Lahjatalous

Lahjatalous, lahjakulttuuri tai lahjavaihto, on keskinäisen vaihdannan tapa jossa arvotavaroita ei vaihdeta tai myydä, vaan annetaan ilman julkilausuttua sopimusta heti saatavasta tai tulevasta palkkiosta. Tämä asettuu vastaan vaihtotaloutta tai markkinataloutta, joissa tuotteita ja palveluja pääosin vaihdetaan niistä saatavan arvon perusteella. Sosiaaliset normit ja tavat hallitsevat lahjataloutta. Lahjoja ei anneta julkilausutussa tuotteiden tai palvelujen vaihdannassa rahaa tai toista hyödykettä vastaan.

Lahjatalouksien luonne muodostaa perustavaa laatua olevan keskustelun kohteen antropologiassa. Antropologinen tutkimus lahjatalouksista alkoi Bronislaw Malinowskin kuvauksella Kula-sormuksista Trobriand-saarilla ensimmäisen maailmansodan aikaan. Kula-kauppa vaikutti olevan lahjankaltainen sillä Trobriandilla asuvat matkustivat pitkiä matkoja vaarallisten merten yli antaakseen arvokkaita esineitä ilman takeita vastapalveluksesta. Malinowskin debatti ranskalaisen antropologin Marcel Maussin kanssa nopeasti loi perustan ”lahjatalouden” kompleksisuudelle ja otti käyttöön sarjan teknisiä termejä kuten resiprookkisuus, erottamattomat omistukset ja prestaatio erottamaan vaihdannan eri muodot toisistaan.

Antropologien Maurice Bloch ja Jonathan Parry mukaan markkinoiden ja ei-markkinoiden välisen vaihdannan selvittämätön suhden on se joka saa suurimman huomion. Lahjataloudet ovat joidenkin mukaan mukana rakentamassa yhteisöjä, ja että markkinat toimivat happona näille suhteille.

Lahjojen vaihtaminen erotellaan muista vaihtamisen muodoista usean eri periaatteen mukaan, kuten esim. omistusoikeuksien perusteella, jotka määräävät vaihdettavia esineitä; muodostaako lahjoitus erillisen ”vaihdannan piirin” jota voidaan luonnehtia ”talousjärjestelmäksi”; ja sosiaalisten suhteiden luonne jonka lahjan antaminen saa aikaan. Lahjaideologia erittäin kaupallistuneissa yhteiskunnissa eroaa tyypillisen ei-markkinayhteiskunnan ”prestaatioista”. Lahjatalouksien tulee myös erottua usealla läheisesti toisistaan riippuvalla ilmiöllä, kuten julkisen omaisuuden hallinnolla ja ei-hyödykkeellistetyn työn vaihdannalla.

Lähde: Wikipedia

 

Lahjatalouden luonteesta

Kaksi perustavanlaatuista talousparadigmaa hallitsee maailmaa tällä hetkellä. Ne ovat toistensa loogisia vastakohtia, mutta myös täydentäät toisiaan. Yksi on näkyvä, toinen aliarvostettu. Yksi liittyy miehisyyteen; toinen naiseuteen. Se mitä meidän tulee tehdä on antaa arvoa myös sille joka on yhteydessä naiseuteen, joka saa aikaan muutoksen arvoissa joiden pohjalta ohjaamme elämiämme ja tekojamme.

