Design-periaatteet 21.vuosisadan yhteisvauraudelle

Tämä teksti on loppuosa Karin Bradleyn ja Daniel Pargmanin artikkelista ”The sharing economy as the commons of the 21st century”.

Palaamme Ostromin (1990) design-periaatteisiin ja keskustelemme siitä miten ne suhtautuvat kolmeen tapaukseen 21. vuosisadan yhteisvaurautta. Eräs tärkeä ero luonnonvarojen ja 21. vuosisadan yhteisvaurauden välillä on, että jälkimmäisellä on usein kahdenlaisia jäseniä; kontribuuttoreita (tai ”managereita”, esim. vapaaehtoisia, isäntiä, toimittajia) ja tavallisia käyttäjiä (vieraat). Luonnonvarojen tapauksessa on usein asian laita, että käyttäjät (jäsenet) myös hallitsevat ja monitoroivat yhteisvaurautta ja päinvastoin. Taulukossa 2 Ostromin seitsemän periaatetta on esitetty kommentteineen. Voidaan nähdä että jotkut niitä eivät suoraan ole sovellettavissa tapauksiimme ja toiset periaatteet sopivat managereihin mutta ei tavallisiin käyttäjiin. Olisi toivottavaa kehittää muokattuja design-periaatejoukkoja menestyneelle 21. vuosisadan yhteisvaurausinstituutioille, mutta tässä voimme ainoastaan antaa panoksemme pohdiskelemalla tekijöitä jotka ovat relevantteja kun muotoillaan sellaisia periaatteita.

Yhteisvauraus on riippuvainen ihmishuoltajista, kuitenkin analysoitu 21. vuosisadan yhteisvauraus on erityisen riippuvainen ydintoimijoista — alkuunpanijoista, isännistä ja kontribuuttoreista. 21. vuosisadan yhteisvaurauden kolmessa tapauksessa markkinoillepääsyn esteet on tehty mataliksi ja uudet tulijat toivotetaan tervetulleiksi ja heitä kannustetaan ottamaan osaa eri tasoilla. Kriittinen tekijä on kuinka rekrytoida ja motivoida tarpeeksi monia ihmisiä luomaan ja ylläpitämään kyseessäolevaa resurssia. 21. vuosisadan yhteisvauraudella on myös tarkoituksella matalat markkinoillepääsyn esteet johtuen niiden matalasta (tai jopa negatiivisesta) hupenevuudesta. Toinen tärkeä haaste on täten ”käännyttää” ainakin joitain käyttäjiä (isäntiä, vapaaehtoisia, toimittajia jne.). Toisin kuten Ostromin luonnonvarat, kolmeen 21. vuosisadan yhteisvaurauden tapaukseen kontribuoiminen tarkoittaa harvemmin elinikäistä sitoutumista. Kuitenkin tietyn asteinen sitoutuminen on tarpeellista jotta laitteisto toimisi; esimerkiksi Bike Kitchenin tapauksessa, jos vapaaehtoiset eivät pidä kiinni sitoutumisestaan avata tilat aikataulun mukaisesti, resurssi rapautuu. Täten on tärkeää, että löytyy tervetulleeksi toivottavia, yksinkertaisia ja selkeitä kontribuuttorikäyttöliittymiä vapaaehtoisille, isännille ja toimittajille. Wikipedian ja Hofficen digitaaliset käyttöliittymät ovat tässä tärkeässä roolissa, kun taas Bike Kitchenin erityinen paikallinen vapaaehtoisjärjestelmä tulee olla yksinkertainen liittyä ja tarpeeksi houkutteleva kannustaakseen käyttäjiä pysymään mukana. Toinen tärkeä seikka konseptin levittämisessä on, että se on selkeästi kommunikoitu ja helppo kopioida sekä mukauttaa paikallisiin olosuhteisiin. Tämä on tilanne Hofficella ja Wikipedialla, esimerkiksi perustettaessa uutta kieliosiota Wikipediaan.

