Kuinka muutos saadaan aikaan? P2P-teoria vs. sosialistinen teoria

Marxismi, ja muut ”a priori” poliittiseen taisteluun perustuvat vallan kaappaamiseksi ja ”jälkeenpäin” tulevan muutoksen aikaansaamiseksi toimivat sosialismin muodot, ovat vääriä ymmärryksessään kuinka perustavanlaatuinen yhteiskunnallinen muutos voidaan saada aikaan.

Niiden ydinajatus voidaan tiivistää seuraavasti. Kapitalismi luo uuden luokan, joka ,johtuen sen rakenteellisesta positiosta työntekijöinä, voi tulla tietoiseksi sen intresseistä, organisoida itsensä poliittisesti ja voittaa poliittista valtaa työvälineiden haltuunottamiseksi. Luodaan kuva yhdestä luokasta, joka ottaa poliittisen ja taloudellisen vallan haltuunsa toiselta, aiemmin vallassa olleelta luokalta.

Mutta onko tällaisesta muutoksesta yhtään historiallista todistetta? Historia ei mukaudu sellaiseen tulkintaan.

Olennainen muutos saavutetaan vain muutoksen muutoksen yhdenmukaisuudella, sekä ylhäältä että alhaaltapäin tulevan muuutoksen, kaksinkertainen luokkien uuskokoonpano uudenlaiseen järjestelmään.

Esimerkki: laajentuvan globalisaation aiheuttaman kriisin kohdannut Rooman valtakunta ei kyennyt enää varattomana samanlaiseen militarisaatioon ja pakottavaan voimaan jolla ylläpidettiin orjaperusteista järjestelmää. Samanlaisen rakenteellisen kriisin aattona, ja mahdollisesti yhdistettynä altapäin tuleviin orjien kapinointien aiheuttamiin paineisiin, jotkut orjien omistajat alkoivat siirtää orjiaan yhdyskuntiin, eräitä aikaisimpia maaorjuuden muotoja (historioitsijat mainitsevat myös toisenlaisesta prosessista jossa reaaliomaisuuden omistajat siirtyivät maaorjuuteen). Orjille tämä oli epäilemättä edistystä, sillä he kykenivät nyt hankkimaan lapsia, rakentamaan paikallisyhteisöjä ja heidän tarvitsi antaa omastaan vain osa, eikä aivan täysin kaikkea, kun herrat vaativat osuuttaan. Tämä uusi järjestelmä, joka loi paremman motivaation, lisäsi autonomiaa ja kiinnostusta innovaatioihin, oli tuottavampi kuin orjuus. Näin dynamiikka, jossa entinen orjan omistaja kykeni näkemään uuteen tuotanjärjestelmään siiirtymisen edut, sai alkunsa. Ajatus oli, että vanhan systeemin kriisin kohdatessa populaatiot aloittivat kokeilut vaihtoehtoisilla tavoilla tehdä asioita eri aloilla, ja nuo kokeilut integroituivat toistensa kanssa muodostaen toimivan vaihtoehdon, ja vuoteen 975 mennessä, ”ensimmäisen eurooppalaisen vallankumouksen vuosi” jota kirkko ajoi, sulautui yhteen uudeksi feodaalijärjestelmäksi.

Muutos oli mahdollista koska intressit olivat yhteneväiset sekä maaorjien että maanomistajien kanssa, ja molemmilla oli muutosetu, minkä takia uuden järjestelmän syntymisen legitiimiys saatiin neuvotelluksi.

Muutos feodalismista kapitalismiin tapahtui samanlaisessa hengessä. Kun feodalismi kriisiytyi 1500-luvun alussa, tapahtui sarja muutoksia (jotkut alkoivat niinkin aikaisin kuin 1100-luvulla kuten modernin kirjanpidon keksiminen), mikä loi uusia sosiaalisen aktiivisuuden kehityskulkuja. Valistunut itsekkyys yläluokan (aatelisten) keskuudessa olisi johtanut siihen, että suurempi määrä heitä olisi investoinut ja ottanut osaa uusiin kapitalistisiin käytäntöihin, ja tehnyt heistä menestyneitä kauppamiehiä. Muutos sai alkunsa sekä uuden porvariston ja osan aatelisten yhteneväisistä intresseistä, mikä integroi uusia kehityskulkuja ja hitaasti sai aikaan sopusointuisan vaihtoehdon. Aivan kuten aiempi muutos orjuudesta feodalismiin, vasta pitkän kypsymisajan kuluttua sellaiset poliittiset vallankumoukset kuten Ranskan ja USA:n vallankumous oli mahdollista tapahtua ja aiempi metajärjestelmä oli mahdollista korvata.

