Paikallisvaluutat

Taloustieteessä paikallisvaluutta on valuutta joka voidaan käyttää tietyllä alueella tiettyjen osallistuvien organisaatioiden piirissä. Yleensä paikallisvaluutta toimii täydentävänä valuuttana, jota tulee käyttää kansallisen valuutan lisäksi. Tarkoitus on kannustaa kuluttamaan paikallisesti, erityisesti paikallisomisteisten yritysten piirissä. Tämä voi auttaa myös pienentämään ympäristöjalanjälkeä.

Valuutta ei välttämättä ole minkään kansallisen hallituksen takaama, eikä sillä välttämättä ole virallisen maksuvälineen asemaa. Fiskaalisen lokalismin työkaluna paikallisvaluutat voivat kohottaa tietoisuutta paikallistaloudesta. Ne ovat käyttökelpoisia ihmisten keskuudessa jotka eivät tunne tai halua osallistua suoraan vaihdantaan.

Ne saavat laajalti eri muotoja, sekä fyysisesti että rahoituksellisesti, ja ne liittyvät usein tiettyyn taloudelliseen diskurssiin.

Paikallisvaluuttoihin viitataan joskus yhteisövaluuttoina. Ne ovat usein vaihtoehtoisen valuutan muotoja, täydentäviä valuuttoja ja/tai apuvaluuttoja. Tarkasta määritelmästä käydään keskustelua. Joitain määritelmiä:

  • Täydentävä valuutta – käytetään täydentämään kansallista valuuttaa. Se on sopimus vaihdannan välineen käytöstä joka ei ole yleensä virallinen maksuväline.
  • Vaihtoehtovaluutta – usein käytett, mutta olennaisesti tämä termi on harhaanjohtava monessa tapauksessa, sillä monet valuutat ovat suunniteltu täydentäviksi eikä korvaamaan perinteisiä valuuttoja.
  • Apuvaluutta – paljon harvinaisempi, synonyymi yhteisö- tai paikallisvaluutalle. (kts. Douthwaite & Wagman 1999)
  • Yhteisövaluutta – täydentävä valuutta jota käytetään sidosryhmissä, esim. paikallisuuden tai jäsenyyden perusteella.
  • Paikallisvaluutta – yhteisöväluutta jota käytetään paikallisesti.
  • Alueellinen valuutta – paikallisvaluutta suuremmalla alueella.
  • Yksityinen valuutta – alleviivaa sitä että valuutta on yksilöiden, yritysten tai kolmannen sektorin toimijoiden ylläpitämä, vrt. tavallinen valuutta joka on valtionhallinnon ylläpitämä.

Paikallisvaluutan hyödyt

Wörgl-koe kuvaa joitain paikallisvaluuttojen yhteisiä ominaisuuksia ja hyötyjä.

