Mitä on Radikaali Taloustiede?

Kirjoittanut Julie Nelson

Sosiaalisesti tasa-arvoista. Ekologisesti kestävää. Henkilökohtaisesti ja henkisesti tyydyttävää. Minkälaisia taloudellisia transformaatioita tarvitaan saavuttamaan tällainen yhteiskunta?

Monet kirjoittajat kuten Gar Alperovitz, David Loy ja David Korten väittävät että nykyinen globaali, voittoon suuntautunut, individualistinen ja ahneuden ajamien korporaatioiden ja markkinoiden talousjärjestelmä tulee purkaa, ja korvata paikallisella, hyvinvointikeskeisellä, yhteistyöllisellä ja myötätunnon inspiroimilla “uuden talouden” yhteisöillä. Olet mahdollisesti lukenut tämän suuntaisia artikkeleita — tai mahdollisesti kirjoittanut sellaisia.

Tämä ei ole sellainen.

On totta että me elämme aikaa jolloin taloudellisen oman edun tavoittelua korostetaan. Konsumerismi edistää kaikkein epätyydyttävimpiä tavoitteita; köyhyys ja taloudellinen tuho luovat kohtuutonta kärsimystä; ja suuret korporaatiovallan keskittymät varjostavat perinteisiä yhteisen hyvän välineitä.

Selkeästi ja kiireellisesti kaivataan radikaalia muutosta.

Mutta mitä se tarkoittaa? “Radikaali” tulee latinan kielen sanasta “juuri”, joten radikaalin muutoksen tulisi olla muutos joka menee syvälle ongelman ytimeen. Positiivinen, instituutioita rakentava uuden talouden lähestymistavan puoli on hyödyllinen ja se voi olla inspiroiva. Mutta negatiivinen “purkakaa kapitalistinen kone” -näkökulma joka monissa uuden talouden kirjoituksissa tuodaan ilmi, on mielestäni, sekä harhaanjohtava että vahingollinen liikkeen kokonaistulevaisuudennäkymälle. Kuva “vanhasta taloudesta” johon he osoittavat on talousideologioiden muinaisjäännös.

Akateeminen taloustiede on jo pitkään huijannut intellektuaaleja ja aktivisteja — koko poliittisen spektrin pituudelta — ottamaan kapeita ajatusmalleja käyttöön liiketoiminnassa. Valtavirran taloustieteen teoria väittää että taloudellisessa toiminnassa ihmisiä ajaa oman edun tavoittelu. Yrityksillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maksimoida liikevoitto. Yksilöt maksimoivat kulutuksesta saatavan tyydyttyneisyyden. Markkinat ovat poikkeuksetta etäisiä ja kasvottomia. Ja ihmiset toimivat rationaalisina, individualistisina agentteina kun he vaihtavat tavaroita, palveluja ja rahaa.

Rakentaen tämän koneen kaltaisen talouden kuvan päälle, neoliberaalit ajattelijat pitävät kilpailullisten markkinoiden ideaalia summum bonumina (tai äärimmäisenä hyvänä). Saaden inspiraatiota valitusta Adam Smithin kirjoittamista kappaleista he väittävät että vapaiden markkinoiden “näkymätön käsi” saa yksilön itsekkyyden kautta aikaan yhteiskunnallista hyvää. Koska sosiaalitukijärjestelmät tai hallituksen regulaatio haittaisivat tätä mekanismia, sanotaan että niitä tulee välttää.

Para vaihtoehto tällaisille teorioille joskus sanotaan olevan “radikaali taloustiede”, jonka Karl Marx ja hänen seuraajansa ovat visioineet. Marxistiset taloustieteilijät visioivat vallankumouksellisen kapitalistisen järjestelmän korvaamisen solidaarisuustaloudella. Kuitenkin Marx myös sai inspiraatiota Adam Smithiltä. Marxilaisten taloustieteilijöiden mielestä  kapitalistiset taloudet ovat täynnä yrityksiä jotka koittavat vetää välistä viimeisen mahdollisen dollarin liikevoittona. Ihmiset joutuvat kulutustuotteita markkinoivien puijaamiksi, ja työntekijät vieraantuvat ihmisyydestään talouskoneen roolissaan. Yhteisön perustukset ovat epäinhimillisten vaihdantarelaatioiden ja individualistisen, yhteiskuntaa tuhoavan rahavallan korruptoimia. Joten nyt kapitalistinen talous onkin summum malum (tai äärimmäinen paha) sen sijaan.

