Miksi tarvitsemme kontribuutiokirjanpidon järjestelmän

HUOM: Ennen vuotta 2017 SENSORICA käytti termiä ”arvokirjanpitojärjestelmä”. Nykyinen ilmaisu kuuluu ”kontribuutiokirjanpitojärjestelmä”. Lisätietoja OVN wikistä. Tämän muutoksen sai aikaan arvon uudelleenmäärittely, jota inspiroi Tibin essee ”Scale of social structures”.


Internetin ja uusien digitaaliteknologioiden kehittymisen myötä talous seuraa desentralisaation trendiä. Kaikkein innovatiivisimmat ympäristöt ovat open source -yhteisöjä ja vertaistuotanto on kasvussa. Yleisö innovoi ja tuottaa. Mutta yleisö on järjestäytynyt löyhästi verkostoihin, se on maantieteellisesti hajallaan ja projektien kontribuutiot noudattavat pitkähäntäistä jakaumaa. Mitkä ovat mahdollisia palkitsemismekanismeja tässä uudessa taloudessa?

Teesimme on, että jotta voitaisiin palkita kaikki mukanaolijat P2P-talouden toiminnasta, ja näin insentivisoida kontribuutioita ja tehdä osallistumisesta kestävää kaikille, me tarvitsemme kontribuutiokirjanpitoa: merkitään kirjoihin kaikkien kontribuutiot, arvioidaan nuo kontribuutiot ja lasketaan jokaisen osallistujan osuus. Tämä menetelmä jolla jakaa hyödyt eteenpäin täytyy olla otettu käyttöön talousoprosessin alkupäässä, läpinäkyvällä tavalla. Se koostuu sopimuksesta osallistujien kesken, ja se sallii heidän arvioida palkkionsa suhteessa vaivannäköönsä. Me nimitämme tätä kontribuutiokirjanpitojärjestelmäksi.

Loppuartikkelin käytämme selittämään sitä miksi kontribuutiokirjanpitojärjestelmää tarvitaan hajautetummassa taloudessa, ja miksi se on tärkeä P2P-taloudessa.

Kontribuutiokirjanpito ja vaihdanta

Ensinnäkin meidän tulee tehdä ero kontribuutiokirjanpitojärjestelmän ja vaihdantajärjestelmän välillä.

Oletetaan, että 3 henkilöä poimii kirsikoita yhteen koriin. Kontribuutiokirjanpitojärjestelmä pitää kirjaa siitä miten monta kirsikkaa kukin laittaa koriin, että kun ne myydään markkinoilla, korista saatu hinta voidaan jakaa kaikkien kontribuution mukaan. Se kuvaa sitä miten kontribuutiot useilta henkilöitä kasautuvat tuotteeksi yhteistuotantoprosessin aikana.

Kun tuote on luotu, eli kun kori on täynnä ja valmis menemään markkinoille, se voidaan vaihtaa käyttäen vaihdantajärjestelmää: vaihtokauppa, valuutta, jne.

Kontribuutiokirjanpitojärjestelmä ei ole valuuttaa, se ei ole vaihtokaupan järjestelmä. Se ei viittaa vaihdantaan niiden kolmen henkilön kesken, jotka poimivat kirsikoita, tai heidän ja jonkin muun osapuolen kuten yrityksen kesken. He eivät saa palkkaa työstään. He tekevät yhteistyötä, he kaikki lisäävät kirsikoita samaan koriin, mikä tulee olemaan heidän tuleva tuote. Vaihdanta saattaa tapahtua myöhemmin, kun kori on täynnä ja valmis menemään markkinoille. Sillä aikaa heillä kaikilla on riski sille, että kirsikat tulevat lintujen syömäksi, tai että korista ei saada hyvää hintaa.

Tuotantoprosessit

Tuotantoprosessit, jotka vaativat enemmän kuin yhden henkilön, voidaan perustaa seuraaviin kolmeen tapaan, tai niiden yhdistelmään:

  • stigmerginen koordinaatio (stigmergic coordination) — Osanottajilla ei ole samoja tavoitteita, he eivät ylläpidä muita suhteita kuin että he osallistuvat samaan prosessiin. Esim. tämä on se miten Wikipedia rakennettiin. 
  • työnjako (cooperation)- Osallistujien tavoitteet eivät välttämättä ole samat. Esim. korporaatiossa työntekijöillä ja omistajilla on usein varsin eri intressit ja tavoitteet.
  • yhteistyö (collaboration)- Vaatii varsin suuresti samansuuntaiset tavoitteet. Esim. ryhmä henkilöitä kiipeää yhdessä vuorta.

Perinteisessä kapitalistisessa taloudessa suurin osa työstä on työnjakoa, mikä ei vaadi tiukan yhtenäisiä tavoitteita tai intressejä. Tuotantoa ylläpidetään vaihdantaprosessilla, jossa työntekijät eri työtehtäviin vaihtavat käyttämäänsä aikaa saamiinsa palkkoihin. Vaihdantaprosessi siirtää riskin työntekijältä pääoman omistajalle, mutta samaan aikaan työntekijöiltä viedään heidän saamaoikeus omaan tuotantoonsa. Työntekijät jakavat töitä (huolimatta joistain epämukavuuksista ja intressien ja tavoitteiden epäyhteensopivuudesta) pääoman omistajien kanssa tuotantoprosesseissa koska on olemassa taloudellinen riippuvuussuhde näiden kahden ryhmän välillä. Työntekijät tarvitsevat rahaa, mikä on kaikkein yleisin tapa saada omat perustarpeensa tyydytetyksi. Toisaalta pääoman omistajat tarvitsevat työvoimaa luomaan uutta vaurautta. Tämä taloudellinen riippuvuus ei ole symmetrinen ja se tekee systeemistä alttiin väärinkäytöksille, mikä selittää liittojen olemassaolon (ja tarpeellisuuden) joilla tasapainottaa väärinkäytösten alttius.

Vertaistuotannossa meillä on kolmenlaisen yllämainitun järjestelyn sekoitus, joka on suurimmaksi osaksi koordinaatiota ja hieman stigmergistä yhteistyötä. Yleisesti ottaen kukaan ei työskentele kenellekään muulle. Kaikki ovat vertaisia, vertaistuotantoverkoston affiliaatteja. P2P-kulttuuri edellyttää, että osallistumiselle avoin ja yhteistyöprosessi ei ole kenenkään tietyn tahon omistuksessa tai kontrollissa, vaan se on yhteinen osallistujien kesken reilulla tavalla. Aineettomat artifaktit, jotka tällä tavoin tuotetaan (kuten ohjelmistot tai laitteistojen piirustukset), julkaistaan yleensä yhteisvaurautena (jaetaan avoimesti kaikille). Materiaaliset hyödykkeet voidaan vaihtaa markkinoilla, ja tästä saadut tulot jaetaan kaikkien osallistujien kesken. Palveluihin perustuvat mallit ovat myös olemassa, joissa palveluja vaihdetaan markkinoilla johonkin maksuvälineeseen, joka jaetaan edelleen kaikkien palvelua tuottaneiden kesken. Hyvä esimerkki palveluihin perustuvasta P2P-mallista on Bitcoin-verkko. Jos me keskitymme vain louhintaan, louhijat muodostavat avoimen vertaisverkon, he kollektiivisesti pitävät yllä rautatason infrastruktuuria koko verkolle. Louhijat palkitaan siinä suhteessa mitä he ovat tarjonneet verkolle laskentatehoa.

Normaalit ja pitkähäntäiset tuotantomuodot

Perinteisessä kapitalistisessa taloudessa palkat tulisi määräytyä vapailla työmarkkinoilla, jos me teemme kaikensorttisista mekanismeista abstraktion millä tavoilla tämä markkina voi vääristyä (liitot ja valtioiden väliintulot mukaanlukien). Markkinat ovat vastuussa insinöörien ja vastaanottotyöntekijän välisistä palkkaeroista. Työpaikan käsite antaa ymmärtää, että palkka määräytyy ja siitä sovitaan ennen kuin työntekijä aloittaa työnsä (palkkaa on mahdollisuus muuttaa perustuen suoritukseen).

