Kymmenen tapaa pienentää talouden kokoa ilman että se romahtaa

Post Carbon Institute on julkaissut kymmenen kohdan ponnen nykykehityksen suuntaamiseksi paremmille raiteille.

1. Energia: aseta rajat, pienennä, säännöstele. Energia on se mikä pyörittää taloutta, ja kasvava energiakulutus on se mikä ajaa kasvua. Hiilijalanjälkeä on pienennettävä jotta planeetanlaajuisilta katastrofeilta vältyttäisiin. Fossiilisten polttoaineiden kulutusta on leikattava. Kuitenkin, jos aiomme vaikuttaa talouteen, kannattaisi rajoittaa fossiilisten lisäksi kaikkea energiankulutusta. Reiluin tapa toteuttaa tämä olisi päästökaupan tapaisella treidattavalla energiakiintiöosuuskaupalla.

2. Tee siitä uusiutuvaa. Pienentäessämme koko energiakulutusta ja tuotantoa, meidän tulee myös nopeasti pienentää fossiilisten polttoaineiden osuutta kokonaistuotannosta ja kasvattaa uusiutuvien energiamuotojen tuotantoa. Mikäli näin ei tehdä ajoissa, seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Prosessi on kuitenkin monimutkainen. Hiilivoimaloita ei voida suoraan sulkea ja jatkaa samaan malliin. Infrastruktuuri vaatii energiaa suunnattomia määriä, ja teollisuudenalat käyttävät hyödyksi fossiilisten polttoaineiden eri ominaisuuksia. Vaihtoehtoisiin energiamuotoihin siirtyminen vaatii perustavanlaatuista muutosta ajattelussa ja tavoissa tehdä ja tuottaa asioita. Kaiken tulee muuttua paikallisemmaksi – liikenteen, maatalouden, kovan teollisuuden.

3. Yhteisöjen palauttaminen. Karl Polanyi 40-luvulla huomautti että maan, työvoiman ja rahan kommodifikaatio oli ”suurta muutosta” ajava voima, joka johti nykyiseen markkinatalouteen. Ilman jatkuvaa kasvua markkinatalous tuskin toimisi kauaa. Muutosprosessi tarkoittaa maan, työvoiman ja rahan dekommodifikaatiota. Dekommodifikaatio tarkoittaa rahan käytön rajoittamista ihmisten välisiin interaktioihin. Työvoiman dekommodifikaatio tarkoittaa ihmisten auttamista oman työnkuvan ja ammatin rakentamisessa, sen sijaan että etsittäisiin työpaikkoja (“slavery on the installment plan”), ja edistää työntekijöiden omistusta yrityksissä. Ekonomisti Henry George sanoi yli sata vuotta sitten, että maa — jota ihmiset eivät luo työllään — tulisi olla yhteisön omistamaa, ei yksilöiden tai korporaatioiden; ja pääsy maalle tulisi olla tarpeen mukaan kaikilla niillä jotka ovat valmiita hyötykäyttämään niitä yhteisön hyväksi.

4. Eroon velasta. Rahan dekommodifikaatio tarkoittaa sen arvon palauttamista sekä sen käytön palauttamista vaihdon välineeksi. Tämä tarkoittaa myös sen odotuksen hävittämistä, että rahan tulisi tuottaa lisää itseään. Se loppupeleissä tarkoittaa koron olemassaolon lakkauttamista ja valuutoilla treidaamisen ja manipuloinnin lopettamista. Sijoittamisesta tulee tehdä yhteisö-ohjautuva prosessi jossa kapitaali ohjataan projekteihin, jotka hyödyttävät kiistämättömästi koko yhteisöä kollektiivisesti. Ensimmäinen vaihe: kaiken velan nollaaminen. Sen jälkeen derivatiivit tulee kieltää, ja kaikkia finanssi-instrumentteja tulee rankasti verottaa ja säännöstellä.

5. Rahan keksiminen uudelleen. Lähes kaikki kansalliset valuutat ovat velkapohjaisia (yleensä pankkien luomia). Velkapohjaiset rahajärjestelmät olettavat sekä kasvavaa velan tarvetta että lähes universaalia takaisinmaksukykyä, korkojen kera. Nämä oletukset ovat lähes turvallisia silloin kun taloudet ovat vakaita ja ne kasvavat. Mutta velkavetoinen raha ei todennäköisesti toimi tasaisesti kutistuvassa taloudessa: kun maksamaton velka velloo kasvavien konkurssien kanssa, niin tekee myös rahan tarjonta, joka johtaa deflaatioon ja romahdukseen. Viime vuosina paniikit tällaisista romahduksista ovat johtaneet USA:n, Japanin, Kiinan ja Brittien keskuspankkien massiivisiin rahanpainamis-operaatioihin. Triljardeja on injektoitu systeemiin lisää. Tällaiset ääritoimenpiteet eivät voi jatkua ikuisesti, eikä niitä voida nopeasti muuttaa muuksi. Kun velkavetoiset järjestelmät eivät enää toimi, vaihtoehtoja kaivataan. Kansakuntien ja yhteisöjen tulisi valmistautua jo etukäteen kehittämällä vaihtoehtoisten valuuttojen ekosysteemejä, joilla on eri tarkoitukset. Tällaisista ekosysteemeistä ovat puhuneet mm. Thomas Greco ja Michael Linton.

