Osuustoiminnallinen ja yhteinen omistus

Eräät muutokset osuustoiminnan muodossa voisivat mahdollistaa yritysten luomisen jotka eivät kuuluisi kenellekään erityisesti, vaan ne olisivat niiden työntekijöiden ja asiakkaidensa käytettävissä.

Yritysostot ja transformaatio osuuskunnaksi esitetään yleensä askeleena yhteisvaurauden luonnissa, kun eri sidosryhmät — työläiset ja asiakkaat — ovat mukana resurssien säilyttämisen ja kehittämisen prosessissa. Kuitenkin vaikka osuuskuntamuoto eroaakin perinteisestä pääoman toimintamekaniikasta, joka johtaa usein kapitalistiksi ajautumiseen kun osuuskunta on menestyksekäs. Mitkä muutokset osuuskuntamalliseen toimintaan paremmin mahdollistaisivat yhteisvaurauden luomisen?

Kun yhteisvaurauden rakentamisen havaitaan olevan yhteistoimintaa useiden eri sidosryhmien välillä jotka hallinnoivat resurssia25, osuusomistus pysyy luonteeltaan yksityisenä. Kaikki sidosryhmät eivät voi olla edustettuina osuuskunnassa, ja samalla tavoin jokainen joka osallistuu osuuskunnan elämään ei voi välttämättä olla sen jäsen, sillä hakemuksia joskus hylätään ja jäsenyys ei vain ole ajankohtaista tai tarpeellista. Samalla tavoin, tullakseen osuuskunnan jäseneksi täytyy ostaa osuus, tulee tehdä investointi, vaikkakin usein minimaalinen.

Samalla tavoin jotta voisi tulla osuuskunnan jäseneksi, täytyy ostaa osuus, tehdä sijoitus, vaikkakin minimaalinen26, ja tämä on omistamista. Lisäksi osuuksia ei voida siirtää vapaasti; osuuskunta ostaa ne yleensä takaisin itselleen27. Vaikka kaikki nämä elementit ovat selviä poikkeamia perinteisestä kapitalistisluonteisesta yksityisoistuksesta, on silti totta että osuuskuntaosuudet kuuluvat selkeästi määritellylle luonnolliselle tai oikeushenkilölle.

Kolmas osuuskunnan periaate28 on että yrityksen reservejä ei voi tilittää. Kun yritys tekee voittoa jota ei tilitetä palkkoina tai osinkoina, se kirjataan kirjanpitoon reserveinä jotka kasvattavat yrityksen oman pääoman arvoa29. Klassisessa osakeyhtiön mallissa osakkeenomistajilla on oikeus omaan pääomaan suhteessa heidän omistustensa määrään. Tämä tarkoittaa että osakkeen myyntihinta pitää sisällään tämän osan reserveistä. Osuuskuntaoikeudessa tehtyä liikevoittoa ei voida jakaa jäsenille, joka tarkoittaa että ne kuuluvat yksinomaan osuuskunnalle eivätkä sen jäsenille. Tämän takia transaktiot tehdään aina osuuden nimellisarvoon. Povaavatko nämä jakamattomat reservit yhteisvaurauden rakentamisen? Se ei ole mitenkään varmaa.

Reservit kasautuvat heti kun yritys alkaa tuottaa voittoa. Nykytalouden kilpailuympäristössä nämä reservit, kuten jäseniensä osakkeiden hinnat, ovat voima joka ajaa yrityksen kehitystä. Aivan kuin kuka tahansa kapitalistinen osakkeenomistaja, osuuskunnan jäsenet eivät halua nähdä osuutensa arvon romahtavan. Eivätkä he myöskään halua irroittautua reserveistä, sillä ne edustavat sekä turvaverkkoa osuuksille sekä tapaa kehittää yhteistyötä eteenpäin. Kun osuuskunta kasvaa taloudellisesti, osuustoiminnan hengen monesti voidaan nähdä antavan voimaa organisaatiolle alussa, mutta myöhemmin muuttuvan kapitalistiseksi käyttäytymiseksi. Eräs kaikkein selkeimmistä esimerkeistä tästä osuustoiminnallisesta käyttäytymisestä on Mondragón.

