Rajoittamaton oman edun tavoittelu on syöpäistä kaikilla mittareilla

Elämä koostuu yksiköitä yksiköiden sisällä. Biologisessa maailmassa meillä on geenit, yksilöt, ryhmät, lajit ja ekosysteemit — kaikki sisäkkäisinä biosfäärissä. Ihmisten maailmassa meillä on geenit, yksilöt, perheet, kylät ja kaupungit, provinssit ja kansalaisvaltiot — kaikki sisäkkäisinä globaalissa maailmassa. Molemmissa maailmoissa vaanii ongelma jokaisella askeleella: mahdollinen intressikonflikti alemman tasojen ja ylempien tasojen hyvinvoinnin välillä. Mikä on hyvää minulle voi olla huonoa perheelleni. Mikä on hyvää perheelleni voi olla huonoa kylälleni, ja niin edespäin.

Suurimman osan ihmisen olemassaolon aikana, hetkeen ehkä noin 10 tai 15 tuhatta vuotta sitten asti, ihmisen tikkaat olivat katkaistut. Kaikki ryhmät olivat pieniä ryhmiä, joiden jäsenet tunsivat toisensa yksilöinä. Nämä ryhmät olivat löyhästi organisoitu muutaman tuhannen ihmisen heimoiksi, mutta kaupungit, provinssit ja kansallisvaltiot olivat täysin tuntemattomia.

Nykypäivänä puolet maapallon ihmisistä asuu kaupungeissa ja väkirikkaimmat valtiot pursuavat miljardeja ihmisiä, mutta kylien kokoiset ryhmät silti ansaitsevat erikoisaseman. Ne ovat sosiaalisia yksiköitä joihin me olemme geneettisesti sopeutuneet asumaan, ja ne voivat tarjota meille suunnitelman suuremmista sosiaalisista yksiköistä, joihin kuuluu kaikkein suurin — kaikkien kansallisvaltioiden muodostama globaali kyläyhteisö.

Ryhmittely organismeihin

Alemman tason itsekkyyden ja korkeamman tason hyvinvoinnin välinen konflikti levittäytyy läpi koko biologisen maailman. Syöpäsolut itsekkäästi levittäytyvät kaikkien muiden solujen kustannuksella, ilman myötävaikuttamista yhteiseen hyvään, joka lopulta johtaa koko organismin kuolemaan. Monissa eläinyhteisöissä dominantit yksilöt käyttäytyvät kuin tyrannit viisaiden johtajien sijaan, ottaen itselleen niin paljon kuin kykenevät, kunnes he ovat seuraavan tyrannin syrjäyttämiä. Yksittäinen laji voi kylvää tuhoa koko ekosysteemiin ilman että kukaan muu hyötyy siitä, paitsi laji itse.

Mutta hyvyydellä on hyötynsä, erityisesti kun ne, jotka toimivat koko ryhmän yhteisen hyvän eteen, ovat kykeneväisiä liittymään yhteen keskenään ja välttämään itsekkäiden hyökkäykset. Rangaistus on myös tehokas ase itsekkyyttä vastaan, vaikka se aiheuttaa myös kaikkein eniten kustannuksia. Aina välillä hyvät onnistuvat päättäväisesti kukistamaan itsekkyyden riveissään. Sitten tapahtuu jotain ihmeellistä. Ryhmästä tulee korkeamman tason organismi. Nukleoidut solut eivät kehittyneet pienien mutaatioaskelin bakteerisoluista, vaan yhteistyötä tekevinä bakteerien joukkoina. Samoin monisoluiset organismit ovat paljon yhteistyötä tekevien solujen ryhmiä, kuten hyönteiset sosiaalisten hyönteisten yhdyskunnissa. Vaikka ne ovatkin fyysisesti erillään, ne koordinoivat niiden toimintoja niin hyvin että ne käyvät super-organismeista. Elämä itsessään on saattanut saada alkunsa yhteistyötä tekevien molekyylien reaktioista.

