Uudessa kirjassaan Jeremy Rifkin keskittyy nykykapitalismin arvokriisiin, joka perustuu marginaalikustannusten nollaantumiseen ja joka tuhoaa liikevoiton. Hän on sitä mieltä, että tämä tarkoittaa talouden ja yhteiskunnan uudelleensuuntautumista yhteistyöpohjaisen yhteisvaurauden ympärille, jossa markkinadynamiikka on sivuroolissa. Näin Jeremy Rifkin allekirjoittaa P2P Foundationin peruskirjan, joka oli nimenomaan luotu tätä siirtymää havainnoimaan, tutkimaan ja edistämään vuonna 2005.
Menneet historialliset muutokset, esimerkiksi Rooman valtakunnan orjajärjestelmästä feodaalimaaorjuuteen, tai siirtymä feodalismista kapitalismiin, eivät olleet kauhean jouhevia, joten voi olla epärealistista olettaa jouheva ja ongelmaton siirtymä postkapitalistiseen yhteiskuntajärjestelmään.
Jotta saisimme paremman ymmärryksen siitä kuinka tämä siirtymä tapahtuisi, voimme tehdä kaksi asiaa. Voimme ensinnäkin tarkastella menneitä siirtymiä, kuten siirtymää feodalismiin, ja kysyä itseltämme mitä se tarkoittaa nykyisen kannalta; ja toiseksi, voimme katsoa jo olemassa olevan yhteisvauraustalouden mikrotaloutta ja mahdollisesti päätellä tästä tulevaisuuden kehityskulut.
1. Mitä voimme oppia Roomasta
Useimmat historialliset imperiumit seurasivat 1300-luvun historioitsijan Ibn Khaldunin kuvailemaa prosessia: jossain kohtaa kehitystä, laajentumisen hyödyt eivät enää kattaneet kasvavan monimutkaisuuden aiheuttamia kuluja. Tällöin imperiumi alkaa romahtaa ja sen valtaa ympäröivät ”barbaari”heimot. Mutta Rooman siirtymä sai aikaan paljon muutakin kuin tuon: se loi kokonaan uuden talous- ja sosiaalijärjestelmän. Kohdatessaan roomalaisen globalisaaation kriisin, eli orjien ja kullan puutteen, Rooman keisarit ja monet eliitin älykkäät osat vaihtoivat kasvavaan siirtomaajärjestelmään, eli maaraorjuuteen.
Siirtymän dynamiikka voidaan tiivistää näin:
- dominantissa järjestelmässä on kriisi
- yhteiskunnan tuottavissa alaluokissa tapahtuu eksodus (orjista maaorjiksi, maaorjista työläisiksi, työläisistä vertaistuottajiksi)
- johtajien luokan osa suuntautuu uuteen arvonluonnin ja jakamisen tapaan
Tästä johtuu paradoksi, jossa itseasiassa entisen johtavan luokan osa rahoittaa ja luo uudet tuotannon keinot. Tarkastellaan nykyhetkeä: talouden vajoaminen johtuu työvoiman eksoduksesta freelance-statukselle, työttömyydestä ja vertaistuotannosta; se osa pääomaa jota kutsutaan netarkiseksi pääomaksi, sijoittaa yhteisvaurauteen ja jakamisperusteiseen sosiaaliseen mediaan. Mieti IBM:ää, joka on muokkautunut osittain Linux-pohjaiseksi konsulttifirmaksi; mieti Facebookkia, joka on paradoksaalisesti mahdollistanut itseorganisaation ja vertaistuotannon sosiaalisen logiikan globaalilla tasolla.
Toinen tekijä perustuu Rooman imperiumin resurssipulaan. Se on siirtymä skaalatalouksista skooppitalouksiin, eli ”tehdään samalla asialla enemmän”. Näin feodaalijärjestelmä uudelleenlokalisoi tuotannon paikallisalueilla, katolisen kirkon ja sen luostarien luomat avoimen designin yhteisöt ympäri Eurooppaa, ja munkit keskinäistivät fyysiset tuotannon infrastruktuurit ja heistä tuli ensimmäisiä keskiajan teollisen vallankumouksen insinöörejä (Gimpel, Jean. The Medieval Machine: The Industrial Revolution of the Middle Ages). Huomaa, että tämä EI ollut jouheva siirtymä, ja otti lähes viisisataa vuotta epätasapainoa ennenkuin ensimmäinen eurooppalainen vuoden 975 Vallankumous (munkkien vetämä Jumalanrauha-liike joka sai aikaan uuden feodaalijärjestelmän, jokakukoisti 900-1200 luvulla).
Tämän päivän maailmassa: vapaat ohjelmistot, vapaa kulttuuri, avoin design ja avoin hardware ovat liikkeitä jotka keskinäistävät tietoa samalla kun jakamistalous ja hackerspace/makerspace/fablab/coworking -liikkeet keskinäistävät fyysisiä infrastruktuureja. Aivan kuten 400-luvun jälkeen, siirtymä kohti skooppitalouksia on alkanut.
Kolmas oppitunti on tärkeä: vanhan järjestelmän sisällä syntyy uuden uusi tuotantojärjestelmä ja sen arvologiikka, josta saavat alkunsa poliittiset ja sosiaaliset vallankumoukset. Asia ei ole toiminpäin kuten sosialistinen ja marxistinen traditio on väittänyt. Nykyään kapitalismin sydämessä on uusi tuotantotapa, uusi arvon luonnon ja jakamisen tapa, joka kasvaa. Se on silti vanhan systeemin dominoima edelleen, mutta koska sen logiikka on olennaisesti eroaa pääoman logiikasta, se ei voi olla ikuisesti tukahdutettu, ja se valmistelee uutta rakenteiden muutosta. Tämä rakenteellinen siirtymä, tai ”faasitransitio”, tulee tekemään nousevasta alajärjestelmästä uuden dominantin logiikan. Nykyään yhteisiin tietovarantoihin perustuva talous on jo estimoitu olevan 1/6 bruttokansantuotteesta USA:ssa (17 miljoonaa työntekijää). Netarkinen kapitalismi, pääoman voimat jotka rahoittavat ja mahdollistavat siirtymän yhteistyöpohjaiseen yhteisvauraustalouteen, omien olosuhteidensa kautta, ovat yhä vahvempia taloudessa, mutta niiden parasiittinen tuotantomalli (eli lähes ihmisten yhteistyön tuottaman lisäarvon 100-prosenttinen pakkolunastaminen) tekee siitä mahdottoman että heistä tulisi seuraava johtava luokka. Kapitalismi joka ei maksa arvonluojilleen ei yksinkertaisesti pysy elossa pitkällä aikavälillä vakaana järjestelmänä. Tässä mielessä Jeremy Rifkin on aivan oikeassa hänen ennusteessaan tulevasta.
2. Jo olemassaolevan yhteistyöpohjaisen yhteisvauraustalouden tarkastelua
Mikä on siis jo olemassaoleva yhteisvauraustalous? Se on yhteisvaurauteen suuntautunut vertaistuotantoon perustuva talousm jonka ensimmäisenä on kuvannut Yochai Benkler kirjassaan The Wealth of Networks.
Se koostuu tuottajayhteisöistä, jotka joko saavat palkkaa tai eivät, jotka ovat mukana antamassa panoksensa, eivät yksityistetylle tiedolle, vaan kaikille yhteisille tieto-, koodi- ja designvarannoille, mikä edistää uutta yhteisvaurauteen suuntautunutta taloutta. Se on avoimen tiedon, vapaiden ohjelmistojen ja avoimen hardwaren talous, joka on yhä enemmän ja enemmän yhteydessä avoimen ja hajautetun tuotannon käytäntöihin. Se on talous jota ajaa eteenpäin työvoiman eksodus palkkatyöstä nuorten urbaanien markkinataloudessa elävien tietotyöläisten freelancetaloudeksi. He tuottavat yhä enemmän ja enemmän avoimia tietovarantoja.
Sellaisella taloudella on varsin selkeä institutionaalinen rakenne, joka pohjustaa tulevaa yhteisvaurauteen perustuvaa yhteiskuntaa.
