Fluori: Kommarien juoni vai kapitalistien metkuja

 
Fluoride: Commie Plot or Capitalist Ploy
kirjoittanut
Joel Griffiths
julkaistu: Covert Action Quarterly, Fall 1992, Number 42


Lehmät raahautuivat laitumella mahallaan, kuin jättiläismäiset etanat. Niin luutaudin vammauttamia ne olivat, etteivät ne voineet nousta seisomaan, ja tämä oli ainoa tapa laiduntaa niille. Jotkut kuolivat polvillaan, sen jälkeen kun olivat synnyttäneet kitukasvuisen vasikan. Toiset raahautuivat kunnes eivät enää kyenneet märehtimään koska niiden hampaat olivat hajonneet, ja ne alkoivat nälkiintyä…(1)

Nämä olivat Mohawk-intiaanien karjaa New Yorkin ja Kanadan alueen St. Regisin reservaatissa 1960-75, jolloin teolliset saasteet tuhosivat alueen ja sen mukana Mohawkien elintavan. Satokasvit ja puut kuihtuivat, linnut ja mehiläiset karkasivat tästä maasta, jota Mohawkit edelleen nimittivät Akwesasneksi, ”maa jossa peltopyy rummuttaa.” Nykypäivänä St. Lawrensin jokeen Mohawkien heittämät verkot tuovat pintaan haavautuneita kaloja, joilla on selkärankaepämuodostumia. Mohawkien lapset, myös, näyttävät vammoja hampaisiin ja luihin. (2)

Vuonna 1980 Mohawkit haastoivat saasteista vastuussa olevat yritykset $150 miljoonan oikeusjuttuun heille ja omaisuudelleen aiheutuneista vahingoista: Reynolds Metalsin ja Aluminum Co. of American (ALCOA). Mutta viiden vuoden oikeusjutun kustannukset ajoivat heimon konkurssiin ja he sovittelivat asian $650,000 hinnasta heidän lehmilleen aiheutuneesta vahingosta;(3) oikeus, kuitenkin, jätti oven auki tuleville Mohawk-oikeustapauksille koskien heidän terveydelleen aiheutuneesta vahingosta. Loppujen lopuksi ihmisoikeuslakimies Robert Pritchard kommentoi ”Kuka tuomari haluaa jäädä historiaan tuomarina, joka salli intiaanien tuhoamisen fluoripäästöillä?”(4)

 

 PROSENTTIOSUUS FLUORATTUA VETTÄ KÄYTTÄVISTÄ IHMISISTÄ JA OSAVALTION RANKING

Monia Akwesasneja

Fluoripäästöjä? Fluoria, niin kuin hammastahnassa?

Kyllä. Fluori oli pääosin vastuussa Akwesasnen tuhosta. (5)

Lähes 50 vuoden ajan USA:n valtio ja media ovat kertoneet kansalle, että fluori on turvallista ja hyödyllistä — sen oletetaan pienentävän reikiä hampaissa, erityisesti lapsilla. Valmistajat lisäävät sitä hammastahnaan, kunnat lisäävät sitä juomaveteen. Ainoat ihmiset, jotka kyseenalaistavat fluorin turvallisuuden, ovat puoskarit ja hullut — erityisesti äärioikeiston hullut. Mutta fluorilla on toinen puoli, josta valtio ei koskaan mainitse mitään. Se on toksinen teollisuusmyrkky — eräs kaikkein vanhimmista ja suurimmista. Vuosikymmenten ajan USA:n teolliset laitokset ovat kaataneet suuria määriä jätefluoria ihmisten päälle, kuten Mohawkien. Kansa on, kuitenkin, menestyksekkäästi ehdollistettu uskomaan fluorin olevan yksinomaan hyvästä ja sivuuttamaan sekopäinä kaikki, jotka väittävät muuta.

Viime vuosina, johtuen vahingoista ympäristölle, eräät pahimmista fluorisaastuttajatehtaista, kuten Akwesasne, ovat pakotettu vähentämään päästöjään, mutta ei lopettamaan niitä kokonaan. Akwesasnessa lehmät edelleen elävät puolikkaan pituisen elämän. (6) Kansallisessa mittakaavassa fluori pysyy yhtenä teollisuuden suurimmista saasteista. Ympäristösuojeluviraston (EPA) viimeisimmän estimaatin mukaan ainakin 155 000 tonnia fluoria vuodessa päästetään Amerikassa tehtaiden piipuista. (7) Päästöt vesiin, järviin, jokiin ja mereen ovat arvioitu niinkin suureksi kuin 500 000 tonnia vuodessa. (8)

Vaikka ihmiset, jotka elävät lähimpänä ja/tai työskentelevät vahvasti fluoria päästävien laitosten vieressä, ovat saaneet suurimman annoksen, kansa yleisesti ei ole myöskään säästynyt. Fluori ei ole biohajoavaa; se mikä pääsee luontoon, pysyy myös siellä, ja hitaasti akkumuloituu ympäristöön, ruokaketjuun ja ihmisten kehoihin, joissa se jää ihmisten hampaisiin ja luihin.

Jos tämä yleinen fluoriannoksen kasvu on haitallista ihmisille, sekä ilmaa että vettä saastuttavalle teollisuudelle impakti tulisi olemaan suuri. Kansakunnan ilma on saastunut fluorista, joka on peräisin raudan, teräksen, alumiinin, kuparin, lyijyn ja sinkin tuotannosta; fosfaateista (olennainen kaikissa maatalouden lannoitteissa); muoveista; bensasta; tiilestä, sementistä, lasista, keramiikasta ja monista muista savituotteista; sähkövoimantuotannosta ja kaikesta muusta hiilen poltosta; sekä uraanin rikastamisesta. (9)

Mitä veteen tulee, pahimmat teolliset fluorisaastuttajat ovat lasin, hyönteismyrkkyjen, teräksen, alumiinin, kemikaalien ja metallien tuottajia ja prosessoijia. (10) Metallijalostusteollisuuteen kuuluu kupari ja vaski, sekä titaani, superlejeeringit sekä kuumuudenkestävät metallit sotaan. (11)

Saastuttajien lista ylettyy perusteollisuudesta strategiseen. Teollisuus ja valtio ovat pitkään olleet motivoituneita väittämään, että suurempi annos fluoria on turvallista populaatiolle. Tämän kannan pitäminen ei ole ollut helppoa, koska teollisuuden pahimmista saasteista fluori on kaikkein myrkyllisintä kasveille, eläimille ja ihmisille. (12) Itse asiassa, se on yksi myrkyllisimmistä tunnetuista aineista. (13)

”Kaasumuotoiset fluoridit”, raportoi USA:n maatalousvirasto, ”aiheuttavat maailmanlaajuisesti enemmän vahinkoa kotieläimille kuin mikään muu ilmansaaste.” (14) Kasvillisuudesta puhuttaessa, niinkin varhain kuin vuonna 1901, tutkimukset ”havaitsivat, että fluoridiyhdisteet ovat paljon myrkyllisempiä kuin muut yhdisteet, jotka ovat merkityksellisiä teollisessa savusaasteongelmassa.”(15)

 

 Everett Collection

Elokuvassa Tohtori Outolempi, kapt. Jack D. Ripper (I.), klassinen fluorinvastustaja, kysyy avustajaltaan, ”Oletko koskaan nähnyt kommunistin juovan lasia vettä?”

Fluoridisaasteet ovat aiheuttaneet vahinkoa vesille samanlaisessa mittakaavassa. (16) Toisin sanoen, on ollut monia Akwesasneseja.

”Ihminen on paljon herkempi kuin kotieläimet fluoridimyrkytykselle.”(17)

Todisteet siitä, että teollinen fluoraus on tappanut ja vammauttanut lehmien lisäksi myös ihmisiä, ovat olleet olemassa jo ainakin 1930-luvulta. Valtio on pelkästään sivuuttanut vaaran ja jättänyt teollisuuden saastuttamaan, ja lisäksi se on edistänyt tahallista fluorin lisäämistä, josta suurin osa on kierrätettyä teollisuusjätettä, kansakunnan juomaveteen.