6. Pääoman tukeminen. Kutistuvassa taloudessa epätasa-arvoisuus on tikittävä aikapommi jonka räjähdys johtaa vallankumouksiin ja väkivaltaan. Ekonomisen epätasa-arvon vähentäminen vaatii kahdenlaisia toimenpiteitä: Ensiksikin, niiden vaurauden verottaminen, joilla on ylenpalttisesti ja maksimitulorajojen asettaminen. Toiseksi, niiden ihmisten aseman parantaminen joilla on kaikkein vähiten (häätöjen estäminen, ruoan subventointi ja oman ruoan kasvattamisen tukeminen). Näitä voidaan edistää materiaalisen nöyryyden kulttuurin glorifioinnilla (joka on päinvastainen viesti verrattuna nykyiseen mainontaan).

7. Populaation vähentäminen. Jos talous kutistuu mutta populaatio jatkaa kasvuaan, ihmisillä on yhä vähemmän jaettavaa keskenään. Toisaalta, talouden kutsituminen tuo mukanaan paljon vähemmän vaikeuksia jos populaatio lopettaa kasvunsa ja alkaa pienentyä. Väestönkasvu johtaa ylikansoittumiseen ja hyperkilpailuun. Kuinka saavuttaa populaation pieneneminen ilman ihmisoikeuksien rikkomista? Pieniä perheitä tulee tukea ja lisääntymisen välttämistä tulee edistää. Insentiivejä näille tavoitteille tulee asettaa aina sosiaalisesta näkökulmasta, ei rahallisesta.

8. Lokalisoidaan uudelleen. Eräs uusiutuvien energioiden käyttöönoton vaikeuksista on se että nestemäiset polttoaineet ovat vaikeita korvata. Öljy toimii kuljetuksen energialähteenä lähes kaikissa tapauksissa tällä hetkellä ja on äärimmäisen epätodennäköistä että vaihtoehtoiset energiamuodot pääsevät lähellekään samaan (sähköiset lentokoneet ja rahtialukset eivät löydy markkinoilta, massiiviset biopolttoainemäärät ovat pelkkää fantasiaa). Tämä tarkoittaa yhteisöjen tuotteiden ja tavaroiden hankkimista paljon lähempää. Vaihtokauppa tottakai jatkuu edelleen yhteisöjen välillä muodossa tai toisessa. Uusintalokalisaatio tarkoittaa kaupan globalisaation trendin kääntämistä toiseen suuntaan kunnes kaikki tarpeellinen tuotetaan lähimaastossa. Ihmiset jälleen kerran tulevat tutuiksi toisilleen, tulevat tuntemaan ne jotka tuottavat ruoan ja valmistavat kengät.

9. Takaisin maalle. Urbanisaatio oli dominantti maantieteellinen trendi 1900-luvulla, mutta se ei ole kestävä. Ilman halpaa julkista liikennetta ja rajoittamattomia määriä energiaa, megakaupungit ovat tuhoon tuomittuja. Sillä aikaa me tarvitsemme paljon enemmän maanviljelijöitä. Ratkaisu: yhteiskunnallisten resurssien suuntaaminen kunnille, ja maan tarjoaminen nuorille maanviljelijöille. Työtä tulee tehdä maalaiskulttuurin elvyttämiseksi.

10. Sosiaalisten ja sisäisten onnellisuudenlähteiden etsimisen tukeminen. Konsumerismi oli ratkaisu ylituotannon ongelmaan; se tarkoitti ihmisen psyykeen muokkaamista individualistisemmaksi ja kysynnän yhä materialistisempaa stimuloimista. Tietyn pisteen jälkeen tämä ei enää tee meitä onnellisemmaksi (itseasiassa se tekee juuri päinvastoin) ja tällainen ei voi enää jatkua. Kun ihmisten ostomahdollisuudet kulutustuotteille vähenevät, niin tekee myös talouden kyky tuottaa ja välittää niitä tuotteita, ihmisten tulee rohkaistua nauttimaan perinteisemmistä ja sisäisesti tyydyttävämmistä asioista — filosofisesta mietiskelystä ja luonnosta nauttimisesta. Musiikki, taide, tanssi, runous, runonlausunta, urheilu ja teatteri voidaan kaikki tuottaa lokaalisti ja se on hupia koko perheelle.

 

Lähde: Post Carbon Institute

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.