Toisin kuin yksityisomistukseen perustuva kapitalismi, arvo talletetaan myötävaikuttajayhteisöjen yhteisvarantoon. Tämä on uuden arvonluonnon ydin. Tämä on yltäkylläisen tieton sfääri joka on jaettavissa ja toisinnettavissa marginaalikustannuksin. Yhteistoiminnan infrastruktuuria vahvistaa ja mahdollistaa uudenlaiset hyötyä tuottavat yhdistykset, jotka eivät kontrolloi tuotantoa, vaan tekevät sen mahdolliseksi. Ne ovat useimmiten säätiöitä, kuten Apache Foundation tai Gnome Foundation, joiden ympärille keskittyy yrittäjien koalitio, joka tarjoaa työtä yhä enenevässä määrin vertaistuottajille: 75% Linux-devaajista saavat palkkionsa yrityksiltä jotka toimivat markkinoilla ja luovat markkina-arvoa yhteisvaurauden päälle. Muita vertaistalouksien muotoja ovat hajautettuun työvoimaan (crowdsourcing) ja sosiaaliseen mediaan (Facebook, Twitter) perustuvat muodot. Tämä uusi netarkisen pääoman muoto (verkoston hierarkia, josta tulee ’net’ – ’arkinen’) joka saamaan aikaan mahdollistaa ja voimaannuttaa sosiaalista yhteistyötä ja kollektiivista arvonluontia jakamalla ja yhteisvaurauden kautta, saa pidettyä arvon myös itsellään.
Tällainen siirtymämalli perustuu edelleen pääomaan, mutta se toimii jo yhteisvaurauden ympärillä, jolla on täysin eri logiikka. Se ei ole enää hyödyke, se ei enää perustu komentohierarkiaan. Se perustuu panoksen allokoimiseen tehtävienjaon avulla, työnjaon sijaan. Kaikkein äärimmäisissä varianteissa tästä mallista me näemme 100-prosenttisesti arvonluonnin tapahtuvan vapaan ihmisten välisen yhteistyön kautta, mutta 100% tästä arvosta jää myös yksityisomisteisten alustojen omistajille.
Tämä ”arvokriisi”, jossa arvoa ei valu takaisin arvonluojille, selkeästi näyttää kuinka se on siirtymämalli jonka ei ole tarkoitus jäädä voimaaan. Miten kapitalismi voisi toimia silloin kun yhtään luodusta arvosta ei palaudu itse luojille? Kuka ostaa tuotteet?
Tämän takia kasvavat ristiriitaisuudet systeemissä, jossa kyky suoraan luoda käyttöarvoa yhteisvauraudelle, mutta kapasiteetti monetisoida näitä kasvaa ainoastaan lineaarisesti, ja se vedetään välistä ilman tuottoa elinkeinona.
Meillä on tarve harmonisoida arvon jakamiskeinot jatkuvasti enemmän hajoavassa kapitalismissa arvon luontikeinojen kanssa. Uudet yrittäjät kokeilevat uudenlaisia avoimia bisnesmalleja, jotka tunnustavat yhteisvaurauden ominaisuudet. Mutta tämä ei vielä riitä, arvon palauttaminen kertoon arvon luonnin ja arvon realisoinnin väliin tulee olemaan siirtymän suurimpia haasteita.
3. Siirtymän edistäminen
Mielenkiintoisin kokeilu on tapahtumassa Ecuadorissa, jonne tämän artikkelin kirjoittajaa on pyydetty tulemaan tutkimustoimittajaksi tutkimusprojektiin suunnitteleeman kansallista siirtymää sosiaaliseen tietotalouteen. Se on ensimmäinen kerta kun valtio tunnustaa tarpeen tällaiselle siirtymälle. He ovat pyytäneet tutkijoiden tiimiä luomaan viitekehyksen ja kymmenen paperia käytännöistä. Näiden on tarkoitus luoda sekä materiaaliset että immateriaaliset olosuhteet joilla suunnata talous uudelleen, ja näin myös sosiaalisen ja taloudellisen järjestelmän, avoimen tietovarantojen ympärille kaikissa sosiaalisissa, taloudellisissa ja poliittisissa toimissa. Seuraten Rifkinin esimerkkiä internetin tiedontuotanto, jota ajaa yhteisvaurauteen perustuvat varannot, saattaisivat olla energian ja valmistuksen internetin vastapainoina. Kuvittele, kuinka neo-koloniaalinen Ecuadorin talous, joka edelleen tuottaa raaka-aineita kuten öljyä ja banaaneja vähäisellä arvonlisällä, kehittäisi oman kotimaan teollisuutensa yhdistämällä yhteistyön avoimen designin yhteisöihin ja paikallisiin tuottajayhteisöihin (esim. maatalouden koneiden suunnittelu ja valmistus), ja kuinka se tuottaisikin nämä työkalut ja koneet paikallisesti, lähellä paikkaa jossa niitä tarvitaan. Nykyään neoliberaalissa globalisoituneessa taloudessa kuljetuksen kustannukset ovat kolme kertaa tuotannon kustannukset, ja IP-pohjaiset liikevoitot vievät voiton materiaaliselta tuotannolta. Tämän takia avoin hardware on mahdollista tuottaa noin kahdeksasosalla suljetun yksityisomistuksellisen hardwaren kustannuksista.