Suurimman kasvunsa aikaan Mondragón koostui 125 osuuskunnasta jotka olivat toisiinsa kytkeytyneitä ylätason osuuskuntien kautta. Sillä oli hallintoelin joka koostui eri osuuskuntien edustajista. Pääosin teollisuusosuuskunnista koostuva ryhmä joutui kohtaamaan globalisaation kun Espanja liittyi Euroopan unioniin vuonna 1996. Se otti käyttöönsä käytännön jossa se hankki ulkomaisia yrityksiä jotka jäivät Mondragónin tytäryrityksiksi ja joita ei muutettu uusiksi osuuskunniksi. Näiden tytäryhtiöiden työntekijät pidettiin työntekijästatuksella, ja he raportoivat yrityksen johdolle eikä heistä tullut osuuskunnan jäseniä niinkuin kollegansa Espanjassa. Joten kysymys onkin nyt, miksei näistä työntekijöistä tullut jäseniä? Useita eri selityksiä on kehitelty (lailliset vaikeudet, jäsenyys joka on varattu vain Baskimaalle yms) jotka ovat jääneet epäuskottavaksi. On olemassa kuitenkin toinen syy joka on paljon arkipäiväisempi.

Vuoden 2012 lopussa osuusryhmän oman pääoman arvo oli 3,95 miljardia euroa, jossa 2,05 miljardia oli osuuspääomaa ja 1,9 miljardia oli jakamattomia reservejä. Toisin kuten ranskalaisten työntekijöiden osuuskunnat (SCOP:t), Mondragónin osuuskunnat revalvoitiin. Voisi luulla että tämä seikka auttaisi uusien jäsenien hankinnassa heidän liittyessään osuuskuntien jäseneksi osuuskuntaosuuden kasvaessa vuosi vuodelta. Mutta kyseessä ei ole täysi revalvaatio, kuten voimme nähdä jakamattomien varojen määrästä joka on lähes yhtä paljon kuin osuuksien määrä. Vaikka nämä jakamattomat varat eivät kuuluisikaan Mondragónin jäsenille yksittäin, ne edustavat silti turvaverkkoa heille ja mahdollisuutta investoida ja kehittää. Joten on helppoa ymmärtää että he ovat kiintyneet näihin varoihin ja haluavat pitää niistä kiinni. Mutta tiukan rahoitukselliselta näkökannalta Mondragónin osuuskunnan uusi jäsen hyötyy noin puoleen tippuneesta hinnasta pääsylle ryhmän omaan pääomaan yksinkertaisesti siksi että reservit ovat kasvaneet. Ei ole epäilystäkään etteivätkö nykyjäsenet olisi onnellisia toivottaessaan uusia jäseniä tervetulleeksi osuuskunnan jokapäiväiseen toimintaan, mutta tehden niin suuressa mittakaavassa. Ostettujen tytäryritysten työntekijöiden integroiminen on kokonaan toinen ongelma.

Toisin sanoen, vaikka jakamattomat reservit ovat kiistämättömästi kollektiivista omaisuutta, se on silti yksityisomaisuutta osuuskunnan ulkopuolisen silmissä. Reservit ovat jakamattomia osuuskuntien kolmannen peruspilarin, rajallisen pääomaosuuden (taloudellinen vastuu), takia. Tämä ei ratkaise omistuksen ongelmaa, joka kytkeytyy oman pääoman olemassaoloon. Voitaisiin testata uutta lähestymistapaa, jossa yritystä rahoitetaan pelkästään velalla. Tämä olisi ennennäkemätön poliittinen vallankumous joka tavoittelisi yhteisen omaisuuden luonnin ideaa: valtaa ei enää voitaisi määritellä omistusosuuksien avulla, vaan sen kautta mikä kunkin suhde tuotantoyksikköön on. Yhteistoiminta antaa vallan päättää. Työntekijät voisivat yhdessä hallita tuotantoa ja käyttäjät voisivat sanoa sanottavansa tuotannon laadusta ja suunnasta. Mutta onko tämä uskottavaa? Onko oma pääoma jotain sellaista mitä meidän tulisi vältellä?

