Kun ruoka- ja maatalouden transformointi kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisiksi on muuttumassa yhä kiireellisemmäksi, ’älyviljely’ on monille houkutteleva tapa saavuttaa kestävyys, eikä vähiten liikevoiton takia. Euroopan komission suunnitelmassa uusi Yhteinen Maatalouspolitiikka (Common Agricultural Policy, CAP) on tarkoitettu rahoittamaan tämän 3.0 agrivallankumouksen vaatimia jättiläisinvestointeja. Muuttuvan ympäristön ja maatalouden kontekstissa tämä visio tuntuu olevan sopiva tarpeen kanssa modernisoida ja tehdä maataloudesta ”ilmastoälykästä”. Mutta mitkä ovat tämän vision riskit ja todelliset mahdollisuudet? Voisivatko synergiat agroekologian ja digitaalisten työkalujen kanssa tyydyttää modernisaation tarpeet samalla kun varmistetaan, että viljelijät ovat riippumattomia ja julkisia varoja käytetään legitiimisti?
”Älymaatalous” on tehnyt itseään tykö Euroopan maatiloille ja poliittiseen agendaan. Euroopan Unioni näyttää haluavan tarjota sopivaa ympäristöä politiikalla ja rahoituksella, samalla kun se vahvasti ajaa älymaatalouden ja datavetoisten bisnesmallien kehittämistä maataloudessa. CAP:n lakiesityksessä tarkkuusmaatalous ja digitalisaatio saivat ylistäviä lausuntoja maatalouskomissaari Phil Hoganilta suurena mahdollisuutena kehittää maaseutukuntia ja pienentää ympäristölle ja ilmastolle maataloudesta aiheutuvia vaikutuksia. Uudenlainen fokus maanviljelyn neuvonantojärjestelmiin — rakenteisiin jotka tarjoavat koulutusta maanviljelijöille — on tarkoitettu tarjoamaan maanviljelijöille tämä teknologinen harppaus eteenpäin.
Mitä älymaatalous (tarkkuusmaatalous) on?
Älymaatalous, tai tarkkuusmaatalous, on moderni maanviljelyn hallinnointikonsepti, joka hyödyntää digitaalitekniikkaa monitoroimaan ja optimoimaan maanviljelyn tuotantoprosesseja. Esimerkiksi, sen sijaan että annettaisiin sama määrä lannoitetta pellolle tai ruokittaisiin suurta eläinpopulaatiota samalla määrällä rehua, tarkkuusmaatalous auttaa mittaamaan ja sovittamaan tarpeen mukaan lannoitteet, hyönteismyrkyt ja sadonkorjuustrategiat. Tarkkuusmaatalous on lähinnä yhdistelmä sensoriteknologioita, satelliittinavigointia, paikannusteknologiaa ja datankeruuta joilla vaikuttaa maatilojen päätöksentekoon. Tavoite on kustannussäästöt, vähentää ympäristön kuormitusta ja tuottaa enemmän ruokaa.
Epäilemättä tehokkaampi maanviljelys, suuremmat sadot ja ympäristön kestävyys kuulostavat houkuttelevilta. Mutta joku voisi ihmetellä miten sellainen markkinaorientoitunut meininki vaikuttaa maatalousalaan. Megakoneet, kemialliset lannoitteet ja siemenlobbarit puskevat rahoitusta näille innovaatioille CAP-rahaston kautta, ja herää vakavia kysymyksiä siitä kenellä on pääsy näihin teknologioihin, kuka kontrolloi dataa ja mikä näiden innovaatioiden ympäristönsuojelun taso.
Onko tarkkuusmaatalous tie kohti kestävyyttä?
Monet EU-päätöksentekijät kuvaavat älymaataloutta vastauksena maatalouden kestävyysongelmaan. Vaikka se ei jätäkään epäilyksiä sille etteikö se pärjäisi paremmin tuotannossa kuin perinteinen maatlaous ympäristön kannalta, silti tuntuu olevan epäselvyyttä siinä mitä kestävyys yleensäkään tarkoittaa. Tieteellinen konsensus on syntynyt vuosien mittaan, että kestävyyden käsitteen tulisi kattaa ekologiset, ekonomiset ja sosiaaliset aspektit. Näiden aspektien alaisuudessa lyhyt analyysi näyttää tarkkuusmaatalouden vaikutusten rajoitteet kestävyydestä puhuttaessa.
Ensinnäkin, tämä uusi paradigma sivuuttaa ekologiset prosessit, ja se perustuu yksinkertaisesti perinteisen tuotannon optimointimalleihin ja turhien tarpeiden luomiseen. Esimerkiksi kemiallisen maaperän lannoittamisen tietylle alueelle ruiskutettavien hyönteismyrkkyjen määrien optimointi voivat olla hyödyllisiä työkaluja perinteisen tuotannon kontekstissa. Tarkkuusmaatalous saattaa auttaa lannoitteiden ja hyönteismyrkkyjen käytön vähentämisessä, mutta sen perusoletus on steriili maaperä ja köyhä biodiversiteetti. Sitä vastoin tasapainoisessa maatalousekosysteemissä elävä maaperä toimii puskurina sekä tuhohyönteisten että ravinteiden säädölle, mikä tarkoittaa että ei ole tarvetta sortua hyönteismyrkkyihin tai lannoitteisiin.
Maanviljelijät olisivat jumissa hierarkiaan perustuvien työkalujen ja ”teknosentrisen” maailmankuvan kanssa, mikä selvästikin on sopivaa vain liikevoiton tuottamistavoitteeseen
Toiseksi, älymaatalous, siten kuin sitä nykyisellään kehitetään, ei ole taloudellisesti kestävää useimmille maanviljelijöille. Viimeisen 50 vuoden ajan valtavirran maatalouskehitys on edistynyt ”enemmän on parempi”-kaarta, ja se on pakottanut ylhäältä käsin kemiallisia ja bioteknologioita sekä energiaintensiivisiä koneita. Logiikka sen taustalla, että kasvatetaan tuotantoa kaikin mahdollisin keinoin on saanut maanviljelijät kasvattamaan velkataakkaansa. Euroopan maatilat ovat katoamassa, ja muutama suuri maatila on nielemässä ne. Vuodesta 2003 vuoteen 2013 yksi neljästä maatilasta on kadonnut Euroopan kartalta. Saman paradigman mukaisesti digitalisaatio uhkaa upottaa maanviljelijät yhä syvempään velkasuohon ja riippuvuuteen. Maanviljelijät joutuisivat ostamaan koneita ja antamaan dataa. Kerättyä dataa sitten myytäisiin eteenpäin. Nämä uudet markkinaorientoituneet teknologiat, joita tiedon hyödykkeellistämisen ja yksityistämisen trendit ohjailevat, kasvattaisivat riippuvuutta kalliista koneista, jotka olisivat suuremmaksi osaksi liian kalliita pienviljelijöille, mikä kiihdyttäisi niiden katoamista.
Viimeisenä tarkkuusmaatalouden lähestymismalli ei ole sosiaalisesti kestävä. Tarkkuusmaatalouden tiedonsiirtomalli pääosin seurailee ylhäältä-alas -prosessia, jossa innovaatio tulee yksityisiltä yrityksiltä, jotka kehittävät ja tarjoavat teknologiaratkaisuja. Maanviljelijät olisivat vangittuina hierarkisiin työkaluihin ja ”teknosentrisiin” tapoihin tehdä asioita, mitkä selvästikin palvelisivat suurpääoman liikevoittotavoitetta, pahentaisivat riippuvuutta ja sivuuttaisivat käytännön tiedonjakamisen ja osallistavan tutkimuksen. Lisäksi digiteknologian ja big datan lupaukset ovat pääosin osoitettu perinteisille teollisen mittakaavan maatiloille, mikä mahdollistaa yksistään niiden menestyä pienten kustannuksella.