Nykyinen talousjärjestelmä, joka on saatu näyttämään luonnolliselta ja liian laajalle levinneelta jotta sitä voitaisiin muuttaa mitenkään, perustuu yksinkertaiselle operaatiolle jossa yksilöt osallistuvat monilla tasoilla ja monina eri aikoina. Tämä operaatio on vaihtokauppa, jota voidaan kuvata antamiseksi jotta voi saada. Motivaatio on itseohjautuva, sillä se mitä annetaan palautuu toisessa muodossa antajalle jotta tämän tarve täyttyy. Vaihtokaupan toisen osapuolen tarpeen tyydyttäminen on se tapa jolla omatkin tarpeet voidaan tyydyttää. Vaihtokauppa vaatii vaihdettavien asioiden tunnistamista, kuten myös niiden mittaamista ja yhtäläisyyden määrittämistä osapuolten molemminpuolisen tyydytyksen varmistamiseksi jotta kumpikaan ei anna enempää kuin mitä hän saa. Siksi tämä vaatii näkyvyyttä, huomion hankkimista vaikka sitä tehdään niin usein että näkyvyys on arkipäiväistä. Raha tulee kuvioon mukaan, ottaen tuotteiden paikan ja heijastaen niiden kvantitatiivista arvoa.

Tämä päällepäin yksinkertainen ihmisten välinen vaihdon kanssakäynti, koska sitä tehdään niin usein, muuttuu tietynlaiseksi arkketyypiksi tai magneetiksi toisille ihmisten välisille interaktioille, joka tekee siitä, ja kaikesta mikä siltä näyttää, normaalia, samalla kun kaikki muu on täysin hullua. Esimerkkeinä vaikka rakkauden vaihtaminen, keskustelut, katseet, palvelukset, ideat.

On olemassa myös toisenlainen yhtäläisyys joka liittyy lingvistiseen määritelmään. Määritelmä puhuu siitä kuuluuko konsepti tiettyyn kategoriaan, aivan kuten toiminnan monetisaatio kuvaa kuuluuko se tietyn työn kategoriaan. Vaihtokaupan näkyvyys itsessään on itsensävarmentava, samalla kun toisenlaiset interaktiot tehdään näkymättömiksi tai arvoltaan alemmiksi vastakkainasettelulla tai negatiivisilla kuvauksilla. Se mikä on näkymätöntä tuntuu olevan arvotonta, ja kaikki se mikä on näkyväistä liitetään vaihtokauppaan, joka liittyy tietynlaiseen kvantitatiiviseen arvoon.

Koska on olemassa väitetty ekvivalenssi sen mitä annamme ja mitä vastaanotamme välillä, vaikuttaa siltä että kuka tahansa jolla on paljon, on tuottanut paljon tai antanut paljon. Vaihtokauppa asettaa egon etusijalle ja sallii sen kasvaa ja kehittyä tavoilla jotka alleviivaavat ”minä ensin”-käyttäytymismalleja jotka ovat kilpailuun ja hierarkisuuteen perustuvia. Tämä ego ei ole sisäänrakennettu osa ihmisolentoa, vaan sosiaalinen tuote joka juontaa juurensa niistä ihmisten välisistä kanssakäymisistä joissa ego on ollut mukana.

Vaihtoehtoinen paradigma, joka on piilossa — tai ainakin väärin identifioitu — on huolehtivainen ja yleensä ulospäinsuuntautunut. Se jatkaa olemassaoloaan koska sen perusta on lapsissa; lapset ovat riippuvaisia ja kykenemättömiä antamaan takaisin antajalle. Jos heidän tarpeitaan ei tyydytetä, lapset kärsivät ja kuolevat. Yhteiskunta on sijoittanut huolehtijan roolin naisille sillä naiset tuovat lapset maailmaan ja tuottavat maitoa jolla ravita heitä.

Koska suuri osa naisista huolehtii lapsista, naiset ovat luonnostaan suuntautuneet antajiksi vaihtokaupassa. Tämä vaatii toisten edusta huolehtimista. Tähän liittyyvät palkkiot ja kustannukset liittyvät toisten hyvinvointiin. Naisten tyydytys tulee toisen osapuolen kasvusta ja onnellisuudesta, ei ainoastaan heidän omastaan. Parhaassa tapauksessa tämä ei myöskään vaadi naisten itsensä köyhtymistä tai heidän resurssien katoamista. Siellä missä on tarpeeksi, voidaan toisista huolehtia yltäkylläisesti. Niukkuuden ongelma tulee yleensä kysymykseen keinotekoisesti luotuna jotta ihmisiä voitaisiin hallita, jotta toisia ihmisiä kohti suuntautuneisuudesta tulisi vaikeaa. Vaihtokauppa jopa vaatii niukkuutta, sillä jos tarpeet tyydytettäisiin yltäkylläisesti, kukaan ei olisi rajoittunut antamaan mitään saadakseen sitä mitä he tarvitsevat.