Kuitenkin on syytä panna merkille, että sekä neoliberaalit että nämä marxilaiset kriitikot uskovat, että markkintaloudet ovat olennaisesti koneita — olentoja jotka ovat perustavanalaatuisesti irrallaan yhteiskunnasta ja ihmistunteista, sekä etiikasta että keskinäisestä riippuvuudesta.

Sen verran kuin he kykenevät ottamaan käyttöön “purkakaa kapitalistinen kone” -version radikaalista ajattelusta, uuden talouden kirjoittajat luovat “me vastaan ne” -vastakkainasetteluja. Uuden talouden leiri esitetään lämminhenkisten ja huomaavaisten ihmisten asuttamana, jotka yrittävät luoda sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan. Vanhan talouden leiri esitetään täynnä sydämettömiä vihollisia jotka istuvat globaalin kapitalismin kaiken tietään tuhoavan voiman ohjaksissa, ohjaten puijattujen ja mielettömien työntekijöiden ja kuluttajien taloutta. Mikä tahansa puhe korporaatioiden etiikasta tai kestävän liiketoiminnan aloitteista hylätään todennäköisesti välittömästi viherhapatuksena tai tehottomana reformismina. Ennenkuin järjestelmä on ajettua alas, sanotaan, ei voida odottaa todellista muutosta.

Mikä tässä kuvassa on väärin?

Eräs Zen-buddhismin opettajistani pitää perinteisen buddhismin “kolmea myrkkyä” (“ahneus, viha ja tietämättömyys”) “ahneutena, vihana, ja varmuutena.” Uuden talouden kirjoittajat kuten Korten ja Alperowitz tuntuvat olevan varmoja siitä mekanismista joka vanhaa taloutta ajaa, mutta ehkäpä nuo uskomukset ansaitsevan tuoreemman tulkinnan?

Otetaan esimerkiksi uskomus siitä, että yrityksen tulee maksimoida liikevoittonsa. Saattaisi luulla, että ekonomistit ovat löytäneet tämän uskomuksen tutkimalla yrityksiä, mutta he itse asiassa keksivät sen. Se on kätevä oletu koska se muuttaa yritysten käyttäytymisen analyysin yksinkertaiseksi matemaattiseksi ongelmaksi, ja se tyydyttää ekonomistien toiveen fysiikankaltaisista säännöllisyyksistä. Mutta liikevoiton maksimointi ei itseasiassa ole laillinen vaatimus. Eikä se ole myöskään kilpailun väistämätön seuraus. Jos jotain, elämä täällä on fiktion imitointia, koska bisnesjohtajat ja sijoittajat yhä enemmän tuntuvat uskovan siihen että liikevoiton maksimointi (eli ahneus) ei ole ainoastaan sallittua vaan myös vaadittua.

Tämä on vanhan talouden mekanistisen kuvan ongelma: se kieltää sen sisällä työskentelevien ihmisten moraalisen toiminnan, ja se vaatii että sen rakenteet puretaan uudenlaisen, sosiaalisemman ja inhimillisemmän vaihtoehdon tieltä. Mutta talous on jo sosiaalinen ja inhimillinen. Ihmiset eivät välttämättä pidä nykyisistä tuloksista, mutta ihmisolennot monimutkaisine motivaatioineen käyttäytyvät jo toisistaan riippuvaisella tavalla keskenään.

Esimerkiksi, markkinat ja korporaatiot eivät toimi välinpitämättömästi ja objektiivisesti. Sen sijaan ne ovat täynnä ihmistunnetta kuten huolenpitoa, kaipausta ja kostoa. Ne nojaavat uskomuksien luomiseen tulevaisuudesta, ne pyörivät ihmisten välisellä luottamuksella ja ne perustuvat sosiaalisiin normeihin ja juridisiin instituutioihin. Jos me siirrämme sivuun dominanttien talousteorioiden vääristävät linssit, on selvää että yritykset voivat tavotella kaikenlaisia tavoitteita osakkeenomistajien voiton lisäksi. Nämä tavoitteet voivat olla yhteiskunnallisesti hyödyllisiä (kuten innovatiiviset, korkealuokkaiset tuotteet, työpaikat, ympäristönsuojelu ja syrjinnän ehkäisy), tai yhteiskunnallisesti haitallisia (kuten ylimääräisen voiton tekeminen työvoiman ja ympäristön kustannuksella, tai ylenpalttisen johdon palkitsemisen ajaminen).

