Nollarajatuottavuustyöntekijät

Kirjoittanut Tyler Cowen

Matt Yglesias sanoo että käsite on epäuskottava, mutta yllätyksekseni luin nuo sanat. Pidetään mielessä että meillä on ollut kasvua tuotannossa, mutta ei työllisyydessä. Tämä tarkoittaa pienempää määrää työläisiä työssä, mutta että tuotamme yhtä paljon kuin ennenkin. Yksinkertaisena johdantona, miten meidän tulisi mitata nyt potkut saaneiden työntekijöiden rajatuottavuutta? Aloittaisin itse numerolla nolla. Jos tuotannon palautunut taso ei ole todisteita nollarajatuottavuushypoteesista, mikä olisi? Jos minä pyörittäisin firmaa, potkisin kymmenen ihmistä pellolle, ja tuotannon määrä ei laskisi, saattaisin alkaa miettiä sitä miksi nuo ihmiset tuottivat yleensäkään mitään tuottavaa?

On totta, että ceteris ei ole paribus. Mutta havaittu asia muuttuu kun aivan mikä tahansa seikka suosii nollarajatuottavuushypoteesia. Mitään suuria teknologisia läpimurtoja ei ole tapahtunut tuona aikana. Jos mitään, on ollut huonoa rahapolitiikkaa ja ripaus regulatorista epävarmuutta. Ja kuitenkin me voimme tuottaa yhtä paljon kuin ilman noita työntekijöitä. Mieti ”työvoiman hamstrausta” ilman… hamstrausta.

Saatat vedota oligopolimalleihin ja argumentoida, että työntekijät voivat tuottaa jotain, mutta firmat eivät palkkaa niitä koska ne eivät halua kasvattaa tuotantoa johtuen kysynnän puutteesta. Se ei tunnu selittävän sitä, että tuotanto on noussut ja että liikevoittoa kiskotaan taas paljon. Ja koska korporaatioilla on paljon rahaa, on vaikeaa väittää että likviditeettirajoitteet estäisivät noiden työntekijöiden uudelleentyöllistymistä.

Toinen huomattava seikka taantuman puolesta on, nimittäin se että työttömyys on varsin matalalla erittäin koulutetuille työntekijöille, mutta noin kuusi prosenttia vähemmän koulutetuille työntekijöille. (Mitä tulee tuloryhmiin, pienimmän desiilin työttömyys on yli 30 %, kun se on kaikkein suurimmalle vain kolme prosenttia. Aikaskaalasta ei ole tietoa tässä mittauksessa.) Tämä on yhdenmukaista nollarajatuottavuushypoteesin kanssa, ja kuitenkin vain harva analyytikko kysyy onko heidän preferoimansa selitys työttömyydelle sopiva tähän kuvioon.

Garett Jones ehdottaa, että monet työttömät työntekijät ovat potentiaalisesti tuottavia, mutta että firmat eivät, tällä hetkellä, halua investoida tulevaisuuden tuottavuusparannuksiin. Työntekijöillä näyttää olevan nollarajatuottavuus, sillä heidän rajatuottavuusnsä sijaitsee tulevaisuuden tuotoissa, ei nykyisissä tuotoissa. Näen tämän hypoteesin osana kokonaiskuvaa, vaikka en ole varma selittääkö se miksi tämän hetkinen työttömyys on niin paljon korkeampi kouluttamattomien keskuudessa. Onko kouluttamaton työ perustavaa laatua oleva kyvykkyyden rakentaja tulevalle? En olisi niin varma.

Olisi myös mielenkiintoista tarkastella pitkäaikaistyöttömien koostumusta (ei ole sama asia kuin kaikkien työttömien koostumus, tietenkään). Vanhemmat työntekijät, joilla on yliopistokoulutus, ovat varsin jumissa, sillä ehdolla että he ovat työttömiä. Onko tämä tällä hetkellä käynnissä oleva ”uudelleenlaskenta”, optimaalista hakuteoriaa vaiko rulettia joka osuu nollaan joka kerta kun sitä pyöritetään näille työntekijöille? Ehkäpä hieman kaikkia kolmea. Jos haluat, voit kutsua osaa siitä syrjimisen ajaksi ja nimetä idean uudelleen ”havaituksi nollarajatuottavuudeksi.”

Yleisesti, mitkä hypoteesit ennustavat enemmän lyhytaikaista työttömyyttä vähemmän koulutettujen keskuudessa, mutta pitkäaikaistyöttömissä on suhteettoman suuri osuus vanhuksia ja koulutetumpia? Tämä tyylitelty seikka tuntuu viittaavan etsinnän ja uudelleenlaskennan ideoihin, joissa on mukana muutamia nollarajatuotteita. Päästäänkö aggregaattikysynnän teorioissa samoihin dataan mätsääviin tuloksiin? En näe sitä, ainakaan ilman että otetaan mukaan samanaikaisten reaalishokkien teoria.

Mikään nollarajatuottavuushypoteesissa ei vaadi, että nämä rajatuotteet ovat nolla ikuisesti. Kun koko talous kasvaa nopeammin (milloin se tulee tapahtumaan?), jopa matala-arvoisen työntekijän arvo voi muuttua nopeasti paljon suuremmaksi. Kun avataan uusia toimipisteitä, yhtäkkiä tarvitaan ylimääräistä talkkaria ja hän on todellakin tuottavampi uudella rajalla.

Jotkut ihmiset identifioivat rajatuottavuushypoteesin kuvaukseen ”maan alinta pohjasakkaa”, mutta nämä kaksi eivät välttämättä ole sama asia. Komplementaarisuus, yhdistettynä joihinkin kiinteisiin alkutekijöihin voi tuottaa työvoimalle nollassa tai lähellä nollaa olevia rajatuotteita. (Huomaat sanonnan ”ylimääräinen kapasiteetti” tässä kontekstissa, vaikka se pätee oligopolihypoteesiin paremmin.) ”Maan alin pohjasakka”-näkemys on pessimistinen, mutta komplementaariversio nollarajatuottavuuden ideasta voi olla varsin optimistinen, ennustaa erittäin nopeaa työmarkkinoiden elpymistä heti kun interaktiot muuttuvat positiivisiksi.

”Pohjasakka” ja ”komplementaarisuudet” ovat näkökulmia joilla on varsin erilaiset toimintaehdotukset. Pohjasakka implikoi joko toivottomuutta tai paljon perustavaa laatua olevaa uudelleenkoulutusta tai jatkuvaa avustusta, vaikka komplementaarisuusnäkökulma saa kysymään miten me saattaisimme ottaa käyttöön positiivisen vastavuoroisuuden (sen sijaan että jätettäisiin jälkeen hylättyjä tuotantotekijöitä) nopeammin. Ehkä on olemassa joitain kiinteitä tekijöitä, kuten johdon valvonta, ja yrittäjät eivät halua rasittaa noita kiinteitä tekijöitä liian kovaa. Miten voimme saada nuo kiinteät tekijät toistettavammiksi ja joustavammiksi?

 

Lisäys: Arnold Klingin kommentit.

 

Lähde:

//marginalrevolution.com/marginalrevolution/2010/07/zero-marginal-product-workers.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.