Kaikki mallit ovat vääriä

Kuinka sujuu sinulta Farnam Streetin mentaalimallien hilan opiskelu? Onko se hyödyllistä? Muuttaako se kuvaasi maailmasta? Jos vastaus on, että kyllä menee hyvin, niin silloin hyvä. Kuitenkin hommassa on vain yksi mutta.

Kaikki mallit ovat vääriä.

Kyllä. Se on totuus. Kuitenkin, kolikolla on myös kääntöpuolensa:

Kaikki mallit ovat vääriä, jotkut ovat hyödyllisiä.

Nuo ovat brittiläisen tilastotieteilijän George Boxin sanoja. Uraauurtavassa tutkimuksessa vuodelta 1976 Box paljasti virhepäätelmän halussamme kategorisoida ja organisoida maailmaa. Me luomme malleja (termi jolla on monenlaisia sovelluskohteita), vain sekoittaaksemme ne todellisuuden kanssa.

Box sanoi myös:

Muistakaa että kaikki mallit ovat vääriä; käytännön kysymys on se miten vääriä niiden tulee olla jotta ne eivät enää ole käyttökelpoisia.

Mikä itse asiassa onkaan malli?

Ensin meidän tulee ymmärtäää tarkkaan mikä malli on.

Sanakirjamääritelmä mallille on ”esitys, yleisesti pienoiskoossa, jolla näytetään jonkin rakenne tai ulkoasu, tai yksinkertaistettu kuvaus, erityisesti matemaattinen, systeemistä tai prosessista, jolla autetaan laskentaa ja ennusteita”.

Meidän tarpeitamme varten tässä palvelee paremmin jälkimmäinen määritelmä. Malli on yksinkertaistus joka kasvattaa ymmärrystämme.

Mieti arkkitehtonista mallia. Nämä ovat tyypillisesti pienoismalleja rakennuksista, jotka luodaan ennen kuin ne rakennetaan. Niiden tarkoitus on näyttää se miltä rakennus tulee näyttämään ja auttaa projektissa työskenteleviä saamaan selkeä yleistuntuma. Ikonisessa Zoolanderin maisemassa Derek (Ben Stillerin esittämä) katselee hänen ehdottamansa ”lapsille jotka eivät osaa lukea kunnolla tarkoitetun koulun” arkkitehtonista mallia ja huutaa ”Mikä tämä on? Keskus muurahaisille??”

Kohtaus esittää sen miten malleja tulkitaan väärin: Liian kirjaimellisesti.

Miksi me käytämme malleja — ja miksi ne toimivat

Farnam Streetilla me uskomme mallien käyttämisen kun rakennetaan massiivinen, mutta rajallinen määrä perustavaa laatua olevaa, muuttumatonta tietoa siitä miten maailma todella toimii. Tämän tiedon soveltaminen on olennaista kun tehdään hyviä päätöksiä ja vältellään tyhmyyttä.

“Tiedemiehet yleisesti ovat yhtä mieltä siitä, että yksikään teoria ei ole sataprosenttisen oikeassa. Näin todellinen testi tiedolle ei ole sen totuusarvo, vaan käyttökelpoisuus. Tiede tuo vallan. Mitä käyttökelpoisempää tuo valta on, sen parempaa tiedettä.”

— Yuval Noah Harari

Aikatestatut mallit sallivat meidän ymmärtää sitä miten asiat toimivat todellisessa maailmassa. Ja sen ymmärtäminen miten asiat toimivat valmistelevat meitä tekemään parempia päätöksiä ilman, että käytetään liikaa mentaalista energiaa prosessiin.

Sen sijaan että luotettaisiin ailahteleviin ja erikoisiin faktoihin, me voimme oppia monikäyttöisiä konsepteja. Mentaaliset mallit, joita tässä käsitellään, on tarkoitettu sovellettavaksi laajalti.

Meille on tärkeää ymmärtää niin montaa mentaalista mallia kuin mahdollista. Kuten sanonta kuuluu, vähäinen määrä tietoa voi olla vaarallista ja luo enemmän ongelmia kuin täysi tietämättömyys. Yksikään malli ei ole universaalisti sovellettava — huomaamme poikkeuksia kaikkialla. Jopa hardcorein fysiikka ei toimi näin.

“Perusongelma on, näethän, että ihmiset ajattelevat että “oikea” ja “väärä” ovat absoluutteja; että kaikki joka ei ole täydellisesti oikein on täydellisesti väärin.”