”Se voi olla taloudellisesti kannattavaa vähentää teollisia fluoripäästöjä”, sanoo Fred L. Metz, EPA:n myrkyllisten aineiden virastosta, ”mutta eliminointi on todennäköisesti mahdotonta.” (18)

Myrkky uhkaa teollisuutta

Myrkyllisistä alkuaineista, jotka ovat luonnostaan läsnä kaikkialla Maan kuoressa — kuten arsenikki, elohopa ja lyijy — fluoria on selvästi eniten. (19) Normaalisti vain pienet määrät näitä alkuaineita löytyy pinnalta, mutta teollisuus kaivaa maametalleja maankuoresta ja tuo niitä tonneittain pinnalle — ja fluoria siinä samalla eniten.

Historiallisesti mahdollisesti mikään muu saaste ei ole ollut suurempi uhka teollisuuden laajentumiselle. Jo vuonna 1850 fluoripäästöt rauta- ja kupariteollisuudesta myrkyttivät satoja, karjaa ja ihmisiä. Vuosisadan vaihteeseen mennessä oikeuskäsittelyt ja taakaksi muodostuneet lait uhkasivat näiden teollisuudenalojen olemassaoloa Saksassa ja Englannissa. (20) Ne pelastivat nahkansa ottamalla käyttöön korkeat savupiiput, jotka vähensivät vahinkoa pukkaamalla fluoridit ja muut myrkyt taivaalle.

1900-luvun Amerikassa, kuitenkin, suuret teollisuuslaitokset ja uudet teknologiat kasvattivat fluoripäästöjä niin, että jopa korkeat piiput eivät kyenneet estämään kilometrien alueelle aiheutuvaa suurta vahinkoa. Teollisuuden räjätävän kasvun seurauksena teollisuuden fluoriongelma muuttui yhtäkkiä pahaksi.

Kansainväliset raportit fluorivahingoista kärjistyivät vuonna 1933 kun maailman ensimmäinen ilmansaastekatastrofi iski Belgian Meuse-laaksoon: useat tuhannet sairastuivat pahasti ja 60 kuoli. Syytä etsittiin, ja monet tieteentekijät, mm. maailman johtava fluorivaarojen tutkija Kaj Roholm, syyttivät fluoria. (21)

 

Pro-fluori pamfletti, American Assoc. of Public Health Dentistry.

Täällä ja muualla lääketieteilijät alkoivat pitää fluoria myrkkynä, yksinkertaisesti ja puhtaasti. Trendi kohti sen poistamista ympäristöstä oli potentiaalisesti katastrofaalista teollisuuden näkökulmasta. ”Vasta viime aikoina, eli viimeisen kymmenen vuoden aikana, on fluorin kummallinen luonne tajuttu”, kirjoittaa Lloyd DeEds, vanhempi toksikologi USA:n maatalousministeriössä vuonna 1933. ”On hyvin tunnettu fakta, että krooninen intoksikaatio [myrkytys] voi syntyä itsestään ihmisessä jatkuvan, tai ainakin toistuvan, altistumisen seurauksena usean vuoden aikana… Mahdollisuus fluoririskille tulisi… olla teollisuudessa tunnustettu… siellä missä tätä alkuainetta pääsee ilmaan ilmeisen arvottomana sivutuotteena.” (22)

Sekä teollisuudelle että valtiolle oli kristallinkirkasta, että hämmästyttävä USA:n teollinen kasvu — ja taloudellisen sekä militaarisen vallan ja suurten voittojen joita se lupasi — tulisi vaatimaan miljoonien tonnien fluorisaasteiden päästämistä ympäristöön. Lisäksi kaksi uutta teollisuudenalaa tulisi lisäämään määriä: fluorihiilikemikaalit (aerosolit ja jääkaapin jäähdytinaineet, jotka nykyään tunnistetaan tuhoavan otsonikerrosta) sekä alumiini, jota tarvittiin taloudellisen ja militaarisen aseman säilyttämiseen tulevassa toisessa maailmansodassa. Vuoteen 1938 mennessä alumiiniteollisuus, joka koostui yksinomaan ALCOAsta, oltiin laitettu sota-ajan poikkeusaikatauluun. Ja fluori oli alumiiniteollisuuden kaikkein tuhoisin myrkky. (23)

USA:n tuleva teollinen laajentuminen tulisi olemaan fluoriin liittyvien oikeuskäsittelyjen ja valitusten täyteinen ennennäkemättömässä laajuudessa — kaikkein uhkaavin aspekti tässä oli haitta ihmisterveydelle. Vahingot eläimille ja ympäristölle saatettaisiin kestää tai maksaa pois helposti; jos, kuitenkin, vakavia vahinkoja ihmisille voitaisiin osoittaa, oikeuskäsittelyt yksin voisivat olla tuhoisampia yrityksille, kun kansan suuttumus pakottaisi teollisuuden sääntelemään itseään lainsäädännöllä, miljardien kustannukset saasteiden hallinnasta, ja jopa pakollisia muutoksia fluoria paljon sisältäviin raaka-aineisiin ja liikevoittoa tuottaviin teknologioihin.

Veloista varoiksi

Tämä sotien välinen aika näki sotateollisen kompleksin synnyn, jolla oli samanaikaiset julkiset disinformaatiokampanjansa käynnissä. Se näki myös useiden liittovaltion salamahyökkäyskampajoiden vakuuttelevan kansalaisia fluorin turvallisuudesta heille. Laukaisu oli vuonna 1939 ALCOAn rahoittaman tieteilijän Gerald J. Foxin ilmoitus: ”Nykyinen trendi kohti fluorin täydellistä poistoa vedestä ja ruoasta saattaa vaatia vastatoimia.” (24)

Uutta todistusaineistoa fluorin turvallisuudesta alkoi tulla esiin tutkimuskeskuksista teollisuuden avokätisellä rahoituksella. Huomattavia näissä olivat mm. University of Cincinnatin Kettering Laboratory, jonka erikoisuus oli tutkia teollisten kemikaalien vaaroja. Suurimmaksi osaksi fluorisaastuttajien rahoittamana Ketterin Lab nopeasti alkoi dominoida fluorin turvallisuustutkimusta. Ketteringin tieteilijän ja Reynolds Metalsin konsultin E.J. Largentin kirja, esimerkiksi, oli kirjoitettu osittain ”avittamaan teollisuudenalan oikeudenkäynneissä, jotka syntyivät fluorivahingoista”, ja siitä tuli kansainvälinen perusteos. (25)

Coxin ilmoituksen suuri uutinen oli, että tämä ”ilmeisen arvoton sivutuote” oli osoitettu turvalliseksi (pieninä annoksina), sekä itse asiassa hyödylliseksi: se saattaa vähentää reikiä lapsilla. Oltiin myös ehdotettu lisätä fluoria koko kansakunnan juomaveteen. Vaikka annos jokaiselle yksilölle olisi pieni, ”fluoraus” koko kansakunnan tasolla vaatisi vuosittain satojen tuhansien tonnien lisäämistä juomaveteen.

Valtio ja teollisuus — erityisesti ALCOA — vahvasti tuki kansainvälistä veden fluorausta. Epäilemättä suurin osa kannattajista olivat rehellisiä uskossaan siitä, että proseduuri oli turvallinen ja hyödyllinen. Samaan aikaan on huomattavaa, että fluoraus mahdollisti suuren PR-tempun — sellaisen joka pitäisi tieteentekijät ja kansan pois fluorin kimpusta vuosia. Jos hammaslääketieteen johtajat, lääkärit ja terveysviranomaiset voitaisiin taivutella pitämään fluoria hyvänä juomavedessä, väittäen kansalle, että oli ”leveä turvallisuusmarginaali”, miten he aikoivat kääntää tämän myöhemmin edukseen ja sanoa teollisuuden fluoraamisen olevan vaarallista?

