Kapitalismin myrskyinen meri

Kapitalismi totaalisena maailmanjärjestelmänä on suhteellisen uusi ihmiskokemuksen osio. Sillä on juurensa 1500- ja 1600-luvuilla, joka tarkoittaa sitä että se on ollu olemassa noin neljä tai viisi sataa vuotta maksimissaan, samaan aikaan kun ihmiset (Homo Sapiens) ovat olleet olemassa noin 200 tuhatta vuotta, saavuttaen anatomisen kypsyyden noin 50 tuhatta vuotta sitten. Esi-isämme (Homo Erectus) ulottuvat yli miljoonan vuoden taakse. Näihin mittareihin verraten kapitalismi on silmänräpäys.

Kuitenkin suurimmalle osalle kansalaisista tämä lyhyt ajanjakso on vaikea käsittää. Osittain tämä johtuu siitä että meillä ei ole sukulaisia jotka muistaisivat ajan ennen kapitalismia, ja oraalinen traditio joka välittää historiallista tietoa sukupolvelta sukupolvelle on suurimmaksi osaksi kirjoitustaidon ja mediakulttuurin häiritsemä. Monia teknologisia muutoksia on tapahtunut viimeisen vuosisadan aikana, ja niistä muodostuu tietynlainen repeämä ihmisen historiaan. Meistä on tullut tulevaisuusorientoituneita, addiktoituneita kaikkeen uuteen sekä viimeisimmän asian löytämiseen (ja omistamiseen) juurettomassa kulutusuniversumissamme.

Yhteishyödykkeillä oli suuri osa taloudessa ja yhteiskunnassa erilaisissa esikapitalistisissa yhteisöissä – yhteishyödykkeet olivat jaettu resurssi josta kaikilla oli oikeus saada elantonsa, jopa vaikka tämä elanto ei olisi ollutkaan tasaisesti jaettu kaikkien kesken feodaaliajan olosuhteissa. Yhteishyödykkeiden tila – laidunmaa, puutarjat, metsät, vedenlähteet – oli kaikkien yhteinen huolenaihe. Talous oli, kuten sosiaaliteoreetikko Karl Polanyi on loistavasti analysoinut, ’sosiaalisesti upotettu’ kyseisiin yhteisöihin ja alisteinen tuolloin kyseisessä yhteisöss voimassaolleille arvoille, pikemminkin kuin kaiken määräävä ulkoinen voima joka siitä on tullut kapitalismissa. [viittaus: Karl Polanyi, The Great Transformation, Beacon Press, Boston, 1944.]

Kun kauppasuhteet alkoivat irrottaa taloudellisia suhteita sosiaalisista ja kultturaalisista, ei jäänyt enää jäljelle montaakaan estettä jotka olisivat hidastaneet tai suunnanneet uudelleen irralleen päässyttä voitontavoittelun pyrkimystä. Nykyään koemme talouden tietynlaisena hallitsemattomana ulkoisena voimana joka on irrallaan ihmisen tahdosta. Puhumme osakemarkkinoista, esimerkiksi, kuin se olisi elävä olento – joskus itsevarma, toisinaan hermostunut, tuntien itsensä rotevaksi, kärsivän hermoromahduksesta ja niin edelleen; tavallaan kuin Vanhan Testamentin Mammon-jumala.

Ne jotka haluavat muuttaa tai edes kikkailla korporaatiokapitalismin nykysysteemillä joutuvat kohtaamaan hirmuisen haasteen. Se mikä edessämme on, on jotain niin kaukana siitä josta puhutaan demokraattisen kilpailun pelikenttänä. Ne jotka haluavat muutosta, heillä on vähän vaurautta. Ne jotka haluavat puolustaa kapitalismia, taasen, heillä on sitä runsaasti ja heistä on tullut asiantuntijoita vaurauden käyttämisessä poliittisen prosessin muokkaamiseen saadakseen haluamansa. Raha ja valta ovat nyt niin läheisesti sidottuja toisiinsa, että on lannistavaa jopa yrittää miettiä kuinka asia voisi olla toisin.

Lopputulos on se, että ’politiikka’ (se miten järjestämme asiamme) on muuttunut niin rumaksi sanaksi että ihmiset karttavat vähäisintäkään julkiseen prosessiin osallistumista, kuten esimerkiksi äänten antamista vaaleissa. On olemassa, kuitenkin, hiljainen mutta laajasti ylläpidetty kuva poliittisesta oikeistosta jonka mielestä äänestämisen ehkäisy (aktiivisesti etsien tapoja joilla lannistaa ihmisiä antamasta ääniään) on legitiimi työkalu poliittisessa sodankäynnissä.

Luova tuho

Yksi kapitalismin ominaisuuksista joka on mahdollistanut sen selviytymisen on sen kyky sekä luoda että käyttää hyväksi talouskriisejä. Tätä ilmiötä on tutkinut ja systemaattisesti kuvannut Joseph Schumpeter, joka kuvasi sitä taipumuksena ’luovaan tuhoon’. Schumpeter näki tämän allaolevan ominaisuuden tietyllä tavalla positiivisena sietokykynä joka mahdollistaa sen ettei kapitalismi romahda omaan ristiriitaisuuteensa.