— Isaac Asimov

Katsotaan melkein mitä tahansa kommenttisektiota internetissä, ja sieltä löytyy ainakin yksi pedantti raivoamassa jostain pikkuseikasta, heittäen lapsen pesuveden mukana. Vaikka tietämättömyys ja misinformaatio eivät varmastikaan ole ansiokasta, ei sitä ole myöskään täydellisyyden tavoittelu.

Heuristiikan tapaan mallit toimivat johtopäätöksinä sille että ne ovat yleensä avuksi monissa tilanteissa, ei siksi että ne ovat aina toimivia pienissä määrissä tilanteita.

Mallit voivat auttaa meitä ennustamaan tulevaa. Ennusteet eivät koskaan ole taattuja, kuitenkin ne tarjoavat meille tietyn verran valmiutta ja ymmärrystä tulevasta. Esimerkiksi, sääennusteen väite että tänään sataa saattaa olla väärin. Silti, se on tarpeeksi usein oikeassa jotta voimme asianmukaisesti valmistautua ja ottaa mukaan sateenvarjon.

Mentaalimallit ja Minimum Viable Product

Voit pitää mentaalimalleja minimum viable productina. MVP on konsepti (tai toimintastrategia), jonka avulla kasvuyritys pyrkii selvittämään mahdollisimman nopeasti ja ketterästi uuden tuoteidean markkinakelpoisuuden. Eli siis onko yritys löytänyt tarpeeksi suuren ongelman sekä riittävän hyvän ratkaisun siihen, että liiketoiminnan odotukset täyttyvät.

Toki kaikkia niitä voidaan parantaa. Mutta ainoa tapa tehdä niin on jos me kokeilemme niitä, koulutamme itseämme ja kollektiivisesti parannamme niitä.

Me voimme soveltaa mentaalimalleista erästä, Occamin partaveistä, tähän. Occamin partaveitsi sanoo, että yksinkertaisin ratkaisu on yleensä oikein. Samalla tavoin yksinkertaisin mentaalimalli tuntuu olevan kaikkein käyttökelpoisin. Tämä johtuu siitä, että tuolloin on vähiten tilaa virheille ja väärin soveltamisella.

“Maailmalla ei ole sitä ylellisyyttä että odotetaan vastauksia ennen kuin toimitaan.”

— Daniel Gilbert

Keittiösi veitset eivät ole niin teräviä kuin ne voisivat olla. Onko sillä väliä niin kauan kunhan ne vain leikkaavat edelleen vihanneksia? Sänkysi ei ole yhtä mukava kuin sen tulisi. Onko sillä väliä jos saat siinä kuitenkin nukutuksi kunnolla? Internet ei ole niin nopea kuin se voisi. Onko sillä väliä niin kauan kun voit ladata tämän artikkelin? Selvästikään ei. Maailmamme pyörii funktionaalisen avulla, ei täydellisen avulla. Tämä on se mikä mentaalimallin tulisi olla — funktionaalinen työkalu. Työkalu joka voisi olla hiukan tervävämpi tai helpompi käyttä, mutta joka kuitenkin tekee hommansa.

Tilastotieteilijä David Hand käytti seuraavaa ilmaisua 2014;

Yleisesti, kun rakennetaan tilastollisia malleja, meidän ei tule unohtaa sitä että tarkoitus on ymmärtää jotain reaalimaailmasta. Tai ennustaa, valita toimi, tehdä päätös, tiivistää evidenssiä ja niin edelleen, mutta aina jotain reaalimaailmasta, ei abstraktista matemaattisesta maailmasta: mallimme eivät ole todellisuus.

Vuonna 1960 Georg Rasch sanoi näin:

Kun rakennat mallia, jätät pois yksityiskohtia, jotka sinä tiedot käytettävissäsi tulkitset olevan epäoleellisia…. Mallien ei tulisi olla totta, mutta on tärkeää että ne kaikki ovat sovellettavissa, ja se ovatko ne sovellettavissa siihen tarkoitukseen tulee tutkia. Tämä tarkoittaa myös, että mallia ei koskaan tule hyväksyä lopullisesti, ainoastaan koeajalle.

Kuvittele maailma, jossa fysiikankaltainen tarkkuus on tärkeämpää kuin käyttökelpoisuus.