Sosialistien ehdotukset eivät voi aiheuttaa tätä. Pääomien omistajilla ei ole kiinnostusta niin suureen muutokseen omistamisessa, samalla kun työntekijät eivät voi osoittaa mahdollista toimivaa korvaavaa vaihtoehtoa, joka muodostaisi uuden yhteiskunnan sen sijaan että täytyisi valita radikaali, mutta ei vielä hyväksihavaittu, sosiaalinen koe. 200 vuotta epäonnistumista sosialistisissa liikkeissä onnistuneiden siirtymien aikaansaamiseksi voidaan selittää tällä.

Ydinongelma täten on, että sosialismi ei kyennyt osoittamaan hyväksi havaittua vaihtoehtoa joka olisi ollut tuottavampi, ja saanut aikaan yhteneväisen muutoksen sekä alhaalta että ylhäältä.

Kuitenkin vertaistuotanto muuttaa tätä yhtälöä. Meillä on nyt hypertuottava vertaistuotantoon, vertaishallintoon ja vertaisomaisuuteen perustuva vaihtoehto joka on ylivertainen perinteisiin teollisen, ja jopa tiedollisen, kapitalismin käytäntöihin nähden. Tämä johtuu avoimien ja vapaiden panoksien, osallistavien tuotantomallien ja universaalisti yhteisvaurauden muodossa saatavilla olevan tuotoksen hypertuottavuudesta. Aivan kuten aiemmissa metasiirtymissä, entisen johtavan luokan osat muuttuvat netarkisiksi kapitaslisteiksi ja investoivat uuden tyyppisiin avoimiin bisnesmalleihin, jotka ”mahdollistavat ja voimaannuttavat jakamista”, tai liittävät sen yhteisvaurauteen perustuvaan vertaistuotantoon. Joten kun Googlet, eBayt, YouTubet ja Flickr:t muokkautuvat ylhäältä päin, niiden työntekijät muokkautuvat vertaistuottajiksi. Molemmat ovat yhdenvertaisesti mukana uusissa kuvioissa, jotka hitaasti oppivat toisiltaan, integroivat ja kypsyvät kokonaan uudeksi tavaksi käsittää tuottaminen ja sivilisaatio. Poliittiset vallankumoukset voivat olla vain sellaisen kypsymisen, ja aiemman systeemin kriisin, tulosta.

P2P-teoria on näinollen paljon todennäköisempi siinä että se on oikeassa, koska se muuttaa sen ennusteita, ja se prosessi jota se tarjoaa on yhteneväinen sen kanssa mitä me tiedämme aiemmista siirtymistä.

Mikään ylläolevasta ei tietenkään tarkoita ettei meillä ole tilaa sosiaalisten ja polittisten kamppailujen liikkeille. Mitä se tarkoittaa on, että P2P-liike, uuden onnistuneen liikehdinnän ilmaisu joka muodostaa uuden post-kapitalistisen sivilisaation ytimen, tarvitsee työskennellä politiikan alustan kanssa, joka voi inspiroida sosiaalisia liikkeitä asettamaan vaatimuksia jotka eivät enää tarkoita status quoa, palaamista ei enää toimiviin hyvinvointivaltion malleihin, tai tuhoisaa epätoivoa. Se tarkoittaa myös, että vaikka me työskentelemme yhteisvaurauteen perustuvien yhteisöjen autonomian ja sosiaalisen jakamisen eteen, meidän tulee myös liittoutua keskenämme, perustuen yhteisiin netarkisten voimien intresseihin (ja olla tietoisia eriävistä intresseistä). Nämä voimat muuttavat, ja täten myös vahvistavat, P2P-vaihtoehtojen tuloa.