Vasta lähivuosina tiedemiehet ovat alkaneet tajuta, että ihmisevoluutio esittää samanlaista siirtymää. Suurimmassa osassa kädellisiä lajja, ryhmän jäsenet tekevät yhteistyötä tiettyyn pisteeseen asti, mutta ne ovat samalla myös toistensa vihamiehiä. Esi-isämme kehittyivät niin, että he oppivat pidättäytymään itsekkäistä käyttäytymismalleista jotka olivat tuhoisia ryhmälle, ainakin suurimmaksi osaksi, niin että paras tapa menestyä oli ryhmänä. Tiimityöskentelystä tuli sopeutumisen maamerkki lajillemme.

Olemassa olevat metsästäjä-keräilijä -yhteisöt edelleen heijastelevat sellaista tiimityötä joka on ollut esi-isiemme keskuudessa tuhansia vuosia. Yksilöt eivät voi saavuttaa korkeaa statusta perseilemällä vaan kultivoimalla hyvää mainetta kanssaihmisten parissa. Suurin osa ihmisten moraalipsykologiasta — mukaanlukien toisiin keskittyneet elementit kuten solidaarisuus, rakkaus, luottamus, empatia ja sympatia, sekä sen pakottavat elementit kuten sosiaaliset normit joita rangaistuksella uhataan — voidaan ymmärtää ryhmien kesken tapahtuneen geneettisen evoluution tuloksena, joka palvelee niitä jotka ovat tehneet eniten tiimityötä.

Geeneistä kulttuuriin

Tiimityöskentely esi-isien keskuudessa piti sisällään fyysisiä touhuja kuten lastenhoitoa, metsästystä ja keräilyä, sekä hyökkäystä ja puolustusta muita ryhmiä vastaan. Ihmisten välinen tiimityö sai myös henkisen ulottuvuuden, mm. kyky välittää opittua tietoa sukupolvien yli, jota muilla lajeilla ei ole. Tämä mahdollisti esi-isien sopeutumisen ympäristöön nopeammin kuin geneettinen evoluutioprosessi, joka on hidas. He levittäytyivät kaikkialle maapallolle, kaikkiin ilmasto-olosuhteisiin ja satoihin ekologisiin lokeroihin. Ihmiskulttuurin monimuotoisuus on ekvivalentti dinosaurusten, lintujen ja nisäkkäiden suurimpien geneettisten sopeutumisten kanssa. Maanviljelyksen keksiminen sai aikaan positiivisen takaisinkytkentäprosessin populaation koon ja ruoantuotantokyvyn kanssa, joka johti nykyisiin megayhteiskuntiin.

Kulttuurievoluutio eroaa geneettisestä evoluutiosta tärkeällä tavalla, mutta ei sen ongelman suhteen joka väijyy joka ikisellä askelmalla sosiaalisissa tikapuissa. Kuten geneettiset piirteet, kulttuurilliset piirteet voidaan levittää hyödyttämällä alempien askelmien yksiköitä korkeampien tasojen hyvän kustannuksella — tai myötävaikuttamalla korkeamman tason hyvään. Voi olla olemassa kulttuurillisia syöpiä, jotka ovat yhtä paljon syöpiä kuin geneettiset syövät. Tiimityöskentelyn olemassaolon ehto tietyllä sosiaalisen portaikon askelmalla on mekanismi joka pitää itsekkään sudet hallinnassa. Kansakunta tai globaali kylä ei eroa tässä suhteessa ihmiskylästä, metsästäjä-keräilijä -ryhmästä, muurahaisyhdyskunnasta, monisoluisesta organismista tai tumallisesta solusta.

Modernit kansallisvaltiot eroavat suuresti siinä miten hyvin ne toimivat kansallisella tasolla. Jotkut hoitavat asioitaan tehokkaasti kaikkien kansalaisten hyväksi. He käyvät karuista superorganismeista. Toiset kansakunnat ovat sairaita kuin syöpäpotilaat tai ekosysteemi jossa yksi laji terrorisoi muita. Tiimityötä on olemassa vain pienemmässä mittakaavassa, kuten eliittiryhmän käyttäessä hyväksi koko valtakuntaa omaksi hyödykseen. Kansallisvaltiot jotka toimivat ovat suojanneet itsensä tavoilla jotka estävät sisäisen hyväksikäytön, kuten suuremman kokoluokan kylät. Kansallisvaltiot, jotka eivät toimi, eivät todennäköisesti koskaan toimi ellei tällaisia suojia oteta käyttöön.