Meillä ei olisi terveydenhoitoa koska lääketiede tai proseduuri ei koskaan voi olla täydellinen. Tuollaisessa maailmassa meillä ei olisi paljoakaan tieteellistä tietoa, koska tutkimus ei koskaan voi olla 100% tarkkaa. Meillä ei olisi taidetta, koska teos ei koskaan tule valmiiksi. Meillä ei olisi teknologiaa koska on aina jotain virheitä joita ei saada korjatuksi.

“Malli on yksinkertaistus tai approksimaatio todellisuudesta ja näin se ei heijasta todellisuutta … Vaikka malli ei koskaan voi olla “totuus,” malli saattaa olla erittäin käyttökelpoinen, käyttökelpoinen, jonkin verran käyttökelpoinen ja lopulta olennaisesti käyttökelvoton.”

— Ken Burnham ja David Anderson

Meillä ei olisi mitään. Kaikki ympärillämme on epätäydellistä ja epävarmaa. Jotkut meistä ovat epätäydellisempiä kuin toiset, mutta ongelmat ovat aina olemassa. Ajan mittaan asteittaisia parannuksia tapahtuu loppumattoman kokeilun ja tutkimuksen seurauksena.

Kartta ei ole itse alue

Kuten tiedämme, kartta ei ole itse alue. Kartta voidaan nähdä paikan symbolina tai indeksinä.

Kun katsomme Pariisin karttaa, me tiedämme sen olevan esitys oikeasta kaupungista. Siellä on varmasti virheitä; katuja joudutaan nimeämään uusiksi, rakennuksia on romutettu, mahdollisesti uusi metrolinja on avattu. Kuitenkin kartta auttaa meitä löytämään tien. Se on paljon käyttökelpoisempaa käyttää karttaa Notre Damelta Gare du Nordille (työkalu) kuin tietää kuinka monta metriä ne ovat toisistaan etäällä (nippelitietoa).

Joku joka on käyttänyt paljon aikaa karttojen tutkimuseen kykenee käyttämään sitä helpommin, aivan kuin mentaalinen malli. Joku joka elää Pariisissa voi pitää karttaa helpompana ymmärtää kuin turisti, aivan samoin kuin joku joka käyttää mentaalimallia jokapäiväisessä elämässä soveltaa sitä paremmin kuin noviisi. Niin kauan kuin ei ole suuria virheitä, me voimme pitää karttaa käyttökelpoisena, vaikka se ei millään muotoa ole heijastus todellisuudesta. Gregory Bateson kirjoittaa teoksessa Steps to an Ecology of Mind että kartan tarkoitus ei ole olla totta, vaan että sillä on rakenne joka esittää totuutta nykyisessä kontekstissa.

“Kartta ei ole itse sen esittämä alue, mutta jos se on oikein, sillä on samanlainen rakenne kuin alueella, mikä kertoo sen hyödyllisyydestä.”

— Alfred Korzybski

Fyysinen kartta yleensä muuttuu ajan mittaan tarkemmaksi. Ei niin kauan sitten niissä oli mukana maita joita ei oikeasti ollut olemassa, niistä oli jätetty pois maita jotka olivat olemassa, ne esittivät maailman litteänä tai väärin etäisyyksin. Nykyään karttamme ovat tulleen kauas siitä mitä ennen.

Sama pätee mentaalimalleihin — ne kehittyvät jatkuvasti, ja niitä uusitaan — jotka eivät koskaan saavuta täydellisyyttä. Toki ajan mittaan parhaita malleja uusitaan vain vähän, mutta meidän ei koskaan tule pitää tietoa “lopullisena”.

Toinen seikka mitä miettiä mallien käytössä on ottaa huomioon se mihin niitä käytetään.

Monet mentaalimallit (esim. entropia, kriittinen massa ja aktivaatioenergia) perustuvat tieteelliseen tietoon ja matemaattisiin käsitteisiin. Ihminen joka työskentelee noilla aloilla selvästikin tajuaa enemmän kuin joku joka haluaa oppia ajattelemaan paremmin kun tehdään investointipäätöksiä. He tarvitsevat erilaisen kartan ja yksityiskohtaisemman sellaisen, jossa näkyy elementtejä joita me muut emme tarvitse.

“Malli joka huomioi kaikki todellisuuden variaatiot ei enää ole sen käyttökelpoisempi kuin kartta jonka mittakaava on yksi yhteen.”