Mitä kansaan tulee, jos fluori voitaisiin ottaa käyttöön terveyttä edistävänä aineena, jota tulisi lisätä ympäristöön lasten turvallisuuden tähden, ne jotka tätä vastustaisivat näyttäisivät hörhöiltä ja hulluilta. Kansa kyseenalaistaisi pyrkimykset osoittaa sen toksisuus tai epäsuotuisat teollisuusyhteydet.

ALCOA pilaa tilivelvollisuuden

Sellaisen voimakkaan propagandan avulla fluori saattaa muuttua lähes ”suojelluksi myrkyksi”, kuten kirjailija Elise Jerard sen myöhemmin nimesi. (26) Yksi asia on varmaa, sen yrityksen nimi, jolla on suurin osuus kiinni fluorin turvallisuudessa, oli ALCOA — jonka nimi on leimattu joka paikkaan fluorauksen historiassa.

Teollisuuden ”kultaisen 20-luvun” aikana USA:n terveydenhuolto oli valtiovarainministeri Andrew W. Mellonin alaisuudessa, joka oli ALCOAn perustaja ja suurin osakkeenomistaja. Vuonna 1931 Mellon astui pois virastaan ja hammaslääkäri nimeltä H. Trendley Dean tilattiin hätiin eräisiin kaukaisiin kuntiin lännessä, jossa juomavesikaivot sisälsivät suuria keskittymiä luonnossa esiintyvää fluoria syvältä Maan kuoresta. Deanin tehtävänä oli määrittää miten paljon fluoria ihmiset sietäisivät ilman selviä vahinkoja hampaille — varsin suuri huoli ALCOAlle. Dean havaitsi, että hampaat näissä korkeafluorisissa kaupungeissa olivat usein värjääntyneitä ja kuluneita, mutta hän myös raportoi, että niillä näytti olevan vähemmän reikiä kuin keskimäärin. Hän varovaisesti suositteli lisätutkimuksia määrittämään vähentäisikö pienempi määrä fluoria juomavedessä reikiä ilman, että samaan aikaan vahingoitettaisiin hampaita tai luita, joihin fluori jää ihmisillä ja eläimillä.

Mellon Institutessa ALCOAn Pittsburgin teollisuustutkimuskeskuksessa tämä uutinen oli innostava. ALCOA sponsoroi biokemisti Gerald J. Coxia (27) välittömästi fluoraamaan joitain labrarottia tutkimukseen ja toteamaan, että fluori pienentää reikiä ja että ”Tapausta tulisi pitää todistettuna.” (28) Historiallisella hetkellä vuonna 1939, ensimmäinen julkinen ehdotus USA:n juomaveden fluoraamisesta ei tullut tohtorin tai hammaslääkärin kynästä, vaan Coxin, teollisen tieteilijän joka työskenteli yritykselle, jota uhkasi vahingonkorvausvaatimukset fluorista. (29) Cox alkoi kiertää maata ja suitsuttaa fluoraamisen puolesta.

Alun perin monet lääkärit, hammaslääkärit ja tieteentekijät olivat varovaisia ja skeptisiä, mutta sitten tuli toinen maailmansota, jonka aikana teollisuuden fluoripäästöt kasvoivat huomattavasti johtuen kasvaneesta tuotannosta ja suuresta ALCOAn tuottaman alumiinin käytöstä lentokoneiden valmistuksessa.

Sodan jälkeen oli odotetusti satoja fluorivaurio-oikeudenkäyntejä ympäri maata alumiinin, raudan, teräksen, fosfaattien, kemikaalien ja muiden suurten saasteiden tuottajia vastaan. (30) Oikeudessa sovitellut tapaukset käsittelivät vain karjalle tai kasvillisuudelle aiheutuneita vahinkoja.

Lasten ”ystävät”

Monet muut tapaukset soviteltiin oikeuden ulkopuolella, mukaanlukien ne, jotka vaativat vahingonkorvauksia ihmisterveydelle aiheutuneista vahingoista, ja näin vältettiin juridiset ennakkotapaukset. Yhdessä tapauksessa, ensimmäistä kertaa USA:ssa, orgenonilainen liittovaltion oikeusaste tapauksessa Paul M. and Verla Martin v. Reynolds Metals (1955) esitti, että pariskunta oli kärsinyt ”vakavaa vahinkoa maksalleen, munuaisilleen ja ruoansulatukselleen” syömällä ”maataloustuotteita, jotka olivat [fluori] höyryjen saastuttamia” erään Reynoldsin alumiinitehtaan läheltä. (31) Pian tuon jälkeen itse Aluminum Company of America (ALCOA) ja kuusi muuta metalli- ja kemian alan yhtiötä liittyivät Reynoldsin kanssa ”tuomioistuimen ystäviksi” saadakseen päätöksen pyörretyksi. Paikallisuutisten mukaan Reynoldsin asianajaja ”riiteli siitä, että mikäli päätös asiassa pysyy, päätös muuttuisi esimerkkitapaukseksi, mikä tekisi jokaisesta alumiini- ja kemian alan tehtaasta velvoitetun vahingonkorvauksiin yksinkertaisesti olemalla toiminnassa mukana [korostus lisätty itse].” (32) Huolimatta siitä, että Ketteringin tieteentekijät puhuivat laajalti Reynoldsin puolesta, Martins voitti toistamiseen. Lopulta korporaation ratkaisussa Reynolds esitti asiansa ostamalla Martinsin ranchin suurella hinnalla.

Sodanjälkeiset teollisen fluorin aiheuttamat miestappiot olivat suuret — metsistä karjaan ja maanviljelijöistä savustettuihin lähiön asukkaisiin — mutta he eivät saaneet paljoakaan muuta huomiota kuin paikallisesti. Kansallisessa mittakaavassa huomio oli kiinnittynyt vahvasti fluorin uuteen julkisuuskuvaan. Vuonna 1945, vähän ennen sodan loppua, veden fluoraus yhtäkkiä lähti käyntiin täydellä voimalla liittovaltion hallituksen suosiollisella avustuksella. Sinä vuonna kaksi Michiganin kaupunkia valittiin viralliseen ”15-vuotiseen” vertailuun määrittämään onko fluori turvallinen tapa vähentää lasten hampaiden reikiintymistä. Fluoria pumpattiin Grand Rapidsin juomaveteen.

 

 Nancy Shia

Vajaiden eläin- ja ihmiskokeiden jälkeen fluorin riskeihin lukeutuu syöpä ja luusairaus; mahdolliset hyödyt ovat mitättömiä.

Muitakin kokeita tehtiin, julkisesti, mutta ilman koehenkilöiden tietoisuutta asiasta. Näiden kokeiden tieteellinen arvo — ja niiden eettisyys — oli äärimmäisen kyseenalainen. Massachusettsissa ja Connecticutissa, esimerkiksi, ensimmäiset fluorikokeet (1945-46) tehtiin köyhillä, henkisesti vajailla lapsilla osavaltion pyörittämissä kouluissa. Vuoden 1954 Florence Birminghamin kongressitodistuksen mukaan, Wrenthamin osavaltion heikkomielisten lapsien koulun edunvalvojan mukaan hänen koulunsa johto sai tietää vahingossa siitä, että heidän juomaveteensä lisätään fluoria. (33)

Edunvalvoja välittömästi äänesti fluoraamisen lopettamisen puolesta, Birmingham todisti, ”mutta järkytyksekseni meille sanottiin [Massachusettsin terveydenhuollon päästä] että se ei ollut koe ja että fluoraus jatkuisi… Löysin tiedostoista kirjeen, joka paljasti että [terveydenhuollon edustaja] oli tullut kouluun ja konferenssissa johdon viranomaisten kanssa varoitti heitä, että fluoriohjelmasta ei saa päästä mitään julkisuuteen…”

Liittovaltion hyväksymät kokeen järjestäjät eivät tuntuneet olevan huolissaan siitä, että lapset saattaisivat vahingossa saada myrkyllisen yliannostuksen fluoria. ”Menetelmä, jota käytettiin fluorin lisäämiseen veteen”, sanoo koulun työntekijöiden liiton johtaja, ”… on riittävä saamaan aikaan paniikkia instituutiossa… Poikapotilas tekee niin… Hän tietää asiasta, sillä hän sanoi, Tulkaa tänne ja voin näyttää teille miten voin hoidella teidät jos suutun teille.” (34)

Samaan aikaan vuonn 1946, huolimatta siitä, että virallinen 15-vuotinen koe Michiganissa oli tuskin alkanutkaan, kuusi muuta kaupunkia USA:ssa sai luvan fluorata juomavetensä. Fluorausinto oli alkanut kiihtyä.

