Arvostelu: Doughnut Economics

Kirjoittanut Duncan Green

Ex-Oxfamin kollegani Kate Raworthin kirja Doughnut Economics julkaistiin tänään ja mielestäni siitä tulee iso. En ole varma kuinka suuri, tai olenko samaa mieltä George Monbiot’n kanssa hänen verratessaan sitä Keynesin teoriaan. Koska en ole ekonomisti, on vaikea sanoa kuinka paradigmanmuuttava tästä tulee, mutta pidin siitä, ja haluan kaikkien lukevan sen.

Mitä kirjassa sitten sanotaan? Alaotsikko ”Seven Ways to Think Like a 21st Century Economist” kertoo ideasta: kirja identifioi seitsemän suurta valuvikaa perinteisessä talousajattelussa, ja jokaisesta on kappale kuinka korjata tämä ajattelu. Piirrokset toimivat lähtöpisteenä — Katen kanssa työskentely oli hauskaa, koska kun minä ajattelen lähes kokonaan sanoin, hänellä on erittäin visuaalinen mielikuvitus — hän aina piirteli mind mappeja ja kuvioita. Ja hän on jonkin äärellä, koska juuri diagrammit toimivat visuaalisena viitekehyksenä, muokaten tapaa jolla ymmärrämme maailmaa ja omaksumme/hylkäämme uusia ideoita ja tuoretta todistusaineistoa. Mieti tapaa jolla jokainen tuntemasi ekonomisti on heti kynä kädessä piirtämässä kysyntä- ja tarjontakäyriä pienimmästäkin kannustuksesta. Hänen pääkohteensa on BKT ja sen oletukset — avoimien systeemien lähestymistapa taloustieteeseen joka jättää huomiotta planeetan rajat sen puhuessa talouskasvusta. Hänen läpimurtohetkensä Oxfamilla oli kun hän keksi ”donitsin” — kaksi samankeskistä ympyrää jotka esittävät planeetan kattoa ja minimielintasoa kaikille ihmisille. ”Turvallinen ja oikeudenmukainen tila” kahden renkaan välissä on se missä lajimme tulee olla jos se haluaa tehdä köyhyydestä historiaa ilman että se tuhoaa planeetan.

Kun Kate keksi donitsin erittäin vaikutusvaltaisessa Oxfamin tutkimuksessa, epävisuaalinen mieleni ei kyennyt ymmärtämään sen täyttä arvoa. Loppujen lopuksi, eikö tämä ollut vain kestävän kehityksen uudelleentoteamus? Mutta siitä tuli viraali, erityisesti YK:ssa, koska se salli aktivistien ja päätöksentekijöiden visualisoida sekä uhat että miten he aikoivat päästä niistä yli.

Muut kuusi kappaletta käsittelevät:

  • ”Kokonaiskuvan näkeminen”: talouden näkeminen ”sulautettuna” laajempiin sosiaalisiin ja ympäristöllisiin järjestelmiin
  • ”Rationaalisen talousihmisen” kritiikki joka luonnostelee uusiksi taloustieteen tarkoituksen
  • Tasapainotaloustieteestä siirtyminen monimutkaisiin adaptiivisiin systeemeihin
  • Unohda Kuznets: kasvu ei johda eriarvoisuuden pienenemiseen — talouden tulee olla ”luonteeltaan distributiivista”
  • Unohda Kuznets II: kasvu ei korjaa sen aiheuttamia ympäristövahinkoja — talouden tulee olla ”luonteeltaan regeneratiivista”
  • Mihin kasvu sitten sopii? Tarve siirtyä pois nykyisestä rahoitusmaailman, politiikan ja yhteiskunnan kasvuaddiktiosta, mikä sallii BKT:n mukautua ylös, alas, tai oskilloida kun talous transformoituu

Nämä karut tiivistelmät eivät tee oikeutta kirjoitukselle (Kate kirjoittaa kauniisti — Oxfamilta lähtö lienee vapauttanut hänet), tai sisällölle (katso viime viikon lainaukset). Tiivistelmässä ja taloustieteen pääideoiden kritiikissä on oppineisuutta sekä välkkyjä biografisia viittauksia. Tässä on ihana esimerkki ”hoivataloudesta”:

”ylistäessään markkinoiden valtaa Adam Smith unohti mainita hänen äitinsä, Margaret Douglasin, hyväntahtoisuuden, joka kasvatti poikansa yksin syntymästä asti. Smith ei mennyt koskaan naimisiin ja 43-vuotiaana, kun hän alkoi kirjoittaa Kansojen Vaurautta, hän muutti takaisin rakkaan äitinsä luo, jolta hän kykeni odottamaan ateriansa joka päivä. Mutta hänen äitinsä roolia ei koskaan mainittu hänen talousteoriassaan.”

