Kapitalismin kritiikkiä: Työvoiman arvoteoria

Jos systeemi olisi erilainen, saattaisimme ehkä selvitä tilanteessa kuin tilanteessa. Nykyiset globaalit ilmiöt ovat suurimmaksi osaksi suurpääoman agendan aikaansaamia.

Kapitalismin kriitikot näkevät hyväksikäytön olevan systeemin luonne. Taloudellisesti ajateltuna hyväksikäyttö liittyy usein työvoiman pakkolunastukseen voittoa vastaan. Se perustuu Marxin versioon työvoiman arvoteoriasta. Työvoiman arvoteoriaa tukivat klassiset taloustieteilijät kuten David Ricardo ja Adam Smith, jotka uskoivat että ”hyödykkeen arvo riippuu suhteellisesti sen tuottamiseen vaaditusta työpanoksesta.”

Pääoma-teoksessaan Karl Marx identifioi hyödykkeen kapitalistisen järjestelmän perusyksikkönä. Marx kuvasi ”yhteistä nimittäjää” hyödykkeiden välillä, erityisesti sitä että hyödykkeet ovat työvoiman tuottamia ja liittyvät toisiinsa niiden vaihtoarvon kautta (eli hinta). Käyttämällä työvoiman arvoteoriaa marxistit näkevät yhteyden työvoiman ja vaihdanta-arvon välillä niin, että hyödykkeitä vaihdetaan riippuen sosiaalisesti tarpeellisesta aikamäärästä joka tarvitaan niiden tuottamiseen. Kuitenkin johtuen teollisuuden järjestäytymisen tuotantovoimista työntekijät nähdään tuottavan enemmän vaihtoarvoa työpäivän aikana kuin heidän selviytymisensä kustannukset (ruoka, asuminen, vaatetus jne) ovat. Marxistit sanovat että kapitalistit näin kykenevät maksamaan selviytymisen kustannukset samalla kun he hyväksikäyttävät ylijäävää työvoimaa (eli lisäarvoa).

Marxistit sanovat myös että taloudellisesta epätasa-arvosta johtuen työvoiman osto ei voi syntyä ”vapaissa” olosuhteissa. Koska kapitalistit hallitsevat tuotantovälineita (eli tehtaita, bisneksiä, koneita) ja työntekijät hallitsevat ainoastaan työvoimaansa, työntekijät luonnollisesti kiristetään tilanteeseen jossa heitä käytetään hyväksi.

Kriitikot sanovat hyväksikäyttöä ilmenevän myös jos hyväksikäyttäjä niin sallii, sillä hyväksikäytön määritelmä ei riipu sallimisesta. Olennaisesti työntekijöiden täytyy antaa työvoimansa hyväkikäytettäväksi tai nähdä nälkää. Sillä johonkin asti työttömyys on tyypillistä moderneille talouksille, marxistit sanovat että tämä ajaa palkat alas vapaiden markkinoiden talouksissa. Täten jos työntekijä kyseenalaistaa saamansa palkan, kapitalisti löytää jonkun työvoimareservistä joka on vielä epätoivoisempi.

Liitot ovat ”perinteinen tapa” työntekijöille hankkia lisää neuvotteluvoimaa markkinoilla. Lakko (tai sen uhka) on historiallisesti ollut järjestäytynyttä toimintaa työvoiman epäämiseksi kapitalisteilta, ilman pelkoa henkilökohtaisesta kostosta. Jotkut kapitalistikriitikot, samalla kun he huomioivat liittojen tarpeellisuuden, uskovat että liitot vain reformoivat jo valmiiksi hyväksikäyttävää systeemiä, joka jättää hyväksikäytön mekanismit ennalleen.

Lysander Spooner sanoi, että ”lähes kaikki rikkaudet ovat syntyneet muitten ihmisten pääomasta ja työvoimasta, jotka ne tuottavat”. Todellakin, suuret rikkaudet harvoin saa aikaan yksi ihminen, paitsi imemällä pääomaa ja työtä muilta.

Työhistorioitsija Immanuel Wallerstein on sanonut että epävapaa työvoima — orjat, palvelijat, vangit ja muut pakolla työllistetyt henkilöt — on yhteensopivaa kapitalistisuhteiden kanssa.

Akateemikot, kuten Howard Gardner, ovat ehdottaneet yksittäisen henkilön omaisuuden ylärajaa ”ratkaisuna joka tekee maailmasta paremman paikan”.

 

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.