Pääoman kommunismista yhteisvaurauden pääomaan

Kirjoittanut Michel Bauwens ja Vasilis Kostakis

Paradoksi: mitä enemmän “kommunistinen” digitaalisen yhteisvaurauden jakamisessa käytetty lisenssi on (ei rajoituksia jakamiselle), sitä kapitalistisempi on niiden käyttö (monikansalliset yritykset käyttävät sitä ilmaiseksi).

Kaksi merkittävää yhteiskunnallista edistysmielistä liikettä kohtaa muutaman ristiriidan ja paradoksin.

Yhtäältä me havaitsemme osuuskuntaliikkeen ja työntekijäomisteisten yritysten uudelleennousun, mikä kärsii kuitenkin muutamista rakenteellisista heikkouksista. Niillä on löyhät yhteydet keskenään ja näin ne epäonnistuvat muodostamaan globaalin vastavoiman joka kykenee vastustamaan ylikansallista pääomaa.

Toisaalta meillä on nousevat yhteisvaurauteen perustuvan vertaistuotannon aloitteet, kuten vapaat ja avoimet ohjelmistot, jotka luovat tiedon, kulttuurin ja designin digitaalista yhteisvaurautta koko ihmiskunnalle. Yhtä kaikki, sellaiset aloitteet ovat usein riskipääomarahoitteisten startupien ja suurten monikansallisten yritysten dominoimia, jotka hyväksykäyttävät samaa yhteisvaurautta.

Täten meillä on paradoksi: mitä enemmän “kommunistinen” digitaalisen yhteisvaurauden jakamisessa käytetty lisenssi on (ei rajoituksia jakamiselle), sitä kapitalistisempi on niiden käyttö (monikansalliset yritykset käyttävät sitä ilmaiseksi). Otetaan esimerkiksi GNU/Linux yhteisvauraus joka on muuttunut myös ”korporaatioyhteisvauraudeksi”, rikastuttaen voittoa tavoittelevia yrityksiä kuten IBM. On selvää että tämä toimii tietyllä tavalla ja tuntuu hyväksyttävältä monista softakehittäjistä. Mutta onko se optimitapa?

Argumenttimme keskittyy yhteiskuntalogiikkaan, joita digitaalisen yhteisvaurauden jakamisessa käytettävät lisenssit usein mahdollistavat. Ne sallivat kenen tahansa ottaa osaa, ja ne sallivat kenen tahansa käyttää. Itse asiassa tämä suhteiden dynamiikka on teknisesti ”kommunismin” muoto: kultakin kykyjensä mukaan, kullekin tarpeidensa mukaan. Tämä paradoksaalisesti sallii, esimerkiksi, monikansallisen korporaation käyttää vapaan ohjelmiston koodia liikevoiton maksimointiin. Samaan aikaan suurin osa avustajista on mukana vapaaehtoisesti, ja ne jotka saavat tuloja ovat joko palkkatöissä tai liitoissa pääomavetoisten yhtiöiden kanssa.

Mitä voidaan siis tehdä?

Ehdotamme kaksivaiheista strategiaa tämän ”kommunistisen” paradoksin ratkaisemiseksi.

Ensinnäkin, väitämme että yhteivaurauteen pohjautuva vastavuoroinen lisensointi, jota myös copyfairiksi kutsutaan sanojen copyright ja copyleft sanaleikkinä, sallii yhteivaurauden eteen työtä tekevien käyttää yhteisiä materiaaleja ilmaiseksi, mutta ei-myötävaikuttavat kapitalistit joutuisivat maksamaan lisenssiä oikeudesta kaupallistaa tämä materiaali. Tässä lähestymistavassa säilytetään vapaa tiedon jakaminen, eli universaali digitaalisen yhteisvaurauden saatavuus, mutta kaupallistaminen on ehdollista vastavuoroisuudelle. Peer Production License esimerkillistää tätä argumenttia. Joten vastavuoroisuus luodaan kapitalististen markkinoiden ja yhteisvaurauden väliin. Tämä sallii samaan aikaan itsenäisten kokonaisuuksien ottaa osaa yhteisvaurauteen suuntautuneisiin yrittäjäkoalitioiden ekosysteemeihin yhdistääkseen ja keskinäistääkseen heidän digitaalisia resursseja ja hyötyäkseen niistä samaan aikaan.

Toiseksi, väitämme että yhteivaurauteen perustuvan vertaistuotantoliikkeen sekä osuuskuntaliikkeiden välillä on synergioita. Ehdotamme ”avoimen osuuskunnan” mallia, eli kokonaisuutta joka olisi juridisesti ja laillisesti sidottu luomaan yhteisvaurautta ja jakamaan resursseja. Avoimet osuuskunnat sisäistäisivät negatiivisia ulkoisvaikutuksia; ottaisivat käyttöön usean sidosryhmän hallintamalleja; myötävaikuttaisivat digitaalisen ja materiaalisen yhteivaurauden luomiseen; ja olisivat yhteiskunnallisesti ja poliittisesti järjestäytyneet globaalien huolenaiheiden ympärille, vaikka ne tuottaisivatkin lokaalisti.

Ehkäpä hyvä tapa ymmärtää tätä kaksinaista ehdotusta on tarkastella toimivaa keskiajan kiltajärjestelmää. Ulkoisesti ne myivät omia hyödykkeitään markkinapaikalla, mutta sisäisesti ne olivat veljeskuntia ja solidaarisuusjärjestelmiä. Tämä on historiallinen analogia jolla ymmärtää uusien yhteisvaurauteen kytkeytyneiden tahojen kaksinaista logiikkaa. Yhteisvaurauskeskisessä taloudessa tämä saavutettaisiin avoimien osallistavien järjestelmien avulla, jotka yhdistäisivät tuottajat ja kuluttaja/käyttäjäyhteisöt keskinäisen solidaarisuuden kautta, kuten tiedämme kuluttajien tukeman maatalouden mallin esimerkistä. Avoimet osuuskunnat kietoisivat mukanaolijat eri rooleihin solidaarisuus-ekosysteemiin.

lead

Vastavoiman rakentaminen

Ainoa tapa saavuttaa systeeminen muutos koko planeetan tasolla on rakentaa vastavoima, eli vaihtoehto globaalille hallinnolle. Ylikansallisen kapitalistiluokan täytyy tuta, että sen valtaa suitsii globaaleja kommonereja sekä heidän elinkeino-organisaatioitaan edustavat voimat. Siksi me täten suosimme yhteisvaurauteen suuntautuneita yrittäjäkoalitioita jotka vahvistavat yhteisvaurautta ja siinä vaikuttavia yhteisöjä, mikä luo talouden heille.

Tällaisisia translokaaleja ja transnationaalisia toimintakoalitioita on jo olemassa. Eräät parhaiten tunnetuista ovat Enspiral (alunperin Uudesta Seelannista); Sensorica (alunperin Montrealista, Kanadasta); Las Indias (suurimmaksi osaksi Espanjassa mutta monia espanjankielisiä jäseniä latinalaisesta Amerikasta); ja Ethos VO (sijaitsee UK:ssa). Uskomme tämän tyypin translokaalin organisaation olevan tulevaisuuden globaalien koalitioiden siemenmuoto yhteisvaurauteen perustuvalle osuustoimintaekosysteemille.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *