voi olla mitä tahansa tiettynä hetkenä (vaikka se kasvaakin ajan mittaan).

MV = Py

200 x 5 = 10 x 100

Tarkastellaan jokaista muuttujaa koskevia tehtyjä oletuksia. P ei voi muuttua itsestään, y on jo niin suuri kuin se voi olla ottaen huomioon nykyteknologian ja resurssit, ja V on vakio. Ainoastaan M voi muuttua lyhyessä juoksussa ja sen tulee näin olla minkä tahansa käsittelemämme fluktuaation alkupiste. Lisäksi, oletuksemme mukaan, keskuspankilla on valta (esimerkiksi) tuplata rahan tarjonta halutessaan. Milton Friedmanin esimerkissä teoksestaan “The Optimum Quantity of Money” käytetään helikopteria tämän aikaansaamiseksi. Mitä nyt tapahtuu?

MV = Py

400 x 5 > 10 x 100

Tässä on selkeästi ongelma ratkaistavana yhdellä tavalla kolmesta (olettaen, että emme vain madalla M:ää takaisin 200:n): 1) y voi nousta 200:n, mutta totta kai se ei voi, sillä se on jo maksimissaan; 2) V voisi tippua 2,5:n, mutta se on vakio (jotain mitä Friedman perusteellisesti painottaa alkuperäisessä artikkelissaan); tai 3) P voisi nousta 20:n. Tottakai kolmas on se mitä ”rahan kasvu ==> inflaatio”-näkökulman edustajat sanovat, että tapahtuu.

MV = Py

400 x 5 = 20 x 100

Jälleen yhtä suuria!

Painotan nyt sitä miksi tämä on ainoa looginen lopputulos. Me olemme olettaneet, että y ja V ovat vakioita. Friedman sanoo, että y on vakio sillä tasolla, joka liittyy luonnolliseen työttömyysasteeseen, kun V taas liittyy epäsuorasti agenttien rahantarpeeseen. Kun ihmiset haluavat holdata enemmän käteistä, V, se tahti jolla he voivat kuluttaa käteistä on suhteellisen vakio ja, täten, käteiselle on kysyntää. Täten, kun keskuspankki nosti käteisen tarjontaa 200:sta 400:n, se tarkoittaa että ihmiset holdaavat enemmän käteistä kuin he haluaisivat omissa portfolioissaan. FED on luonut tilanteen jossa rahan tarjonta (juuri kasvatettu) ylittää kysynnän (joka on edelleen vanhalla tasolla). Lopputulos on että ihmiset, näkökulman ”rahan kasvu ==> inflaatio” mukaan, hankkiutuvat eroon ylimääräisestä käteisestä kuluttamalla tuon rahan. He toivoivat kykenevänsä ostamaan enemmän tuotteita ja palveluita, mutta koska aggregaattina ei ollut olemassa enempää, he vain nostavat hintoja: rahan kasvu johti inflaatioon.

Tämä on perinteinen näkemys. Siitä saa hyvän johdatusluennon tai jopa vähän pidemmälle menneiden makrotalousluennon ja olen tehnyt sen monta kertaa (itse asiassa, tein sen juuri tällä viikolla kesäkurssilla). Mutta ongelma on, että kurssin jälkeen ihmiset muistavat vain tämän:

M kasvaa ==> P kasvaa

Se mitä he eivät muista on kaikki oletukset jotka tehtiin sinne pääsemiseksi! Ja jotkut niistä ovat kyseenalaisen lisäksi ihan suoraan epäyhdenmukaisia toisten luentojen kanssa jotka pidetään samalla kurssilla.

Otetaan esimerkiksi y. Ei tarvitse paljoakaan nähdä maailmaa huomatakseen että emme ole täystyöllisyydessä ja näin maksimitasolla. Täten, ottaen huomioon tämän skenaarion:

MV = Py

400 x 5 > 10 x 100

ei ole syytä, että tämä ei johtaisi kasvuun y:ssä kuten alla esitetään, sillä ne jotka kuluttavat ”ylimääräiset rahavaransa” itse asiassa saavat yrittäjät nostamaan tuotantoaan uuteen kysyntään vastaamiseksi:

MV = Py

400 x 5 = 10 x 200

Tämä on, tottakai, julkisen talouden alijäämän tavoite, jonka niin moni taloudellisesti tietämätön ihminen yrittää saada loppumaan.

Lisäksi on paljon viitteitä siitä, että rahan kiertonopeus EI OLE vakio. Niin kuin olettaisi, se pyrkii pienenemään taantuman aikana kun ihmiset, itse asiassa, haluavat holdata enemmän käteistä. Täten, jos me oletamme että keskuspankki ryhtyy tuollaisiin hommiin sellaisena aikana (niinkuin nykypäivänä näemme), lopullinen tulos saattaa olla tämännäköinen:

MV = Py

400 x 2.5 = 10 x 100

Voisiko olla kyse jostain yhdistelmästä y:n kasvun ja V:n pienenemisen välillä — tämä olisi taloudellisesti järkeenkäypää. Huomaa miten prosessi jolla saada tehtyä näistä alkuoletuksista realistisempia tekee siitä paljon epävarmempaa, etttä M:n kasvu johtaisi kasvuun P:ssä, erityisesti talouden taantuman aikana.

Mutta ei tässä vielä kaikki pahin. Näkökulman ”rahan määrä ==> inflaatio” kanssa on olemassa vielä perustavanlaatuisempi ongelma. Muistathan miten alkuperäisissä oletuksissa M:lle

M: Se mikä on rahaa, on helposti määritelty ja identifioitu ja ainoastaan keskuspankki voi vaikuttaa sen tarjontaan, minkä se voi tehdä autonomisesti ja tarkasti.

Mitä on ”raha” modernissa luottoon perustuvassa rahoitusjärjestelmässä? Onko se sitä mitä kannat lompakossasi, ykkösiä ja nollia sähköisessä kirjanpidossa tililläsi, saatavilla oleva saldo luottokortissasi, chekkitilisi, vai säästötilisi? Käytännössä tähän kysymykseen on niin vaikeaa vastata, että ekonomistit tarjoavat useita mahdollisia määritelmiä, ollakseen varmoja! Riittää todeta, että nykyisiin tarkoituksiin idea siitä, että voimme tarkasti määritellä nykyisen ”rahan tarjonnan” taloudessamme on epäilyksen alaisena. Tämä itsessään aiheuttaa ongelmia yllä olevan yhtälön operationalisoinnille.

Jotta asioita mutkistettaisiin vielä enemmän, finanssisektori voi luoda ja tuhota rahaa ilman keskuspankin suoraa toimintaa. Joka kerta kun laina tehdään, rahamäärä kasvaa. Pankki luo rahaa tyhjästä, ja ainoastaan murto-osa kokonaismäärästä on reserveinä. Ja kun lainoja maksetaan takaisin tai tulee konkursseja, rahamäärä pienenee. Täten yksityisellä sektorilla on paljon sanomista M:n suhteen.

Mutta ehkäpä todellinen naula ”rahan kasvu ==> inflaatio”-näkökulman arkkuun on tämä: Milton Friedmanin identifioima keskeinen ilmiö koko prosessissa, eli rahan tarjonnan ylijäämä kysyntään nähden, ei voi toteutua reaalielämässä. Ironia tässä on se, että jonkin muu meidän makrokurssilla jo käymistämme asioista tekee tämän selväksi. Miten FED kasvattaa rahan tarjontaa? Muistathan, että Friedman käytti helikopteria — todellakin, hänen tarvitse, sillä ei ollut mitään muuta tapaa saada esimerkki toimimaan. Tämä ei ollut ainoastaan tapa yksinkertaistaa, se oli kriittistä, sillä se sallii keskuspankin kasvattaa rahan tarjontaa huolimatta yleisön toiveista. Kuitenkaan tämä ei voi tapahtua reaalimaailmassa, koska oikeat FEDille saatavilla olevat mekanismit ovat valtionvelan osto yleisöltä, FEDin lainat pankeille diskonttoikkunassa, tai FEDin säätämät reservivaatimukset niin että pankit voivat lainata ulos enemmän samalla säästöjen määrällä. Kaikki näistä nostavat M:ää, mutta, yksikään niistä ei voi esiintyä ilman yksityisen sektorin agentin tietoista ja tahdonvaraista osallistumista. Et voi pakottaa ketään myymään velkakirjaa vaihdossa uuteen rahaan; et voi pakottaa yksityispankkia hyväksymään lainaa FEDiltä; ja yksityiset pankit eivät voi pakottaa asiakkaitaan ottamaan lainaa. Rahan tarjoaminen on kuin parturointi: sitä ei voi tehdä ellei ole vastaavaa kysyntää.

Ratkaiseva tosiseikka on, että ”rahan kasvu ==> inflaatio”-näkökulma on täydellisen järkeenkäypä jossain rinnakkaisuniversumissa, jossa kaikki oletukset pätevät, mutta ei täällä, ei USA:ssa vuonna 2011. Se ei ole miten se toimii. Se on tosi harmi, tiedän, koska se on niin yksinkertainen ja intuitiivisesti vetoava ja se tekisi inflaation hallinnasta todella yksinkertaista. Mutta jos me aiomme kehittää käyttökelpoista rahapolitiikkaa, me tarvitsemme mallin, joka sopii paremmin siihen tapaan jolla moderni rahoitusjärjestelmä toimii.

Ei ole syytä heittää lasta pesuveden mukana, joten pidetään yhtälö kuvioissa. Kuitenkin, me tarvitsemme uusia oletuksia muuttujista M, V, P ja y:

M: Rahan tarkka ja täsmällinen määritelmä on epäselvä modernissa, luottoperustaisessa taloudessa, ja sen volyymi voi muuttua joko keskuspankin suoran intervention kautta tai sitten ilman sitä. Lisäksi, rahaviranomainen ei voi kasvattaa rahamäärää ilman yksityisen sektorin mukanaoloa. Koska keskuspankit lähes aina tähtäävät korkotasoon (rahan holdaamisen hinta) sen sijaan että he tähtäisivät rahan määrään, he pyrkivät yksinkertaisesti mukautumaan pankkien kysyntään. Kun yksityispankit kommunikoivat tarvitsevansa lisäreservejä lainoille ja tarjoavat valtionvelkaa FEDille, FED ostaa sen. Yksityinen sektori on se joka on ajajan penkillä tässä mielessä, ei keskuspankki. Keskuspankin vaikutus on epäsuora ja erittäin paljon riippuvainen siitä mitä muu talous on valmis tekemään (joka on, sattumalta, se syy miksi QE ja QE II -rahat ovat vain pankkien holveissa).

V: Rahan kiertonopeus liittyy, todellakin, ihmisten käyttäytymiseen ja rahoitusjärjestelmän rakenteeseen, mutta siitä on erotettavissa selkeitä kuvioita. Se ei ole edes vakio lyhyessä juoksussa.

P: Vaikka onkin totta, että tekijät kuten tuotannon pullonkaulat voivat olla hintojen liikkeiden syitä, talous ei ole niin kilpailullinen että ei olisi yrityksiä tai työntekijöitä, jotka huomaavat kykenevänsä manipuloimaan veloittamiaan hintoja ja palkkoja. Tärkein inflationaarinen episodi lähihistoriassa johtui suoraan kartellista, eli, OPECin pullistellessaan muskeleitaan. Omaisuuserien hintakuplat voivat myös aiheuttaa hintojen muutoksia (niin kuin nyt). Ydinasia tässä on, kuitenkin, että P VOI olla käynnistävä tekijä — itse asiassa, sen täytyy olla, sillä M ei voi.

y: Talous voi ja pysähtyykin vähemmällä kuin täystyöllisyydellä. Vaikka y:lle on mahdollista olla maksimissa, sen todellakaan ei tarvitse sitä olla.

Yllä kuvatut useat skenaariot voidaan kuvata myös tällä realistisemmalla vaihtoehdolla ja olisikin mukavaa käydä niistä jokainen läpi. Valitettavasti, kuten yllä jo esitin, iso ongelma tämän aiheen kanssa on, että kestää kauan pelkästään hylätä suosittu näkemys! Joten, välttelen houkutusta kirjoittaa tässä kirjaa ja tarjoan vain nopean esimerkin (ehkäpä tuleva postaus voi käydä läpi joitain kiinnostavia mahdollisuuksia).

Kuten jo mainittua, kiinnostavin inflaatioaikakausi sodanjälkeisessä historiassa oli 70-luvusta 80-luvun alkuun. Vuodesta 1968 vuoteen 1972 kuluttajahinnat nousivat keskimäärin 4.6%. Seuraavien kymmenen vuoden aikana se oli 7.5%. Mitä tapahtui? Mikä sai aikaan tämän yhtäkkisen ja dramaattisen kiihtyvyyden hinnoissa? Printtasiko FED yhtäkkiä liian paljon rahaa? Kuten jo selitin, se ei voi tapahtua — ei voi yksinkertaisesti nostaa rahamäärää yli kysynnän. M nousi kyllä, kuitenkin, suurelta osin suhteessa P:n kasvuun. On olemassa paljon realistisempi tarina noille tapauksille.

Öljyn hintojen raketoidessa tuotannon kustannukset kasvoivat monille, monille amerikkalaisille yrityksille. Koska ostopanosten ja myyntituotosten välillä on viive, suurimman osan yrityksistä tulee lainata rahaa (käyttöpääomaa) kuroakseen vaje umpeen. Taloudessa OPECin hintanostojen kerrannaisvaikutuksena kysyntä käteiselle kasvoi näillä yrityksillä. Varsin järkevästi yksityiset pankit ja FED tekivät mitä he kykenivät sopeutuakseen. Nämä olivat reiluja pyyntöjä USA:n yrittäjiltä. Lainoja annettiin ja yksityinen sektori myi valtion velkaa keskuspankille. Tämä kasvatti rahamäärää. Täten, hintojen nostaminen johti rahamäärän kasvuun eikä toisinpäin. QE ja QE II ja liittovaltion hallituksen vaje eivät itsessään aiheuttaa inflaatiota.

Ja tämä on se miten se todella toimii, ainakin kunnes FED alkaa käyttää helikoptereita rahapolitiikassaan.

 

Lähde:

//www.forbes.com/sites/johntharvey/2011/05/14/money-growth-does-not-cause-inflation/#5ccfda9642f5

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.