Maapallon sanotaan tuottavat enemmän kuin tarpeeksi tällä hetkellä jotta kaikki saavat yltäkylläisesti ruokaa. Kuitenkaan tätä ei voida tehdä vaihtokaupan paradigman pohjalta. Vaihtokauppaparadigmaa eikä muutakaan egon dominoimaa paradigmaa ei voida pitkittää yltäkylläisyyden keskellä ja vapaan jakamisen hengessä. Siksi niukkuus on luonut maailmanlaajuisen asevarustelukierteen sekä muita resursseja haaskaavia kohteita: miljardit dollarit jotka aseisiin menevät vuosittain luovat niukkuutta jolla vaihtokauppaparadigma saa jatkua.

Jos me identifioimme lahjatalouden paradigman naisten toimintatavan kanssa, näemme että se on jo laajalle levinnyt, sillä naisia on populaatiosta enemmän kuin miehiä. Monet miehet myös harrastavat sitä. Epäkapitalistisissa talouksissa kuten luonnonkulttuureissa on usein tapana antaa lahjoja ja niissä naisilla on mahdollisuus näyttää johtajuutensa.

Monet naisten ja miesten väliset konfliktit ovat todennäköisesti paradigmojen välisiä kiistoja joita käytetään käyttäytymisen pohjana. Naiset kritisoivat miehiä suurista egoista ja miehet kritisoivat naisia epärealistisesta ajattelusta ja liiasta pehmeydestä. Jokainen yrittää vakuuttaa toisen seuraamaan itseään ja omia arvojaan. Monet naiset ovat viimeaikoina alkaneet harjoittaa vaihtokauppaparadigmaa, jolla on se välitön etu että naiset vapautuvat taloudellisesta alemmuudentilastaan — ja psykologinen etu että monetisaatio määrittelee heidän toimintansa arvokkaaksi. Mutta alemmuus itsessään johtuu vaihtokauppaparadigmasta.

Kun ihmiset alkavat vaihtaa paradigmaa toiseen, vanha paradigma koittaa säilyttää asemansa, joten naiset jotka pysyvät vaihtokaupassa ovat huolehtivaisia samalla kun lahjatalouden miehet pysyvät egokeskisinä. Tämä näkyy uskonnoissa, joissa miehet määrittelevät toisten palvelun vaihtokaupan kautta, sulkien naiset ulos. Altruismia pidetään niin pyhänä että se ei ole käytännöllistä monillekaan (vaikka se on naisille usein normi). Tämä on kuten madonna-huora -syndrooma, jossa nainen on joko yli- tai aliarvioitu, palvottu tai hyljeksitty. Altruismia pidetään pääsemättömänä, usein itsensä uhraamisena (johtuen niukkuuden luomasta vaihtokauppataloudesta), tai se nähdään haaskuuna; hyväntekeväisyyttä harjoittavat patriarkaaliset uskonnot sielun vaihtokaupassa.

Lahjataloutta harjoittavat suuret egot eivät toimi, kuten esimerkiksi kehitysavun toimivuudesta voidaan päätellä. Luovuttajavaltiolla on oma lehmä ojassa, joka holhoaa vastaanottajaa. Toinen paradigmojen konfliktin aspekti on että kotityöt tai muu monetisoimaton työ, jota naiset usein tekevät, nähdään alempana tai ei työnä ollenkaan; sen arvostaminen on alisteista vaihtokauppaparadigmalle. Ehkäpä naisten tekemä työ tuottaa naisille vähemmän kuin miehille sen takia että sitä pidettäisiin lahjan antamisena. Se mitä tarvitaan on että naisten tekemästä työstä ei makseta enempää, vaan että arvot muutetaan kokonaan niin, että lopulta monetisaatio ja vaihtokauppa lakkautetaan.

Kuinka epäkompetitiivinen ja huolehtiva paradigma voi kilpailla kompetitiivisen kanssa? Se on aina altavastaajan asemassa koska kilpailu ei ole sen motivaattori tai arvo. Kuitenkin on vaikeaa olla kilpailematta ilman että häviää, joka sitten edelleen antaa arvoa kilpailevalle asenteelle. Toinen suuri ongelma on, että jos tarpeen tyydyttäminen on ilmaista, siitä ei tarvitse antaa tunnustusta. Mutta koska naiset eivät ole vaatineet tunnustusta, he ovat jääneet epätietoisiksi toimiensa ja arvojensa paradigmaluonteesta.

On kuitenkin selkeää että egokeskinen paradigma on kuollut. Se johtaa vähemmistön valtaan ja enemmistön voimattomuuteen, näkymättömyyteen ja kuolemaan. Koska ego on sosiaalinen konstruktio, tavallaan keinotekoinen, se tarvitsee jatkuvaa validaatiota, uudelleenluontia ja arvostusta. Tämä voidaan toteuttaa myös (seksuaalisella) väkivallalla toista kohtaan. Jokainen joka on toisen asemassa jätetään huomiotta, kielletään, suljetaan pois, tallotaan dominantin egon ylemmyyden ja identiteetin varmistamiseksi. Moraalisen diskurssin välttämiseksi (vaikka syyllisyys onkin sisäänpäinkääntynyttä vaihdantaa, joka pyrkii valmistamaan itsen maksamaan takaisin väärät teot) tyydytään tässä tarkastelemaan ongelmia ainoastaan loogisina ja psykologisina seurauksina näistä paradigmoista. Kostonhimo ja oikeudentunto vaativat tilien tasaamista. Mutta me tarvitsemme hyvyyttä ja hoivaa. Kun me tajuamme 85 prosenttia vankilassa olevien ihmisten olleen hyväksikäytettyjä lapsina, meidän täytyy tajuta että oikeus ei ole ongelman ydin. Kuten hyväntekeväisyys, oikeus humanisoi vaihtokauppaa tarpeeksi jotta se ei saa koskaan tilaisuutta muuttua. Tarvitsemme maailman joka perustuu antamiseen ja antamiselle, ei kostoon.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että on tärkeää luoda siirtymävaiheen struktuureja joiden kautta antaminen voidaan validoida. Sellaiset strategiat kuten syyperusteinen markkinointi, jossa voitot annetaan sosiaalisen muutoksen projekteihin voimaannuttavat antamista erityisesti silloin kun se tulee yltäkylläisyyden eikä niukkuuden mallista. Mutta niin tekevät kaikki ihmiset rauhan, feminismin, parannuksen ja terapian eri liikkeissä, jotka suuntaavat aikansa ja energiansa ihmisten ja yhteiskunnan tarpeiden tyydyttämiseen. Me teemme oikein, mutta emme tiedä miksi. Meidän tulee antaa aikamme, rahamme ja huomiomme arvojen muutokselle, ja rakentaa sekä uudet että perinteiset vaihtoehdot riippumattomiksi markkinoista. Naisten tulee tajuta että arvomme ja energiamme on tärkeitä sekä perhepiirissä että sen ulkopuolella. Sosiaaliset ongelmat ovat itsessään tarpeita jotka meidän tulee identifioida.

Suuntautumisemme palvelemaan toisia tulee muuttua normiksi.

Täten muinaiset unet siitä että voimakkaat laskevat aseensa ja rikkaat omaisuutensa voi toteutua. Naiset johtavat tätä muutosta ympäri maailman. Me voimme, esimerkiksi, antaa kolmannen maailman velat anteeksi.

Pyydän kääntämään huomionne verbiin ANTAA anteeksi.

 

Lähde: gift-economy.com