  1. Paikallisvaluutat, joiden korkotaso on negatiivinen, kiertävät nopeammin kuin kansallisvaluutat. Sama määrä rahaa kierrossa käytetään useita kertoja nopeammin ja johtaa paljon suurempaan taloudelliseen aktiviteettiin. Se tuottaa paljon suuremman hyödyn yksikköä kohden. Korkeampi rahan kiertoaste johtuu negatiivisesta korosta joka kannustaa ihmisiä käyttämään rahaa nopeammin.
  2. Paikallisvaluutat mahdollistavat yhteisöjen tuottavien resurssien käytön paremmin, erityisesti käyttämätön työvoima, jolla on katalyyttinen vaikutus muuhun paikallistalouteen. Ne perustuvat premissiin siitä että yhteisö ei täysin käytä tuottavaa kapasiteettiaan, koska siltä puuttuu paikallista ostovoimaa. Vaihtoehtovaluuttaa käytetään kasvattamaan kysyntää, joka johtaa suurempaan tuottavien resurssien käyttöasteeseen. Niin kauan kun talous toimii vajaakapasiteetilla, paikallisvaluutan ei tarvitse olla inflationaarinen, ei edes silloin kun se johtaa suureen kokonaisrahamäärän kasvuun ja talouden kokonaiskasvuun.
  3. Koska paikallisvaluutat ovat hyväksyttyjä yhteisöissä, niiden käyttö kannustaa paikallisesti tuotettujen tuotteiden ja palvelujen ostamiseen. Täten mille tahansa taloudellisen toiminnan määrälle pätee, että tästä koituu suurempi hyöty paikallisyhteisölle ja rahaa virtaa vähemmän ulos toisiin maan kolkkiin ja muualle maailmaan. Esimerkiksi rakennustyö paikallisvaluuttojen avulla pitää sisällään paikallista työtä ja käyttää paljon enemmän paikallisia materiaaleja. Paikallisvaikutuksen kasvusta tulee insentiivi paikallisille asukkaille hyväksyä ja käyttää valuuttaa.
  4. Jotkut täydentävien valuuttojen muodot kykenevät paremmin edistämään resurssien täydellisempää käyttöä paljon suuremmalla maantieteellisellä alueella ja auttamaan etäisyydestä aiheutuneiden rajojen alastuomista. Fureai kippu -järjestelmä Japanissa antaa luottoa vaihdossa vanhustenhoitoa vastaan. Kaukana asuvat perheenjäsenet voivat ansaita krediittejä tarjoamalla vanhuksille apua siellä missä he itse asuvat. Krediitit sitten siirretään omille vanhemmille ja käytetään paikallisessa palvelussa. Lentokoneella paljon lentävät saavat bonuspisteitä jotka ovat täydentävän valuutan muoto joka edistää asiakkaan sitoutumista vaihdossa ilmaiseen matkailuun.
  5. Vaikka monet näistä valuutoista ovat rajoitettu pienelle maantieteelliselle alueelle tai maahan, Internetin sähköisten palvelujen kautta täydentävien valuuttojen on mahdollista stimuloida transaktioita globaalisti. Kiinassa Tencentin QQ coinsit  ovat virtuaalivaluutta joka on päässyt laajaan levitykseen. QQ coinseja voi ostaa renminbilla ja niitä voidaan käyttää ostamaan virtuaalisia tuotteita ja palveluja kuten soittoääniä ja verkkopelejä. Niitä voi saada myös verkossa tapahtuvasta tuotteiden ja palvelujen vaihdannasta noin tuplasti renminbin hinnalla, jolloin luodaan lisää ’rahaa’. Vaikka virtuaalivaluutat eivät ole ’paikallisia’ perinteisessä mielessä, ne vastaavat tiettyihin tarpeisiin tietyssä (virtuaali)yhteisössä. Kun ne ovat kierrossa, ne lisäävät verkkopopulaation kokonaisostovoimaa aivan kuin paikallisvaluutatkin. Kiinan hallitus on alkanut verottaa coinseja kun niitä vaihdetaan virtuaalisesta valuutasta oikeaan valuuttaan.

 

 

Lainaus seuraavasta akateemisesta lopputyöstä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153966

 

Taloudelliset muutokset ovat olleet viime vuosikymmeninä niin suuria, että: ”suuri osa maailman väestöstä on menettänyt keinonsa ja kykynsä elättää itse itsensä ja on tullut riippuvaiseksi yhdestä, hyvin epävakaasta talousjärjestelmästä” (Douthwaite 2004, 57). Paikallistalouksien edistämisen avulla voidaan mahdollistaa päinvastainen kehitys.

Paikallistalous on Robin Hahnelin (2012) mukaan monella tapaa vallankumouksellinen idea. Ensinnäkin se torjuu vallitsevat talousideologiat ja ylipäänsä kansallisen taloussuunnittelun. Toiseksi paikallistalous edustaa suoraa demokratiaa. Paikallistalousajatus vähentää myös riippuvuutta suuresta taloudesta ja lisää sitä kautta alueiden omavaraisuutta. Paikallistalous on suuren talouden pilkkomista itsehallinnollisiksi palasiksi. Tämä lisää yhteisöllistä osallistumista ja lisää ekologista vastuuta, koska paikallistaloudessa taloudellisen toiminnan vaikutukset näkyvät suoraan omassa kotiympäristössä. Ihmisillä on kannustin pyrkiä kestävään elämäntapaan. Paikallinen talous onkin suurta taloutta helpommin pidettävissä ekologisena ja paikallistalouksissa voidaan luontevasti juurtua yhteisölliseen elämään. (Hahnel 2012, 210.)