Rahoituksen maailma oikeuttaa oman pääoman olemassaolon sanomalla että lainaajien tarvitsee nähdä omistajilla olevan enemmän hävittäjää kuin lainaajilla on: laina tarkoittaa sitoutumista takaisinmaksuun, huolimatta siitä kuinka yritys pärjää. Osakkeenomistajat kuitenkin kärsivät ensin aktiivisuuden vähenemisestä tai pienenevistä katteista, olettaen että pääomaa on merkittävästi ja että osakkeenomistajilla on jotain hävittävää. Tämän takia rahoituspuolen kaverit aina tarkistavat oman pääoman määrän yrityksessä ennenkuin antavat luottoa osakeyhtiölle. Työntekijäosuuskuntien maailmassa kuitenkin voimme nähdä aggressiivisempia lähestymistapoja.

Voimme viitata Ceralesp SCOP:n esimerkkiin, joka sijaitsee Saint Vallierissa, Ranskan Drômessa. Korkeajännite-eristeiden valmistajayritys tuli amerikkalaisomistajiensa likvidoimaksi vuonna 2004. Työntekijät saivat aikaan suunnitelman tehdä yrityksestä osuuskunta jotta työpaikat säilyisivät. Tarvittiin rahoitusta 900 tuhatta euroa. Kaikki pankit, paitsi Crédit coopératif, kieltäytyivät rahoittamasta projektia. Osuustoimintaliike — riskipääoma SCOP-liikkeen puolelta sekä Crédit coopératif — raapivat kasaan 800 tuhatta lainoina ja pääomasijoituksina. Työntekijöiltä pyydettiin 100 tuhatta sijoituksina, jota heillä ei ollut. Lopulta he antoivat 51 tuhatta ja loppu tuli lahjoituksina paikallisilta jotka halusivat tukea työllistymistä. Yritys on juuri juhlinut 10-vuotista taivaltaan jonka aikana se on nostanut palkkoja samalla kun se on palkannut lisää henkilöstöä. Kaikki tämä vain  5.67%:n alkusijoituksella tuotantokustannuksista, joka on rahoituksen maailmassa aivan täysin ennenkuulumatonta.

Viimeaikaisempi tapaus sattui kun teknologiayritys muutettiin työntekijäomisteiseksi SCOP:ksi, nimeltään SET. Yritys, joka kuului vararikkoon joutuneelle sveitsiläiselle startupille, oli pantu myyntiin. Amerikkalais-singaporelainen K&S esitti tarjouksen yrityksestä. Henkilöstö pelkäsi menettävänsä kehittämänsä teknologian jota he olivat työstäneet vuosia30, ja halusivat tarjota itse yrityksestä. Heillä ei kuitenkaan ollut käsillään paljoakaan varoja (€160,000), mutta heidän onnistui löytää rahoituskumppaneita. Vaikka he eivät olleet suunnitelleet muuttavansa yritystä työntekijäomisteiseksi, osuustoimintaliike löysi ratkaisun myymällä osakkeita osakepääomaa varten jotta yritys voisi lainata Crédit coopératif ja CIC -pankeilta. Työntekijät toivat pöytään vain 8% lopullisestia €2 miljoonan rahamäärästä. Kaksi vuotta oltuaan markkinoilla, yritys menestyi hyvin ja jatkaa tuloskasvua ja innovoimista.

Nämä kaksi esimerkkiä — voisimme ottaa satoja samanlaisia — näyttävät meille että osuustoimintaliike ja rahoitusmaailma toimivat eri maailmankuvista. Oma pääoma ei ole se joka palvelee takeena, vaan työntekijöiden halu pitää työpaikkansa. Itse asiassa, jos osuuskunnan laillinen muoto ei vaatisi jäseniä ja täten osuuksia, osuuskunnat toimisivat aivan yhtä hyvin ilman rahoitusta työntekijöiltään. Jos tämä on usein homman nimi (ilman että väitetään että se on aina sitä), voiko yritys käytännössä toimia kun sen ainoa rahoitusmuoto on velka?

Velkarahoitus tarkoittaa että työntekijät eivät rahoita yritystä itse31 ja että he täten saavat täyden markkina-arvon kaikesta siitä mitä he tuottavat32. Ensisilmäyksellä tämä vaikuttaa tukalalta kun puhutaan omasta pääomasta ja eri kirjanpitokäytäntöjen soveltaminen johtaa eri suuruisiin arvioihin omasta pääomasta. Vaikeus on osuuksien arvioinnissa33. Mutta sen sijaan että yrittäisimme antaa niille arvon, miksemme hyväksyisi sitä että kaikki varat, aineettomat ja aineelliset, täytyy rahoittaa? Tämä on jo asian laita pitkävaikutteisten aineellisten varojen sijoituksissa. Yritys joka haluaa investoida koneeseen ja käyttää sitä 20 vuotta joutuisi, esimerkiksi,  rahoittamaan hankintansa samanpituisella pankkilainalla34. Sama tulisi tehdä minkä tahansa aineettoman varan kuten tutkimuksen ja tuotekehittelyn tai julkisuustoiminnan kampanjan tapauksessa. Tutkimus ja tuotekehitysohjelma täytyy ensin määritellä ja se rahoitettaisiin vaihtuvakorkoisella riskipääomalla riippuen tutkimuksen tavoitteista. Samalla tavoin markkinointikampanjaa tulee rahoittaa etukäteen tietyn ajan jonka aikana yritys toivoo näkevänsä tuloksia, mahdollisesti takaisinmaksuaikataulun kera joka auttaisi nopeasti maksamaan suurimman osan kampanjasta, jonka jälkeen pienemmät maksut vastaisivat sitä julkisuutta jonka kampanja on tuonut. Viimeisenä suuri osa varoista luottaa lyhytaikaisiin elementteihin kuten osakkeisiin, myynti- ja muihin saamisiin joista on vähennetty lyhytaikaiset velat. Tämä on klassinen liiketoimintakulujen arviointi. Idea on täten että pankit antavat yrityksille lainaa määrän joka vastaa juoksevien kulujen määrää, jota jatkuvasti arvioidaan uudelleen perustuen kirjanpitoon.

Yhteiskunnallisten yritysten velkarahoittaminen on täten teknisesti mahdollista. Se sallisi yritysten perustamisen ilman omaa pääomaa joka ei kuuluisi kenellekään erityisesti, vaan se olisi kaikkien työntekijöidensä ja asiakka saatavilla. Tässä formaatissa, toisin kuin osuuskunnat jotka eroavat kapitalistisesta ajattelusta vain osittain, yritys ei keräisi voittoja itselleen. Tämä tarkoittaa, että työntekijöille korvattaisiin eksaktisti heidän työnsä markkina-arvon verran, mahdollisesti korjattuna subventioilla tai vähennyksillä. Tämä olettaa pankkitoiminnan ja rahoitussektorin olemassaolon, mikä sallisi tuotantovälineiden kollektiivisen omistuksen eri tasoilla ja edustaisi yhteisvaurautta kaikkein korkeimmilla yrityksen tasoilla. Tässä kontekstissa investointipäätökset olisivat yrityksen työntekijöiden yhdessä tekemiä, ja sosialisoitu luottolaitos suostuisi rahoitussuunnitelmaan, täten ennustaen yhteisvaurauden esimerkkitapahtuman jota edistetään luomalla yhteisvaurauden keskusjärjestö.

 

Viitteet:

25 Commun, Essai sur la révolution au XXe siècle, [Commons, an essay on the revolution of the 20th century] Pierre Dardot and Christian Laval, Editions La Découverte, 2014

26 Which is not always the case of workers’ cooperative, in particular those in the Mondragón group in Spain.

27 This is why they are variable capital companies.

28 http://www.entreprises.coop/7-principes-cooperatifs/85-decouvrir-les-cooperatives/quest-ce-quune-cooperative/166.html

29 Reserves are defined, among other things, as being the difference between the assets and liabilities.

30 The SET was set up in 1975. It was then bought out by a German electronics group and then by the Swedish start-up which saw the technology developed by SET as an asset to its own expansion.

31 Which would lead to the creation of equity.

32 By disregarding the regulatory mechanisms of redistribution of the wealth produced such as social security contributions.

33 Although debts are relatively easy to quantify, as they are sums of money that must be repaid, the lack of certainty in relation to evaluating equity is due to the assets, as the liabilities are always equal to the assets.

34 Or sometimes leasing. In this case, the equipment does not even belong to the company and is not listed as an asset.

 

Lähde:

http://www.workerscontrol.net/authors/cooperative-and-common-ownership

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.