Tässä kohtaa Oscar R. Ewing, pitkäaikainen ALCOAn lakimies, joka oltiiin juuri nimetty yrityksen johtavaksi neuvonantajaksi tuohon aikaan astronomisella $750 tuhannen summalla vuodessa (35), saapui Washingtoniin. Ewing oletettavasti oli hyvin tietoinen ALCOAn fluorioikeudenkäyntiongelmasta. Hän oli hoitanut yrityksen neuvotteluja valtion kanssa sen sodanaikaisten tehtaiden rakentamisesta. (36)

Vuonna 1947 Ewing nimitettiin Federal Security Agencyn (myöhemmin HEW) johtoon, pestiin joka teki hänestä julkisen terveydenhuollon (PHS) johtajan. Hänen alaisuudessaan veden fluorauskampanja nopeasti alkoi kehittyä, jota PHS veti. Seuraavan kolmen vuoden aikana 87 muuta kaupunkia fluorattiin, mukaanlukien kontrollikaupunki Michiganin kokeessa, mikä pyyhki pois suurimman osan objektiivisesta turvallisuuden ja hyötyjen mittauksesta ennen kuin se oli puoliksikaan ohi.

Kaikkien spin doctoreiden isä

Valtion virallinen syy tälle epätieteelliselle kiireelle oli ”julkinen kysyntä”. Ja todellakin, nämä 87 kaupunkia olivat tykänneet niin kovasti fluoraamisesta, että valtio väitti ettei olisi reilua kieltää heiltä hyötyjä. Siihen mennessä suuri osa kansakunnasta oli alkanut hälistä fluorista. Tämä innostus ei ollut yllättävää, ottaen huomioon että Oscar Ewingin PR-strategiahenkilö fluorauskampanjalle oli ketä muukaan kuin Sigmund Freudin siskonpoika Edward L. Bernays (37), ”Alkuperäinen Spin Doctor”, kuten Washington Postin otsikko hänestä kirjoitti. (38) Bernays, joka tunnetaan myös PR:n isänä, teki myyräntyön soveltaessaan setänsä teorioita mainontaan ja valtion propagandaan. Valtion fluorauskampanja oli yksi hänen huikeimmista ja pitkäaikaisimmista menestyksistä.

Hänen vuoden 1928 kirjassa Propaganda Bernays selitti ”sen mekanismin struktuurin, joka kontrolloi kansan mieltä ja sitä miten sitä manipuloidaan erityisellä vetoomuksella, joka pyrkii luomaan julkisen hyväksynnän tietylle idealle tai hyödykkeelle…. (39) Ne, jotka manipuloivat näkymätöntä yhteiskunnan mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on maamme todellinen johtava valta… mieliämme muokkaavat, makujamme muotoilevat, ideoita ehdottelevat suurimmaksi osaksi meille täysin tuntemattomat ihmiset…” ”Jos sinun on mahdollista vaikuttaa [ryhmän] johtajiin”, kirjoitti Bernays, jolla oli monia teollisuusasiakkaita, ”joko heidän tietoisella tai tiedostamattomalla yhteistyöllään [korostus lisätty itse], tulet automaattisesti vaikuttamaan heidän johtamaansa ryhmään…” (40)

Kuvaten sitä miten, PR-miehenä Beech-nut Bacon Companylle, hän taivutteli lääkärien ammattikunnan johtajat edistämään pekonin myyntiä, Bernays kirjoitti, ”Uudenlainen myyntimies ehdottaisi lääkäreille, että sanoisivat sen olevan terveellistä syödä pekonia. Hän tietää matemaattisella varmuudella, että suuri määrä ihmisiä tulee seuraamaan heidän lääkärinsä neuvoja, koska he ymmärtävät potilaiden psykologisen riippuvuussuhteen lääkäreihinsä”. (41)

Vaihda ”lääkärien” tilalle ”hammaslääkärit” ja ”pekonin” tilalle ”fluori” ja samankaltaisuudet ovat ilmiselvät. Lähes yhdessä yössä Bernaysin massamielenhallinnan avulla julkinen kuva fluorista — jota tuohon aikaan myytiin laajalti myrkkynä rottia ja hyönteisiä vastaan — muuttui hyödylliseksi kirkkaiden hymyjen mahdollistajaksi, absoluuttisen turvalliseksi ja hyväksi lapsille, jonka hyväntahtoiset isähahmot valtiolla antoivat kansalle. Sen vastustajat pitkäksi aikaa saatiin kansan silmissä näyttämään sekopäiltä ja oikeistohörhöiltä.

Oikeistoyhteys

Fluori herätti vastustusta jokaisessa politiikan ja mielenterveyden jatkumon kohdassa. Näkymä valtiosta massalääkitsemässä vesivaroja hyvintunnetulla rotanmyrkyllä ei-tappavan taudin ehkäisemiseksi paineli monen harhaluuloisen nappuloita ympäri maan — sekä aiheutti huolta vastuullisissa tiedemiehissä, tohtoreissa ja kansalaisissa.

Lisäksi satunnaisen yhteensattuman johdosta fluorin luonnolliset vastustajat vasemmistossa vieraantuivat muusta vastarinnasta. Oscar Ewing FSA:n johtajana oli Trumanin ”fair dealin” ajaja, joka puski monia edistysmielisiä ohjelmia kuten kansakunnan laajuista lääkintää. Fluoraus lisättiin hänen ehdotuksiinsa. Väistämättä sitä vastaan hyökkäsivät konservatiivit ”väijyvän sosialismin” ilmentymänä, kun vasemmisto kasasi rivejään tukemaan fluorausta. McCarthyn aikana vasemmisto vieraantui lisää fluoria vastustavista kun äärioikeistoryhmät, mm. John Birch Society ja Ku Klux Klan, raivosivat fluorin olevan Neuvostoliiton ja/tai hallituksessa istuvien kommunistien salajuoni myrkyttää Amerikan aivosolut.

Fluorauksen edistäjien tehtävä oli yksinkertainen, ”alkuperäisen spin doctorin” ohjeistuksella, esittää kaikki vastustajat hulluina — ja he vetivät tämän tappiin asti. Esimerkiksi, eräs laajalti levinnyt mappi vastustajista listasi “aakkosjärjestyksessä hyvämaineisia tiedemiehiä, tuomittuja vankeja, ruokamuotihulluttelijoita, tieteellisiä organisaatioita ja Ku Klux Klanin.” (42)

Monet voimakkaimmista vastustajista alunperin aloittivat kannattajana, mutta muuttivat mieltään tarkasteltuaan todisteita lähemmin. Ja monet vastustajat alkoivat pitää fluoraamista kommunistisen juonen sijaan yksinkertaisesti suuren mittakaavan kapitalisten kusetuksena. Joitain heistä voitaisiin nimittää varhaisiksi ympäristöaktivisteiksi, kuten lääkärit George L. Waldbott ja Frederick B. Exner, jotka ensimmäisinä dokumentoivat valtion ja teollisuuden rikoskumppanuuden fluorisaasteiden vaarojen piilottamisesta kansalta. Waldbott ja Exner riskeerasivat uransa taistellessaan fluorinpuolustajia vastaan, ainoastaan nähdäkseen heidän asiansa haudattavan fluorihammastahnamainosten mukana.