Tiimityöskentelyn aikaansaaminen kansallisvaltion tasolla on vaikeaa, mutta se ei riitä, koska on olemassa vielä yksi askelma sosiaalisilla rappusilla. Vaikka monet kansallisvaltiot joutuvat kulkemaan vielä pitkn matkan ennenkuin ne palvelevat kansalaisiaan hyvin, kansallisvlatio voi olla kullanarvoinen sen omille kansalaisilleen ja silti olla itsekäs koko globaalin kylän jäsenille. Itse asiassa, on olemassa monia esimerkkejä kansainvälisillä areenoilla, joissa kansallisvaltiot suojelevat omia etujaan yhteisen globaalin tulevaisuuden kustannuksella. Otamme esimerkiksi Norjan, joka palvelee omia kansalaisiaan hyvin monilla mittareilla ja sillä on myös ambitioita palvella globaalia kylää hyin, mutta joka silti joskus alentuu itsekkyyteen sosiaalisten portaiden kaikkein korkeimmalla askelmalla.

Norjan tapaus

Norja toimii poikkeuksellisen hyvin kansallisvaltiona. Vaikka se on pieni verrattuna suurimpiin kansallisvaltioihin, se on silti monta kertaluokkaa suurempi kuin kyläyhteisöt muinaisessa menneisyydessämme. Evoluutioteorian linssien läpi tarkasteltuna toimivuuden ja epätoimivuuden välinen viiva on nostettu niin ylös, että koko kansakunta toimii kuin yksi organismi. Tämä on tottakai liioittelua. Itsekkäät toiminnot haittaavat ryhmän toimintaa ja näitä löytyy Norjasta, mutta ne ovat vaatimattomia verrattuna maailman kaikkein rikkinäisimpiin kansallisvaltioihin.

Norjan menestys kansallisvaltiona on jo tiedossa ilman evoluutioteoriaakin. Muiden Pohjoismaiden mukana se saa hyvät pisteet taloudelliten ja elämänlaadullisten indikaattorien mittareilla. Niinkutsutun pohjoismaisen mallin menestys on yleisesti liitetty tekijöihin kuten tasa-arvoiset tulot, korkea luottamuksen taso, verojenmaksuhalukkuus, joka on vahvan sosiaaliturvan takaama (terveys, koulutus), sekoitus hallinnon säädöksiä ja kapitalismia, ja kulttuurillista yhtenäisyyttä. Nämä ja muut tekijät ovat tärkeitä, mutta mielestämme evoluutioteorian läpi tarkasteltuna nämä saattaisivat antaa enemmän tietoa miksi ne ovat tärkeitä. Hypoteesimme on, että Norja toimii hyvin kansakuntana, koska se on onnistuneesti kyennyt skaalaamaan sosiaalisen kontrollin mekanismit jotka toimivat spontaanisti kyläyhteisöissä. Tasa-arvoiset tulot, luottamus ja muut tekijät Norjan menestyksen takeina välittyvät sosiaalisen kontrollin mekanismeista.

Evoluutioteorian linssimme valaisee myös Norjan käyttäytymistä globaalin kylän jäsenenä. Norja ei syyttä pääse paukuttelemaan henkseleitä ”hyvyyden kansakuntana”. Norjan ulkopolitiikka epäilemättä on positiivisessa osassa maailman tapahtumissa, joka tähtää ”sivistyneeseen kapitalismiin”, ja Norja on maa joka on painostanut YK:ta hyväksymään linjauksia jotka tekevät sekä valtioista että monikansallisista yrityksistä vastuullisia ihmisoikeuksista. Norja on lisäksi tällä hetkellä maailman aktiivisin korporaatioiden sosiaalisen vastuullisuuden ajaja kaikilla kansainvälisillä areenoilla. Tässä kontekstissa Norja on tehnyt hyvää työtä käyttäytyäkseen kuin kunnon globaalin kylän kansalainen. Toisaalta, kaikessa onnistumisessaan ja viisaudessaan valtion eläkerahastojen hallinnoijat näyttävät, kuinka jopa Norja itse on syyllinen itsekkääseen oman pesän puhtaana pitoon muitten valtioiden ja planeetan kustannuksella, ja täten myös sen oman hyvinvointinsa kustannuksella pitkällä tähtäimellä.