Kolme tässä kuvattua 21. vuosisadan yhteisvaurautta ovat kaikki missio-orientoituneita mutta ne on perustettu kolmelle eri idealle: demokratisoimaan pääsy halpoihin polkupyöriin ja niiden korjaukseen, käyttämään alihyödynnettyjä omaisuuseriä samalla kun rakennetaan luottamuksen ja anteliaisuuden kulttuuria, ja demokratisoimaan pääsy informaatioon muuallakin kuin rahataloudessa. Benklerin (2006) analyysia yhteisvaurausperusteisesta vertaistuotannosta digitaalimaailmassa mukaillen, nämä kolme nykyaikaista yhteistyöhön pohjautuvaa yhteisvaurauden tyyppiä voidaan nähdä ilmentävän postkapitalistista etiikkaa, eli että kyseessä oleva resurssi tuotetaan käyttöön sen sijaan että se tuotettaisiin vaihtoarvon takia, että se tuotetaan vertaistuotantona sen sijaan että se tuotettaisiin hierarkkisessa komentostruktuurissa, ja että se perustuu jakamisen ja yhteisomistuksen etiikalle sen sijaan että se perustuisi kilpailulle ja yksityisomistukselle.

Ostromin esimerkeissä luonnonvaroista kommonerit ovat poikkeuksetta erittäin riippuvaisia resursseista omassa elinkeinossaan ja toimeentulossaan, kun taas kontribuuttorit ja käyttäjät 21. vuosisadan yhteisvauraudessa eivät ole lähellekään niin riippuvaisia yhteisvauraudesta. 21. vuosisadan kommonereja ei pakoteta tulemaan toimeen keskenään kaikissa tilanteissa ja ihmiset, jotka eivät pidä siitä miten Bike Kitchenia, Hofficea ja Wikipediaa hallitaan, tulevat huomaamaan että on suhteellisen helppo lähteä menemään sen sijaan että mukauduttaisiin tai kamppailtaisiin sääntöjen muuttamiseksi (Hirschman, 1970).

On huomattavaa (katso Taulukko 2) että ei Bike Kitchenilla eikä Hofficella — toisin kuin Wikipedialla ja Ostromin luonnonvarayhteisvauraudella — ole jäsentensä käyttäytymistä valvovaa järjestelmää, asteittaisia sanktioita sääntöjen rikkojille taikka halpoja keinoja sovitella riita-asioita. Eräs selitys tälle on, että nämä organisaatiot ovat silti ”nuoria” jotka eivät ole vielä joutuneet moniin kriiseihin, Ne ovat silti suhteellisen pieniä, niissä on korkea luottamusaste jäsenten kesken ja ne ovat hyvin paljolti edelleen hyväntahtoisten normien alla jotka kuvaavat sopivan käyttäytymisen ja olettavat osallistujien käyttäytyvän hyvin. Tämä voi olla asian laita kun yhteisvaurauden pyrkimykset kokevat kriisejä tulevaisuudessa joista ne yrittävät kehittyä pois tai joihin ne alistuvat. Stone (1995) kertoo tarinan CommuniTreesta, ensimmäisestä (1978) verkon BBS-järjestelmästä jonka tarkoitus oli ylläpitää (teknistä) keskustelua mutta myös luoda yhteisö verkkoon. Idealistinen eetos oletti parasta jokaisesta osallistujasta, mikä oli keskeinen osa itse systeemin koodia. Valitettavasti tämä teki mahdottomaksi uudelleenohjelmoida (”puolustaa”) järjestelmää muutama vuotta myöhemmin, kun lukiolaiset alkoivat käyttää koulun uusia tietokoneita ja modeemeja ottaakseen yhteyden, sabotoidakseen ja häpäistäkseen CommuniTreen. Muutaman kuukauden oltuaan ”barbaarijoukkioiden” hyökkäyksen kohteena, CommuniTree suljettiin, mutta jotkut osallistujat ottivat opikseen ja kehittivät uusia BBS-järjestelmiä ”… mahdollisesti vähemmän visionäärisellä luonteella mutta [se] salli ’ongelmallisten’ osallistujien monitoroinnin ja yhteyden katkaisemisen” (Stone, 1995, p. 117).