Satoja vuosia vastustajat ovat nähneet sellaiset kriisit toivon lähteenä, uskoen että peto on viimein astunut merkin yli ja että se voitaisiin lyödä maahan. Nämä nousut ja rommaukset eivät ole mitenkään uusia, mutta ne ovat tarjonneet pääoman käytön rytmin 1500-luvulta eteenpäin, tuoden epätasapainoa ihmisten elämään yhteishyödykkeiden rajaamisen kautta, imperiumien laajentamisten kautta ja teollisuuden siirtämisen kautta kannattamattomilta alueilta kannattaville alueille.

Tämä epätasapainoa tuova vaikutus on aina ollut suuri tyytymättömyyden lähde kapitalismissa. Se on innoittanut ihmisiä etsimään vaihtoehtoja jotka tarjoaisivat tasapainoisemman ja kestävämmän olemisen muodon, jossa ihmiset voisivat luottaa säännölliseen pääsyyn käsiksi selviytymisen perusasioihin – veteen ja suojaan, rauhaan ja yhteisöön. Kapitalismi riskeeraa nämä jatkuvasti sen periksiantamattomassa etsinnässään uusia kannattavia kasvun lähteitä.

Ne jotka moraalisista, taloudellisista tai poliittisista syistä ovat vastaan epätasa-arvoa, turvattomuutta ja egoismia, jotka tuntuvat olevan välttämättömiä seurauksia kapitalismin toimintatavasta, kuitenkin, kohtaavat huomattavaa vastarintaa. Ei ainoastaan ole kapitalismi näyttänyt suurta kestävyyttä voittaessaan jaksottaiset kriisit jotka se on kohdannut, vaan se on myös voittanut kohtaamansa vastaideologiat: Kiinan valtionsosialismin ja entiset Neuvostoliiton maat. Nämä yhteiskunnat ovat nyt antautuneet markkinoille tehokkaimpana talousveturina tulevan kehityksen suhteen.

Tänä päivänä suurin osa julkistalouksista näissä valtioissa on joutunut yksityisen pääoman yliajamaksi – suurin osa siitä on ulkomaista. Kiina erityisesti on muuttunut ’maailman työpajaksi’, jossa sen työväestö työskentelee uskomattoman hyväksikäytettyjen olosuhteiden alaisena, poliittisen systeemin sisällä joka silti väittää olevansa kommunistinen. Kuitenkin vastarintaa on silti olemassa. Työvoiman ’joukkokokoontumiset’ Kiinassa ovat kasvaneet 70 tuhannesta vuodesta 2004 180 tuhanteen vuonna 2010, joissa lähes jokainen talouden sektori on vaikutuksen alla. [viite: Bob McGuire, newsandletters.org Jan/Feb 2012.] Tämä on johtanut nyky-Kiinan ’globaalin työväenliikkeen liikehdinnän keskukseksi’. [viite: H Hung (ed), China and the Transformation of Global Capitalism, Johns Hopkins, Baltimore, 2009.] Onkin nykymaailman yksi ironioista, että se mitä epäonnistuneesta kommunismin kokeesta on jäänyt jäljelle, käytetään heikentämään työläisten taisteluja paremman elämän puolesta.

Nykykapitalismin tämä vaihe on pönkitetty paljon puhutulla mutta vähän ymmärretyllä neoliberalismin filosofialla. Yleensä tätä termiä käyttävät enemmänkin kriitikot kuin kapitalismin puolestapuhujat. Neoliberalismi on projekti joka vähentää kaikkia ’homo economicuksen’ taloudellisia toimintoja ja se on käynnissä lähes kaikkialla elämän osa-alueilla, rikosoikeudesta maahanmuuttoon. Siitä on tullut eräänlainen moraalinen aseistus poliittiseen doktriiniin talouspolitiikan markkinafundamentalismin seuraksi.

Nämä erittäin yksilöä korostavat taloudelliset olosuhteet huomioon ottaen ei ole yllättävää, että sloganista on tullut suosituin paniikissa äänestävien kansalaisten keskuudessa vaalien alla: ”se on taloutta, tyhmä”. Tämä kuvaa hallituksen mahdollisuuksien rajoja neoliberaalien silmien kautta – ei tilaa myötätunnolle, sukupolvien väliselle keskustelulle, planeetan ajattelemiselle, kansainväliselle vastuunotolle tai vaalien asettamien ahtaiden karsinoiden ulkopuoliselle demokratialle. Markkinoiden kylmän laskennallisuuden ulkopuolella ei ole merkitystä.

Tämä on alkanut sabotoida instituutioita joihin systeemi on perinteisesti nojannut – lakijärjestelmä, poliisi, eduskunta, paikallishallinto. Liberaalin demokratian aiemmissa muodoissa näihin voitiin luottaa keskimäärin autonomisina tahoina kapitalismin hallitsemisessa. Neoliberalismin alla ne muokkautuvat yhä enemmän niin että ne eivät ole enää esteitä markkinoiden prioriteeteille. Neoliberalismi määrittelee demokratian uudelleen tietynlaisena markkinalogiikkana – ja ainoana kriteerinä arvioida poliittista luokkaa on se kuinka hyvin he ’markkinoivat’ ihmisten välisiä suhteita. Tämä tekee vaikeaksi löytää alueita joille rakentaa vaihtoehtoja kapitalismille.

 

 

Lähde: http://newint.org/features/2015/07/01/july-aug-capitalism-keynote/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *