Lahjataloudesta

Kirjoittaja: Arjo Klamer

Lahja on hyödykkeen siirtämistä ilman odotusta vastaavasta teosta takaisin. Hyödyke voi olla aineellinen asia tai rahaa, mutta myös jotain aineetonta, kuten aikaa, huomiota, informaatiota tai tietoa. Lahja voi olla yhden henkilön ’antama’ huomio toiselle, tai aika jonka henkilö lahjoittaa taideinstituutille vapaaehtoisena. Yleensä lahja tuo mukanaan vastavuoroisuuden: antaja odottaa saavansa jotain takaisin vastalahjaksi. Ystävät odottavat toisilta ystäviltä huomionosoituksia vastineeksi heidän ystävällisistä teoistaan; lahjoittajat odottavat jonkinlaista arvostusta; ja ne jotka antavat joululahjoja odottavat saavansa lahjoja takaisin. Lahjan antamisen ilmiön ymmärtäminen tapahtuu vastavuoroisuuden luonnetta ymmärtämällä.

Ekonomistit erityisesti voivat olla halukkaita pitämään lahjojen vaihtamista markkinavaihdantana, vastasuorituksineen. Kuitenkin lahja eroaa perustavanlaatuisella tavalla päittäisestä markkinavaihdannasta. Markkinavaihdantaa mitataan sillä, että kaupan ehdot ovat selkeästi määritetyt ja kauppa tapahtuu yhdellä kertaa. Vaihdettava hyödyke on hinnoiteltu ja vaihtaa omistajaa rahaa tai velkakirjaa vastaan. Osapuolet voivat sopia myöhemmästä maksusta tai myöhemmästä toimituksesta, mutta he asettavat ehdot vaihdannan hetkellä, eksplisiittisen tai implisiittisen sopimuksen muodossa. Tätä vastoin lahjan arvoa ei yleensä hinnoitella tai eksplisiittisesti mitata millään tavalla — annan aikaani ja me emme puhu siitä miten arvokasta se on — ja, kun esiintyy odotuksia vastavuoroisuudesta, vaihdannan olosuhteet pysyvät määrittelemättöminä ja ympäripyöreinä. Odotan jotain takaisin lahjastani, mutta me emme puhu siitä mitä, milloin ja miten. Kiinnitän nyt huomioni sinun avio-ongelmiisi ja sinä, toivottavasti, teet vastapalveluksen myöhemmin, ehkä auttamalla minua muuttamaan, tai tarjoamalla minulle illallisen ensi viikolla, tai antamalla minulle alennuksen taide-esineestä.

Antelias lahjan antamisen tulkinta pitää lahjaa minä tahansa ’hyvänä’, mukaanlukien rahaa, joka siirretään, välitetään tai kuljetetaan yhdeltä taholta toiselle. Vastineen arvoa, ajoitusta tai palautusta ei ole määritelty. Tuon määritelmän avulla tulkittuna lahjat muodostavat suurimman osan kirjatuista taloudellisista transaktioista. Palkansaajat voivat vuokrata ja ostaa elintarvikkeita ja muita esineitä kaupasta tarjotakseen asumuksen, ruokaa ja lomia muille kotitalouden jäsenille (kuten lapsilleen), sekä perheelle ja ystävilleen. Suurin osa joulun kulutuksesta on kohdistettu lahjoihin joulukuusen alle. Mutta osa veroista voidaan pitää lahjoina, mitä tulee siihen että ne ovat siirtoja tukea tarvitseville.  Vaikka nämä jälkimmäiset lahjat eivät ole voluntaarisia, ne täyttävät määritelmän: vastalahjalle ei anneta mitään määritettä.

Kaikkein tärkeimmät lahjat, kuitenkin, eivät jää kirjoihin. Mieti erityisesti äitien lapsien edestä tekemää palkatonta työtä, sitä kun lapset hoivaavat vanhempiaan, ja sitä miten vapaaehtoiset antavat omaa aikaansa hyväntekeväisyyteen, kirkoille ja kulttuurijärjestöille. On olemassa myös tyypillisiä rahamuotoisia lahjoja organisaatioille. Maassa kuten USA kaikkein tärkeimmät edunsaajat ovat kirkot. Muita tärkeitä edunsaajia ovat hyväntekeväisyysjärjestöt, tieteelliset instituutiot ja kulttuuri-instituutiot.

Taiteellisen (tai minkä tahansa muun) aktiviteetin sponsorointi viittaa lahjaan vain kun diili ei määrittele vaihdannan ehtoja. Kun sponsori tulkitsee diilistä aiheutuvan kuluja liiketoiminnalle, se on markkinavaihdantaa. Tuossa tapauksessa sponsori odottaa julkisuutta, erityispalveluksia asiakkailleen tai työntekijöilleen, tai muunlaisia etuja vaihdannasta. Käytännössä vaihdannan osapuoli ei ole aina helppoa erottaa lahjasta, sillä yritykset saattavat odottaa jotain takaisin mutta ei diilin koon suhteessa. Ja usein vaihdannan ehdot eivät ole hyvin määriteltyjä, ja ne ovat verhottu epävarmuuteen. Kuka tietää saako yritys mainetta ja hyvää, kun sen nimi kytketään oopperaan tai näyttelyyn museossa?

Joten lahjoja on kaikkialla. Ihmiset antavat omastaan toimistolla. He tekevät enemmän tunteja pomolleen kuin sopimuksessaan lukee, jonkin määrittelemättömän hyödyn toivossa. Lahjat ovat erityisen kokonaisvaltaisia tietyillä aloilla: mieti kirkkoja, sosiaalipalveluja, tiedettä ja taidetta. Jälkimmäiseen keskittyäksemme, monet taidemuodot elävät lahjoista. Metropolitan Opera ei selviäisi suorilla maksuilla sen palveluksista, samalla tavalla kuin vaihdannassa lippukassalla. Noin 70% kustannuksista täytyy kattaa lahjoilla, kuten valtion apurahoilla, yritysten lahjoituksilla (silloinkin niitä voitaisiin myös pitää maksuina mainonnasta ja maineesta), ja, kaikkein tärkeimpänä kaikista, yksilöiden lahjoilla. Ihmiset, ja erityisesti hyvin toimeentulevat ihmiset, antavat avokätiesesti oopperan toimintaan. Amerikkalaiset museot saavat apurahoja ja yksityisiä lahjoituksia, sekä lisäksi paljon ilmaista työvoimaa vapaaehtoistyönä. Britanniassa kulttuuriperintöorganisaatiot ja -rahastot ovat kaikkein nimekkäimpiä yksittäisten lahjojen saajista. Länsi-Euroopan maissa, kuitenkin, yksityislahjoittaminen kulttuuri-instituutioille on yleistä. Perinteisesti taiteet menestyivät parhaiten hoveissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, ja tämän takia niitä pääosin rahoittivat hovit ja uskonnolliset henkilöt ja instituutiot. Vain muutamissa maissa kuten Alankomaat, 1500-luvun puolesta välistä alkaen, yksityiset kansalaiset — erityisesti kauppiaat — alkoivat näyttää kiinnostusta ja rahoituksellista vastuuta taiteilijoista ja heidän työstään. Kuitenkin, tuo maa liittyisi muiden eurooppalaisten maiden seuraan toisen maailmansodan jälkeen ja siirtäisi vastuun taiteen rahoittamisesta. Teatteriryhmät, museot, oopperat ja orkesterit odottavat valtion kattavan jopa 85% kuluista. Vaihdossa tästä he joutuvat antautumaan byrokraattisten sääntöjen alaisuuteen, mm. taideneuvostojen ylistävien arvioiden pakkokierroksille. Valtiot eivät anna vapaasti!

Kun me tutkimme lahjan antamisen ilmiötä, meidän tulisi tarkastella sen monia muotoja, rahasta huomioon, sekä lisäksi mukana olevia osapuolia. Kahden osapuolen välillä voi esiintyä vastavuoroisuutta. Kun ystävät antavat toisileen, he odottavat jotain vastalahjaksi toisiltaan. Piiri on kytketty yhtenäiseksi. Siinä tapauksessa tutkimus voi keskittyä lahjojen rooliin, joka niillä on tuossa suhteessa. Perheissä voi esiintyä myös suhteellisen suljettua lahjojen antamista. Lahjat kiertävät vanhemmilta lapsille, sediltä ja tädeiltä vanhemmille ja takaisin, sediltä ja tädeiltä lapsille, ja lapsilta vanhemmille. Vastavuoroiset suhteet eivät ole ainoita, mutta esiintyvät perheen kontekstissa. Tässä tapauksessa lahja toimii perhesuhteiden tuen elementtinä. Taideinstituutioiden lahjojen tapauksessa piiri voi sulkeutua, kun on selkeä ymmärrys osapuolten välillä vastavuoroisesta suhteesta. Usein tämä ei ole asian laita. Lahjoittaja voi antaa hyväntekeväisyyteen, museolle tai yliopistolle ilman odotusta vastapalveluksesta, mikä se sitten onkin, instituutiolta. Instituutio ei välttämättä edes tunne lahjoittajan identiteettiä. Sellaisessa tapauksessa kysymys kuuluu: miksi ihmiset tekevät sellaisia lahjoituksia? Mikä on tässä vastavuoroinen suhde? Samalla tavalla, kun ihmiset antavat omaa aikaansa tai rahaa hyvään tarkoitukseen, ei välttämättä ole mitään toista osapuolta joka voi antaa takaisin. Sotilaat saattavat antaa elämänsä maalleen, mutta miten tuo maa voi antaa vastalahjan? Perheen saama mitali ei todellakaan ole muuta kuin poletti. Mitä muuta tähän ilmiöön kuuluu?

Me yleensä pidämme lahjoja vapaaehtoisina, mutta lahjat voivat olla pakotettujakin. Jos veroja pidetään lahjoina, ne todellakin ovat kaikki pakotettuja. Toisissa tapauksissa yhteiskunnallinen paine on on niin suuri, että on tekopyhää puhua lahjan antamisesta. Kirkolle lahjoittaminen, esimerkiksi, voi olla velvollisuus, josta ei pääse irti. Bill Gates, josta tuli eräs Amerikan rikkaimmista ihmisistä, painostettiin muuttumaan anteliaaksi, ja hän myöntyi. Hänelle aiheutunut riski oli, että hänet eristettäisiin yhteiskunnallisesti. Lahjan antaminen suljetussa piirissä on usein pakotetun luonteista. Jos et anna lahjoja jouluna tai muina perhehetkinä, saatat ajautua marginaaliin perheessä, ellet jopa ulkopuolelle. Jos et elä osaasi vastavuoroisessa suhteessa ystäväsi kanssa, riskinä on, että menetät ystävyyden.

Taloudellisesta näkökulmasta lahja on poikkeama. Kun tarkoitus on kasvattaa hyötyä, lahjojen antaminen esim. jouluna on varsin tehotonta. Loppujen lopuksi, sinä tiedät paremmin mikä sinun hyvääsi parantaa kuin tätisi. Talouskontekstissa sitä muuttuu epäileväksi lahjoittamisen altruistisesta elementistä. ”Mikä hyöty?” kuuluu kysymys. ”Mitä se hyödyttää lahjan antajaa?” Jopa pyhimyksellisen äiti Teresan, joka omisti elämänsä köyhälle Intialle, täytyy saada jotain siitä, kuten esim. odotus pelastuksesta ja pyhyydestä, mahdollisesti. Tästä perspektiivistä analyysin painopiste tulee olemaan vaihtotapahtumassa. Ensimmäinen vakavasti otettava lahjoittamisen selonteko, jonka on kirjoittanut Marcel Maus, antaa paljon syytä keskittyä tähän painopisteeseen. Kyllä, antropologi Maus selkiyttää tutkimuksensa johdannossa hänen aikeitaan ”erottaa eräs tärkeä ilmiöiden joukko: nimittäin maksut, jotka teoriassa ovat vapaaehtoisia, epäsidonnaisia ja spontaaneja, mutta ovatkin itse asiassa pakollisia ja sidonnaisia.” Hän jatkaa: ”Yleensä lahjan muodossa annettu on tarjottu avokätisesti; mutta sen mukana tuleva käyttäytyminen on muodollista teeskentelyä ja yhteiskunnallista sumutusta, kun taas itse transaktio perustuu pakkoon ja taloudelliseen etuun” (Maus, 1925, 1960, p.1). Kaikki hänen esimerkkinsä ovat peräisin arkaaisten yhteiskuntien tutkimuksista, tunnetuimpina Pohjois-Amerikan heimojen nyyttikestit. Nyyttikesteissä heimon hyvin toimeentulevat jäsenet jakavat omasta rikkaudestaan toisten heimon jäsenten kanssa aterialla. Analyysi näyttää, että tähän anteliaisuuteen painostettiin sosiaalisesti, ja sosiaalinen status heimossa edellytti sitä.