Onko rakkaudella, huolenpidolla ja henkisyydellä paikkansa taloudessa? Kun taloudellisen elämän kuvitellaan olevan “markkinoiden lakien” ajama, se erotellaan näistä arvoista ja käytännöistä. Vanha mekanistinen ajattelu olennaisesti antaa nykyisille korporaatioille eettisen vapaalipun tarjoamalla niille tekosyyn jossa “systeemi pakotti meidät siihen”. Tämä repeämä katoaa kun todellinen, inhimillinen talouden luonne tunnustetaan, joka sallii meidän suuntautua positiiviseen muutokseen silloin kun se tapahtuu.

Meidän ei tarvitse odottaa yritysten muuttuvan yhteiskunnallisiksi yrityksiksi jotta voisimme saada ne työskentelemään yhteisen hyvän eteen — niiden nykyiset peruskirjat riittävät vallan hyvin. Mutta me voimme ja meidän tuleekin odottaa niiltä paljon parempaa, ja antaa niiden saada tietää tämä. Kansalaisten boikotit, osakkeenomistajien ponnet ja muut julkiset kampanjat ovat kunnioitettavia tapoja saada vallat ja väet tekemään selontekoa. Kun me ryhdymme tällaisiin muutosstrategioihin, me saatame huomata että näiden yritysten sisällä on monia ihmisiä jotka haluavat myös parempaa maailmaa.

Kyseessä on syvä muutos. Taloudet on kuviteltu koneiden, kontrollin ja aggressiivisen kasvun machotermein niin kauan että on vaikea ajatella toisin. Tunteet, huolenpito ja riippuvuus toisistamme on kuviteltu kuuluvan feminiinille alueelle, ja niiden relevanssin osoittaminen kaupalliselle toiminnalle saattaa saada aikaan syytöksiä naiviudesta.

Mutta hylkäämällä kuvan kapitalismista ja voittoa tavoittelevista korporaatioista olemukseltaan epäinhimillisenä ei tarkoita sitä, että ottaisimme hippiasenteen kumpaakaan näitä kohtaan. Sen sijaan kokonaisempi kuva taloudesta ja yhteiskunnasta tunnustaa, että kaupallinen elämä on ihmisten välisen interaktion areena siinä missä mikä tahansa muukin.

Markkinoiden tai korporaatioiden väliset interaktiot voivat manifestoitua rakkautena tai vihana, ja saada aikaan väärinkäyttöä tai huolenpitoa — aivan kuten interaktiot toisten organisaatioiden kanssa. Itse asiassa, pienen skaalan visiot “rakkauden ajamasta” uuden talouden instituutioista muistuttavat paljon samanlaisista perheen tai uskonnollisten järjestöjen idealisaatioista. Vaikka nämä usein oletetaan olevan hyväntahtoisia yksinkertaisesti huolenpitoon tai henkisyyteen keskittymisen nojalla, kotiväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja rahojen väärinkäyttö tulisivat muistuttaa meitä siitä että asian laita ei aina ole näin.

Talous on juuriltaan elävä, monimutkainen organismi. Sen sijaan että kuvittelisimme taloudellisen transformaation olevan kuin lapasesta lähteneen kaiken tieltään tuhoavan voiman kumoaminen, saattaa olla tuottavampaa nähdä se rikkinäisen kehon hoitamisena. Välttämällä ”me” vastaan ”ne” -taisteluja, ja käymällä toimeen transformationaalisen potentiaalin hyödyntämiseksi joka taloudessa tällä hetkellä on, avautuu uusia rakentavan toiminnan areenoita. Ja se olisi radikaalia.

 

Lähde: Open Democracy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.