Tämän lisäksi saamme läpikotaisen perehdytyksen uuden taloustieteen teoriaan ja käytäntöön — satojen ja tuhansien innovaattorien, aktivistien ja ajattelijoiden kokoelma joka koettaa hautoa uudenlaista ajattelua rahasta, rahoitusjärjestelmästä, verotusksesta. Kutakuinkin kaikki on kypsää uudelleensuunnittelulle, jota hoputtaa ilmastonmuutoksen aiheuttama vääjäämätön kiireellisyys. ”Meidän sukupolvemme on ensimmäinen joka kunnolla ymmärtää meidän aikaansaamamme vauriot planetaariselle kotitaloudelle, ja mahdollisesti viimeinen jolla on mahdollisuus tehdä jotain asialle.”

Kappale josta nautin palaa takaisin kasvuun ja käsittelee polkupyöräongelmaa (vaikka hän ei koskaan kutsu sitä tällä nimellä). Mitä jos kasvu on kuin polkupyörä — jos lakkaat liikkumasta eteenpäin, kaadutko? Jos politiikka, yhteiskunta ja kapitalismin rakenne riippuu kasvusta (esimerkiksi vaatimalla tuottoa sijoituksille, tai markkinoiden kilpailuluonteen kautta), miten he voivat vieroittautua siitä ja selvitä? Hän kamppailee argumenttien kanssa, keksii tämän unohtumattoman tiivistelmän kahdesta leiristä:

”Jatka-vain-lentämistä -matkustajat: talouskasvu on tarpeellista — ja tämän takia sen tulee olla mahdollista

Valmistaudu-laskeutumaan -matkustajat: talouskasvu ei enää ole mahdollista — ja sen takia se ei voi olla tarpeellista”.

Vaikka hän väittää olevansa agnostikko, hänen sympatiansa selkeästi ovat kakkosleirin puolella, ja kappale esittää muutamia kiinnostavia ideoita — rahan luonteen miettiminen uudelleen, rahoituksen reformaatio, verotuksen luonteen muuttaminen, uudenlaiset mittarit — sille miten yhteiskunta voisi ”valmistautua laskeutumaan”. Se tuntuu olevan läpikotaisen originelli ja erinomainen tapa päästä eksponentionalistien hullusta optimismista ja degrowth-porukan laiskasta oppositiosta.

Hienoa, mutta minkälainen vaikutus kirjalla tulee olemaan? Koska joillain tavoilla Doughnut Economics on esimerkki (olkoonkin erinomainen sellainen) siitä mitä kutsun IIRTW-ajatteluksi (‘If I Ruled the World’). Kirjassa annetaan ylimalkainen hyväksyntä vallan luonteelle, mutta muutoksen implisiittinen teoria tuntuu herättävän jonkinlaisen edistysmielisen/environmentalistiversion Piilaaksosta — älykkäiden, asialleen omistautuneiden ihmisten liikkeen joka on rakentamassa Uutta Jerusalemia. Heidän kirkkautensa identifioi win-win -ratkaisut, samalla kun jotkut huonosti määritellyt poliittiset äkilliset kansannousut voittavat vastustuksen. Yhdessä he pelastavat maailman.

Se mikä puuttuu on kunnollinen valta-analyysi ja keskustelu siitä miten ideat ovat interaktiossa politiikan kanssa (löyhän yhteiskunnallisten liikkeiden aktivismin tuolla puolen): ei ainoastaan pahiksien valta, vaan demokratian aikaansaama työ. Kun keskustelin ongelmasta Tim Jacksonin, toisen ympäristögurun, kanssa, hän päätyi hyväksymään sen, että autokraattiset systeemit todennäköisimmin ottaisivat hänen ideansa käyttöön.

Mutta suuret ideat, ja loistavat kehystys, saavat silti aikaan muutosta — ja tämä kirja on klassinen yhdistelmä molempia. Ja jos vain 10% ideoista toteutuu, maailma tulee silti olemaan paljon parempi paikka. Ja mieluusti autan jos Kate haluaa kirjoittaa jatko-osan — miten olisi Doughnut Politics?

Tässä Kate summaa hänen viestinsä Open Democracylla. Ja pitäessään kiinni sitoutumisestaan visuaaleihin, tsekkaa nämä loistavat animaatiot

kirjan pääideoista. Tässä ensimmäinen, mitä BKT tarkoittaa:

Lisäksi lyhyt traileri kirjasta:

 

Lähde: From Poverty to Power.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.