Ayn Rand oli väärässä altruismista, itsekkyydestä ja ihmisluonnosta

Kirjoittanut Eric Michael Johnson

“Jokainen poliittinen filosofia täytyy perustua ihmisluonteen teoriaan,” kirjoitti Harvardin evoluutiobiologi Richard Lewontin kirjassaan Biology as Ideology. Thomas Hobbes, esimerkiksi, uskoi että ihmiset “luonnontilassa,” tai mitä nykyään kutsuttaisiin metsästäjä-keräilijä -yhteiskunniksi, elivät elämää joka oli ”yksinäinen, köyhä, inhottava, raaka ja lyhyt” jossa oli ”sota kaikkia vastaan”. Tämä sai hänet päättelemään, niinkuin monet diktatuurien apologistit sen jälkeen, että vakaa yhteiskunta vaatii yksittäisen johtajan jotta voidaan kontrolloida ihmisluonteessa piilevää saaliinhimoista väkivaltaa. Tämän päälle rakentaen valtiokommunismin puolestapuhujat, kuten Vladimir Lenin tai Josef Stalin, uskoivat että jokainen meistä syntyy tabula rasa, tyhjässä tilassa, ja että ihmisluonnetta voitaisiin muokata vallassaolijoiden intressien suuntaan.

Aina Atlas Shruggedista lähtien Ayn Rand on saanut lisää merkittävyyttä amerikkalaisten konservatiivien keskuudessa heidän toimiessaan laissez-faire -kapitalismin poliittisen filosofian äänitorvina, idean siitä että yksityinen liiketoiminta tulisi olla rajoittamatonta, ja että hallituksen ainoa huoli tulisi olla yksilön omistusoikeuden varmistaminen. Kuten kirjoitin Slaten artikkelissani

“Ayn Rand vs. the Pygmies,” venäläissyntyinen kirjailija uskoi rationaalisen itsekkyyden olevan äärimmäinen ihmisluonteen ilmaisu.

Kollektivismi,” Rand kirjoitti teoksessaan Capitalism: The Unknown Ideal, “on alkukantaisten raakalaisten heimotila, raakalaisten jotka eivät kykene käsittämään yksilönoikeuksia, jotka uskoivat että heimo on korkein, omnipotentti johtaja, ja että se omistaa jäseniensä elämät ja voi uhrata heidät milloin niin haluaa.” Objektiivinen ymmärrys ”ihmisen luonteesta ja ihmisen suhteesta olemassaoloon” tulisi rokottaa yhteiskunnan altruistisen moraalin ja taloudellisen uudelleenjaon sairauksilta. Täten, ”täytyy identifioita ihmisen luonne, eli ne olennaisen ominaispiirteet jotka erottavat hänet muista elävistä olennoista.”

Randin edistyessä luonnostelussaan kirjassaan The Virtue of Selfishness, moraaliset arvot ovat ”geneettisesti riippuvaisia” tavasta jolla ”elävät olennot ovat olemassa ja toimivat”. Koska jokainen yksittäinen organismi pääosin huolehtii omasta elämästään, hän tulee täten lopputulokseen että itsekkyys on oikea moraalinen arvo elämälle. ”Sen elämä on arvostandardi, joka ohjaa sen toimia”, Rand kirjoittaa, ”se toimii automaattisesti jatkaakseen elämäänsä eikä se kykene toimimaan oman tuhoutumisensa puolesta.” Tämän takia Rand inttää altruismin olevan turmiollinen vale joka on suoraan vastoin biologista todellisuutta. Täten ainoa tapa rakentaa hyvä yhteiskunta on sallia ihmisluonteen, kuten kapitalismin, pysyä kaukana valheellisten ideologioiden kahlitsemisesta.

”Altruismi ei ole yhteensopiva vapauden, kapitalismin tai yksilönoikeuksien kanssa”, hän jatkaa. ”Ei olem ahdollista yhdistää onnellisuuden tavoittelua uhrieläimen moraaliseen statukseen.” Hän tulee loppupäätelmään, että tämä konflikti ihmisluonteen ja altruismin ”irrationaalisen moraaliuden” välillä on tappava jännite joka repii yhteiskunnan kappaleiksi. Hänen missionsa oli vapauttaa ihmiskunta tästä konfliktista. Kuten Marx, hän uskoi että hänen oikea tulkintansa siitä miten yhteiskunta tulisi järjestää olisi äärimmäinen ihmisvapauden ilmaisu.