Paikallistalouksista on useita malleja:

[s]osiaalinen ekologia ja libertaarinen munisipalismi, ekologinen yhteiskunta demokraattisen pluralismin kautta, buddhalaiset taloudet, bioregionalismi, ekologiset taloudet ja ekososialismi ovat eräitä vaihtoehtoja. (Hahnel 2012, 210.)

Paikallistalousmallit ovat usein enemmänkin visioita kuin taloustieteellisiä malleja. Paikallistalouksien ongelmana on se, että niiltä odotetaan usein liikoja ja niiden kohdalla voidaan sortua samoihin ongelmiin kuin vallitsevassakin järjestelmässä. Joka tapauksessa paikallistaloudessa on suuri tarve miettiä uudelleen työn ja vapaa-ajan suhde, talouskasvuton elämäntapa ja uudenlaisiin teknologioihin ja tuotteisiin siirtyminen. (Hahnel 2012, 210–211, 382.)

Toisaalta Kovelin (2007) mukaan puhdas paikallisuus ei kuulu enää ihmiskunnan tavoitteisiin ja siksi se on tavoitteena fantasiaa. Hän perustelee väitteensä sillä, että liiallinen paikallisuuden korostaminen (planeetan väestömäärä huomioon ottaen) johtaa tehottomuuteen, resurssien tuhlaamiseen ja turhaan työntekoon. Liiallisen hajaantunut ja autonominen elämäntapa johtaa siis omanlaisiinsa ekologisiin ongelmiin. Kovelin mukaan paikallistalousideassa ei itsessään ole vikaa, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Eristäytynyt paikallistalous on ongelma, koska taloudellisesta riippuvuudesta on myös hyötyä. Tärkeintä onkin löytää nerokas kompromissi globalisaation ja paikallisuuden välillä. (Kovel 2007, 182; Hahnel 2012, 213.)

Isomäen mukaan paikallistaloudet eivät ole globaalin ja kansallisen talouden ulkopuolella, enemmänkin päinvastoin. Lama-aikoina paikallisuus taloudessa korostuu ja nousukausina tapahtuu päinvastoin. (Isomäki 2004, 9.) Paikallistaloudet mahdollistavat nykyistä paremman harmonian lokaalin ja globaalin kaupankäynnin välillä ja ne edistävät nykyistä demokraattisemman ja oikeudenmukaisemman taloudellisen vaihdannan. Niiden tarkoitus ei ole utopistisen omavaraisuusasteen saavuttaminen. (Nordberg-Hodge & Mayo 2004, 13).

Oleellisinta paikallistaloudessa on se, että kaikki yhteisön ulkopuolinen kauppa on harkinnanvaraista, mutta mitään elintärkeää yhteisön ulkopuolelta ei tarvita. Monet nykyisistä ihmisten suosimista kulutustuotteista ja palveluista ovat tarpeettomia tai ne voitaisiin korvata jollakin paikallisella tuotteella tai lähipalvelulla. Paikallinen talous ei ole siis eristäytymisen maksimointia, vaan sen mahdollistamista, että yhteisö pärjää tarvittaessa myös ilman ulkopuolista kaupankäyntiä. (Douthwaite 2004, 61–62). ”Paikallistalouden edistäminen on uuden, kestävän ja tasa-arvoisen yhteisön luomista” (Nordberg-Hodge & Mayo 2004, 14).

Douthwaiten (2004) mukaan paikallistaloudet olivat 90-luvulla lähes kadonneet suuren kansainvälisen talouden alta. Suuri osa nykyään tuotettavista palveluista ja tuotteista ajatellaan tuotettavaksi jonnekin muualle kuin paikalliselle yhteisölle. Valtavirtaisen taloustieteen mukaan kaikkea ei kannata tehdä paikallisesti, koska maailmanmarkkinat mahdollistavat edullisemmat hinnat tuotteille ja palveluille. Toisaalta aikaisemmin paikalliset taloudet pystyivät tuottamaan elintärkeät tuotteet ja palvelut itse ilman riippuvuutta ulkopuolisesta taloudesta. Lisäksi jatkuva kansainvälinen kilpailu aiheuttaa sen, että monet palvelut ja tuotteet muuttuvat nopeasti kannattamattomiksi, koska jossakin muualla voidaan tehdä ne jo halvemmalla. Kansainvälinen talous johtaakin oravanpyörään, koska tuotteet ja palvelut saattavat siirtyä paikasta toiseen riippuen siitä missä ne milloinkin voidaan edullisimmin tuottaa. Tämä lisää taloudellista epävarmuutta ja vähentää paikallisia yrittämisen mahdollisuuksia. Tämän oravanpyörän sijasta ”meidän pitää kartoittaa alueemme voimavarat ja katsoa, miten ne tyydyttävät yhteisömme elintärkeät tarpeet suoraan, mieluummin kuin tavanomaisen epäsuoran, tuota-muille-ja-osta-tarvitsemasi-takaisin -reitin kautta” (Douthwaite 2004, 61). Tehokkuudesta maksetaan liian kova hinta, koska paikalliset yhteisöt ovat tehokkuusvaatimuksen takia ulkopuolisen talouden epävarmuuden armoilla. (Douthwaite 2004, 57, 60–62.)

