Kuinka Saksa keksi jakamistalouden

Jakamistalouden idea on saanut paljon suosiota viime vuosina disruptiivisten firmojen kuten Airbnb ja Uber kasvun myötä. On vaikea uskoa, että sen juuret ovat 1800-luvun Saksan maaseudulla.

0201755358_1800
Nimi elää. Lähde: imago

Mutta he eivät keksineet sitä. Se kunnia menee 1800-luvun saksalaiselle byrokraatille, jonka radikaalit ideat nauttivat uutta tulemista nykypäivän kiinnostuksessa jakamiseen. Friedrich Wilhelm Raiffeisen, syntynyt 200 vuotta sitten Länsi-Saksassa, oli maaseutupormestari, joka 1850-luvulla sai idean ihmisten yhteen liittymisestä bisneksen tekoa, omistamista, sijoittamista ja asiakkuutta varten. Hänen ideansa itsensä auttamisesta, itsensä hallitsemisesta ja vastuun ottamisesta omasta itsestä oli tavallaan puolimatkassa kapitalismin ja marxismin välissä, karumpi versio jakamistaloudesta joka sai tuolloin jatkuvasti lisää huomiota.

Tämän konseptin oli määrä vapauttaa köyhät asukkaat ikuisesta velkavastuusta maanomistajille ja estää heitä joutumasta huonojen satovuosien kouriin. Raiffeisenin ensimmäiset ”osuuspankit” tarjosivat taustatuen kasaamalla yhteen resursseja olioksi, joka muutti heidät pankkiireiksi, lainanottajiksi ja yhtiökumppaneiksi, sekoitus joka tänäpäivänä annetaan vertaisrahoituksen ja jaetun kapitalismin käsitteille.

Nämä yhteiskunnalliset innovaattorit olivat edellä aikaansa ennustaessaan jakamistalouden perustuvan keskinäiseen hyötyyn yksityisomaisuuden tai julkisen omaisuuden sijaan.

Franz Hermann Schulze-Delitzsch, saksalainen poliitikko ja ekonomisti, ihastui konseptiiin tunnustamalla, että sellainen yhteistoiminta oli hyödyllistä sekä julkiselle hyvinvoinnille että mukana oleville yksilöille. Sen sijaan että valuisi kapitalististen sijoittajien taskuihin, liikevoitto menisikin niille jotka sitä tuottivat. Tämän jälkeen monet maat muodostivat samanlaisia instituutioita, kuten rakennusyhdistykset Britanniassa ja luottokunnat sekä keskinäiset vakuutusyhtiöt USA:ssa.

Osuustoiminnan idea, nimeltään Genossenschaft saksaksi, on pysynyt suosittuna Saksassa Raiffeisen jälkeen. Kuten muissa maissa, se on kehittynyt vuosikymmenten saatossa mutualististen instituutioiden kasvaessa. Ne muuttuivat suuremmiksi ja sentralisoidummiksi, niin paljon että ne ovat nykyään vaikea erottaa niiden kapitalistisista vastineista.

Nykyään saksalaiset supermarketit Edeka ja Rewe ovat vähemmän pieniä ruokatavarakauppoja, jotka liittyivät yhteen ostaakseen ruokaa köntässä ja paljon enemmän suuria franchise-operaatioita, jotka toimivat keskitetyillä ostotoimilla. Ja DZ Bank, joka toimii clearing-pankkina yli tuhannelle Raiffeisen- ja Volksbanks-osuuspnkille, on laajentunut korporatiiviseksi ja kansainväliseksi pankkitoiminnaksi. Se muistuttaa nyt monia suuria sijoittajien omistamia pankkeja, ja tekee voittoa yli miljardi euroa vuodessa.

Mutta konsepti on ollut totta muilla alueilla. Osuuskunnat rakennustuotannossa tarjosivat ratkaisuja kriittiseen asuntopulaan Saksassa teollistumisen aikakaudella. Ne rakensivat ja hallinnoivat huokeita asuntoja miljoonille — oppitunti samanlaisiin nykypäivän puutteisiin. Saksassa on nykyään 2000 sellaista osuuskuntaa, jotka hallinnoivat 2 miljoonaa asuntoa ja joilla on 3 miljoonaa jäsentä. Berliinissä yksistään on 80 osuuskuntaa hallinnoimassa 180 tuhatta asuntoa, yli 10 prosenttia asunnoista pääkaupungissa.

Sellaiset menestykset ovat johtaneet Genossenschaftin konseptin uudelleennousuun viime vuosina. Mutualististen instituutioiden määrä — pääosin pankkitoiminnassa, maanviljelyssä, energiassa ja asunnoissa — on kasvanut yli 8 tuhanteen vuoden 2004 5,5 tuhannesta.

200. Geburtstag von Wilhelm Friedrich Raiffeisen
Osuuskunta jopa kuollessa. kuva: dpa

Sellainen kasvu vetoaa todennäköisesti milleniaaliin sukupoleen joka jättää taakseen henkilökohtaisen omaisuuden ja pitää jakamisesta, eräänlaisesta hyväntahtoisesta sosialismista. Syy tälle on 2000-luvulla sama kuin se joka 1800-luvulla saksalaisilla oli mielessä — ihmisten tulee luottaa toisiinsa kun tehdään töitä rajallisilla luonnonvaroilla tavalla, joka tarjoaa yhteistä hyvää.

Mutualistisen konseptin käyttöönotto nykypäivän painostavien tarpeiden syystä vaatii vähän mielikuvitusta. Auton jakaminen tietylle työmatkalaisten ryhmälle tai asemilta veloittaminen e-liikkuvuuden edistämiseksi (mukaanlukien aurinko- ja tuulivoimalaitosten rakentaminen) ovat niiden mahdollisuuksien joukossa, jotka odottavat kriittistä massaa osanottajia mukaansa. Osuuskunnat joissain saksalaisissa osavaltioissa ovat jo miettimässä pilottiprojekteja.

Työntekijäosuuskunnat saavat myös huomiota vaihtoehtona venture-kapitaalille startuppia käynnistettäessä. Tämä voi olla erityisen lupaavaa eläkeläisille, jotka muuten voisivat kokea vaikeaksi löytää sijoittajia uusiin yrityksiin toisella uralla.

Avoin kysymys nykypäivänä on onko jakamistalous, osuusasuminen ja joukkorahoitus jättiläisten kuten Uber vaiko pienten, hajautettujen yksiköiden edistämä, joita Raiffeisen ja Schulze-Delitzsch visioivat. Oli miten oli, nämä kaksi yhteiskunnallista innovaattoria olivat edellä aikaansa odottaessaan jakamistalouden perustuvan enemmän keskinäiseen hyötyyn kuin yksityiseen tai julkiseen omaisuuteen. Milleniaalien tulisi muistaa heitä.

Lähde:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.