Ayn Rand oli väärässä altruismin suhteen. Mutta se miten hän siihen lopputulemaan pääsi sekä paljasti hänen ajatteluprosessinsa että tarjosi varoituksen niille jotka rakentaisivat oman poliittisen filosofiansa oletetun ihmisluonteen päälle. Ironista kyllä, ottaen huomioon hänen vahvan vastustuksensa monarkiaa ja valtionkommunismia kohtaan, Rand perusti tulkintansa ihmisluonteesta samoille oletuksille kuin aiemmat järjestelmät, vaikka hän lisäsi karkean evolutiivisen argumentin niihin kytkeäkseen ne yhteen.

Rand oletti, kuten Hobbes teki, että ilman keskeistä auktoriteettia ihmiselämä räjähtäisi väkivallan kaaokseen. ”Sota — ikuinen sota — on heimoelämän tunnusmerkki”, hän kirjoitti kirjassaan The Return of the Primitive. ”Heimot elävät nälkäkuoleman partaalla, luonnontuhojen armoilla, vähemmän onnekkaasti kuin karjaeläimet.” Tämä, hänen järkeilynsä mukaan, oli se syy miksi altruismi on edelleen niin läpitunkeva alkuperäiskansojen keskuudessa; esihistorialliset ryhmät tarvitsivat heimoa suojaa varten. Hän argumentoi, että altruismia pitkitetään ideaalina köyhien keskuudessa moderneissa yhteiskunnissa samasta syystä.

”Ainoastaan alempiarvoiset miehet ovat ne joilla on kollektiiviset vaistot — koska he tarvitsevat niitä”, Rand kirjoittaa päiväkirjamerkinnässä 22.2.1937. Tämänkaltainen primitiivinen altruismi ei ole olemassa ”ylivertaisissa miehissä”, Rand jatkaa, koska yhteiskunnalliset vaistot palvelevat ainoastaan ”alempiarvoisten aseena ja suojana”. Hän myöhemmin laajentaa tätä ideaa sanomalla, ”Me saatamme edelleen olla evoluutiossa, lajina, ja elämme vieri vieressä joidenkin ’puuttuvien linkkien’ kanssa.”

Randin mielikuva siitä, että yhteiskunnalliset vaistot ovat olemassa ainoastaan ”alempiarvoisissa miehissä” ei tulisi sivuuttaa jonain jonka hän on huolimattomasti omaan päiväkirjaansa merkinnyt. Hänen kahdessa seuraavassa kirjassaan — For the New Intellectual ja Philosophy: Who Needs It, jossa se jopa on ottanut kappaleen otsikon viran — Rand sutkauttaa että tiedemiehet voivat löytää ”puuttuvan linkin” ihmisten ja eläinten välillä niistä jotka epäonnistuvat käyttämään rationaalista itsekkyyttään sen täydessä potentiaalissaan. Kuinka sitten Rand selittää altruistisen moraalin sinnikkyyden jos ihmisluonne lopulta on itsekäs? Ottamalla esiin tabula rasan ihmisluonteen olennaisena osana, jossa yksilöt voivat edistyä alempiarvoisista ylempiarvoisiksi elämän ketjussa.

“Ihminen syntyy tabula rasa”, Rand kirjoitti kirjassaan Introduction to Objectivist Epistemology, ”Kaikki tieto perustuu ja on johdettu aistihavainnoista. Jotta päästäisiin erityisen inhimilliselle kognition tasolle, ihmisen tulee konseptualisoida havaintodatansa” (jolla hän tuntuu tarkoittavan loogista deduktiota). Tämä oli hänen ratkaisunsa prososiaaliseen käyttäytymiseen ja altruismiin metsästäjä-keräilijä -yhteisöissä.

”Esimerkiksi, kun puhutaan yhteiskunnallisesta vaistosta — onko väliä milloin se on ollut olemassa muinaisissa raakalaisissa?” Rand kysyy päiväkirjassaan 9.5.1934. ”Olettaen ihmisten syntyneen yhteiskunnallisiksi (ja jopa se on kysymys) — tarkoittaako se, että heidän tulee myös pysyä sellaisina? Jos ihminen sai alkunsa yhteiskunnallisena eläimenä — eikö kaikki edistys ja sivistys johdattele tekemään hänestä yksilöä? Eikö se olekin ainoa mahdollinen tapa edistyä? Jos ihmiset ovat korkeimpia eläimiä, eikö ihminen ole seuraava askel?” Lähes vuosikymmen myöhemmin, 6.9.1943, hän kirjoitti, ”Prosessi tässä, itse asiassa, on tämä: ihminen on raaka-ainetta kun hän syntyy; luonto sanoo hänelle: ’Mene eteenpäin, luo itsesi. Voit muuttua olemassaolon herraksi — jos niin haluat — ymmärtämällä oman luontosi ja toimimalla sen mukaan. Tai voit tuhota itsesi. Valinta on sinun.’”