Exnerin monisivuiset mapit olivat käänteentekevä lähde todisteille teollisuudenalaa ja fluorauksen kannattajia vastaan käydyissä oikeustapauksissa. Vuonna 1978, kuolemansa jälkeen, mapit tuhottiin mystisessä tulipalossa. (43) Mutta kaikki vastustajat, sekopäät ja uskottavat yhtä kaikki, jäivät fluorivouhkauksen alle. Vuonna 1950 terveysviranomaiset, johtavien hammaslääkärien, lääkärien ja käytännössä kaikkien muiden kera, virallisesti suosittivat fluoraamista, ja fluorin imagon transformaatio oli saatettu loppuun. Siitä lähtien kaksi kolmasosaa kansakunnan vesivaroista on fluorattu, ja noin 143 tuhatta tonnia fluoria pumpataan vuosittain veteen. (44) Samaan aikaan valtio jatkaa ”universaalin fluoraamisen” kampanjaansa.

Mikä tuo meidät viimeiseen teollisuushyötyyn fluoraamisesta: yritykset, jotka pakotetaan vähentämään fluoripäästöjään, voivat saada takaisin osan kuluista myymällä jätteet kaupunkeihin veden fluoraukseen. Ja suurin osa veteen lisätystä fluorista on kierrätysjätettä, erityisesti lannoiteteollisuudesta. (45)

Suojeltu saaste

1950-luvulta lähtien fluori teollisena myrkkynä on pysynyt suhteellisen tuntemattomana kansalle, lähinnä lasten ystävänä ja kauniiden hymyjen luojana. 1930-luvun trendi kohti fluorin poistamista ympäristöstä on käännetty kostona. Esimerkiksi, vuonna 1972 juuri muodostettu EPA piti gallupin fluori-ilmansaastuttajista. Gallupin avulla havaittiin, että viisi kuudesta pahimmasta yleensä ei vaivautunut kontrolloimaan fluoripäästöjään ollenkaan, ja he eivät edes mitanneet päästöjä. (46) Suurin piittaamattomuus oli rauta- ja terästeollisuus, joka raportin mukaan oli myös suurin fluorisaastuttaja. (47) Ja miksi tulisi näiden alojen edes huolehtia, kun sääntelyä harjoittavat virastot ovat sanoneet — aina siitä lähtien kun vettä on alettu fluorata — että teollisuuden fluoripäästöt ovat ihmisille harmittomia? Kuten EPA:n raportti sanoo: ”Tämän hetken [teollisuuden] fluoripäästöt voivat vahingoittaa viljasatoa, karjaa ja dekomateriaaleja [eli kukkia ja koristekasveja] sekä keramiikkaa [eli rakennuksia, veistoksia ja lasia]…

”…[K]uitenkin, fluoridin potentiaali aiheuttaa vaikutuksia ihmiselle on vähäpätöinen.” (48) Tai, kuten EPA:n raportti asian esittää, ”On selvää, että fluoripäästöt pääosin alumiinitehtaista eivät merkittävästi vaikuta ihmisten terveyteen. Fluoripäästöt, kuitenkin, negatiivisesti vaikuttavat karjaan ja kasvillisuuteen.”(49) Toisin sanoen, tavara kuihduttaa kasvit, vammaannuttaa lehmät, ja jopa syö reikiä kiveen, mutta ei vahingoita ihmisiä. Luonto ei lakkaa hämmästyttämästä.

Mitä tulee veden saastuttamiseen, toki, teollisuudella ei ole sitäkään vähää syytä pelätä langettavaa tuomiota vahingosta ihmisten terveydelle. Valtion fluoraustutkimukset ovat oletettavasti tehneet selväksi ilman epäilyksen häivääkään, että sadat tuhannet tonnia fluoria vuodessa voidaan kaataa ihmisten juomaveteen ihmisterveyden ”turvamarginaalilla”. Joten teollisen fluoridin saastuttajilla ei ole syytä huoleet kaloista, jotka ne myrkyttävät kuoliaaksi vesistöissä. Samat konsentraatiot, jotka lisätään ihmisten juomavesiin reikien ehkäisemiseksi, voivat olla kuolettavia makean veden kaloille. (50)

Saastainen tiede

Kun uusi tieteellinen löytö uhkaa fluorin suojellun saasteen statusta, valtio välittömästi nimittää komission, joka tyypillisesti koostuu useista vanhoista fluorin puolustajista eikä siinä ole yhtään vastustajaa; yleensä nämä komissiot sivuuttavat uuden evidenssin ja pitävät yllä status quoa. Kun eräs komissio ei niin tehnytkään vuonna 1983, hallitus yksinkertaisesti muokkasi löydöksiä. Se on kuvaava kertomus.

Vuonna 1983 PHS kokosi paneelin ”maailmanluokan asiantuntijoita” tekemään pro forma -arvion fluoriturvallisuusdatasta juomavedessä. Paneelin pöytäkirjat pohdiskeluista paljastavat sen jäsenten tajunneen, että suurin osa fluorin turvallisuutta ylistävästä todistusaineistosta tuskin oli olemassa. (51) Vuoden 1983 paneeli suositti varovaisuutta, erityisesti koskien lasten altistumista fluorille (52), mutta sen johtaja Jay R. Shapiro, joka silloin työskenteli National Institutes of Healthille, oli tietoinen siitä että valtion fluoripolitiikan kanssa ristiriidassa olevat suositukset saattaisivat johtaa ongelmiin. Liitteenä olevassa muistiossa Shapiro huomauttaa, ”[K]oska raportti käsittelee arkaluontoisia poliittisia aiheita, jotka saattavat olla PHS:llä hyväksyttyjä, on riskinä että sitä muokataan ylemmällä tasolla….” (53)

Shapiro oli kaukonäköinen. Kun Surgeon General Everett Koop julkaisi raportin kuukausi myöhemmin, paneelin kaikkein tärkeimmät suositukset ja päätelmät oli poistettu, ilmeisesti ilman että jäseniltä oltiin kysytty yhtään mitään. ”Kun heihin otettiin yhteyttä,” kirjoitti Daniel Grossman, ”…PHS:n kasaaman paneelin jäsenet ilmaisivat yllätyksensä raportin loppupäätelmiä kohtaan: He eivät koskaan saaneet kopioita lopullisesta — muokatusta — versiosta. EPAn tiedemies Edward Ohanian, joka tarkkaili paneelin pohdintoja, muisti olleensa ’hämmästynyt’ kun virasto sai raporttinsa.” (54)

Kaikki hallituksen muokkaukset olivat vain yhteen suuntaan ja kaikki päätelmät, jotka ehdottivat pienten fluorimäärien olevan haitallisia, heitettiin menemään. Sen sijaan hallitus oli korvannut tekstin tällä käsienheiluttelulla: ”Ei ole suoraa sovellettavaa tieteellistä dokumentaatiota negatiivisista terveysvaikutuksista fluorimäärillä, jotka ovat alle 8 ppm [parts per million].” (55)

Tämä oli ristiriidassa paneelin viimeiseen versioon, joka vankasti suositti, että ”juomaveden fluorisisältö ei saisi olla enempää kuin 1.4-2.4 ppm lapsille 9 ikävuoteen asti johtuen tiedonpuutteesta koskien fluorin vaikutuksia lasten luustoon (9 ikävuoteen asti) ja sydämelle potentiaalisesti toksisista vaikutuksista [sydänvaurio]…” Kaiken tuon ja enemmänkin heitti hallitus menemään. (56)

Lainataksemme paneelin kokoontumisen puhtaaksikirjoitusta:

Tri. Wallach: ”Sinulla täytyisi olla kiviä päässäsi, minun mielestäni, jos sallit lapsille paljon enemmän kuin 2 ppm.”