Kehittyneempi yhteisvauraus kuten Wikipedia ja pitkään kestänyt luonnonvarayhteisvauraus (jossa kokonaiset elinkeinot ovat kyseessä) ovat onnistuneesti selvinneet sarjasta disruptioita ja kriisejä ja niitä tulee määrittämään enemmän säännöt joissa on mukana ”…tai muuten” -lause, eli rangaistukset sääntöjen rikkojille (Conway, 2014). Antropologi Victor Turner esittää, että suhteet spontaanien vastaliikkeiden jäsenten (“communita”) välillä “harvoin voidaan säilyttää kauhean pitkään. […] ja se on historian kaikkien spontaanien communitojen kohtalo käydä läpi ”alastulo” kuriin ja järjestykseen” (Turner, 1996 [1969], p. 132). Vaikka idealismi ja yhteisöllisyyden tuntu ovat olennaisia uuden yhteisvaurauden kehittämiselle, sellaisen resurssiyhteisvaurauden todellinen menestys voidaan osoittaa ainoastaan sen jälkeen kun se on ollut olemassa jonkin aikaa ja selvinnyt ja kehittynyt yli hyväntahtoisuudesta joka usein ajaa eteenpäin alkuinnostusta. Sekä luonnollinen että ihmisen aikaansaama resurssiyhteisvauraus voidaan halventaa ja siksi tuleekin löytää tasapaino ajan mittaan, joka asettaa positiiviset ja spontaanit resursseja luovat ja uudistavat voimat näitä resursseja väärinkäytöksiltä suojelevien voimien kanssa vastakkain.

Loppupäätelmät

Tämä artikkeli osoittaa, että nykypäivän yhteisvauraus, joka sijaitsee globaalissa, urbaanissa ja digitaalisessa kontekstissa, eroaa perinteisestä luonnonvarayhteisvauraudesta monin tavoin: yhteisen resurssin luonne, mikä on ’niukkaa’, markkinoille pääsyn ja sieltä poispääsyn esteet, riippuvuus resurssista ja miten sääntöjä luodaan ja ylläpidetään.

Jotkut Ostromin design-periaatteista yhteisvaurauden pitkäaikaiselle hallinnalle ovat edelleenkin relevantteja, esimerkiksi, varmistaa että yhteisvaurauden käyttöä sääntelevät säännöt täsmätään paikallisten tarpeiden ja olosuhteiden kanssa, ja että sääntöjen vaikutuspiirissä toimivat kommonerit voivat osallistua niiden muokkaamiseen. Tämäntyyppisessä lokalisoidussa ja hyvinrajatussa yhteisvauraudessa kommonereilla on kaksinainen rooli; he sekä hyötyvät että kannustavat (huolehtivat, hoitavat, monitoroivat) yhteisvaurautta. Päinvastoin 21. vuosisadan yhteisvauraudella, jota tässä on analysoitu, on (joskus suhteellisen jyrkkä) ero normaalien ”käyttäjien” ja kontribuuttorien (vapaaehtoiset, toimittajat, isännät) välillä, jotka ovat olennaisia ihmisperäisen yhteisvaurauden rakentamiselle ja hoitamiselle. Jälkimmäisentyyppisessä yhteisvauraudessa ihmisten mukanaolo on pääosin se joka on niukka resurssi ja jota tulee kultivoida ja hoitaa.

Siksi on tärkeää, että on olemassa selkeät kontribuuttorikäyttöliittymät ja yksinkertaiset järjestelmät joihin potentiaaliset kontribuuttorit voivat liittyä, joita on myös mahdollista säätää, mikä saa kontribuuttorit haluamaan jatkaa yhteistyöverkoston rakentamista. Jotta yhteisvaurauden hallinto selviäisi kriiseistä ja saisi uusia käyttäjiä ja kontribuuttoreita, on tärkeää että kommonerit ovat läheisesti kiinni yhteisvauraudessa, että yhteisvauraus ei ole pelkkä harrastus vaan jollain tavalla muuttuu osaksi kommonerien elämää, tai mahdollisesti jopa heidän elinkeinoaan. Tämä ruokkii käynnissä oelvaa keskustelua jakamistalouden tulevaisuudesta, jossa Scholz (2016) ja Gorenflo (2015) peräänkuuluttavat ”alustaosuustoiminnan” kehittämistä. Siinä jakamisalustat muutetaan osuuskunniksi missä entiset alustojen ”käyttäjät” voivat myös muuttua omistajiksi ja päätöksentekijöiksi ja saada osan toimeentulostaan alustan kautta. Tämä on reaktio globaalia nykyhetken voittoa tavoittelevia jakamistalousalustoja vastaan, jotka perustuvat vertaistuotantoon ja resurssien jakamiseen, samalla kun alustojen laajentuminen pääosin hyödyttää osakkeenomistajia ja varsin vähän miljoonia käyttäjiä, jotka itseasiassa ”rakentavat” alustan sisällön.