Kuvittele, kuinka maa kuten Ecuador systemaattisesti seuraisi Joshua Pearcen neuvoja, jotka hän on kirjassaan Open-Source Lab kuvannut, joka näyttää kuinka tiedelaboratorioita voidaan rakentaa noin 10% niiden hinnasta, ja niitä voidaan rakentaa systemaattisesti avoimia tieteellisiä instrumentteja käyttämällä. On aikaista vielä sanoa mihin asti Ecuadorin tulee seurata suosituksia, mutta jo se että se harkitsee edes tällaista siirtymää näyttää että nousevat tuotantovälineet ovat kypsiä, ja ovat paljon kehittyneempiä kuin useimmat analyytikot uskovat. Tämä kansallinen ponnistelu on jo uskomattomien paikallisten (kaupunki) ja alueellisten tasojen kokemusten vastapainona eri puolilla maailmaa.
4. Lopuksi: Joitain suosituksia
Oma suosituksemme on seuraava (yksityiskohtaisemmin täällä): avoimen designin yhteisöjen tulisi siirtyä vastavuoroisuuteen pohjautuviin yhteisvaurauslisensseihin, jotka, toisin kuten GPL, mahdollistavat yhteistyöhön ja vastavuoroisuuteen pohjautuvat materiaalin tuotannon muodot, eli ”eettiset”, ”voittoa tavoittelemattomat” yrittäjäkoalitiot, jotka ovat kommonerien itsensä muodostamia. Kun tällaiset on muodostettu, näiden koalitioiden jäsenet, jotka toimivat solidaarisuudesta saman yhteisvaurauden ympärillä, voisivat siirtyä eteenpäin uusiin käytäntöihin kuten avoimeen kirjanpitoon ja avoimiin toimitusketjuihin. Mikäli näin tehtäisiin, vertaistuotanto kykenisi takaamaan sen itsetuotannon pääoman akkumulaation ulkopuolella.
Keskinäisen koordinaation kautta jo olemassaoleva stigmergy-pohjainen keskinäisen ”immateriaalituotannon” koordinointi muuttuisi sovellettavaksi materiaalintuotantoon. Toisin sanoen, resurssien allokaatiojärjestelmä markkinoiden hintasignaalien kautta, kuten myös sisäinen suunnittelu tapahtuisi suurissa yrityksissä, jonka vastapainoksi syntyisi piiri joka allokoisi resursseja keskinäisen koordinoinnin kautta. Jos kohdassa 2 läpikäydyt mikroekonomiset mallit muuttuisivat yhteiskunnallisiksi malleiksi, näkisimme että yhteiskunnan ytimestä on tullut tuottava siviiliyhteiskunta, joka on järjestäytynyt yhteisvaurauden myötävaikuttamisen ympärille. Näkisimme myös, että valtion olisi pakko muuttua partnerivaltioksi, joka, kuten mikrotaloudellinen hyötyä tavoitteleva yhdistyskin, mahdollistaisi ja voimaannuttaisi autonomista sosiaalista tuotantoa koko yhteiskunnan skaalalla. Lopuksi postkapitalistinen markkinatalous koostuisi täysin eettisten yrittäjien koalitioista, jotka käyttäisivät ylijäämäänsä ja liikevoittoaan sosiaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Lähde: Huffington Post