Tri. Rowe: ”Mielestäni me kaikki olemme samaa mieltä tuosta.” (57)

Mutta vuonna 1985, pohjaten toimintansa muokattuun Koopin raporttiin, EPA nosti sallitun fluorimäärän tasoa juomavedessä 2:sta 4:n ppm lapsille ja kaikille muille.

Kiistelyn luut

Mitkä ovat vaikutukset vuosikymmeniä kestäneestä fluorialtistumisen kasvusta kansakunnan terveydelle? Paras vastaus on, ottaen huomioon motiivin ennakkoasenteelle ja sen läsnäolon kaikkialla sekä äärimmäisen tieteen politisoinnin tässä kysymyksessä, että kukaan ei tiedä. Jokin aika sitten tieteentekijät ovat tarkastelleet uudestaan, erityisesti kaikkein todennäköisintä paikkaa löytää fluorivammoja: ihmisten luut, joihin se kertyy. Viimeisen parin vuoden aikana kahdeksan epidemiologista tutkimusta ilmeisen riippumattomilta tutkijoilta on ehdottanut, että veden fluoraus on saattanut kasvattaa luunmurtumien määrää naisilla ja miehillä kaikissa ikäluokissa USA:ssa. (58) Viimeisin tutkimus Journal of the American Medical Associationissa (JAMA) havaitsi, että ”matalat fluorin määrät voivat lisätä lonkkamurtuman riskiä vanhoilla ihmisillä.” (59) Nämä tulokset, mikäli oikeita, voivat merkitä myös teollista fluorimyrkytystä. Toinen ryhmä, joka todennäköisesti ilmentää fluorimyrkytystä, on nuoret miehet. Vuodesta 1957 lähtien luunmurtumien määrä poikalapsilla ja nuorilla on kasvanut roimasti USA:ssa, kertoo National Center for Health Statisticsin tutkimus. (60) USA:n lonkkamurtumien määrä on nyt korkein maailmassa, raportoi National Research Council. (61) ”…Selvästikin,” kirjoitti JAMA pääkirjoituksessaan, ”nyt on asianmukainen hetki käsitellä veden fluoraamista uudelleen.” (62)

Fluori ja syöpä, myös, on kytketty toisiinsa valtion omissa eläinkokeissa. (63) Evidenssiä siitä, että fluori on karsinogeeni, on tullut esiin jo 1940-luvulta lähtien, mutta valtio on sivuuttanut ne kaikki. Vuoden 1956 liittovaltion tutkimus löysi lähes kaksi kertaa niin paljon luuvikoja (sellaista tyyppiä, jota voidaan pitää pahalaatuisen esiasteena) nuorilta miehiltä fluoratussa Newburghin kaupungissa New Yorkin osavaltiossa, verrattuna Kingstonin fluoraamattomaan kontrollikaupunkiin; tätä löydöstä, kuitenkin, pidettiin harhaanjohtavana eikä sitä seurattu. (64) Pitkän aikaa valtio vältteli tekemästä karsinogeenikokeita eläimillä — mikä, jos olisi ollut positiivinen, vaatisi sääntöihin perustuvia toimia fluoria vastaan. Se piti pakottaa kokeiden tekemiseen.

Vuonna 1975, John Yiamouyiannis, biokemisti ja ristiriitainen fluorin vastustaja, sekä Dean Burk, eläköitynyt National Cancer Instituten (NCI) viranomainen, raportoivat 5-10% kasvun syövän kokonaisesiintymisessä amerikkalaisissa kaupungeissa, jotka fluorasivat juomavetensä. (65) Oli tutkimus tieteellisesti kelpoinen tai ei, se sai aikaan kongressin kuulemisen vuonna 1977, joka myöhemmin paljasti, uskomattomasti, että valtio ei ole koskaan testannut fluoria syövän aiheuttajana. Kongressi määräsi NCIn hommiin.

12 vuotta myöhemmin vuonna 1989 tutkimus saatiin viimein valmiiksi. Sen löysi ”moniselitteisiä todisteita” siitä että fluori aiheuttaisi luusyöpää urosrotilla. (66) NCI välittömästi ohjattiin tutkimaan syöpätrendejä USA:n populaatiossa, jotka saattaisivat liittyä fluoriin. NCI löysi kansallisen tason viitteitä ”…kasvavasta määrästä luu- ja nivelsyöpiä kaikissa ikäluokissa yhteensä, johtuen pääosin alle 20-vuotiaiden trendistä, joka nähtiin ’fluoratuissa’ piirikunnissa mutta ei ’fluoraamattomissa’ piirikunnissa… Suurempi kasvu, joka nähtiin alle 20-vuotiailla miehillä aggregaattidatassa kaikissa luu- ja nivelsyövissä, nähtiin ainoastaan ’fluoratuissa’ piirikunnissa.” (67)

NCI teki myös yksityiskohtaisemman tutkimuksen useasta piirikunnasta Washingtonissa ja Iowassa. Jälleen kerran, ”Kun rajattiin osuuksiin alle 20-vuotiaissa, luu- ja nivelsyöpien määrät molemmilla sukupuolilla nousivat 47% vuosista 1973-80 vuosiin 1981-87 fluoratuilla alueilla Washingtonin ja Iowan osavaltioissa, ja laski 34 prosenttia fluoraamattomilla alueilla. Osteosarkoomat [luusyövät] alle 20-vuotiailla miehillä [korostus lisätty] kasvoivat 70 prosenttia fluoratuilla alueilla ja vähenivät neljä prosenttia fluoraamattomilla alueilla.” (68) Mutta kehittyneiden tilastollisten testien soveltamisen jälkeen NCI tuli tulokseen, että nämä löydökset, kuten Newburghissa vuonna 1956, olivat harhaanjohtavia.

Oli jälleen komission aika.

Uusi komissio, jota johti kunnioitettava fluorin puolustaja ja USA:n julkisen terveyden viranomainen Frank E. Young, tuli loppuraportissaan tulokseen, että ”…sen vuoden kestäneen tutkimuksen aikana ei löytynyt todisteita, jotka puhuisivat fluorin ja syövän välisestä yhteydestä ihmisillä.” Mitä luunmurtumiin tulee, komissio vain tyytyi toteamaan, ”lisätutkimuksia vaaditaan.” Ja lopulta, kuten aina: ”USA:n terveysviranomaisen tulisi jatkaa juomaveden optimaalisen fluoraamisen tukemista.”(69)

”Jos fluori uhkaa millään riskeillä kansaa niillä tasoilla, joille suurin osa altistuu,” kirjoitti USA:n varaterveysministeri James G. Mason, kun raporttia julkaistiin, ”nuo riskit ovat niin pieniä että niitä on ollut mahdotonta havaita. Sitä vastoin hyödyt ovat suuret ja helpot havaita.”(70) Eli siis, vähemmän reikiä lapsilla.

Valtion epäilyjä

On merkkejä, kuitenkin, siitä että 50 vuotta virallista yksimielisyyttä tästä aiheesta on hajoamassa. Viitaten valtion eläinkokeeseen, James Huff, National Institute of Environmental Health Sciencesin johtaja, kertoi vuonna 1992 pidetyssä kokouksessa uskovansa ”että syy sille miksi eläimet saivat luusyöpää oli koska niille annettiin fluoria…. Luu on fluorin kohde-elin.” Toisin sanoen löydökset eivät olleet ”moniselitteisiä” vaan yksiselitteisiä.

