Data kertoo: FED lisää taloudellista eriarvoisuutta

Elokuussa 2018 Bloomberg haastatteli Karen Petrou:a  hänen setelirahoitusta ja FEDin vuoden 2008 kriisitoimia koskevasta tutkimuksestaan. Hän oli havainnut jotain joka ei ole ollut kauhean rohkaisevaa niille joilla ei ole suuret tulot, ja viimeaikaisessa New Yorkin FEDin tutkimuksessa hän tuli tulokseen”Kriisinjälkeinen rahapolitiikka on vaikuttanut tahattomasti mutta kuitenkin dramaattisesti tulo- ja varallisuuseroihin.”

Tämä arvio perustuu hänen omaan työhönsä, sekä Minneapoliksen FEDin vuoden 2018 raporttiin. [1] Raportissa näkyy sekä tulojen että varallisuuden kasvu USA:ssa, joka on ollut paljon suurempaa niille joilla tulot ovat jo valmiiksi suuret.

Kaikkein huomionarvoisimpana, kun vertailukohta on vuosi 1971 (jolloin Nixon lopetti viimeisenkin kytköksen kullan ja dollarin välillä), me voimme nähdä eroavaisuuksia kaikkein suurituloisimpien ja muiden ryhmien välillä:

income_wealth.PNG

 Petrou jatkaa:

Mitä opimme [Minneapoliksen FEDin raportista]? Tämä uusi datasetti näyttää selkeästi, että USA:n eriarvoisuus on pahinta koko toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Me myös tiedämme miten USA:n keskiluokka on yhä enemmän “tehty ontoksi” kuin mitä me luulimme tulojen suhteen, eikä alempi keskiluokka ole parantanut asemaansa melkein yhtään vuoden 2007 jälkeen.

Raportin loppukaneetti: ”… puolella amerikkalaisista kotitalouksista on vähemmän varallisuutta nykypäivänä reaalisesti kuin mediaanikotitaloudella oli vuonna 1970.”

Tarkempi tarkastelu tulodatalla näyttäisi siltä, että tulojen kasvu on ollut erityisen aneemista vuodesta 2007 eteenpäin. Käyttäen Census Bureaun vuoden 2017 tulo- ja köyhyysraportin dataa, huomaamme että tulot ylimmälle desiilille ovat yhä nopeammin erkanemassa mediaanista (5:s desiili) sekä toisen desiilin tuloista. [2]

income_percentile.PNG

 Ylimmän desiilin tulot kasvoivat 70 prosenttia vuodesta 1971, kun toiseksi alimman desiilin tulot kasvoivat vain 20 prosenttia.

Tottakai, me saatamme ajatella ”meidän tulisi olla onnellisia että toisen desiilin tulot nousivat 20 prosenttia!” Totta, mutta kuten voidaan nähdä silmäilemällä graafia, suurin osa tulojen kasvusta alemmilla desiileillä tapahtui ennen vuotta 2000. Tulot eivät ole liikahtaneet paljon sen jälkeen.

Todellakin, vuoden 2000 jälkeen tulot ovat kasvaneet 12 prosenttia korkeimmalle desiilille, mutta vain 2.4 prosenttia mediaanikotitaloudelle. Ne pienenivät 3.7 prosenttia toiselle desiilille.

since2000.PNG

 Lisäksi, Petrou huomauttaa,

viimeisin väestödata näyttää, että USA:n mediaanikotitalouden tulot nousivat vuonna 2016 osittain sen takia, että oli enemmän palkkatyöläisiä. Kaksi matalapalkkatyötä saattaa tuntua suuremmalta määrältä työtä, mutta se kertoo vain yhä suuremmasta kamppailusta matalatuloisten amerikkalaisten leivän pöytään saamisessa.

Samalla tavoin, kokonaisvarallisuusdata tarjoaa aika vähän mistä innostua. Kuten mises.orgissa mainittiin, mediaanivauraus USA:ssa on edelleen alle vuotta 2007 ennen olleiden huippuarvojen.

wolff1_0.PNG

 Tuo on siis Edward Wolffin vuoden 2007 raportin mukaan. Fedin vuoden 2017 kuluttajan rahatilannetta käsittelevän tutkimuksen mukaan mediaanivarallisuus saavutti $97,300 joka on edelleen alle vuoden 2007 tason $139,700. Ne jotka ovat ylimmässä desiilissä kokivat paljon suurempaa kasvua varallisuudessa, ja heillä se nousi summasta $1,054,000 vuonna 2007 määrään $1,186,000 vuonna 2016. [3]

income_fed.PNG

 

Mikä on FEDin rooli kaikessa tässä?

FEDin muuttuessa interventionistisemmaksi, inflaatiota aiheuttavammaksi ja sen taipuvaisemmaksi säännellä yksityistä sektoria, tulot ovat stagnoituneet. Esimerkiksi varallisuuden ja tulojen erot ovat kasvaneet 1980-luvulta, mutta ne ovat pahentuneet huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana rahapolitiikan muuttuessa inflationaarisemmaksi ja aktiiviseksiö.

Petrou lisää:

On yleistietoa että tuloeriarvoisuus USA:ssa on pahentunut sitten 1980-luvun. Mutta se mitä minä olen koittanut sanoa joissain blogipostauksissani on, että se on muuttunut jättiläismäisen paljon pahemmaksi finanssikriisin jälkeen. Oliko pinnan alla ongelmia ennen vuotta 2008? Aivan varmasti. Mutta meillä oli enemmän keskiluokkaa jopa vuonna 2006 kuin nyt. … Jos katsot Minneapoliksen FEDin dataa, sekä monia muita analyyseja, [eriarvoisuuden kasvu] tapahtui asteittain ennen vuotta 2008. Sitten se itse asiassa tasoittuu vuonna 2008 koska rikkaat menettivät rahaa rommauksessa, joka pienensi varallisuuseroja. Mutta vuodesta 2010 ero kasvaa dramaattisesti.

FED muuttui paljon aktiivisemmaksi interventioissaan vuoden 2008 jälkeen, mikä johti useisiin seuraamuksiin:

FED teki kaksi asiaa, joilla oli suuria vaikutuksia eriarvoisuuteen. Ensinnäkin, suurella rahan painamisellaan se imi $4.5 biljoonan edestä omaisuuseriä pois pankkijärjestelmästä. Idea oli, että se tyhjentäisi pankkien taseita niin, että ne voisivat alkaa myöntämään lainoja. Ja se ei tapahtunut — alussa pankit olivat heikkoja, niiden tilanteen parantuessa säännöt saivat aikaan merkittäviä esteitä. Jos katsot sitä kuka saa lainaa, se on suuret korporaatiot, ei pikkufirmat. Toiseksi, FEDin matalan korkotason politiikka on synnyttänyt tuotonjahtaamisen. Ja mitä osakemarkkinat on tehnyt sitten vuoden 2010? Jokainen jolla on rahaa on nähnyt omaisuuseriensä arvon dramaattisen kasvun. Kaikki ne joilla ei ole rahaa, joka on pohjalla oleva 90 prosenttia, mikä on heidän varallisuutensa päälähde? Asunnot? Asuntojen hinnat ovat nousseet arvotaloilla huomattavasti sitten vuoden 2012. Mutta kokonaisuutena reaaliset USA:n asuntojen hinnat ovat laskeneet 10 prosenttia.

Sääntelypuolella FED on tehnyt pienten yritysten ja muiden lainanottajien, jotka ovat tuntemattomampia ja suuririskisempiä, tarpeisiin vastaamisen vaikeammaksi. Samaan aikaan FED on tehnyt niin, että lainaajien ei tarvitse huolehtia suuren määrän erilaisia lainanottajia huolista tasan tarkkaan siksi että FEDin säännöt ja sen too-big-to-fail -doktriini madaltavan suhteellista vaihtoehtoiskustannusta, joka syntyy vähempituloisten lainanottajien huomiotta jättämisestä.

Samaan aikaan ultramatalien korkojen politiikka johtaa tuotontavoitteluun joka suosii jo varakkaita vähätuloisemman kotitalouden kustannuksella. Tuotontavoittelu imee pois rahaa turvallisista, konservatiivisemmista investoinneista — joita pienituloisemmat suosivat — ja ajaa investointeja kohti riskikkäämpiä ja vaikeammin saatavilla olevia instrumentteja.

Petrou kuvaa joitain tuotontavoittelun vaikutuksia:

Kuten tutkimuksemme kertoo, QE kärjistää eriarvoisuutta koska se vie turvallisia omaisuuseriä pois USA:n rahoitusmarkkinoilta, ajaa sijoittajia osakemarkkinoille sekä muihin rahoitusinstrumentteihin sekä rahastosijoitusmielessä että etsiessään suurempia tuottoja muin mitä ultramatalien korkojen aikana on mahdollista saada. FED toivoi, että maailman hukuttaminen $4.5 biljoonaan helppoa rahaa edistäisi lainaamista, ja vähäisessä määrin se niin tekikin. Kuitenkin, uusi luottu suurelta osin menee yrityksille ja muille lainanottajille jotka ovat sitä käyttäneet esim. velalla sijoittamiseen ja osakkeiden takaisinostoihin, eivät investointeihin jotka tukisivat vahvaa kasvua. Kasvava kotitalouksien velkaantuneisuus USA:ssa pääosin kulutuksen tai kalliin asumisen ansiosta lisää — ei vähennä — eriarvoisuutta.

Ja sitten on toki omaisuuserien hintainflaation ongelma. Tämä edistää taloudellista eriarvoisuutta useammalla kuin yhdellä tavalla.

Omaisuuserien hintainflaatio on suurelta osin inflationaarisen rahapolitiikan tulosta, jossa juuri luotu raha puskee talouteen. Tämä, osittain, lisää taloudellista eriarvoisuutta Cantillon-efektien kautta. Kun uusi raha saapuu talouteen, se hyödyttää joitain — yleensä suurituloisia — ihmisiä enemmän kuin toisia. Uusi raha ei hyödytä taloutta tasaisesti yhtä paljon kaikkia, vaan tiettyjä poliittisesti kytkeytyneitä firmoja, instituutioita ja henkilöitä ensiksi. Nämä ihmiset ja organisaatiot voivat sitten käyttää uutta rahaa ennen kuin taloudessa hinnat mukautuvat heijastamaan uutta, suurempaa rahamäärää.

[TÄHÄN LIITTYEN:  Jörg Guido Hülsmann – ” How Money Production Can Worsen Income Inequality”]

Mutta omaisuuserien hintojen nousuun liittyy muutakin.

Kuten Petrou osoittaa yllä, ”Kaikki joilla on rahaa ovat nähneet heidän rahoitusomaisuutensa arvostuksen nousevan dramaattisesti.” Niillä joilla on jo huomattavia summia osakkeita, esimerkiksi, ei tule olemaan ongelmaa. Sama pätee ihmisiin jotka omistavat kiinteistöjä halutuilla ja kalliilla markkinoilla.

Osakkeet — ei asunnot — ovat uuden 2008-jälkeisen inflationaarisen politiikan suosiossa

Keski- ja pienituloisilla tuppaa olemaan suurin osa varallisuudestaan kiinni asunnoissa osakemarkkinoiden sijaan.

Tämä näkyy Minneapoliksen FEDin raportista, joka tarkastelee sitä miten suurituloisemmat kotitaloudet ovat saaneet lisää varallisuutta osakkeissa kuin asunnoissa:

stock_wealth.PNG

Vuodesta 2007 varallisuuden kasvu asunnoissa on ollut negatiivista, kun taas kasvu osakkeissa on ollut positiivista:

asset_price_wealth.PNG

Kokonaisvaikutus tässä on ollut se, että suurituloisemmat sijoittajat, joilla on vähemmän varallisuutta kiinni kodeissaan — ja enemmän osakkeissa — ovat hyötyneet enemmän omaisuuserien hintainflaatiosta viime vuosikymmenen aikana. Vaikutus on ollut kasvava eriarvoisuus.

Joten voimme kysyä itseltämme: ”miksi eivät pieni- ja keskituloiset ihmiset osta vain enemmän osakkeita?”

Osa tästä johtuu verohelpotuksista, jotka palkitsevat rahojen kiinnittämistä asuntoihin osakkeiden sijaan. Lisäksi monet sijoittavat enemmän asuntoonsa osakkeiden sijaan koska asunnoilla on lisäetuna paikka jossa elää.

Vaikka se voi olla viisasta ostaa vähemmän asuntoja kuin osakkeita, FEDin ultramatalien korkojen politiikka tekee asunnoista suhteellisesti houkuttelevampia sijoituskohteita.

Ja viimeisenä, osakkeisiin sijoittaminen pysyy edukkaana vain niille joilla on ylimääräisiä varoja. Harvoinpa sitä on mahdollisuus vain huvin vuoksi jättää laittamatta minkäänlaista rahaa asumiseen. On kuitenkin helppoa jättää osakkeet ostamatta. Useimmissa tapauksissa asumiseen on pakko käyttää rahaa jossain muodossa. Ja monet päättävät ostaa asunnon koska monissa tapauksissa asuntoja pidetään — usein hyvästä syystä — varsin turvallisena ja vakaana investointina.

Jos me lisäämme tähän sekä FEDin että liittovaltion hallituksen monet yritykset kasvattaa asunnonomistamisen astetta, ei ole vaikeaa nähdä miksi niin moni on päätynyt sijoittamaan ison osan varallisuudestaan asuntoihin.

Vaikka keskuspankkia ei todellakaan voida syyttää kaikista tämän ongelman tekijöistä, se on silti keskeisessä roolissa. Inflaatiorahapolitiikan, sääntelyn ja omaisuuserien ostojen kombinaation avulla FED on tehnyt huomattavan kontribuution talouteen, joka suosii tietyn tyyppisiä investointeja, tiettyjä instituutioita ja tiettyjä ostomalleja. [1] FEDin politiikka nyt suosii suurituloisia ihmisiä ja sijoittajia yli pieni- ja keskituloisten ihmisten ja sijoittajien. Tulos on ollut nopeasti kasvavat tulo- ja varallisuuserot viimeisen vuosikymmenen aikana.

  • 1.a. b. ”Income and Wealth Inequality in America, 1949-2016” by Moritz Kuhn. Institute Working Paper 9, June 2018.
  • 2.”Income and Poverty in the United States”: 2017, Current Population Reports. Released September 2018.
  • 3.”Changes in U.S. Family Finances from 2013 to 2016: Evidence from the Survey of Consumer Finances.” Federal Reserve Bulletin. September 2017 Vol. 103, No. 3

Ryan McMaken (@ryanmcmaken) on Mises Wiren päätoimittaja

Lähde:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.