— Joan Robinson

Teoksessa Partial Enchantments of the Quixote, Jorge Luis Borges tarjoaa vieläkin kiinnostavamma analyysin mallien ja todellisuuden välisestä sekaannuksesta:

Kuvitellaan että osa Englannin maaperästä on vajonnut mereen ja että kartografi koittaa määrittää Englannin karttaa. Työ on täydellinen; maaperän yksityiskohdista ei näy tietoa, ei yksinkertaisesti mitään kartalla; kaikella siellä on vastaavuutensa. Tämä kartta, tuollaisessa tapauksessa, tulisi sisältää kartta kartasta, ja niin edelleen äärettömyyteen asti. Miksi se häiritsee meitä, että kartassa sisällä on kartta tai että kirjassa Tuhannen ja yhden yön tarinoita on oikeasti tuhat ja yksi yötä? Miksi se häiritsee, että Don Quixote lukisi Quixotea tai että Hamlet katsoisi Hamletia? Uskon löytäneeni syyn: nämä inversiot viittaisivat siihen, että jos fiktionaalisten teosten hahmot voivat olla lukijoita tai katselijoita, silloin me, niiden lukijoita tai katselijoita, voimme olla fiktiota.

Mistä tiedämme onko malli käyttökelpoinen?

Tämä on kenkku kysymys vastata. Kun tarkastelemme mitä tahansa mallia, auttaa kysyä seuraavia kysymyksiä:

  • Miten kauan malli on ollut olemassa? Yleisenä sääntönä mentaaliset mallit, jotka ovat olleet kauan olemassa (kuten Occamin partaveitsi), ovat tarkkaan syynätty. Aika on loistava edunvalvoja, joka hioo pois tehottomat ideat. Mentaalimalli, joka on uusi, ei välttämättä ole mitenkään liian jalostunut tai mukautuva. Monet mentaalimalleistamme ovat perua Antiikin Kreikasta ja Roomasta, mikä tarkoittaa että niiden on pakko toimia kun ne ovat selvinneet tänne asti.
  • Onko se todellisuuden representaatio? Toisin sanoen, heijasteleeko se todellista maailmaa? Vai perustuuko se abstraktioihin?
  • Voiko mallia soveltaa useammilla aloilla? Mitä elastisempi malli on, sitä enemmän meillä on siitä opittavaa. (Totta kai, kannattaa varoa sitä ettei sovella mallia sinne minne se ei kuulu. Muista Feynman: “Älä huijaa itseäsi, ja sinä olet helpoin huijattava.”)
  • Miten malli sai alkunsa? Monet mentaalimallit syntyvät tieteellisistä tai matemaattisista konsepteista. Mitä perustavanlaatuisempi ala, sitä todennäköisempää on että malli on totta ja kestää.
  • Perustuuko se perusperiaatteisiin? Perusperiaate on perustavan laatuinen käsite jota ei voida johtaa muista konsepteista, ja se tulee tietää.
  • Vaatiiko se ääretöntä ketjutusta? Ääretön ketjuttaminen on jotain joka oikeutetaan periaatteilla, jotka itsessään vaativat muilla periaatteilla oikeuttamista. Malli, joka perustuu äärettömään ketjuttamiseen, todennäköisesti vaatii laajaa pohjatietoa tietystä aiheesta, ja sillä on vain vähän reaalielämän sovellutuksia.

Meidän tulee välttää liikaa jäykkyyttä kaikkien mentaalimallien käytössä. Toki kaikkiin on poikkeuksia, ja tilanteita jolloin ne eivät sovellu.

Mieti hilaa työkaluna. Sen takia kannattaa työskennellä niin monen eri mallin kanssa niin syvällä tasolla. Jos sinulla on vain muutama, todennäköisesti yrität käyttää niitä paikoissa jotka eivät ole järkeviä. Jos olet absorboinut ne vain kevyesti, et kykene käyttämään niitä kun oikea aika tulee.

Toisaalta, jos sinulla on työkalupakki täynnä niitä ja olet niissä tosi syvällä, silloin todennäköisemmin osaat ottaa esiin parhaat silloin kun niitä tarvitaan.

Liian moni haaskaa aikaansa fysiikan tarkkuuteen käytännön elämän ongelmissa silloin kun sellaista tarkkuutta ei ole saatavilla. Parempi lähestymistapa on kysyä “Onko se käyttökelpoinen?” ja jos kyllä, “Miten hyvin?”

Mentaalimallit ovat hyvä tapa hahmottaa maailmaa, joka valmistelee meidät tekemään hyviä päätöksiä.

 

Lähde:

https://www.farnamstreetblog.com/2017/06/all-models-are-wrong/?utm_content=bufferff5fa&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.