Bauwens (2014) on esittänyt semi-keskitetyn voittoa tavoittelemattoman yhteistyötalouden kehittämisen olevan tärkeää. Kyseessä ei ainoastaan ole useat hajautetut yhteistyöhön perustuvat yhteisvaurauden tyypit kuten yhteisöpuutarhat, Bike Kitchenit, paikalliset ruokaosuuskunnat, aikapankit jne., vaan myös yleisemmät rakenteet jotka voivat mahdollistaa voittoa tavoittelemattomien yhteistyötalouksien skaalautuimisen ja varteenotettavan kilpailun valtavirran markkinoiden vaihtoehtoja vastaan. Wikipedia on itse asiassa esimerkki eräästä tällaisesta voittoa tavoittelemattomasta keskitetystä yhteisvauraudesta, joka on siirtynyt marginaalista valtavirtaan. Paljon tulee kuitenkin tapahtua ennenkuin nykypäivän yhteisvauraus kuten Bike Kitchen muuttuu standardiksi vaihtoehdoksi käyttäjien pääasiallisen kulkuvälineen korjaamiselle. Ensimmäinen askel skaalautuvan voittoa tavoittelemattoman yhteistyöstruktuurin kehittämisessä on ymmärtää eri tyypin yhteisvaurauden ominaispiirteitä joille ne rakentuvat, missä myös meidän kontribuutiomme on.

Tunnustukset

Tutkimus tätä artikkelia varten on tehty osana Urban Sharing —The rise of collaborative consumption and co-use of spaces -projektia, jota on rahoittanut Ruotsin tutkimusneuvosto Formas stipendillä numero 2012–641. Olemme kiitollisia arvokkaista kommenteista kahdelta nimettömältä arvostelijalta, kuten myös toimittajilta.

Viitteet

  1. http://www.bikecollectives.org/wiki/index.php?title=Community_Bicycle_Organisations [Accessed 11 November 2015].
  2. http://www.cykelkoket.org/omcykelkoket/omcykelkoket.html [Accessed 9 November 2015].
  3. The Bike Kitchen has had 3-year project funding from Allmänna Arvsfonden, a Swedish foundation gathering the inheritances from people without close relatives, and set-period financial support from the City of Malmö, which ended in 2015.
  4. See The Bike Collectives website http://www.bikecollectives.org/ and their Wiki http://www.bikecollectives.org/wiki/index.php?title=Main_Page [Accessed 11 November 2015].
  5. http://hoffice.nu/en/ [Accessed 11 November 2015].
  6. See http://www.sarvodaya.org/about [Accessed 11 November 2015].
  7. See https://en.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:About [Accessed 11 November 2015].
  8. See https://en.wikipedia.org/wiki/Wikipedia: About#Strengths.2C_weaknesses.2C_and_article_quality_in_Wikipedia [Accessed 11 November 2015].
  9. See https://en.wikipedia.org/wiki/Wikipedia: Manual_of_Style [Accessed 2 November 2015].