Paikallisrahat ovat oleellinen osa paikallistaloutta. Paikallisrahajärjestelmiä käytetään jo ympäri maailmaa. ”Esimerkiksi WIR-pankki, aikapankit ja paikallisrahat tarjoavat vaihtoehdon viralliselle valuutalle” (Suomen talousdemokratia ry:n Internet-sivut). Käytössä olevia paikallisrahajärjestelmiä kutsutaan yleensä nimellä Local Exchange and Trading Systems (LETS). LETS:n ideana on, että paikallisyhteisön jäsenet voivat auttaa toisiaan ja maksaa saamastaan palveluksesta paikallisen vaihdonvälineen avulla, mikä lisää alueellisia taloudellisia mahdollisuuksia. (Hahnel 2012, 378–379; ks. Lietaer & Dunne 2013, 75–78.) Sekä LETS-järjestelmä että aikapankki perustuvat korottomaan rahaan ja yhteisöllisyyden edistämiseen. Toisaalta aikapankissa rahana toimii aikaan perustuva virtuaalinen vaihdonväline, kun taas LETS-järjestelmissä käytetään fyysistä paikallisrahaa (Cahn 2001, 1.)

”Paikallisvaluutoilla tuetaan alueellisia talouden kiertokulkuja ja vahvistetaan alueiden selviytymiskykyä kriisiaikojen varalta” (Felber 2013, 70). Täydentävät valuutat vakauttavat taloutta etenkin vaikeina taloudellisina aikoina (Suomen talousdemokratia ry:n Internet-sivut). Useimmiten paikallisraha ei ole vaihdettavissa viralliseen rahaan. Yleensä paikallisrahapiirin uudelle jäsenelle annetaan heti aluksi hieman paikallista rahaa käyttöön tai jonkinlaista luottoa, jotta hän pystyy samantien osallistumaan toimintaan. On myös mahdollista, että paikalliset yrittäjät ottavat osan asiakkaidensa maksusta vastaan paikallisrahana ja joskus jopa kokonaan. (Hahnel 2012, 378–379.) Paikallisrahaa voi hyödyntää melko monenlaisessa vaihdannassa, jos se hyväksytään laajasti maksuvälineenä (kaupat, yritykset jne). Siksi paikallisrahalla on paljonkin potentiaalia toimia virallisen rahan rinnalla.

Paikallisrahan puolustajat perustelevat paikallisrahan tarpeen myös sillä, että paikalliset yhteisöt voivat kärsiä silloinkin, kun yleinen taloustilanne on hyvä. Raha katoaa usein köyhiltä alueilta rikkaammille alueille. Rahoitusmarkkinat ja kapitalistinen rahajärjestelmä ei tue kaikkia alueita tasapuolisesti. Lisäksi paikallisesti sovittu työnjako voi toimia huomattavasti paremmin kuin ylhäältäpäin pakotettu työnjako. (Hahnel 2012, 379.)

Paikallistalouksien suosio on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Maailmalla on jo yli 4000 yhteisöä, jotka ovat ottaneet käyttöönsä uudenlaisia ja yleishyödyllisiä tapoja taloudelliselle vaihdannalle. Esimerkiksi monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa ja useissa EU-maissa on paikallisrahahankkeita (Isomäki 2004, 9). Yhteistä näille rinnakkaisvaluutoille on se, että ne perustuvat yhteistyöhön ja yleiseen etuun. (Lietaer & Dunne 2013, 4–5.)