Norjan hallituksen eläkerahasto on maailman suurin valtiollinen rahasto, jonka arvo tällä hetkellä ylittää 800 miljardia US-dollaria, ja se kasvaa nopeasti. Rahaston omistaa valtio nykyisten ja tulevien sukupolvien puolesta. Sitä hallinnoi valtiovarainministeriö, joka antaa ohjeet Norjan kansallispankille (Norwegian Bank Investment Management, NBIM). Erillinen eettinen lautakunta (jonka hallitus nimittää) palvelee ministeriötä antaessaan neuvoja minkä yritysten osakkeita myydä pois johtuen eettisistä väärinkäytöksistä (yksityiskohtaisemmat tiedot löytyvät täältä).

Rahastolla on myös kaksi suurta eettistä huolenaihetta: sen tulisi tarjota hyvi tuottoja tuleville sukupolville, ja sen ei tulisi tehdä vakavia epäeettisiä tekoja. Suurempi paino on ensiksimainitulla tavoitteella. Hallinnon keskeisin ongelma on maksimikulutksen sääntö (handlingsregelen), eli että enempää kuin 4% vuosittaisista tuloista ei saa mennä valtion budjetin kautta julkiseen kulutukseen. Tämä takaa, että rahat ovat Norjan pitkän ajan hyvinvoinnin rakennukseen varattuja, ei ainoastaan lyhyen ajan hyvinvoinnin.

Tämä on yhteisten varojen ihailtavaa hallinnointia ja se käy hyvin esimerkistä kuinka luonnonvaroja voidaan hallinnoida koko kansallisvaltion hyväksi. Toisessa ääripäässä on Päiväntasaajan Guinea, joka allokoi lähes kaikki öljystä saamansa tulot yksittäisen perheen hyväksi (presidentti ja hänen lähisukulaisensa). Muun populaation elinajanodote on 51 vuotta, ja 77%:lla tulot ovat alle 2 dollaria päivässä. Suurin osa muista öljyntuottajamaista ohjaa edes jonkin osuuden tuloistaan yhteiseen hyvään, mutta iso osa siitä ohjataan poliittiselle ja taloudelliselle eliitille ja/tai lyhytaikaiseen kulutukseen. Tässä kontekstissa Norjan eläkerahasto on uniikki sen pitkäaikaisissa sijoituksissaan.

Jos me kuitenkin menemme syvemmälle ja kysymme hyödyttävätkö investoinnit pitkän ajan hyvinvointia globaalin kylän tasolla, vastaus on lähes suoraan ”Ei”. Rahaston pääasiallinen tavoite on maksimituotto, vaikka Norja on laittanut sivuun 3 miljardin kruunun potin sademetsien suojelua varten, se on myös (ainakin tähän mennessä) investoinut vahvasti metsäyhtiöihin korvaten sademetsän palmuöljyllä. Löytyy myös suuria investointeja kaivosteollisuuteen, hiili- ja öljy-yhtiöihin ja muihin toimintoihin jotka eivät ole kauhean kestäviä tulevaisuuden kannalta. Ei ole yhtä kaikenkattavaa ”vihreää”, kestävää tai eettistä profiilia jolla arvioida investointeja. On vain eettinen neuvosto joka antaa neuvoja valtiovarainministeriölle, joka päättää (usein aikamoisella viiveellä) tulisiko pankin (NBIM) vetää sijoituksensa pois yrityksistä jotka osallistuvat epäeettisiin toimiin. Sellaiset vetäytymiset tehdään julkisesti, joten ainakin he ovat avoimia norjalaisille sekä muulle maailmalle — epäilemättä näin parantaen vaikutusta. Ongelma on, että investoinnit per se ovat lähes yksinomaan maksimituottojen ajamia, ei minkään pitkäaikaisen tai kestävän investoinnin periaatteiden, jotka hyödyttäisivät globaalia kylää Norjan lisäksi. Joten, jos Norja epäonnistuu tunnustamaan itsekkyyden ulkopuolisen pitkän ajan sijoitusstrategian hyödyt, minkälaisilla mekanismeilla nämä saataisiin hyödyttämään globaalia kylää?