References

Bauwens M. (2014) “Four Scenarios for the Collaborative Economy”, lecture at OuiShare Fest 2014. https://www.youtube.com/watch?v=mgtGCZgTiqc [Accessed 4 May 2015].
Belk R. (2010) Sharing, Journal of Consumer Research, 36:715–734. Google Scholar CrossRef
Belk R. (2014) You are what you can access: sharing and collaborative consumption online, Journal of Business Research, 67:1595–1600. Google Scholar CrossRef
Benkler Y . (2006) The Wealth of Networks: How Social Production Transforms Markets and Freedom. New Haven/London: Yale University Press.
Bollier D. (2005) The growth of the commons paradigm. In C. Hess and E. Ostrom (eds.) Understanding Knowledge as a Commons: from Theory to Practice. Cambridge, MA: MIT Press. pp. 27–40.
Bollier D. and Helfrich S. (eds.) (2012) The Wealth of the Commons: A World Beyond Market and State. Amherst, MA: The Commons Strategies Group.
Bollier D. (2014) Global enclosures in the service of empire. In D. Bollier and S. Helfrich (eds.) The Wealth of the Commons: A World Beyond Market and State. Amherst, MA: The Commons Strategies Group.
De Angelis M. (2007) The Beginning of History: Value Struggles and Global Capital. London: Pluto.
Botsman R. and Rogers R. (2011) What’s Mine is Yours: How Collaborative Consumption is Changing The Way We Live. London: Collins.
Bradley K. (2015) Open-source urbanism: creating, multiplying and managing urban commons, Footprint Delft Architecture Theory Journal, 16:91–108.
Bruns A. (2008) Blogs, Wikipedia, Second Life, and beyond: From Production to Produsage. New York: Peter Lang.
Butler B. Joyce E. Pike J. (2008) Don’t look now, but we’ve created a bureaucracy: the nature and roles of policies and rules in Wikipedia. In Proceedings of the SIGCHI conference on human factors in computing systems, pp. 1101–1110. ACM.
Conway R. T. (2014) Ideas for change: Making meaning out of economic and institutional diversity. In D. Bollier and S. Helfrich (eds.) The Wealth of the Commons: A World Beyond Market and State. Amherst, MA: The Commons Strategies Group.
Cubitt S. Hassan R. Volkmer I. (2011) Does cloud computing have a silver lining?, Media, Culture and Society, 33: 149–158. Google Scholar CrossRef
Cykelköket (2013) Den enes skrot…” – En inspirationsskrift om Cykelköket i Malmö. Malmö: Holmbergs.
Gansky L. (2010) The Mesh: Why the Future of Business is Sharing. New York: Penguin.
Gansky L. (2014) Collaborative economy companies need to start sharing more value with the people who make them valuable, FastCoExist, December 4, 2014. http://www.fastcoexist.com/3038476/collaborative-economy-companies-need-to-start-sharing-more-value-with-the-people-who-make-th [Accessed 2 November 2015].
Hardt M. and Negri A. (2009) Commonwealth. Cambridge, MA: Belknap Press of Harvard University Press.
Klein N. (2001) Reclaiming the commons, New Left Review  May–June, 81–89
Kolm S.-C. (2000) Introduction: the economics of reciprocity, giving and altruism. In L. A. Gérard-Varet S-C. Kolm J. M. Ythier (eds.) The Economics of Reciprocity, Giving and Altruism. Basingstoke: Macmillan Press.
Gorenflo N. (2015) How platform coops can beat death stars like Uber to create a real sharing economy. Shareable, November 3, 2015. http://www.shareable.net/blog/how-platform-coops-can-beat-death-stars-like-uber-to-create-a-real-sharing-economy [Accessed 7 November 2015].
Hardin G. (1968) The tragedy of the commons, Science, 162: 1243– 1248. Google Scholar CrossRef PubMed
Hess C. and Ostrom E. (2003) Ideas, artifacts, and facilities: information as a common-pool resource. Law and Contemporary Problems, 111– 145.
Hess C. and Ostrom E. (eds.) (2005) Understanding Knowledge as a Commons: from Theory to Practice. Cambridge, MA: MIT Press.
Hilty L. M. and Aebischer B. (2015) ICT for sustainability: an emerging research field. In L. M. Hilty and B. Aebischer (eds.) ICT Innovations for Sustainability  (pp. 3 – 36). Springer International Publishing.
Hirschman A. (1970) Exit, Voice, and Loyalty: Responses to Decline in Firms, Organizations, and States. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Johnson C. (2014) How to Start a Bike Kitchen. Shareable, November 18, 2014. http://www.shareable.net/blog/how-to-start-a-bike-kitchen [Accessed 4 January 2015].
Kollock P. (1996) Design Principles for Online Communities., Harvard Conference on the Internet and Society. http://mysite.du.edu/~lavita/edpx_3770_13s/_docs/kollock_design_%20princ_for_online_comm%20copy.pdf [Accessed 10 November 2015].
Kollock P. and Smith M. (1996) Managing the virtual commons. In S. C. Herring (ed.) Computer-mediated Communication: Linguistic, Social, and Cross Cultural Perspectives. Amsterdam: John Benjamins.
Kostakis V. and Bauwens M. (2014) Network Society and Future Scenarios for a Collaborative Economy. Basingstoke: Palgrave Pivot.
Kostakis, V. (2010) Identifying and understanding the problems of Wikipedia’s governance: The case of inclusionists versus deletionists, First Monday, 15. http://journals.uic.edu/ojs/index.php/fm/article/view/2613/2479 [Accessed 26 January 2017].
Lev-On, A. (2013) Communities, crowds and focal sites: Fine-tuning the theoretical grounding of cooperation online, The Journal of Community Informatics, 9 (3), ci-journal.net/index.php/ciej/article/view/712/1020 [Accessed 26 January 2017].
Lévy P. (1997) Collective Intelligence: Mankind’s Emerging World in Cyberspace. New York: Plenum Trade.
Linebaugh P. (2008) The Magna Carta Manifesto: The Struggle to Reclaim Liberties and Commons for All. Berkeley, CA: University of California Press.
Luna M. (2012) Biketopia Exists! Shareable. February 14, 2012. http://www.shareable.net/blog/biketopia-exists [Accessed 4 January 2016].
Madison M. J. Frischmann B. M. Strandburg K. J. (2010) Constructing commons in the cultural environment, Cornell Law Review, 95: 657.
Mason P. (2015) PostCapitalism: A Guide to Our Future. London: Allen Lane.
Mauss M. (2002) The Gift: Forms and Functions of Exchange in Archaic Societies. London: Routledge.
Meelen T. and Frenken K. (2015) “Stop saying Uber is part of the sharing economy”, Fast Company, 14 January 2015. http://www.fastcoexist.com/3040863/stop-saying-uber-is-part-of-the-sharing-economy [Accessed 15 May 2015]
Neeson J. M (1993) Commoners: Common Right, Enclosure and Social Change in England 1700–1820. Cambridge: Cambridge University Press.
Ostrom E. (1990) Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action. Cambridge: Cambridge University Press.
Pargman D. (2005) Virtual community management as socialization and learning. In P. van der Besselaar G. De Michelis
J. Preece and C. Simone (eds.) Proceedings of the Second International Conference on Communities and Technologies. Dordrecht: Springer.
Polanyi K. (2001) The Great Transformation: The Political and Economic Origins of Our Time, 2nd ed. Boston, MA: Beacon Press.
Rifkin J. (2014) The Zero Marginal Cost Society: The Internet of Things, the Collaborative Commons, And The Eclipse of Capitalism. New York: Palgrave Macmillan.
de Rosnay, M. D. and Le Crosnier, H. (2012) An introduction to the digital commons: From common-pool resources to community governance. In T. Dedeurwaerdere, (ed.). Building Institutions for Sustainable Scientific, Cultural and Genetic Resources Commons. Louvain-la-Neuve: International Association for the Study of the Commons. https://halshs.archives-ouvertes.fr/halshs-00736920/document [Accessed 26 January 2017].
Ross A. R. (ed.) (2014) Grabbing Back: Essays Against the Global Land Grab. Edinburgh: AK Press.
Sahlins M. (1972) Stone Age Economics. New York: Aldine de Gruyter.
Scholz T. (2016) Platform Cooperativism: Challenging the Corporate Sharing Economy. New York: Rosa Luxemburg Stiftung. http://www.rosalux-nyc.org/wp-content/files_m/scholz_platformcooperativism21.pdf [Accessed 12 July 2016].
Schor J. (2014) Debating the sharing economy. Essay published by the Great Transition Initiative, Tellus Institute. http://greattransition.org/publication/debating-the-sharing-economy [Accessed 30 March 2015].
ShawA. and Hill B. M. (2014) Laboratories of oligarchy? How the iron law extends to peer production, Journal of Communication, 64: 215–238. Google Scholar CrossRef
Shirky C. (2008) Here Comes Everybody: The Power of Organizing Without Organizations. New York: Penguin.
Shiva V. (1998) Biopiracy: The Plunder of Nature and Knowledge. Totnes: Green Books/The Gaia Foundation.
Stone A. R. (1996) The War of Desire and Technology at the Close of the Mechanical Age. Cambridge, MA: MIT press.
Taylor A. (2014) The People’s Platform: Taking Back Power and Culture in the Digital Age. New York: Metropolitan Books.
Thompson E. P. (1991) Customs in Common .London: Merlin.
Turner V. (1995) The Ritual Process: Structure and Anti-structure .New York: Aldine de Gruyter.
Walljasper J. (2010) All That We Share – A Field Guide to the Commons .New York/London: The New Press.
This is an Open Access article distributed under the terms of the Creative Commons Attribution Non-Commercial License (http://creativecommons.org/licenses/by-nc/4.0/), which permits non-commercial re-use, distribution, and reproduction in any medium, provided the original work is properly cited. For commercial re-use, please contact journals.permissions@oup.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.