Älykäs ja todella kestävä maatalouden toimintamalli on jo täällä
Viimeisen vuosikymmenen aikana agroekologia on kasvanut suureksi menestykseksi, ja se on saanut aikaan siirtymän EU:ssa. Agroekologia on tapa suunnitella ruokajärjestelmät uudelleen aidosti ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden saavuttamiseksi. Monialaisuuden, osallistavuuden ja siirtymäorientoituneen tutkimuksen kautta agroekologia linkittää yhteen tieteen, käytännön ja yhteiskunnalliseen muutokseen keskittyneet liikkeet. Vaikka se onkin kaukana ”menneen ajan maataloudesta”, niinkuin jotkut sen vastustajat ovat sitä nimittäneet, agroekologia yhdistelee tieteellistä tutkimusta ja yhteisöperustaista kokeilua, painottaen teknologiaa ja innovaatiota jotka ovat tietointensiivisiä, edullisia ja helposti käyttöönotettavia pienillä ja keskisuurilla maatiloilla. Agroekologia tarkoittaa metodologioita, joilla kehitetään vastuullisia innovaatioita, joilla mahdollistetaan teknologioita joilla vastata todellisiin käyttäjien tarpeisiin. Se kehittää systemaattista lähestymistapaa ekologisten prosessien, matalien ulkoisten panosten, biodiversiteetin käytön ja maataloustiedon kultivoinnin täydelliseen harmonisointiin.
Tästä syntyvä teknologia on yhtä ”älykästä” ja ”tarkkaa” ja toimii yhtä hyvin kuin big data -firmojen hehkuttamat jutut. Tiputuskastelu (eräänlainen mikrokastelu), typpilannoittaminen sienillä, adaptiiviset monen aitauksen laiduntamisjärjestelmät (systeemi jossa karjaa liikutellaan toistuvasti yhdestä laitumelta toiselle ylilaiduntamisen ehkäisemiseksi) sekä bokashi-kompostointi (fermentoitu orgaaninen jäte) ovat vain muutamia esimerkkejä kehittyneistä agroekologisista teknologioista, jotka vastaavat adaptiivisuuden, tehokkuuden ja saavutettavuuden tarpeisiin. Matalan teknologian menetelmät voivat olla yhtä tehokkaita, ja ne voivat olla jopa soveliaampia pienille ja kaukaisille maatiloille, ja ne vaativat vähemmän velanottoa ja aiheuttavat vähemmän riippuvuutta panoksista. Suurin osa useimpien maanviljelijöiden tarvitsemista laitteista on edullisia, mukautuvia ja helppoja korjata.
Ovatko agroekologia ja digitalisaatio vastakkaisia napoja?
Kun mietitään nykyistä big datan ja suurkoneyritysten agendaa, kyllä ne ovat. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että digitaaliset innovaatiot eivät sovi agroekologiaan. Suurin este digitaalisten innovaatioiden käytölle agroekologiassa liittyy niiden saavutettavuuteen ja maanviljelijöiden autonomian puutteeseen. Agroekologia perustuu inklusiivisuuteen, se painottaa dialogin tärkeyttä tuottajien, tutkijoiden ja yhteisöjen välillä osallistavassa oppimisprosessissa. Alhaalta-ylös -lähestymistapa, vaakatason integraatio ja täydellinen informaation vapaus ovat tarpeen kun tuetaan agroekologian innovaatioita.
