Hampun juuret ovat syvällä Amerikan historiassa

Jos olit muinainen Amerikan siirtolainen ja Jamestownin farmari 1600-luvulla, sinun olisi lain mukaan ollut pakko kasvattaa hamppua, sillä maailma pyöri suuren laivaston avulla, ja nuo alukset tarvitsivat hamppua köysiin ja purjeisiin. Thomas Jefferson, itsenäisyysjulistuksen laatija, oli hampunviljeijä, ja dokumentti itsessään on kirjoitettu hamppupaperille. Näin on asian laita myös USA:n perustuslain kanssa.

On selvää, että hampun juuret ovat syvällä Amerikan historiassa. Se on ollu raaka-aineiden lähde pergamentille, köysille, kuidulle, kankaille ja monelle muulle käyttöesineelle. Lisäksi hamppua voi syödä. Sitä voi pitää päällä. Siitä voi tehdä polttoainetta, ja se ei vaadi hyönteismyrkkyjä selviytyäkseen. Kuitenkin nykyään USA tuo maahan 500 miljoonan dollarin edestä hampusta tehtyjä tuotteita yksinkertaisesti siksi, että hamppu on edelleen vaarallisten huumausaineiden listalla vaikka kuituhampulla ei edes ole psykoaktiivisia ominaisuuksia.

 

 

 

  • Videon on ohjannut maanviljelijä/ympäristöaktiivi Dan Malloy ja tuotanto on Fibershedin sekä The Growing Warriors Projectin käsialaa.
  • Kaikki kuvat on ottanut D.Hedden vuonna 2015

 

Lähde: Overgrow the System

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.