Viimeaikaisemmat tutkimukset tuovat esiin vastavuoroisten suhteiden kompleksisuudet, mihin lahjan antamisen ilmiö viittaa (ks. Komter, 1996). Lahja ei ole taloudellista vaihdantaa johtuen sen avoimesta luonteesta. Vastavuoroisuus viittaa siihen, että vastalahjan mitä, miten ja milloin (näin myös keneltä) ei ole lahjan antamisen hetkellä tiedossa. Tähän liittyvä epävarmuus on kriittistä ja vaatii kontekstia, joka on erilainen verrattuna taloudelliseen vaihdantaan. Ihmisten täytyy pärjätä tämän epävarmuuden kanssa, ja yleensä he tekevät niin sosiaalisesti.  Ystävyyden ylläpitämiseksi molempien ystävien tulee kehittää tunne siitä, mitä vastavuoroisuuteen kuuluu. Kun kalliilla matkustan auttamaan ystävää, en odota ’kiitosta’ (maksun tarjoaminen olisi ystävyyden pettämistä). Kysymys kuuluu ennemminkin mitä odottaisin häneltä vastalahjana, miten ylläpitäisimme tätä vastavuoroisuuden tunnetta yllä ystävyydessä. Onko se kiva lahja, kuten digitaalikamera, syntymäpäiväkseni? Vai voisiko se olla muutama tärkeä keskustelu, jotka auttaisivat minua vaikeassa paikassa? Kukaan ei voi sanoa, ainoastaan ystävät voivat. Heidän ymmärryksensä vastavuoroisuudesta määrittää ystävyyden.

Esimerkki viittaa johonkin tärkeään: lahjan arvo ei välttämättä ole lahjan (rahallinen) arvo vaan jokin muu arvo, jota lahja tukee tai vahvistaa, kuten ystävyyden arvo. Lahjoitus taiteelle ei välttämättä tue juuri tiettyä edunsaajaa, vaan se voi tukea taidetta yleisesti. Lahja, täten, tulkitaan haavoittuvaisten arvojen ylläpitämiseksi, eli arvojen jotka eivät helposti syntyisi markkinoilla tai kolmannen sektorin keinoin. Näihin arvoihin kuuluu henkilökohtaiset suhteet, rakkaus, ystävyys, arvostus, sekä myös tieteet (totuus), uskonto (henkisyys) ja taiteet (estetiikka ja paljon muuta).

Lahjat palvelevat myös arvon siirtäjinä, kuitenkin ilman eksplisiittistä mittaa kuten markkinat hinnoittelevat (kts. Klamer, 1996). Antamalla rahaa taiteilijoille mesenaatit tukevat taiteilijoita ilman markkinoita tai kaupallisia suhteita. Taiteilijat saattavat tarjota myös jotain töitä vastalahjaksi, tai sitten ei. Jos he hinnoittelisivat transaktiot suoraan, suhteen luonne muuttuisi.

On huomattava, että suhteilla, joita ylläpidetään lahjoin, on etuja ja haittoja, positiivisia ja negatiivisia arvoja, verrattuna markkinoiden välineellisiin suhteisiin. Vaikka ne luovat riippuvuuden, ne mahdollistavat intimiteetin ja jonkinlaisen yhteyden. Lahja on yleensä sosiaalisempaa toimintaa kaikkine plussineen ja miinuksineen, jotka tulevat sosiaalisuuden mukana. Taiteet eivät todennäköisesti selviäisi ilman sitä.

Viitteet

Klamer, Arjo (ed.) (1996), The Value of Culture: on the relationship between economics and art, Amsterdam: Amsterdam University Press.

Komter, Aafke (ed.) (1996), The Gift. An Interdisciplinary Perspective, Amsterdam:Amsterdam University Press.

Maus, Marcel (1960 [1925]), The Gift: Forms and Functions of Exchange in Archaic Societies, New York: W.W. Norton.

 

Lähde: http://citeseerx.ist.psu.edu/viewdoc/download?doi=10.1.1.180.7725&rep=rep1&type=pdf

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.