Näin agroekologian ja digitaaliteknologian asettaminen vastakkain olisi kriittinen virhe. Valtavasti potentiaalia voidaan vapauttaa yhdistämällä digitaaliteknologiaa saavuttamaan kestävän maanviljelystuotannon tavoitteita. Viljelijältä viljelijälle -menetelmät, jotka perustuvat open source -informaation horisontaaliseen vaihdantaa, voidaan käyttää demokratisoimaan datankäyttö. Joukkoistettu maaperädata voi auttaa maanviljelijöitä jakamaan informaatiota ja hyötymään siitä. Esimerkkinä vaikka mySoil-applikaatio, joka pyrkii edistämään vapaasti saatavilla olevan datan jakelua digitaaliteknologian avulla. Tämä projekti on kehittänyt kansalaisroolin datankeruuseen, mikä mahdollistaa käyttäjien ladata omia havaintojaan maaperästä alueillaan. Sensorit voivat mitata kasvien tai eläinten tarpeita, informaatiota voidaan välittää ja jakaa eri yhteisöjen välillä nopeasti, ja uusia applikaatioita voidaan ottaa käyttöön maanviljelijöille myymään heidän tuotteitaan suoraan ja kehittämään tehokkaampia yhteisöperustaisia maanviljelystapoja. Kustannukset erikoistuneista laitteista, jotka hallinnoivat kestävää maaperää, tai kompostointia, voidaan saada madalletuksi edistämällä osuustoiminnallisia malleja ja yhteisöjen kontakteja bioalueilla.
Agroekologia on tapa suunnitella ruoantuotanto uudelleen todellisen ekologisuuden, taloudellisuuden ja yhteiskunnallisen kestävyyden saavuttamiseksi.
Esimerkkejä maanviljelijöiden teknologia- ja innovaatioyhteistyöprojekteista ovat sellaiset kuten l’Atelier Paysan Ranskassa, ja niitä löytyy ympäri Eurooppaa. Nämä paikalliset innovaatiot vaativat ympäristön, joita valtiot eivät tällä hetkellä onnistu tarjoamaan. Atelier Paysan on maanviljelijöiden, tieteentekijöiden ja tutkijoiden verkosto, joka on kehittänyt alhaalta-ylös -lähestymistavan innovaatioon maanviljelijöiden tiedon integroimiseksi uusien teknologioiden kehittämiseen agroekologiseen maanviljelykseen. Tavoite on voimaannuttaa maanviljelijöitä ottamaan takaisin haltuun tekniset valinnat. Lähtökohta on, että maanviljelijät ovat parhaassa asemassa vastata maanviljelyksen kehittämisen haasteisiin. Teknisten fasilitaattoreiden ja monialaisen ja kollektiivisen älyn tukemana maanviljelijät kehittävät asianmukaisia innovaatioita. Teknologian kehittää ja omistaa maanviljelijät, ja investoinnit ja hyödyt ovat kollektiivisia. Digiteknologian käyttöönotto samanlaisiin prosesseihin voi innostaa siirtymään paljon tehokkaammalla tavalla kuin vanhentunut ylhäältä-alas -teknokratia. Jos me haluamme todellista innovaatiota, meidän tulee alkaa kiinnostua itse innovaatioprosessista.
Käyttäjien mukaanottaminen agrolaitteiden suunnitteluun, luomaan rahoitusinsentiivejä innovatiivisille laitteille, kustannusten jakamiseen osuuskuntien ja viljelijäyhtesöjen välillä ja loppukäyttäjien kouluttamiseen näiden teknologioiden potentiaalista ovat käänteentekeviä aspekteja agroekologian digitaalisten työkalujen käyttöönotossa. Nämä prosessit tarvitsevat julkisrahoitteista tukea skaalaamiseen investointien avulla. Tämä tulee olemaan uuden CAP:n rooli, jotta sen suuret kassavirrat voitaisiin legitimoida. CAP-rahat palvelevat inklusiivista innovaatiota, saavutettavan ja adaptoituvan tiedon kehittämistä. Tulevien CAP-neuvottelujen aikana tuleva 38 prosenttia Euroopan budjetista tulee olemaan päätöksenteon kohteena. Kansan julkista rahaa tulee käyttää julkishyödykkeisiin. Kyse ei ole siitä millaista teknologiaa me haluamme maatalouteemme; kyse on siitä kuka hyötyy tästä teknologiasta, maanviljelijät vaiko yksityiset yritykset.
Lähde: https://www.greeneuropeanjournal.eu/agriculture-3-0-or-smart-agroecology/