Yhteisen hyvän pankit halutaan syrjäyttämään monikansalliset jätit

Progressiiviset tahot ovat pitkään argumentoineet että korporatiivinen pankkitoiminta on massiivinen uhka globaalille taloudelle, kuten vuoden 2008 talouskriisi selkeästi osoitti. Tilanne on kokoajan kuitenkin vain huonontunut kun monikansalliset megapankit jatkavat yhdistymistä ja konsolidaatiota — trendi joka ei näytä loppuvan.

Viimeinen kutsu lokaalista ja julkisesti omistetusta ”kansanpankista” liittyy kasvavaan liikkeeseen joka haluaa demokraattista muutosta pankkitoimintaan USA:ssa, Euroopassa ja kaikkialla maailmassa.

Raportin nimi on ”Banking for the Common Good: Laying the foundations of safe, sustainable, stakeholder banking in Scotland,” ja se on New Economics Foundationin, Skotlannin Maan Ystävien, Move Your Moneyn ja Common Wealin käsialaa.

”Vaihtoehtoisia instituutioita on mutta ne ovat pieniä ja kituuttelevat kilpailussa etuoikeutettuja suuria pankkeja vastaan”, raportissa todetaan.

Raportti argumentoi demokraattisen pankkireformin puolesta lokaalilla, alueellisella ja kansallisella tasolla, ja se haluaa kolmeen asiaan muutoksen joka on toteutettavissa myös muissa maissa:

* Voittoa tuottamattomat ”Kansanpankit” jokaiselle Skotlannin alueelle tarjoamaan pankkipalveluja paikallisille ihmisille ja yrityksille.

* Paikalliset pankit olisivat osa ”Kansanpankkiverkostoa” joka jakaa riskejä ja toimii yhteistyössä kouluttaen, markkinoiden ja muiden avaintoimintojen kuten maksuliikenteen toteuttajana.

* Skotlantiin tulisi ”Skotlannin kansallinen investointipankki” joka auttaisi perustamaan nämä instituutiot tarjoamalla siemenrahoitusta ja rakenteellista tukea. Pankki olisi institutionaalisesti riippumaton hallinnosta, mutta julkisesti omistettu ja toimii kansan mandaatilla lainaten rahaa kestävään kehitykseen ja työllistymiseen.

 

Lähde: http://www.commondreams.org/news/2016/03/10/people-demand-banks-common-good-overthrow-multinational-behemoths

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.