Vaikka Rand esittää kirjassaan Philosophy: Who Needs It että ”En ole evoluutioteorian opiskelija, ja täten, en ole sen tukija enkä sen vastustaja”, hän välittömästi siirtyy tekemään väitteitä siitä miten evoluutio toimii. ”Vuosituhansien psykologisen kehityksen jälkeen evoluutioprosessi on muuttanut kurssiaan, ja kehityksen korkeammat asteet keskittyvät pääosin elävien olentojen tietoisuuteen, ei niiden kehoihin” (korostus oma).

Rand myöhemmin selittää (virheellisen) näkökulmansa evoluutiosta päiväkirjassaan:

Juuri havainnoimalla luontoa me havaitsemme, että elävällä organismilla, jolle on annettu luonnon mittapuulla korkeampi ja monimutkaisempi attribuutti kuin hänen alapuolellaan olevilla organismeilla olevat attribuuti, on monia yhteisiä toimintoja näiden alempien organismien kanssa. Mutta nämä toiminnot ovat korkeampien attribuuttien muokkaamia ja adaptoituneet sen toimintaan — ei toisinpäin. – Ayn Randin päiväkirja, 30.6.1945.

Täytyisi mennä taaksepäin 1700-luvulle (ja Aristoteleeseen ennen tuota) löytääkseen samanlaista luontotulkintaa. Tämä käsitys ”suuresta olemisen ketjusta”, jota historioitsija Arthur Lovejoy häikäisevästi käsittelee, oli uskomus siitä, että luonnon maailmassa on tiukka hierarkia, ja että olennot edistyvät ylöspäin luonnon mittapuuta kun he lähestyvät kohti Jumalaa. Tämä on vannoutuneen ateistin omituinen luonnonfilosofia, vähintäänkin, ja heijastelee Randin perustavanlaatuista luonnon maailman väärin ymmärtämistä.

Tiivistääksemme, siis, Rand uskoi progressiiviseen evoluutiomuutokseen luonnon rappusia pitkin primitiivisestä kehittyneeseen. ”Korkeammilla tasoilla” tässä prosessissa (tarkoittaen ihmisiä) evoluutio muutti kurssiaan niin, että lajimme olennot syntyivät tyhjässä tilassa, vaikka hän ei tarjoa minkäänlaista evidenssiä tämän tukemiseksi. Ihmisolennoilla näin ei ole minkäänaisia ”sosiaalisia vaistoja” — muualla hän viittaa siihen ”laumavaistona” — poislukien ”alkeelliset raakalaiset” ja ”alemman tason miehet” joita voitaisiin pitää puuttuvina linkkeinä luonnon mittapuussa. Huolimatta siitä, että nämä kaksi ryhmää ovat edelleen teknisesti ihmisiä hänen näkökulmastaan. Itsekkyys on ideaali moraalinen arvo koska ”ylempiarvoiset miehet” ovat, määritelmän mukaan, korkeammalla olemisen asteella.

Logiikka oli olennaista Ayn Randin poliittisessa filosofiassa. ”Ristiriitoja ei voi olla olemassa”, hän panee John Galtin toteamaan Atlas Shruggedissa. ”Päästäksemme ristiriitaan tulee myöntää virhe ajattelussa; ristiriidan ylläpitäminen tarkoittaa oman mielensä hylkäämistä ja itsensä todellisuudesta häätämistä.” En voisi olla enempää samaa mieltä. Kuitenkin, Randilla on saattanut olla henkilökohtaiset syynsä hänen filosofialleen, jotka voivat auttaa selittämään hänen kidutettua logiikkaansa. Kun hän oli kehittelemässä poliittista filosofiaansa hän pohti päiväkirjaansa sitä miten hän tuli loppupäätelmäänsä itsekkyydestä moraalisena hyveenä.

Sitä voidaan pitää omituisena, ja oman järjen ylemmyyteni kieltämisenä, että aloitan joukolla ideoita, ja sen jälkeen haluan tutkia niitä saadakseni niille tukea, eikä toisinpäin, eli että en tutki ja johdan ideani siitä. Mutta nämä ideat, suureksi osaksi, ovat alitajuisen vaiston lopputulosta, joka on toteutumattoman järjen muoto. Kaikki vaistot ovat järkeä, olennaisesti, tai järki on tietoiseksi tehtyjä vaistoja. ”Järjettömät” vaistot ovat sairaita. – Ayn Randin päiväkirja, 15.5.1934.

Tätä voidaan todellakin pitää omituisena. Syvälle itseensä katsominen ja siihen loppupäätelmään tuleminen, että tunteet ovat luonnollisia vaistoja jotka pätevät koko lajin toimintaan, ei ole ihan se mitä voisi kutsua objektiiviseksi. Se on, itse asiassa, täysi vastakohta sille miten tiede toimii. Kuitenkin, hän jatkaa omien ideoidensa motivaation valaisua.

Jonain päivänä huomaan olenko epätavallinen ihmiskunnan esimerkki siinä että vaistoni ja järkeni ovat niin toisistaan erottamattomia, järjen hallitessa vaistoja. Olenko epätavallinen vai ainoastaan normaali ja terve? Yritänkö pakottaa omia erikoisuuksiani filosofisena järjestelmänä? Olenko epätavallisen älykäs vaiko vain epätavallisen rehellinen? Mielestäni jälkimmäistä. Ellei rehellisyys sitten ole sitä parempaa älykkyyttä.

Hänen fiktiivisten hahmojensa lähempi tutkiminen, sekä muiden hänen päiväkirjamerkintöjensä, antaa kuvan että Randilla oli intuitiivinen kuva, että itsekkyys oli luonnollista koska hän näki maailman tällä tavoin. Kuten John Galt sanoi loppupuheessaan, “Lapsuudesta asti olet piilotellut syyllistä salaisuutta siitä, että sinulla ei ole mitään halua olla moraalinen, ei mitään halua uhrautua itse, että pelkään ja vihaat koodiasi mutta et kehtaa sanoa sitä edes itsellesi, että sinulta puuttuu täysin nuo moraaliset ’vaistot’ mitä muut väittävät tuntevansa. ”

Randin muistiinpanoissa aiempaan, julkaisemattomaan tarinaan hän ilmaisee lähes identtisiä fiiliksiä päähenkilön kautta. “Hän [Danny Renahan] on syntynyt,” hän kirjoittaa, “täysin ilman sosiaalista vaistoa tai laumatunnetta.”

Hän ei ymmärrä, koska hänellä ei ole elintä jolla ymmärtää muiden ihmisten tarvetta, merkitystä tai tärkeyttä. (Se kerta kun elimen puuttuminen on siunaus.) Toiset ihmiset eivät ole olemassa häntä varten ja hän ei ymmärrä sitä miksi heidän tulisikaan. Hän tuntee itsensä — ja se riittää. Toisilla ihmsillä ei ole oikeutta, ei otetta, ei kiinnostusta tai vaikutusta häneen. Ja tämä ei ole vaikutusta vai valinnan tulosta — se on sisäsyntyistä, absoluuttista, sitä ei voida muuttaa, hänellä ’ei ole elintä’ olla millään muulla tavoin. Tässä mielessä hänellä on todellinen, sisäsyntyinen Superihmisen psykologia. Hän ei voi koskaan tajuta tai tuntea ’toisia ihmisiä’. (Sitä tarkoitin kun puhuin ajatuksista tunteina, osana luonnetta.) (Se on viisautta olla tyhmä tietyissä asioissa.)

Uskon, että vahva case voitaisiin esittää siitä miten Ayn Rand projisoi omaa todellisuuskuvaansa hänen fiktionaalisten päähenkilöidensä mieliin. Tarkoittaako tämä sitä, että Rand oli sosiopaatti? Ihmisten diagnosointi entisaikaan modernilla tieteen ymmärryksellä on monella tapaa rajoittunutta (hypoteesien testaus on niistä keskeisin). Kuitenkin, mielestäni on selvää, että Ayn Randilla ei ollut tapeeksi vahvaa empatian tajua, mutta hänellä oli vahva mielipide itsestään. Tämän perspektiivin kautta nähtynä Randin ”objektivismin” filosofia ja hänen uskonsa ”itsekkyyden hyveeseen” näyttävät erittäin erilaiselta kuin mitä hän asian esittää työssään. Kun jonkun teoria ihmisluonteesta perustuu otoskokoon, jossa on yksi näyte, se herättää erpäilyksiä siitä miten objektiivisia tässä oikein ollaan.

2015 syyskuun 21

 

 

Lähde:

evonomics.com/ayn-rand-was-wrong-about/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.