Erityinen historiallinen konjunktuuri vaatii tietynlaista näiden ponnistusten kiihdyttämistä.

  • Finanssikriisi sai aikaan syvän ja pitkäsyklisen laman, joka ehdottomasti hautasi neoliberaalin mallin, mutta ei välttämättä luokkavoiman asemaa joka sen sai aikaan.
  • Obaman hallinto signaloi tulevasta poliittisesta sen pääoman osan vallasta, joka on suuntautunut vertaistuotantoon. Obaman koalitio edustaa Wall Streetia, ja täten epäonnistumaan tuomittuja yrityksiä palauttaa vanha petomainen rahoitusjärjestelmä; korkean teknologian sektorilla joka edistää kaikkein eniten P2P-vaikutteisia talousmalleja (termi ”avoin” antaa toisen luonteen hallinnolle); sosiaalisen median on saanut aikaan kaikkein dynaamisimpien sosiaalisten voimien P2P-liikehdinnän jotka ovat olleet eniten apuna koko ilmiön voittokulun luomisessa.
  • Samaan aikaan vanhan vektoraalisen kapitalismin järjestyksen voimat (voimat jotka elävät IP-monopoleista ja massamedian hallitsemisesta), paniikissa kun ovat, aloittavat aggressiivisten voimatoimien käytön vertaistuotannon nousua vastaan, kuten nyt viimeaikaiset EU-parlamentin yritykset internetin salaamisesta osoittavat.
  • Finansiaalinen dislokaatio ja aiemman globalisoituneen neoliberalismin järjestyksen hajoaminen johtaa sosiaalisen vihan kasvaviin ilmaisuihin ja liikehdinnän aaltoihin, mutta niillä ei ole riittäviä ehdotuksia laeiksi ja käytänteiksi.
  • Populaatiot, jotka elävät yhä enemmän ontoissa ja vararikkoisissa valtioissa, ja epätoivoiset virkamiehet infran hajoamisen äärellä, yhä enemmän etsivät keinoja suojata itseään globaalilta romahdukselta ja siirtyä joustavin yhteisöjen muodostukseen ja hajautettuihin infrastruktuureihin jotka voivat käynnistä uudelleen hajoavat sosiaalisen järjestyksen.

P2P-liike on täten historian käännekohdassa, jossa sen on aika kehittää kyky muotoilla lakiehdotuksia ja saada yhteys sosiaalisiin liikkeisiin.

Yleensä uusi sosiaalinen liike käy läpi kolme vaihetta: se alkaa rajoja rikkovalla ”alakulttuurien” käyttäytymisellä joka jättää huomiotta suuremman yhteiskunnan rajoitteet (esim. tiedostonjako). Se alkaa kehittää sosiaalisia muotoja taatakseen sen oman sosiaalisen uusintamisen. Se luo uusia toimintamalleja vanhojen sisään, kuten vapaiden ohjelmistojen yhteisö on tehnyt, jota nyt seuraa avoimen hardwaren ja hajautetun tuotannon yhteisöt, ja puskee kohti avointa rahaa. Mutta seuraava askel on vanhojen instituutioiden järjestyksen itsensä muuttaminen, ja tämä kriittinen vaihe ei vielä ole kunnolla edes alkanut.

Jotta voitaisiin synnyttää uutta, täytyy luoda integroitunut vaihtoehtoisten toimintamallien ja instituutioiden joukko, niin että kun vanha metajärjestelmä hajoaa, uusi alijärjestelmä on riittävän kestävä palvelemaan vaihtoehtoisena alustana siirtymälle.

Kaikki tämä on korkealentoista, ja me olemme vielä kaukana siitä. Jokatapauksessa, se on mitä meidän on tehtävä.

(Olen velkaa Franz Nahradan luennolle Oekonux 4:ssä kirkkaammasta muotokielen ymmärryksestä onnistuneessa sosiaalisessa muutoksessa)

Videoesitys samasta aiheesta Pixelache-festivaaleilla Helsingissä:


Alternative Economy Cultures PART 2 from pixelACHE festival on Vimeo.

Kirjoittanut Michel Bauwens

Lähde: P2P Foundation

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.