Globaalin kylän organisointi

Norjan kaksoisstandardi kaikken korkeimmalla sosiaalisen portaikon askelmalla on tyypillinen suurimmalle osalle kansakuntia. Ympäri maailman poliitikot puhuvat häpeämättä kansallisvaltion intressien ajamisesta aivan kuin se olisi korkein moraalinen velvoite. Kaksoisstandardit saavat helposti aikaan moraalista närkästystä. Kuinka ihmiset tai valtiot voivat olla niin tekopyhiä? Mutta sormen heiluttaminen valtioille ei ratkaise ongelmaa. Fiksumpi lähestymistapa on ymmärtää miksi moraalinen närkästys toimii globaalin kylän tasolla, ja kuinka se voitaisiin saada toimimaan ottamalla käyttöön tarpeelliset sosiaaliset kontrollit.

Kuvittele eläväsi kylässä ja tapaavasi jonkun joka puhuu häpeämättä omista intresseistään aivan kuin kukaan muu ei olisi olemassakaan. Mitä häneen tulee, toiset kyläläiset ovat lähinnä työkaluja hänen omien päämäärien saavuttamiseksi. Kuinka reagoisit tällaiseen henkilöön? Me olisimme shokissa niin että kyseenalaistaisimme hänen mielenterveytensä. Meillä saattaisi olla samankaltaisia ajatuksia, mutta emme kertoisi niitä avoimesti. Lisäksi itsekkäät impulssimme ovat aidon muista välittämisen hillitsemiä. Empatia, sympatia, solidaarisuus ja rakkaus ovat osa ihmistunteiden repertuaaria, aivan kuten ahneuskin. Todennäköisesti kokisimme saman moraalisen närkästyksen tunteen vellovan meissä mitä tunnemme Norjan kyseenalaista käyttäytymistä kohtaan. Vaikka pysyisimme viilipyttyinä, me välttelisimme siltikin kyseistä henkilöä, varoittaisimme muita ja haluaisimme rankaista häntä hänen antisosiaalisista tavoistaan. Aivan kuten muutkin kyläläiset, huolimatta hänen aikeistaan, hän todennäköisesti ei pärjäisi kauhean hyvin.

Moraalinen närkästys toimii kylän tasolla koska se perustuu sosiaalisen kontrollin mekanismeihin jotka ovat niin spontaaneja ettemme tuskin tiedä niiden olemassaolosta. Kaikkein vahvimmin hallitut ryhmät maailmassa ovat pienryhmiä, kiitos lukemattomien sukupolvien ajan jatkuneen geneettisen ja kulttuurillisen evoluution joka tekee meistä luottavaisia ja yhteistyötä tekeviä.

Idea siitä, että luottamus vaatii sosiaalista kontrollia on paradoksaalinen koska sosiaalinen kontrolli ei ole luottamista. Kuitenkin, sosiaalinen kontrolli luo ympäristön jossa luottaus voi kukoistaa. Kun me tiedämme että toiset eivät voi vahingoittaa meitä, kiitos vahvojen sosiaalisten kontrollien, silloin voimme ilmaista positiiviset tunteemme ja tekomme toisia kohtaan täysillä: autamme koska haluamme, emme siksi koska olemme pakotettuja. Kun me tunnemme itsemme muiden ympärilläolijoiden uhkaamiksi, vetäydymme positiivisista tunteista ja teoista kuin etana vetäytyy kotiloonsa.

Tämän takia ihmiset välttävät epäeettisiä tekoja — niin paljon kuin pystyvät — kylän kokoisissa ryhmissä ja siksi yhteistyöhön liittyy positiivisia tunteita kuten solidaarisuus, empatia ja luottamus. Syy siihen että kansakunnat ja muut sosiaaliset kokonaisuudet kuten korporaatiot avoimesti ovat mukana epäeettisissä toimissa on koska sosiaaliset kontrollit ovat heikompia ja riittämättömiä pitämään itsekkäitä susia kurissa. Tämän takia poliitikot puhuvat avoimesti kansallisesta itsekkyydestä kuin mikään muu ei merkitsisi — vaikka kyläläinen joka puhui samaan tapaan olisikin muiden silmissä hullu.