”Ehkä meidän tulee oppia lisää tästä kemikaalista,” sanoi Huff. (71) Toisten mielestä enemmän kuin tarpeeksi oltiin jo opittu. William Marcus, EPAn vanhempi tiedeneuvonantaja ja toksikologi oli tuohtunut. ”Mielestäni”, hän sanoi, ”fluori on karsinogeeni kaikilla käyttämillämme standardeilla. Uskon, että EPA:n tulisi välittömästi toimia suojellakseen kansaa, ei ainoastaan syöpädatan perusteella, vaan kaikkien todisteiden pohjalta liittyen luunmurtumiin, nivelreumaan, mutageenisuuteen ja muihin vaikutuksiin.” Marcus lisää, että New Jerseyn osavaltion terveysviranomaisten edelleen julkaisematon tutkimus oli havainnut, että luusyövän esiintyneisyys on kuusi kertaa suurempi — nuorilla miehillä — fluoratuissa yhteisöissä. (72)

”Se määrä fluoria jonka valtio sallii kansalle perustuu tieteellisesti väärään tietoon ja muokattuihin raportteihin”, syyttää Robert Carton, EPA:n ympäristötieteilijä ja entinen työväenliiton johtaja. EPA:n liitto oli kampanjoinut kuusi vuotta ”tieteen politisaatiota” vastaan virastossa, pitäen fluorausta arkketyyppisenä tapauksena. ”Ihmiset voivat vahingoittua yksinkertaisesti juomalla sitä vettä”, Carton varoittaa. (73)

Alakomitea, jota johti kongressiedustaja Ted Weiss (D-N.Y.) tutkii valtion fluoriturvallisuutta koskevan evidenssin käsittelyä. Ja asia on edelleen jäissä — kunnes seuraava komissio kokoontuu.

Mega-kusetus

Vähentääkö fluori reikiä lapsilla? Lähes kaikki pitävät asian menevän niin, mutta vain koska luotetut viranomaiset ovat kertoneet heille niin, ja nuo viranomaiset vuorostaan saivat informaationsa johtajilta, jotka alkuperäisen spin-doctorin mukaan tuli vakuuttaa jos halusi kansan saada uskomaan yhtään mitään.

Itse asiassa vuosien mittaan monet terveysammattilaiset — erityisesti ulkomailla — ovat päättäneet fluorin hyvien vaikutusten olevan suurimmaksi osaksi kusetusta; mutta avoin keskustelu on tukahdutettu ellei jopa lopetettu kokonaan. Toistuvasti hammaslääkärit ja tohtorit, joita pidettiin ammattimaisuuden perikuvina — kun he tukivat fluorausta — ovat saaneet niskoilleen panettelua ja eristäytymistä sen jälkeen kun he ovat muuttaneet kantaansa. 1980-luvun alkupuoolella Uuden Seelannin kaikkein nimekkäin fluorauksen puolestapuhuja oli John Colquhoun, maan johtava hammaslääkäri. Sitten hän päätti kerätä todisteita. ”Olin paatunut fluoraaja, nähkääs. Halusin näyttää ihmisille miten hyvä se oli…”

”Kun olin fluorausta ajavan komitean johtaja, keräsin nämä tilastot… havaitsin, että… prosenttiosuus niistä lapsista, joilla ei ollut reikiä, oli suurempi ilman fluoria olevissa Uuden Seelannin terveyspiireissä.” (74) Kansallinen terveysviranomainen kielsi Colquhounia julkaisemasta näitä löydöksiä, ja häntä kannustettiin eroamaan.

Nyt Colquhoun kirjoittaa, että ”uudet todisteet… viittaavat siihen että veden fluoraamisen haitalliset vaikutukset ovat todellisempia kuin yleisesti myönnetään, ja väitetyt hyödyt hampaille ovat mitättömiä.” (75)

Tuoreempi esimerkki on kanadalainen lääkäri Richard G. Foulkes, joka tällä hetkellä on entisen kollegansa Brent Friesenin, Calgaryn terveysministerin, syytettynä ”klassisesta informaation manipuloinnista ja selektiivisestä käytöstä… jolla edistetään anti-fluoraajien puoskarointia.”

Vuonna 1973 brittiläisen Columbian terveysministerin erikoiskonsultti Foulkes oli kirjoittanut raportin, joka suositti pakollista fluoraamista koko provinssille. Mutta käytyään läpi todisteita, hän tuli tulokseen että ”yhteisön vesivarantojen fluoraaminen ei enää voi olla turvallista tai tehokas tapa vähentää hampaiden reikiintymitä… Jopa vuonna 1973 meidän olisi tullut tietää tämän olleen vaarallinen kemikaali.” (76) Hän lisää, että ”lisäksi objektiivisen fluorauksen edistämisen ja suurteollisuuden tarpeiden välillä on ei-niin-hiuksenhieno suhde….” (77)

”Minua huijasi”, Foulkes miettii, ”voimakas lobbausryhmä.” (78)

 


Joel Griffiths is a medical writer who lives in New York City. Map: Department of Health and Human Services, ”Fluoridation Census 1980, Summary,” February 1990. Additional states’ rankings: AK 88.3 #11, CT 86.7 #13, DE 70.5 #22, DC 100.0 #1, HI 13.0 #50, MA 80.7 #18, MD 95.7 #6, NH 21.1 #46, NJ 15.2 #49, PR 62.6 #30, RI 74.0 #21, VT 54.4 #34.

1. Janet Raloff, ”The St. Regis Syndrome,” Science News, July 19, 1980, pp. 42-43. The account was verified by F. Henry Lickers, director, environmental division, Mohawk Council of Akwesasne, Cornwall, Ontario, Canada. For primary data on cattle damage at Akwesasne, see Krook, L. and Maylin, G.A., ”Industrial Fluoride Pollution,” The Cornell Veterinarian, Vol. 69, Supplement 8, April 1979.

2. The pollution continues today, but at reduced levels; cows survive to about half their normal lifespans.

3. Robert Tomsho, ”Dumping Grounds,” Wall Street Journal, November 29, 1990.

4. Karen St. Hilaire, ”St. Regis Indians to Settle Fluoride Dispute,” Syracuse Post-Standard, January 8, 1985.

5. See also accounts cited above for further documentation.

6. Author’s 1992 interview with F. Henry Lickers, op. cit.

7. ”Summary Review of Health Effects Associated with Hydrogen Fluoride and Related Compounds,” EPA Report Number 600/8-29/002F, December 1988, p.I-1

8. John Yiamouyiannis, Lifesaver’s Guide to Fluoridation (Delaware, Ohio: Safe Water Foundation, 1983), p. 1; see also D. Rose and J.R. Marier, ”Environmental Fluoride,” National Research Council of Canada Publication Number NRCC 16081, 1977.

9. Engineering and Cost Effectiveness Study of Fluoride Emissions Control, U.S. EPA report, Volume I, Number SN 16893.000, January 1972, p.I-3, et seq.

10. Final Draft for the Drinking Water Criteria Document on Fluoride, EPA Report Number PB85-199321, April 1985, p. II-5.

11. ”Treatment and Recovery of Fluoride Industrial Wastes,” EPA Report Number PB-234 447, March 1974, P. 5.

12. E. Jerard and J.B. Patrick, ”The Summing of Fluoride Exposures,” International Journal of Environmental Studies, Volume 3, 1973, P. 143.

13. G.J. Cox, ”New Knowledge of Fluorine in Relation to Dental Caries,” Journal of American Water Works Association, Volume 31: 1926-30, 1939; see also standard toxicology manuals. The terms ”fluorine” and ”fluoride” were used interchangeably in early literature.

14. Air Pollutants Affecting the Performance of Domestic Animals, U.S. Department of Agriculture Handbook No. 380, August 1970, p. 41.

15. Kaj Roholm, Fluorine Intoxication (London: H.K. Lewis & Co., 1937), pp. 64-65.

16. Jerard and Patrick, op. cit., pp. 149-50.

17. USDA Handbook, op. cit., p. 46. Around industrial plants, however, grazing animals such as cows get the highest doses.

18. Author’s 1992 interview.

19. Roholm, op. cit., p. 46.

20. H. Ost, ”The Fight Against Injurious Industrial Gases,” Z. Angew Chem., Volume 20, 1907, pp. 1689-93. Also Roholm, op. cit., pp. 36-41.

21. Kaj Roholm, ”The Fog Disaster in the Meuse Valley: A Fluorine Intoxication,” Journal of Industrial Toxicology, Vol. 19, 1937, pp. 126-37.

22. Lloyd DeEds, ”Chronic Fluorine Intoxication,” Medicine, Vol. 12, 1933, pp. 1-60.

23. R. Berk, et al., Aluminum: Profile of the Industry (New York: McGraw-Hill, 1985), p. 5.

24. 24. Cox, op. cit.

25. G.L. Waldbott, et al., Fluoridation: The Great Dilemma (Lawrence, Kans.: Coronado Press, 1978), pp. 304-05; and F.B. Exner, Economic Motives Behind Fluoridation (monograph) (Toronto: Westlakes Press, 1966), pp 1-2.

26. Elise Jerard, ed., The Case of the Protected Pollutant (New York: Independent Phi Beta Kappa Study Group, privately printed, 1969).

27. ALCOA’s sponsorship was verified in a 1992 interview by the author with a Mellon Institute public information spokesperson.

28. G.J. Cox, ”Discussion,” Journal of the American Medical Association, Vol. 113, 1938, p. 1753.

29. In his 1939 public address in Johnstown, Pennsylvania, before any safety studies had been conducted, Cox urged that city to fluoridate its water supplies immediately. They turned him down. See Waldbott, op. cit., p. 304.

30. Waldbott, op. cit., pp. 296-301; Exner, op. cit., p. 4. Fluoride has also been the worst pollutant in the phosphate and iron industries (Exner, pp. 3, 6); re: iron and steel see, Engineering and Cost, EPA, op. cit., pp. III 59-60.

31. ”Three Win in Fume Suit,” The Oregonian (Portland), September 17, 1955.

32. ”Seven Enter Fluoride Case,” The Oregonian, October 15, 1957.

33. Hearings before the Committee on Interstate and Foreign Commerce, U.S. House of Representatives, 83rd Congress, Second Session on H.R. 2341, May 25-27, 1954, pp. 46-48.

34. Ibid. The accuracy of Birmingham’s testimony concerning the Wrentham school was confirmed by John Small, Information Specialist, Fluorides and Health, National Institute of Dental Research. Interview with author, 1992.

35. Birmingham testimony, op. cit., p. 51. Newspaper accounts from the period also refer to Ewing as ALCOA’s ”chief counsel.” Later ALCOA, responding to charges that it had been behind the fluoridation scheme, claimed that Ewing was an extremely wealthy corporate lawyer and that his major client was ALCOA.

36. Time, ”Aluminum,” November 10, 1941.

37. Birmingham testimony, op. cit. Confirmed by Bernays, at age 100, in a 1991 interview with author.

38. ”The Original Spin Doctor,” Washington Post, November 23, 1991, p. B1.

39. Edward L. Bernays, Propaganda (New York: H. Liveright, 1928), p. 18.

40. Ibid., pp. 9, 49.

41. Ibid., p. 53

42. Bette Hileman, ”Fluoridation of Water,” Chemical and Engineering News, Volume 66, August 1, 1988, p. 37.

43. Author’s interview with Exner’s associate Len Greenall, 1992, British Columbia, Canada; more recently a similar case of possible arson involved the files of Greenpeace scientist Pat Costner in 1991 (CAIB, Number 41, Summer 1992, pp. 42-44).

44. Letter to author from American Water Works Association, Denver Colorado, public information department, 1991.

45. A 1983 letter from an EPA administrator describes the system: ”In regard to the use of fluosilicic acid as a source of fluoride for fluoridation, this agency regards such use as an ideal environmental solution to a long-standing problem. By recovering by-product fluosilicic acid from phosphate fertilizer manufacturing, water and air pollution are minimized, and water utilities have a low cost source of fluoride available to them….” (Rebecca Hammer, EPA Deputy assistant administrator for water, March 30, 1983.)

46. ”Engineering and Cost…,” op. cit., pp. I-1, II-1, II-2.

47. Ibid., p. I-3.

48. Ibid., p. I-2.

49. Primary Aluminum: Draft Guidelines for Control of Fluoride Emissions from Existing Aluminum Plants, EPA report Number PB294938, 1979, pp. II-9.

50. Berk, et al., ”Aluminum: Profile…,” op. cit., p. 148.

51. Joel Griffiths, ”’83 Transcripts Show Fluoride Disagreements,” Medical Tribune, April 20, 1989, p. 1.

52. Joel Griffiths, ”Fluoride Report Softened,” Medical Tribune, April 27, 1989.

53. Daniel Grossman, ”Fluoride’s Revenge,” The Progressive, December 1990, p. 31.

54. Ibid.

55. Griffiths, ”Fluoride…,” op. cit., p. 11.

56. Ibid.

57. Griffiths, ”’83 Transcripts…,” op. cit.

58. Cooper, et al., Journal of the American Medical Association, Vol. 266, July 24, 1991, pp. 513-14. See also Sowers, et al., ”A Prospective Study of Bone Mineral Content and Fractures in Communities with Different Fluoride Exposure,” American Journal of Epidemiology, Vol. 133, No. 7, pp. 649-60. For a summary of the most recent studies and a review of the scientific debate, see ”Summary of Workshop on Drinking Water Fluoride Influence on Hip Fracture and Bone Health,” Osteoporosis International, Vol. 2, 1992, p. 109-17.

59. Christa Danielson, et al., ”Hip Fractures and Fluoridation in Utah’s Elderly Population,” JAMA, Vol. 268, August 12, 1992, p. 746-48.

60. Author’s 1992 interview with Sharon Ramirez, statistician, National Center for Health Statistics, U.S. Centers for Disease Control, Hyattsville, Md.

61. U.S. National Research Council, Diet and Health (Washington, D.C.: National Academy Press, 1989), p. 121.

62. JAMA, ”Hip…,” op cit.

63. Not just anything causes cancer in the government tests. The majority of substances tested—all suspected carcinogens—prove negative, according to the National Cancer Institute. And there’s good reason to worry about the few, like asbestos and DES, that do prove positive, says the NCI brochure, March 1990.

64. U.S. National Research Council, Drinking Water and Health, (Washington, D.C.: National Academy of Sciences, 1977), pp. 388-89.

65. John Yiamouyiannis and Dean Berk, ”Fluoridation of Public Water Systems and Cancer Death Rates in Humans,” presented at the 67th annual meeting of the American Society of Biological Chemists, and published in Fluoride, Volume 10, Number 3, 1977, pp. 102-23. Follow-up studies were conducted here and abroad which claimed to refute this paper and it remains controversial.

66. U.S. Public Health Service, Review of Fluoride Benefits and Risks (Washington, D.C.: Department of Health and Human Services, February 1991), p. iii.

67. Ibid., p F-2.

68. Ibid., p. F-3

69. Ibid., pp. 84-90.

70. HHS press release, February 19, 1991.

71. Mark Lowey, ”Scientists Question Health Risks of Fluoride,” Calgary Herald (Canada), February 28, 1992.

72. Author’s interview, 1992.

73. Author’s interview, 1992.

74. Legislative Assembly for the Australian Capital Territory, Standing Committee on Social Policy, ”Inquiry into Water Fluoridation in the Act [sic],” January 1991, pp. 183-84.

75. John Colquhoun, Community Health Studies, Vol. 14, No. 3, 1990, p. 288.

76. Mark Lowey, ”Doctor Warns Fluoride Risky,” Calgary Herald, January 25, 1992.

77. Richard G. Foulkes, Letter to Thomas Perry, Minister of Advanced Education, Victoria, British Columbia, March 3, 1992.

78. Tom Hawthorn, ”MD Who Pushed Fluoridation Now Opposes Idea,” The Province (Vancouver), January 26, 1992.

 

Lähde: http://www.maebrussell.com/Fluoride/Fluoride%20-%20Commie%20Plot%20or%20Capitalist%20Ploy.html

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.