tuotannon normaalimuoto

Koska €-määrä per tunti on sovittu etukäteen, pääoman omistajan täytyy varmistaa, että työntekijä tuottaa tarpeeksi työaikana. Täten tarvitaan uusi rooli organisaatiossa takaamaan tämä, nimeltään projektipäällikkö. Perinteiset organisaatiot käyttävät paljon energiaa ajanhallintaan, koska työntekijän intressit yleensä eivät ole täysin samat kuin pääoman omistajien (katso osuustuotanto yllä). Klassiset organisaatiot toimivat tuotannon normaalimuodon mukaisesti (perinteisen ”normaalijakauman” tai ”kellokäyrän”), jossa työntekijöiden määrä on rajoitettu, ja suurin osa työntekijöistä jossain roolissa tuottaa lähes saman verran kaikkien muiden saman roolin työntekijöiden kanssa. Harva työntekijä tuottaa vähemmän kuin normi, koska heidät eliminoidaan (eli potkitaan pois). Harva tuottaa enemmän, koska ei ole insentiiviä tehdä niin, yhteys perinteisen yrityksen missioon on heikko, yritykseenkuuluvuudentunne on heikko (yleensä HR-osaston tuulesta tempaama), omistuksen tunne on lähes kokonaan poissa, jne.

pitkähäntäinen tuotantomuoto

Tilanne on varsin erilainen vertaistuotantoympäristössä, joka on avoin mukaantulolle. Se on desentralisoitu resurssien allokaation suhteen, ja se käyttää vaakatason johtamisjärjestelmää. Vertaistuotannossa me näemme pitkähäntäisen kontribuutiojakauman, mikä tarkoittaa että suuri määrä henkilöitä on mukana tuotannossa, ja vain pieni osuus näistä tuottaa todella paljon, suuri osa heistä tuottaa todella vähän ja suurin osa tuotannosta on niiden käsialaa jotka tuottavat vain vähän. Tulonjako etukäteen on mahdotonta tässä kontekstissa. Ensinnäkin, koska tuotantoprosessi on erittäin dynaaminen ja tuotantosuhteet eivät voi olla sopimusperustaisia. Toiseksi, prosessiin kuuluu suuri määrä henkilöitä, jotka ovat hajautuneet ympäri planeettaa, täten ajanhallintaa on mahdotonta tehdä. Lisäksi, kukaan ei voi pakottaa ketään toista työskentelemään enempää. Tässä tuotantomuodossa meidän tulee arvioida palkkiot jälkikäteen, perustuen tuotantoon, tai perustuen aktiviteetin tyyppiin ja sen potentiaaliin lisätä arvokkaiden tuotteiden tuotannon todennäköisyyttä. Tarvitaan systeemi, jolla pitää kirjaa kaikkien kontribuutioista, jolla arvioida näitä kontribuutioita ja muuttaa ne palkkioiksi. Me kutsumme tätä hyötyihin käsiksipääsyn algoritmiksi.

Jossain mielessä hyötyihin käsiksipääsyn algoritmi on hajautettu ratkaisu ajanhallintaongelmaan, jota voidaan soveltaa suuressa mittakaavassa ja erittäin dynaamisiin vertaistuotannon prosesseihin. Se pitää sisällään positiivisia ja negatiivisia insentiivejä, ja se voi sisältää parametreja joilla vaikuttaa yksilölliseen osallistumiseen ja kontribuutioiden laatuun, se voi reguloida käytöstä ja se pelillistää tuotannon. Esimerkiksi mainejärjestelmä voi olla sidottu hyötyihin käsiksipääsyn algoritmiin: parempi maine johtaa suurempiin palkkioihin, kun kaikki muut parametrit pidetään vakioina, ja toisinpäin. Lisäksi se voi sisältää parametreja, joilla insentivisoida jaksollisia ja toistuvia kontribuutioita, ja jolla prioritisoida tärkeitä prosesseja.

Kontribuutiokirjanpito ja verkoston resurssisuunnittelu

Pitkähäntäinen tuotantomalli tarvitsee kontribuutiokirjanpitojärjestelmänjolla sallia reilu palkkioiden uudelleenjako. Se mahdollistaa osallistujien eri tyypisten kontribuutioiden kirjaamisen ja se käyttää hyötyihin käsiksipääsyn algoritmia jolla muuttaa ne hyödyiksi. Mutta tämä on tarinassa vain kolikon yksi puoli. Kontribuutioiden OVN-mallit liittyvät resurssien luontiin, mikä voi olla dokumentteja, designeja, osia tai kokonaisia prototyyppeja jne. (jotkut kontribuutiot menevät yhteisön kehittämisen infraan ja niistä puuttuu selkeät resurssit ja tuote). Resurssitasolta kontribuutiot aggregoituvat projektin tasolle. Projekti on avoin yritys tai liiketoimintayksikk. Se on pienin yksikkö OVN:ssa joka voi luoda kaikenlaisia hyötyjä, mm. liikevaihtoa.

Se, että kontribuutiot voidaan osoittaa suoraan resurssille (ei projektille), on tärkeää yhteisvaurausperustaisessa vertaistuotannossa (commons-based peer production, CBPP), joka perustuu open sourceen. Githubissa avoimen lähdekoodin ohjelmisto (open source software, OSS) voidaan ottaa ja sekoittaa johonkin toiseen. Open source -raudan (open source hardware, OSHW) kehitys seuraa samanlaista polkua, eli design (mekaaninen, sähköinen, optinen) forkataan ja sekoitetaan. Tämä kyky forkata ja sekoittaa monimutkaisemman järjestelmän osia on se mikä tekee open source -kehitystyöstä erittäin tehokkaan. Tämä selittää sen miksi modulaarisuus ja yhteiskäytettävyys ovat OSS:n ja OSHW:n tärkeitä ominaisuuksia. Jos palkkioita visioidaan tehdystä työstä, CBPP:n tulee löytää tapa kirjata kontribuutiot resurssitasolla ja seurata tapaa millä resurssit yhdistetään eri konteksteissa (projekteja pidetään konteksteina). Jos kontribuutioista pidetään kirjaa vain projektitasolla, projekteista tulee taloudellisen aktiviteetin siiloja, joilla on pienempi mahdollisuus hyötyvirtoihin niiden välillä.

Ottaen huomioon OSS-kehityksen rakenteen, ratkaisu hyötyjen/palkkioiden uudelleenjako-ongelmaan on kiinnittää informaatiota yksittäiseen luotuun resurssiin, mikä sallii niiden uudelleenarvioinnin myöhemmin, kun ne sekoitetaan ja integroidaan laajempiin systeemeihin toisissa konteksteissa. Arviointimetriikka voi vaihdella kontekstista riippuen. Tämä on verkostoresurssisuunnittelujärjestelmän rooli (network resource planning system, NRP), mikä sallii hyötyjen/palkkioiden propagoitua ylävirtaan arvovirtoina ja yksittäisen resurssin luominen voi saada aikaan palkkioita monista eri lähteistä (monista projekteista), riippuen siitä miten monta onnistunutta projektia sitä käyttää.

Tämä menee vieläkin pidemmälle, koska sama NRP myös tarjoaa kasvumekanismin CBPP-verkostoille. Tämän illustroimiseksi kuvittele, että CBPP-yhteisö päättää liittää pääoman niihin resursseihin, jotka toiset yhteisöt luovat. (Esim: SENSORICA päättää integroida open source -laitteistoa, jonka toinen OSHW-yhteisö on luonut). Ensinnäkin, miksi SENSORICAn affiliaatit päättävät pienentää tulojaan antamalla pääomaa toisille ryhmille kun he voisivat vain kopioida tuon designin itselleen? Talouslogiikka menee niin, että vähennetään vaadittavaa vaivaa sisäistää uutta kapasiteettia (uutta tietoa ja knowhow’ta tuohon avoimeen rautaan liittyen) ja kasvattaa toteutusnopeutta (ensimmäisen markkinoillaolijan etu). CBPP-verkostot kasvavat affiliaatiolla. Tarjoamalla pääomaa toisille CBPP-yhteisöille ne rakentavat siltoja nopeampaan innovaatioon ja tuotantoprosessien parantamiseen. Tämä on korkeamman tason verkostojen-verkosto -struktuuri (katso Open Alliance).

Me uskomme, että CBPP:n ylläpitämiseksi meidän tarvitsee luoda infrastruktuuria, joka sallii arvoon liittyvien ominaisuuksien liittämisen yksittäisiin resursseihin, jotta mahdollistetaan näiden yksittäisten resurssien arviointi niiden kontekstissa, ja helpotetaan verkostojen-verkostojen muodostusta, jotka säilyttävät jokaisen jäsenyhteisön yksilöllisyyden, mutta samaan aikaan tuovat ne yhteen samalle talousalustalle.

Kontribuutiokirjanpito siirtymämalleissa

Talouden siirtyessä verkottuneeseen tilaan olemassaolevat organisaatiot yrittävät adaptoitua. Me näemme jo perinteisten korporaatioiden siirtyvän talonsisäisestä tuotekehityksestä ulkoistettuun tuotekehitykseen ja viimeaikaisempana joukkoistettuun tuotekehitykseen. Tämä liike on saman nopean innovaation tarpeen pakottama, ja sen seikan, että open source madaltaa hintaa siihen pisteeseen, että perinteiset korkean teknologian korporaatiot voivat joutua konkurssiin. Tuotekehityksen joukkoistaminen tarkoittaa kaikensorttisten skeemojen käyttöä joilla houkutellaan joukkoa osallistumaan innovaatioprosesseihin, joita nämä korporaatiot sponsoroivat. Varhaisissa joukkoistamiskäytänteissä korporaatiot yrittivät kontrolloida innovaatiota kirjoituttamalla NDA:ta osallistujilla. Joukkoistusalustat luotiin sovittamaan korporaatioiden projektit osaajien kanssa. Käytäntö oli kilpailullinen, eli yritys valitsi voittajan ehdotuksista, ja yleensä voittaja palkittiin rahalla. Tämä käytäntö pikkujiljaa muuttui avoimemmaksi, sillä ensimmäinen joukkorahoitusalustojen iteraatio ei ollut kauhean onnistunut houkuttelemaan osaavaa työvoimaa. Innovaatioiden houkuttelemiseksi ja avoimen innovaation kasvattamiseksi yhteisöissä korporaatioiden tuli miettiä uusiksi palkkiomekanismi. Ei ole niin vaikeaa ymmärtää miten alkuvaiheen joukkorahoitusalustat eivät olleet kauhean hyviä houkutuslintuja. En kilpailisi yrityksen koollekutsumana suunnittelemassa jotain muutamasta eurosta, kun on hyvä todennäköisyys että häviän, tietäen että yritys monopolisoi tekemän työni ja mahdollisesti tienaa sillä hirveästi rahaa.

Trendi on siirtyä suljetuista joukkoistamisista todelliseen avoimeen innovaatioon, jonka tulee tuoda mukanaan palkkiojärjestelmän laajempi pohja. Koska yritykset joutuvat käsittelemään joukkoja yhä enemmän ja enemmän, he tarvitsevan kontribuutiokirjanpitojärjestelmää noiden kontribuutioiden kirjaamiseen. Katso tämä esitelmä SENSORICAlta missä tehdään ero kilpailullisen ja yhteistyöllisen joukkoistamisen välillä.

Samaan aikaan perinteisten yritysten adaptaation kanssa me näemme myös hybridiorganisaatioiden ja mallien syntymisen. Esimerkiksi rautamaailmassa me näemme ekosysteemien syntymisen kuten Arduino ja 3D Robotics/tee-se-itse dronet. Ne koostuvat perinteisistä voittoa tavoittelevista organisaatioista, joita ympäröi suurempi open source -yhteisö. Tämä postaus kuvaa tilannetta. Ero on, että useimmissa tapauksissa open source -yhteisö on ollut olemassa perinteistä voittoa tavoittelevaa yhteisöä ennen, jälkimmäinen on luotu valmistamaan ja jakelemaan tuotteita, jotka perustuvat innovaatioon, jonka avoin yhteisö on innovoinut. Nämä hybridimallit, ne jotka ovat kestäviä ja menestyviä, pitävät yllä prekaaria tasapainoa liikevoittomotiivin, joka syntyy keskitetyille perinteisille organisaatioille, ja avoimien kulttuurien välillä avoimen innovaation yhteisöissä. Joissain tapauksissa tämä tasapaino ei pysy ja synergia kahden entiteetin välillä katoaa, mikä tuhoaa ekosysteemin. Tämä tapahtui Makerbotin ja RepRapin yhteisöissä, mikä on hyvin kuvattu Netflix-dokumentissa Print the Legend.

Kirjoittanut Tiberius Brastaviceanu

Lähde: https://multitudeproject.blogspot.com/2014/01/why-do-we-need-value-accounting-system.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.