Tämän ongelman luonteen ymmärtäminen mahdollistaa Norjan ahdingon sympatiseeraamisen kun se päättää miten investoida globaaleille markkinoille. Kuin etana, se saattaa haluta nousta kuorestaan ja tukea suurinta osaa eettisiä yrityksi. Mutta tämän tekeminen saattaa olla liian kallista markkinaympäristössä joka palkitsee puhdasta itsekkyyttä. Norja saattaa olla pakotettu menemään kuoreensa ja tehdä itsekkäitä päätöksiä selviytyäkseen. Loppujen lopuksi etanoilla on kuorensa syystä.

Kolmas vaihtoeht on, että Norja ja kaikki muut kansallisvaltiot luovat samanlaisia sosiaalisia kontrolleja suuressa mittakaavassa jotka vähentävät itsekkyyttä pienemmissä ryhmissä. Tämä on myös kallista, kuin investointi eettisiin yrityksiin jotka eivät tuota tarpeeksi, mutta sillä on kestävämmät edut koska kun sosiaalisen kontrollin infra on paikallaan, eettiset yritykset tuottavat kaikkein eniten. Norja on tullut pitkän matkan ottaessaan käyttöön sen periaatteet viralliseen ulkopolitiikkaansa, mutta selkeästi se laahaa perässä globaalin liiketoiminnan skenessä mitä tulee omiin investointeihin.

On olemassa todisteita siitä, että kylänkaltaiset sosiaaliset kontrollit muodostuvat suuremmassa mittakaavassa ilman hallituksen apua. USA:ssa voittoa tavoittelematon organisaatio nimeltään B-lab tarjoaa sertifiointeja korporaatioille. Ne jotka hakevat sertifikaattia saavat pisteytyksen perustuen yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Jos pisteytys ylittää tietyn arvon, silloin yritys saa mainostaa itseään B-korporaationa. Xiujian Chen ja Thomas F. Kelly Binghamton Universityn School of Managementista hiljattain analysoivat 130 B-korporaation otantaa ja vertasivat numeroita toisiin korporaatioihin. Näytteitä vertailtiin geografisen sijainnin, toimialan, korporaation koon, ja muiden muuttujien suhteen. Kaikissa tapauksissa B-korporaatiot olivat yhtä kannattavia tai jopa kannattavampia (keskimäärin) kuin kontrolliryhmä. Eettinen toiminta ei haitannut liiketoimintaa, se on saattanut jopa edistää sitä.

Tarvitaan lisää analyyseja selvittämään miksi B-korporaatiot menestyvät tekemällä hyvää. Yksi mahdollisuus on, että ne muuttuvat kuin kyliksi omissa sisäisissä järjestyksissään joten itsekkyyttä on sisällä vähemmän. Toinen mahdollisuus, joka ei ole poissulkeva muiden kanssa, on että kuluttajat ottavat käyttöön enemmän normeja jotka saavat ne preferoimaan liiketoimintaa eettisten yritysten kanssa, ja sulkemaan pois epäeettiset yritykset, samalla tavoin kuin he preferoisivat ja välttelisivät ihmisiä kyläympäristössä. Sertifiointi B-korporaatioksi tekee siitä helpompaa kuluttajille arvioida yrityksen eettistä mainetta. Jonkun maineen tunteminen on luonnollista kyläympäristössä mutta työtä tarvitaan saman informaation tarjoamiseksi suuremmassa mittakaavassa. Muiden koodien noudattaminen tarjoaa samanlaisen funktion, kuten UK Stewardship Code (FRC 2012), the International Corporate Governance Network´s Code (ICGN) tai the Singapore Code of Corporate Governance Statement on the Role of Shareholders (SCGC), joitain mainitaksemme.

On olemassa jopa viitteitä siitä, että korporaatiomaailma on muuttumassa kylänkaltaiseksi ilman että vaaditaan virallista sertifointia. Esimerkiksi Applen päämies Tim Cook jokin aika sitten sai kritiikkiä National Center for Public Policy Research:lta (NCPPR) epäonnistuessaan maksimoimaan voittoja osakkeenomistajille investoimalla ilmaston ja ympäristön puolesta. Cook suuttui ja ohjeisti niitä joilla oli kapeat itsekeskeiset tavoitteet myymään osakkeensa. Hän käyttäytyi tasan tarkkaan kuten hyvä kyläläinen käyttäytyisi — ja jos hänen reaktionsa muuttuu normiksi suurten korporaatioiden keskuudessa, globaali kylä muuttuu aidoksi kyläksi ilman tarvetta formaaleille sertifikaateille.

Saattaa tuntua liian hyvältä ollakseen totta että kuluttajat ja korporaatiomaailma spontaanisti alkaisivat pitää itsekkäitä susia aisoissa ottamalla käyttöön sosiaalisen kontrollin mekanismeja suuremmassa mittakaavassa. Jos tämä oikeasti tapahtuisi, silloin Norjalla ei enää olisi vaikeita päätöksiä tehtävänään suuren rahamääränsä investoimisessa, koska suurimmasta osasta eettisiä yrityksiä tulee samalla myös kannattavimpia. Mutta jos tämä tapahtuu ollenkaan, se on silti alkuvaiheessa. Tällä hetkellä suurin osa tuottavista investoinneista ovat samalla syöpäisiä.

Siksi Norjalla on edelleen vaikea moraalinen päätös joka on sama muillekin sijoittajille. Se voi pysyä kuoressaan ja maksimoida voittojaan lyhyellä aikavälillä osakkeenomistajille (tässä tapauksessa Norjan asukkaille) ilman huolta eettisistä kysymyksistä, tai se voi nousta kuorestaan, elää periaatteidensa mukaan ja liittyä oikeamielisiin yksilöihin, valtioihin ja korporaatioihin ja auttaa luomaan sosiaalisen kontrollin mekanismeja jotka tekevät eettisistä valinnoista kaikkein tuottavimpia. Kriittinen piste on, että tämä on win-win -tilanne pitkällä aikavälillä koska loppujen lopuksi me olemme kaikki samassa veneessä, ja se mikä on hyväksi maailmalle on hyväksi myös norjalaisille.

Uusi narratiivi

Tässä esseessä olemme hahmotelleet yllättävän yksinkertaisia ratkaisuja oletettuun konfliktiin itsekkyyden ja keskinäisen hyödyn välillä kaikilla hierarkian tasoilla. Olemme ehdottaneet, että sosiaalinen dynamiikka, joka tapahtuu luonnollisesti ja spontaanisti kylissä, voidaan skaalata ehkäisemään eettisiä rikkomuksia jotka rutiininomaisesti tapahtuvat suuremmassa mittakaavassa. Miksi näin yksinkertainen ratkaisu ei ole laajemmin tunnettu ja keskustelun aihe? Vaikka me välittömästi tajuamme tämän ratkaisuksi kun kyseessä on solu-organismien suhteet tai yksilöt kylässä, me emme tajua että sama periaate pätee myös yrityksille ja kansallisvaltioille. Yksi syy on, että vaihtoehtoinen narratiivi leikkii, että yrityksen sosiaalinen vastuu on vain maksimoida sen viivan alle jäävä summa. Vapaat markkinat takaavat että yhteiskunta hyötyy lopputuloksena. Tämä narratiivi saa sosiaalisten kontrollien eliminoinnin kuulostamaan järkeenkäyvältä — tasan tarkkaan päinvastaista mitä meidän kuuluisi tehdä. Hallitukset ovat olleet tämän narratiivin alaisuudessa jo 50 vuotta, huolimatta sen hatarasta tieteellisestä perustasta ja seikkaperäisestä todistusaineistosta sen haitallisista vaikutuksista. Me voimme korvata tämän narratiivin huomaamalla jotain joka näyttää ilmiselvältä näin jälkikäteen: rajoittamaton oman edun tavoittelu on syöpäistä kaikilla mittareilla. Luodaksemme globaalin kylän, meidän tulee tarkastella oikeita kyliä.

Alunperin julkaistu otsikolla Blueprint for a Global Village.

 

Lähde:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *